Tuhoisa yhdistelmä
VUONNA 1959 terveysalan työntekijät ennustivat Yhdysvalloissa, että tuberkuloosi saataisiin pian hävitetyksi. Seuraavina vuosina tautitapausten määrä laskikin niin jyrkästi, että monet olettivat taudin olevan hallinnassa. Tuberkuloosi on kuitenkin palannut, ja se on saanut seurakseen hengenvaarallisen liittolaisen: HI-viruksen, joka heikentää immuunijärjestelmää ja johtaa yleensä aidsiin.
Tuberkuloosibakteeria kantaa yli kaksi miljardia ihmistä – noin kolmannes maailman väestöstä – mutta tartunnan saamisen jälkeen näillä ihmisillä on elämänsä aikana vain 10 prosentin riski sairastua itse tautiin. On kiinnostavaa, että HIV-tartunnan saaneilla on 8 prosentin vuotuinen riski sairastua aktiiviseen tuberkuloosiin. Niinpä mitä useammat saavat HIV-tartunnan, sitä useammat ovat välittömässä vaarassa sairastua tuberkuloosiin.
Tri Richard J. O’Brien WHO:sta (Maailman terveysjärjestöstä) huomauttaa, että tuberkuloositapausten määrä on lisääntynyt Yhdysvalloissa viime vuosina arviolta 15 prosenttia. Hän sanoo, että tämä ”johtuu suurelta osin HIV:n ja tuberkuloosin vuorovaikutuksesta”. Uhka on kuitenkin vakavin kehitysmaissa. Kaikkiaan 90 prosenttia vuotuisista kahdeksasta miljoonasta uudesta tapauksesta tulee ilmi köyhimmissä maissa, ja noin kolme miljoonaa näistä potilaista kuolee.
Koko maailmassa noin 4,4 miljoonaa ihmistä kamppailee tätä hengenvaarallista kaksikkoa vastaan. WHO ennustaa, että lähitulevaisuudessa tuberkuloosi tappaa vuosittain miljoona HI-viruksen kantajaa. ”Näistä kahdesta epidemiasta on tullut tämän vuosikymmenen vakavin kansanterveydellinen uhka”, sanoo Peter Piot, Yhdistyneiden kansakuntien HIV-AIDS-yhteiskampanjan johtaja.
[Kuvan lähdemerkintä s. 19]
New Jersey Medical School – National Tuberculosis Center