Norsunluu – minkä arvoista se on?
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KENIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA
Hararessa Zimbabwessa pidetyssä kansainvälisessä konferenssissa osanottajat 138 maasta äänestivät kesäkuussa 1997 siitä, pitäisikö seitsemän vuoden takaista maailmanlaajuista norsunluun kauppakieltoa höllentää. Kiivaan väittelyn jälkeen syntynyt päätös sallii kolmen Etelä-Afrikassa sijaitsevan valtion – Botswanan, Namibian ja Zimbabwen – myydä norsunluuta tietyin ehdoin yhteen maahan, Japaniin. Afrikan eteläosista saapuneet edustajat puhkesivat laulamaan riemuitessaan päätöksestä. Muut edustajat jäivät epäuskoisina pohtimaan, mitä tämä saattaa merkitä afrikannorsulle.
KUN Hannibal uhmasi Rooman armeijaa 200-luvulla eaa., hänellä oli mukanaan kesytetyistä afrikannorsuista koottu saattue. Tuolloin Hyväntoivonniemeltä Kairoon ulottuvalla alueella eleli luultavasti kymmeniä miljoonia afrikannorsuja.
Tilanne muuttui. Eräs tarkkailija mainitsi: ”Ihmissaarekkeet norsujen meressä vaihtuivat yhä pienemmiksi norsujen saarekkeiksi ihmismeressä.” Ihmisten määrän kasvaessa norsut hävisivät kilpailun maasta. Toinen syy norsujen hupenemiseen oli Saharan aavikon laajeneminen etelään.
Näitä syitä painavampi oli kuitenkin norsunluun kysyntä. Toisin kuin tiikerinluu ja sarvikuononsarvi norsunluu ei ole sidoksissa mihinkään myyttiin, jonka mukaan sillä olisi farmaseuttista arvoa. Mutta se on ylellistä, kaunista ja kestävää ja sitä on helppo kaivertaa. Norsun syöksyhampaasta saatava norsunluu on ikiajoista asti luettu kaikenlaisen kallisarvoisen ja tavoiteltavan joukkoon.
Neljäsataa vuotta Hannibalin jälkeen Rooman imperiumi tuhosi suuren osan Pohjois-Afrikan norsupopulaatioista tyydyttääkseen ihmisten halun saada norsunluuta. Tuo halu ei etenkään länsimaissa ole sen jälkeen sammunut. Tämän vuosisadan alkuun mennessä kysyntä oli käynyt kiihkeäksi – norsunluuta ei käytetty niinkään taide-esineisiin ja uskonnollisiin välineisiin kuten ennen, vaan pianojen koskettimistojen valmistukseen. Kirjan Battle for the Elephants mukaan pelkästään vuonna 1910 Yhdysvalloissa käytettiin 350000 koskettimiston valmistamiseen noin 700 tonnia norsunluuta (edustaa 13000:ta tapettua norsua).
Hillitöntä salametsästystä
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen norsunluun kysyntä laimeni, uusia luonnonsuojelulakeja saatettiin voimaan ja norsujen määrä alkoi kasvaa. 1970-luvun alkupuolella laajamittainen tappaminen käynnistyi kuitenkin uudelleen. Nyt norsunluuta haluttiin vasta vaurastuneisiin Aasian maihin.
Tällä kertaa kaksi seikkaa enteili Afrikan norsuille perikatoa. Ensinnäkin saatavilla oli enemmän pitkälle kehitettyjä kevyitä aseita. Yhtäkkiä oli helppoa kaataa paitsi yksittäisiä norsuja myös kokonaisia laumoja. Toiseksi elektronisten kaiverrusvälineiden ansiosta raakanorsunluusta kyettiin työstämään nopeasti myyntivalmiita tavaroita. Aiemmin yhden ainoan syöksyhampaan kaivertaminen saattoi viedä japanilaiselta kaivertajalta vuoden. Mutta käyttämällä elektronisia työkaluja voitiin pajassa, jossa kahdeksan ihmistä valmisti korutavaroita ja hankoja (Japanissa suosittuja nimileimasimia), kuluttaa 300 norsun syöksyhampaat vain yhdessä viikossa. Kasvava norsunluun kysyntä sai hinnat kohoamaan. Suuret rahat eivät tietenkään päätyneet salametsästäjille vaan välittäjille ja kauppiaille, joista monet keräsivät satumaisia rikkauksia.
Hinta norsuina oli kammottava. Noin kahdessakymmenessä vuodessa Tansaniasta hävisi 80 prosenttia norsuista, pääasiassa laittoman metsästyksen vuoksi. Keniasta hävisi 85 prosenttia, Ugandasta 95. Aluksi salametsästäjät ampuivat etupäässä urosnorsuja, koska niillä oli suurimmat syöksyhampaat. Mutta kun vanhemmat norsut vähenivät, alettiin ampua jopa poikasia niiden pikkuruisten syöksyhampaiden vuoksi. Tuona aikana tapettiin kenties yli miljoona norsua niiden hammasluun takia, mikä pudotti Afrikan norsukannan 625000 yksilöön.
Maailmanlaajuinen kielto
Yritykset valvoa norsunluukauppaa ja pysäyttää teurastus epäonnistuivat surkeasti. Lopulta lokakuussa 1989 Sveitsissä pidetyssä konferenssissa Villieläimistön ja -kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskeva yleissopimus (CITES) kielsi jäsenmailtaan kaiken norsunluukaupan. Kieltoa tuettiin massiivisella rahoituksella luonnonvaraisten norsujen suojelemiseksi.
Jotkut ennustivat, että norsunluuta koskeva kielto saisi mustan pörssin hinnat nousemaan ja että salametsästys lisääntyisi. Kävi päinvastoin. Hinnat romahtivat, ja aiemmin tuottoisa kauppa tyrehtyi. Esimerkiksi Intiassa norsunluun vähittäismyynti pieneni 85 prosenttia, ja useimmat maan norsunluuta työstävistä käsityöläisistä joutuivat etsimään muuta työtä. Salametsästys väheni hätkähdyttävästi. Ennen kieltoa salametsästäjät tappoivat Keniassa vuosittain vähintään 2000 norsua. Vuoteen 1995 mennessä luku oli pudonnut 35:een. Lisäksi Kenian norsukanta on vuodesta 1989 lähtien kasvanut tähän päivään mennessä 19000:sta noin 26000:een.
Näistä syistä Lontoosta käsin toimiva ympäristöntutkimuslaitos piti norsunluun kauppakieltoa ”yhtenä luonnonsuojelun historian suurista voitoista”. Kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä innostuneita, varsinkaan Afrikan eteläosissa.
Norsut Afrikan eteläosissa
Etelä-Afrikan maissa elää yli 200000 norsua eli noin kolmannes koko afrikannorsupopulaatiosta. Tämä on osittain järkevän luonnonsuojelun ja osittain sen ansiota, että nämä maat säästyivät raskaasti aseistautuneilta militanttiryhmiltä, jotka teurastivat Itä- ja Keski-Afrikan laumat.
Norsupopulaatioiden lisääntyessä norsut ja maaseutuväestö ottavat kuitenkin usein yhteen. Aikuisella norsullahan on valtava ruokahalu, ja se voi syödä jopa 300 kiloa kasvillisuutta päivässä. Jos lähistöllä asustaa norsu, sitä ei voi olla huomaamatta.
Eräs Zimbabwesta käsin toimiva luonnonsäätiö (Africa Resources Trust) toteaa: ”Useimmat maaseudulla asuvat afrikkalaiset suhtautuvat norsuihin pelokkaasti, epäluuloisesti ja vihamielisesti. Norsu voi tuhota ihmisten toimeentulon muutamassa tunnissa syömällä näiden sadon tai polkemalla karjan hengiltä. Ne myös vahingoittavat taloja ja kouluja, karjasuojia, hedelmäpuita, patoja ja maan pinnanmuodostusta. Paikallisissa sanomalehdissä on joka päivä tietoja norsujen aiheuttamista tuhoista.”
Afrikan eteläosien valtiot ovat ylpeitä siitä, että ne ovat onnistuneet säilyttämään terveitä norsupopulaatioita. Mutta suojelu on kallista, eikä niitä niiden mielestä pitäisi rangaista toisten Afrikan maiden vaikeuksista. Ne päättelevät, että valvotun norsunluukaupan ansiosta voitaisiin kierrättää rahaa takaisin norsujen suojeluun ja korvata maanviljelijöille näiden menetyksiä.
Norsunluuvarastoja
Norsunluuta kerääntyy maihin, joissa norsut vaeltavat. Se on peräisin kannan harventamisen vuoksi lopetetuista ja luonnollisesti kuolleista norsuista sekä laittomista varastoista, jotka on takavarikoitu. Mitä tälle norsunluulle tehdään?
Kenia polttaa norsunluunsa. Heinäkuusta 1989 lähtien Kenia on julkisesti sytyttänyt tuleen miljoonien dollareiden edestä raakanorsunluuta saamatta suoranaista korvausta ulkopuolisista lähteistä. Vuonna 1992 myös Sambia poltti norsunluuvarastonsa. Viesti oli selvä: Kenia ja Sambia eivät halunneet olla missään tekemisissä norsunluukaupan kanssa.
Toiset maat ovat pitäneet varastonsa itsellään tulevana sijoituksena. TRAFFIC, maailman laajin verkosto, joka valvoo uhanalaisilla lajeilla käytävää kauppaa, arvioi, että Afrikan mailla on nykyisellään norsunluuta varastossa yhteensä vähintään 462 tonnia eli noin 245 miljoonan markan arvosta. Botswanalla, Namibialla ja Zimbabwella – niillä kolmella maalla, joilla on nyt lupa käydä kauppaa Japanin kanssa – on 120 tonnia. Monet kysyvätkin, miksi antaa norsunluun kerätä pölyä varastoissa, kun ihmisillä on samalla alueella taloudellisia vaikeuksia, ja miksei sitä myytäisi ja tuottoa kanavoitaisi takaisin norsujen suojeluun.
Huolenaiheet jäävät kytemään
Vaikka jotkin Afrikan maat väittävät, että norsunluun kauppakiellon höllentäminen on avuksi norsujen suojelussa, toiset ovat kiivaasti sitä mieltä, että ainoa keino estää uusi salametsästysvimma on täydellinen kauppakielto. Huolenaiheet keskittyvät siihen, miten tiukasti kauppaa valvotaan. Voisivatko markkinointijärjestelmät sisältää porsaanreikiä, joiden ansiosta salametsästäjien hankkimaa norsunluuta pääsisi laillisille markkinoille? Entä sitten keinotteleva salametsästys? Voisiko kiellon lieventäminen johtaa siihen, että jotkut tappaisivat norsuja ja haalisivat norsunluuta siinä toivossa, että kieltoa lievennettäisiin vielä lisää tulevaisuudessa?
Edellisten lisäksi aiheuttaa huolta se, että Afrikassa on ennätysmäärä aseita. Täällä käydyt sisällissodat ovat tuoneet ihmisten käsiin automaattikivääreitä, joita he ankaran taloudellisen tilanteen ajamina ovat valmiita käyttämään saadakseen rahaa. Itä-Afrikan luontoyhdistyksen johtaja Nehemiah Rotich kirjoitti: ”Kun norsunluulle on [uusitun kaupan vuoksi] määrätty hinta, ei ole epäilystäkään siitä, että nämä aseet suunnataan norsuihin – onhan joka tapauksessa paljon helpompaa ampua norsu suunnattomassa puistossa kuin ryöstää pankki kaupungissa.”
Vielä yksi ongelma on se, että salametsästyksen ehkäisy on paitsi kallista myös vaikeaa. Niiden laajojen alueiden vartiointi, joilla norsut vaeltavat, vaatii valtavia taloudellisia resursseja. Itä-Afrikassa ne ovat kiven alla.
Minkälainen on norsujen tulevaisuus?
Se mitä seuraa päätöksestä lieventää norsunluun kauppakieltoa, jää nähtäväksi. Mutta vaikka asiat sujuisivatkin hyvin, norsuja varjostava uhka ei häviä. Norsua uhkaavat myös kasvavat ihmismäärät, jotka tarvitsevat maata viljelemiseen, karjan kasvattamiseen ynnä muuhun. Yksin Afrikan eteläosissa ihmiset hakkaavat vuosittain paljaaksi, pääasiassa maatalouden tarpeisiin, noin 8500 neliökilometrin kokoisen alueen – joka vastaa puolta Israelia. Ihmismeren kasvaessa suuremmaksi norsujen saarekkeet varmasti käyvät pienemmiksi.
World Watch -aikakauslehdessä todetaan: ”Yhdestä asiasta jokainen ongelmaan perehtynyt on samaa mieltä: afrikannorsulla on edessään vaikea tulevaisuus. Elinaluekriisi [joka johtuu kasvavista ihmismääristä] merkitsee pakostakin sitä, että useita norsuja kuolee syystä tai toisesta ennenaikaisesti. Ellei niitä tapeta luvallisten metsästyssafareiden tai harvennusoperaatioiden puitteissa – tai elleivät salametsästäjät teurasta niitä – populaatioita kohtaa nälkiintymisen aiheuttama kato, jolloin niitä kuolee vielä enemmän.
Tämä synkkä tulevaisuudenkuva ei jätä sijaa norsun Luojan, Jehova Jumalan, näkemykselle eikä tarkoitukselle. Jumalan huoli luomuksistaan käy selvästi ilmi Jeesuksen Kristuksen seuraavista sanoista: ”Eikö viisi varpusta myydä kahdesta vähäarvoisesta kolikosta? Silti yhtäkään niistä ei ole unohdettu Jumalan edessä.” (Luukas 12:6.) Jos kerran Jumala ei unohda pientä varpusta, voimme olla varmoja siitä, että hän ei jätä huomiotta myöskään suuren norsun ahdinkoa.
[Tekstiruutu/Kuva s. 16]
Norsunluusta
”Norsunluu on eittämättä kaunista. Siinä on valkoista hohtoa ja lämpöä, jolle ei vedä vertoja mikään toinen koriste-esineisiin käytetty materiaali. Silti minusta aina tuntuu, että ihmiset unohtavat että norsunluu on norsun syöksyhammasta. Ihmisillä on taipumus ajatella, että norsunluu on samanlaista kuin jade, tiikki, eebenpuu, meripihka ja jopa kulta ja hopea, mutta kuitenkin niillä ja norsunluulla on merkittävä ero. Nuo muut eivät ole peräisin eläimestä, mutta norsunluu on norsun syöksyhammasta. Kun ihminen pitää kädessään kaunista norsunluista rannerengasta tai taidokasta kaiverrusta, hänellä on vielä matkaa sen tajuamiseen, että tuo palanen norsunluuta on kuulunut norsulle, joka joskus kuljeskeli käyttäen syöksyhampaitaan ravinnon hankkimisessa, kaivamisessa, tuupiskelussa, leikkimisessä ja taistelemisessa – ja että lisäksi tuon norsun oli kuoltava, jotta ihmisen kämmenellä olisi tuo norsunluinen esine.” (Cynthia Moss, Lovikorvan klaani.)
[Tekstiruutu/Kuva s. 19]
Norsuista
Norsut ovat äärettömän voimakkaita, ja kun ne ovat vihaisia, maa tärisee. Norsu voi tarttua ihmiseen kärsällään ja viskata hänet ilmojen halki kuin kiven. Toisaalta se voi myös hyväillä ihmistä hellästi ja ottaa ruokaa kädestä. Norsut ovat älykkäitä, monimutkaisia ja hauskoja. Ne ovat valtavan uskollisia perheelleen, ne hoitavat toistensa haavoja, pitävät huolta sairaistaan ja reagoivat perheenjäsenen kuolemaan. Vaikka norsut eivät kiinnitä mitään huomiota muiden eläinten jäännöksiin, ne tunnistavat toisten norsujen luut ja levittelevät tai hautaavat niitä.
[Kuvat s. 18]
Kaksi maata on polttanut norsunluunsa; toiset ovat pitäneet varastonsa itsellään sijoituksena