Jehovan todistajat Venäjällä

Erään teologin näkökulma

ROOMASSA sijainneen juutalaisen yhteisön johtajat sanoivat ensimmäisellä vuosisadalla kristillisyydestä: ”Me tiedämme tästä lahkosta, että sitä vastaan puhutaan kaikkialla.” Mitä nuo johtajat tekivät? Kiitettävää kyllä, he menivät apostoli Paavalin luo, joka oli siihen aikaan kotiarestissa, ja sanoivat: ”Meistä on sopivaa kuulla sinulta, mitkä ajatuksesi ovat.” (Apostolien teot 28:​22.) He kuuntelivat mieluummin asioista perillä olevaa kristittyä kuin niitä, jotka puhuivat kristillisyyttä vastaan.

Sergei Ivanenko, arvostettu venäläinen teologi, teki samoin. Vaikka hän uskoi moniin niistä Jehovan todistajia koskevista kielteisistä puheista, joita Venäjällä kiersi, hän päätti soittaa Pietarin liepeillä sijaitsevaan todistajien haaratoimistoon ja kysyä tietoja sieltä. Hänet kutsuttiin sinne vierailulle, jotta hän voisi tehdä kysymyksiä ja tarkkailla todistajia itse, ja hän otti kutsun vastaan.

Kun Ivanenko saapui lokakuussa 1996, rakennuskompleksi, jossa Jehovan todistajien Venäjän-haaratoimiston lähes 200 työntekijää asuvat, oli miltei valmis. Seuraavina kolmena päivänä hän sai katsella rakennustyömaata, aterioida ruokasalissa ja haastatella kaikkia, joita halusi.

Ivanenko laati artikkelin, joka julkaistiin suositun Moscow News -⁠lehden numerossa 20.–26.2.​1997. Tuo artikkeli ”Pitäisikö meidän pelätä Jehovan todistajia?” ilmestyi myös saman lehden venäjänkielisen painoksen numerossa 16.–23.2. Koska Jehovan todistajien toiminta Venäjällä kiinnostaa tavattomasti monia Herätkää!-lehden lukijoita, julkaisemme tekijän luvalla uudelleen suurimman osan tuosta artikkelista. Ivanenko aloitti seuraavalla kokemuksella, joka oli painettu lihavalla tekstilajilla:

”’Painukaa pois Venäjältä, lahkolaiset!’ luki niiden Žirinovskin Liberaalidemokraattisen puolueen jäsenten julisteessa, jotka olivat osoittamassa mieltään Jehovan todistajien kokouksen johdosta. ’Mistä tämän järjestön piirteestä sinä et pidä?’ kysyin eräältä mielenosoittajalta. Hän antoi minulle Megapolis-Express-lehden, jonka otsikkona oli ’Uskonnollinen syfilis puhjennut Kamtšatkassa’. Lehdessä sanottiin, että täyttääkseen järjestönsä rahakirstut Jehovan todistajat harjoittavat paritusta ja pitävät yllä prostituutiota, minkä johdosta sukupuolitaudit leviävät merimiesten keskuudessa. ’Oletko sinäkin heidän uhrinsa?’ kysyin myötätuntoisesti. ’Uskotko näihin tietoihin?’ ’Ei sillä ole merkitystä’, kuului vastaus. ’Tärkeintä on se, että tämä amerikkalainen lahko tuhoaa Venäjän hengellisyyden ja kulttuurin, ja meidän täytyy estää se.’”

Ivanenkon artikkeli jatkui sitten esittelyn ”Sergei Ivanenko, teologi, filosofian kandidaatti” jälkeen seuraavasti:

”Tällainen rehellisyys on totisesti harvinaista, vaikka onkin totta, että monet venäläiset eivät suhtaudu Jehovan todistajiin kovin ystävällisesti. Pelkkä tämän järjestön mainitseminen kirvoittaa koko joukon kommentteja sen synkästä fanaattisuudesta, amerikkalaisesta alkuperästä ja rivijäsenten sokeasta luottamuksesta järjestön johtajiin sekä uskosta siihen, että maailmanloppu on ovella. Jehovan todistajat herättävät monissa pelonsekaista uteliaisuutta.

Mistä tässä uskonnossa on kysymys, ja pitäisikö meidän pelätä sitä?

Selvittääkseni sen itselleni kävin Solnetšnojen kylässä Kurortnojen alueella Pietarissa, missä sijaitsee Venäjän Jehovan todistajien hallintokeskus.

◆◊◆

[Hallintokeskus sijaitsee] entisen kesäleirin paikalla. Vuoteen 1992 mennessä [alkuperäinen] rakennus oli läpeensä ränsistynyt, ja lasten tilalle oli ilmaantunut kiertolaisia ja rottalaumoja. Ilmeisesti alueen rappeutunut tila auttoi Jehovan todistajia saamaan tämän seitsemän hehtaarin tontin käyttöönsä määräämättömäksi ajaksi. He uudistivat vanhat rakennukset ja alkoivat myös rakentaa uusia, muun muassa neljäkerroksista hallintorakennusta, 500-paikkaista – – [valtakunnansalia] ja ruokasalia. Jehovan todistajat istuttavat myös uutta nurmikkoa (varta vasten tilattu Suomesta) ja erilaisia harvinaisia puita. Työn odotetaan valmistuvan tulevana kesänä. Hallintokeskuksen päätehtävänä on järjestää saarnaamistoiminta ja jakaa kirjallisuutta Jehovan todistajien paikallisiin seurakuntiin. Solnetšnojessa ei ole omia painotiloja, joten venäjänkielinen kirjallisuus painetaan Saksassa ja kuljetetaan sitten Pietariin, josta se jaetaan kentälle. Keskuksessa työskentelee suunnilleen 190 henkeä. He työskentelevät vapaaehtoisina, ja vaikkeivät he saa palkkaa, heille annetaan välttämättömät perustarpeet, esimerkiksi asunto, ruoka ja vaatteet.

Keskuksen työtä johtaa 18 vanhimman komitea. Vasili Kalin on ollut hallintokeskuksen koordinaattorina vuodesta 1992. Hän on syntynyt Ivano-Frankovskissa. Vuonna 1951, jolloin hän oli neljävuotias, hänet ja hänen vanhempansa karkotettiin Siperiaan (vuosina 1949 ja 1951 viranomaiset vainosivat noin 5000:ta perhettä sen vuoksi, että nämä olivat Jehovan todistajia). Hänet kastettiin vuonna 1965, ja hän asui Irkutskin seudulla. Hän oli työnjohtajana eräällä puunjalostuslaitoksella.

Hallintokeskuksessa työskentelevien vapaaehtoisten lisäksi Solnetšnojessa on myös 200 vapaaehtoista rakennustyöläistä Venäjältä, Suomesta, Ruotsista ja Norjasta. Useimmat heistä ovat ottaneet vapaata vakituisesta työpaikastaan. Siellä on myös lukuisia Jehovan todistajia Ukrainasta, Moldovasta, Saksasta, Yhdysvalloista, Suomesta, Puolasta ja muista maista. (Jehovan todistajilla ei ole rotuennakkoluuloja. Huolimatta siitä, että keskuksessa on elänyt rinta rinnan georgialaisia, abhasialaisia, azerbaidžanilaisia ja armenialaisia, neljän vuoden aikana ei ole ollut ainuttakaan yhteenottoa.)

Suurin osa rakennusaineista ja -välineistä on toimitettu Skandinavian maista, ja paljon on saatu myös ilmaiseksi toisilta uskovilta. Minulle näytettiin puskutraktori, jonka eräs ruotsalainen Jehovan todistaja toi Solnetšnojeen vuonna 1993. Hän käytti sitä koko sen ajan, jonka hän oli siellä, ja ennen lähtöään kotiin hän antoi sen uskonveljilleen. Rakennustyöläiset on majoitettu miellyttäviin täysihoitoloihin ja tilapäisasumuksiin. Heidän päivänsä on jotakuinkin tällainen: kello 7.00 aamiainen ja rukoukset; töitä tehdään kello 8.00–17.00, ja välissä on tunnin lounastauko. Lauantaisin he työskentelevät lounaaseen asti, ja sunnuntai on vapaapäivä.

He syövät hyvin, ja ruokalistaan kuuluu aina hedelmiä. Tässä uskonnossa ei noudateta mitään paastoja eikä minkäänlaista tiukkaa ruokavaliota. Töiden jälkeen monet menevät saunaan ja ottavat sitten oluen ja istuskelevat kuuntelemassa musiikkia. Jehovan todistajissa ei ole juoppoja, mutta alkoholi ei ole myöskään kiellettyä. Uskovat saavat juoda kohtuullisesti viiniä, konjakkia, vodkaa ja niin edelleen. Jehovan todistajat eivät kuitenkaan polta tupakkaa.

◆◊◆

Kolme kertaa viikossa on raamatuntutkistelutunti, jolla nuoret ovat enemmistönä. Ei ole kuitenkaan epätavallista tavata sellaisia, jotka ovat olleet Jehovan todistajia 30–40 vuotta. Melkein kaikki kauemmin todistajina olleet ovat olleet vankiloissa, työleireillä ja karkotettuina. Sen jälkeen kun sorron aika päättyi, Jehovan todistajien riveihin liittyi monia lääkäreitä, lakimiehiä, insinöörejä, opettajia, liikemiehiä ja opiskelijoita.

Seurakunnat yrittävät säilyttää tasa-arvoisen ilmapiirin jäsentensä keskuudessa. Esimerkiksi jopa hallintokeskuksen koordinaattori tiskaa astioita sinä iltana, jolloin on hänen vuoronsa. Jehovan todistajat puhuttelevat toisiaan tuttavallisesti, ja käyttäessään jonkun nimeä he myös lisäävät siihen ’veli’ tai ’sisar’.

Kun Jehovan todistaja rikkoo Raamatun opetuksia vastaan eikä kadu, hän saa ankarimman mahdollisen rangaistuksen: hänet erotetaan. Hän voi käydä edelleen kokouksissa, mutta toiset uskovat eivät enää tervehdi häntä. Lievempi rangaistus olisi ojentaminen.

◆◊◆

Tarkkailin Jehovan todistajia pitkään ja yritin saada selville, mikä on tuonut niin monia erilaisia ihmisiä tähän uskonnolliseen järjestöön. Persoonallisuuksissa, koulutustasossa ja henkilökohtaisissa mieltymyksissä on eroja, mutta – – [Jehovan todistajat eivät osallistu palvontaan sellaisten uskontojen kanssa,] jotka tekevät myönnytyksiä syntiselle maailmalle. He tuntevat olonsa epämukavaksi paikoissa, joissa – – täytyy sokeasti uskoa valtaan, joissa on tilaa mystiikalle ja joissa ihmiset jaetaan papistoon ja kuuliaisiin massoihin.

Jehovan todistajille on tunnusomaista se, että he uskovat lujasti Raamatun mukaiseen elämäntapaan. He yrittävät löytää perusteen jokaiselle teolleen soveltamalla jotain Raamatun periaatetta tai lainaamalla jakeen Uudesta tai Vanhasta testamentista. Jehovan todistajat uskovat, että vain ja ainoastaan Raamatussa on vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Jehovan todistajille Raamattu on perustuslaki, siviililaki ja totuuden korkein ilmaus.

Tästä syystä Jehovan todistajat tunnetaan kautta maailman siitä, että he ovat moitteettoman lainkuuliaisia ihmisiä, ja erityisesti siitä, että he suhtautuvat hyvin tunnollisesti verojen maksamiseen. Verotarkastusvirasto tarkastaa heidät säännöllisesti, ja se on joka kerran hämmästynyt siitä, ettei se löydä minkäänlaisia rikkomuksia. Tietenkin Jehovan todistajat voisivat monien muiden tavoin yrittää keksiä syitä olla maksamatta veroja, mutta Raamatussa sanotaan, että verot täytyy maksaa rehellisesti, ja Jehovan todistajille se on viimeinen sana.

Jehovan todistajien tinkimätön asenne Raamattuun aiheuttaa kuitenkin usein joitakin vakavia yhteentörmäyksiä heidän ja hallituksen välillä. Suurimpia kiistakapuloita on heidän ehdottoman epäpoliittinen kantansa, joka ilmenee siten, että he kieltäytyvät palvelemasta armeijassa.

Jehovan todistajat tulkitsevat kirjaimellisesti ne Jeesuksen sanat, joiden mukaan hänen opetuslapsensa ja hänen valtakuntansa eivät ole osa tästä maailmasta, ja tämän vuoksi he kieltäytyvät osallistumasta politiikkaan ja sotaan, riippumatta siitä, missä ja miksi sotaa käydään. Koska Jehovan todistajat kieltäytyivät huutamasta ’Heil Hitler’ ja palvelemasta Hitlerin armeijassa, useita tuhansia uskovia lähetettiin natsien keskitysleireihin ja tuhansia kuoli. Venäläisten mielestä jokainen sellainen saksalainen Jehovan todistaja, joka maksoi hengellään sen, ettei hän osallistunut Neuvostoliittoa vastaan suunnattuun hyökkäykseen, teki erittäin moraalisen teon. Samaan aikaan monilta venäläisiltä ei kuitenkaan tunnu liikenevän myötätuntoa niitä [venäläisiä] Jehovan todistajia kohtaan, jotka teloitettiin siksi, etteivät he tarttuneet aseisiin ja osallistuneet toiseen maailmansotaan, tai jotka tuomittiin siksi, että he kieltäytyivät palvelemasta armeijassa rauhan aikana. Mutta molemmissa tapauksissa Jehovan todistajat toimivat uskonnollisten näkemystensä eivätkä poliittisen vakaumuksen mukaan.

Hiljattain heräsi samantapainen ongelma Japanissa, missä muutamat Jehovan todistaja -⁠oppilaat kieltäytyivät opettelemasta itämaisia taistelulajeja ja asettuivat siten vaaraan joutua erotetuiksi yliopistosta. Vuonna 1996 Japanin korkein oikeus teki päätöksen, joka tuki näiden oppilaiden oikeuksia ja salli heidän valita vaihtoehtoisia tunteja.

◆◊◆

Mikä Jehovan todistajissa ihmetyttää nykyaikaisia ajattelijoita? Ennen kaikkea se, että he saarnaavat herkeämättä maailmanlopun olevan ovella (he tekevät lähetystyötä kaduilla ja ovelta ovelle). Viime aikoina vanhimmat ovat neuvoneet saarnaajia, etteivät nämä korostaisi niinkään ’maailmanloppua’ eivätkä syntisten surkeaa kohtaloa, vaan että he pikemminkin selittäisivät kuulijoille, että Jehova tarjoaa näille mahdollisuutta saada ’ikuinen elämä paratiisissa maan päällä’.

Toinen närää herättävä seikka on Jehovan todistajien kielteinen asenne uskontojen väliseen kanssakäymiseen ja heidän torjuva suhtautumisensa ekumeniaan. He ovat sitä mieltä, että kristillinen maailma on pettänyt Jumalan ja Raamatun ja että kaikki muut uskonnot ovat tuhoisa erehdys. Jehovan todistajat vertaavat näitä uskontoja ’Babylonin porttoon’, ja he uskovat, että niitä odottaa sama kohtalo. Äskettäin ilmestyneessä ’Herätkää!’-lehdessä sanotaan, että eri uskontojen loppu on lähellä ja että ainoa jäljelle jäävä uskonto on se, jota Jehovan todistajat saarnaavat.

Mainittakoon muuten, että Jehovan todistajat tunnustavat jokaisen oikeuden omantunnonvapauteen.

◆◊◆

Jotkin maat ovat jo ilmaisseet huolensa siitä, ovatko Jehovan todistajien opetukset uhka yhteiskunnalle vai eivät. Yhdysvalloissa Connecticutin (1979) ja Australiassa Uuden Etelä-Walesin (1972) osavaltion korkein oikeus, Kanadassa Brittiläisen Kolumbian provinssin oikeusistuin (1986) ja jotkin muut oikeusistuimet ovat julistaneet, ettei ole todisteita siitä, että Jehovan todistajat olisivat yhteiskunnallinen uhka tai että he olisivat vaaraksi ihmisten terveydelle tai henkiselle tasapainolle. Euroopan ihmisoikeuksien tuomioistuin (1993) puolusti Jehovan todistajien oikeutta uskonnonvapauteen, jota rajoitettiin Kreikassa ja Itävallassa. Tällä hetkellä Jehovan todistajia vainotaan 25 maassa – –.

Jehovan todistajia voidaan pitää esimerkkeinä muille kansalaisille, koska he ovat omistautuneita Raamatun totuudelle ja koska he ovat valmiita puolustamaan näkemyksiään hyvin epäitsekkäästi. Herää kuitenkin kysymys: onko meidän yhteiskuntamme valmis takaamaan perustuslaillisen omantunnonvapauden järjestöille, jotka pitävät kiinni näin radikaalisti ja tinkimättömästi kaikkia elämänalueita koskevasta raamatullisesta näkemyksestään?”

Tässä viimeisessä lauseessa Ivanenko esittää tärkeän kysymyksen. Ensimmäisellä vuosisadalla apostoli Paavali, jonka Kristus valitsi suoraan edustajakseen, kärsi epäoikeudenmukaisesti ”vankilakahleissa”. Niinpä Paavali kirjoitti toisille uskoville, että hän oli ponnistellut ”hyvän uutisen puolustamisessa ja laillisessa vahvistamisessa”. (Filippiläisille 1:​7; Apostolien teot 9:​3–16.)

Jehovan todistajat kutsuvat kaikkia tutustumaan Sergei Ivanenkon tavoin lähemmin heidän toimintaansa. Olemme varmoja, että jos ihmiset tekisivät siten, he huomaisivat, että kielteiset puheet todistajista eivät pidä paikkaansa, kuten eivät pitäneet vastaavat puheet varhaiskristityistäkään. Todistajat tottelevat huomattavalla tavalla Jeesuksen opetuslapsilleen antamaa ”uutta käskyä”: ”[Rakastakaa] toisianne – – niin kuin minä olen rakastanut teitä.” (Johannes 13:​34, 35.)

[Tekstiruutu s. 23]

MN-arkisto

(Sergei Ivanenkon artikkelin yhteydessä julkaistiin seuraavat tiedot, jotka olivat peräisin Moscow News -⁠lehden arkistoista.)

”Venäjän Jehovan todistajat kuuluvat maailmanlaajuiseen kristilliseen järjestöön, joka toimii 233 maassa ja jossa on 5,4 miljoonaa jäsentä. Jehovan todistajat seuraavat Brooklynissa New Yorkissa olevan hallintoelimen hengellistä johtoa. Jehovan todistajien nykyinen järjestö on kehittynyt raamatuntutkisteluluokasta, jonka Charles Taze Russell perusti vuonna 1870 Pittsburghissa Pennsylvaniassa. Järjestö tuli Venäjälle vuonna 1887. Yksi ensimmäisistä Jehovan todistajista, Semjon Kozlitski, karkotettiin Moskovasta Siperiaan vuonna 1891. Vuonna 1956 Neuvostoliitossa oli järjestöä vastaan suunnatusta vainosta huolimatta 17000 Jehovan todistajaa. Vasta maaliskuussa 1991 Jehovan todistajat tunnustettiin Venäjällä sen jälkeen kun oli säädetty laki ’Uskonnonvapaudesta’. Nykyään Venäjällä on yli 500 ryhmää, joissa on suunnilleen 70000 aktiivista jäsentä. Järjestö levittää ’Vartiotorni’-lehteä (julkaistaan 125 kielellä, levikki 20 miljoonaa) ja ’Herätkää!’-lehteä (81 kielellä, levikki 18 miljoonaa).”

[Kuva s. 23]

Osa Venäjän haaratoimistokompleksista

[Kuva s. 24]

Valtakunnansali, jossa Venäjän haaratoimistoperhe kokoontuu tutkimaan Raamattua

[Kuvat s. 25]

Todistajaperheet tutkivat ja viettävät vapaa-aikaa yhdessä

[Kuvat s. 26]

He kertovat Raamatun sanomasta toisille