Matera – ainutlaatuisten luola-asumusten kaupunki
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN ITALIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA
NOIN 50 vuotta sitten jotkut ajattelivat, että nämä oudot asumukset olivat alkaneet muistuttaa Danten ”infernoa”, minkä vuoksi viranomaiset määräsivät ne evakuoitaviksi. Osaksi uudelleen asutettuina ne kuuluvat nykyään jopa maailman kulttuuri- ja luonnonperintöön, jonka säilyttämistä Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö (UNESCO) valvoo.
Mistä oikein puhumme? Ja miksi näihin asumuksiin on suhtauduttu niin eri tavoin aikojen kuluessa? Vastaus ensimmäiseen kysymykseen on yksinkertainen: puhumme Sassi di Materasta (kirjaimellisesti ’Materan kalliot’), joka sijaitsee Italian eteläosassa, aivan Italian ”saappaan” koron yläpuolella. Mutta voidaksemme vastata toiseen kysymykseen meidän täytyy ymmärtää, mitä ne ovat, ja tietää hiukan niiden historiasta. Miksi et tulisi mukaamme, kun käymme Sassissa ja saamme tietää siitä jotakin?
Kirjoittaja Guido Piovenen mukaan ”niistä Italian maisemista, jotka hämmästyttävät eniten,” Sassi käsittää todellisuudessa kaupungin, jolla on ”epätodellisuuden viehätys”. Saadaksemme yleisnäkymän menemme luonnon muovaamaan näköalapaikkaan, joka on syvän rotkon yläpuolella. Tämän rotkon vastakkaisella puolella suoraan edessämme sijaitsee Materan kaupunki. Kirkkaassa kesävalossa näemme kalliossa kiinni olevia taloja; ne näyttävät siltä, kuin ne olisivat kasvaneet toistensa päälle. Talojen välissä olevat kapeat kadut vievät alas rotkon pohjalle, minkä vuoksi ne kietoutuvat yhteen sekavaksi sykeröksi, joka muistuttaa jollakin tavalla suunnattoman amfiteatterin portaita. Näemme kallioseinämässä monia aukkoja, jotka ovat tai ovat olleet asumuksia. Lyhyesti sanottuna tässä on Sassi – kallioon rakennetut luola-asumukset!
Eriskummallinen tunnelma
Päästäksemme Sassiin – Materan kaupungin muinaiseen keskukseen – meidän täytyy matkata sen nykyaikaisen kaupungin liikenteen ja melun läpi. Kun pääsemme vanhaan kaupunkiin, on kuin olisimme siirtyneet johonkin toiseen aikaan: sukellamme eriskummalliseen tunnelmaan, jossa nykyhetken kaaos antaa vähitellen tilaa menneen ajan vaikutelmille.
Älä odota näkeväsi minkäänlaisia luola-asukkaita. Nykyään on melkein mahdotonta nähdä alkuperäisiä, muinaisia luolia, sillä niiden eteen on rakennettu kalkkikivestä julkisivuja – tai peräti kokonaisia taloja – eri aikakausien, kuten keskiajan, barokin ja nykyajan, tyyliin. Kävellessämme eteenpäin näkymä tuntuu muuttuvan koko ajan aivan silmiemme edessä.
Arkeologien mukaan joitakin paimentolaisryhmiä asettui tälle alueelle muutamia tuhansia vuosia sitten. Lukuisat luonnon muovaamat luolat, joita oli seudulla runsaasti, tarjosivat suojan luonnonvoimilta ja petoeläimiltä. Pian monet luolat olivat asuttuja. Arkeologien löydöt näyttävät osoittavan, että alueella on jatkuvasti asuttu tuosta ajasta lähtien.
Itse Sassi asutettiin kuitenkin vähitellen. Vähäistä asutusta sijaitsi kreikkalais-roomalaisella ajalla vuorenharjan korkeimmalla kohdalla, nykyisen vanhan kaupungin keskellä. Raffaele Giura Longo kirjoittaa, että noina muinaisina aikoina Sassi käsitti ”kaksi koskematonta laaksoa, kaksi syvännettä, jotka avautuivat ylhäällä kukkulalla sijaitsevan vanhan kaupungin molemmille puolille ja joista oli näköala jyrkkään rotkoon; ne eivät olleet asuttuja, vaan – – olivat tiheän kasvillisuuden peittämiä”. Keskiajan alkupuolelta lähtien pehmeän kalkkikiven järjestelmällinen kaivaminen sekä teiden, aukioiden ja talojen rakentaminen kivestä, jota saatiin kaivauksilta, antoi Sassille sille ominaisen ulkomuodon.
Tarvittiin asuntoja ja paikkoja, joissa pidettäisiin eläimiä ja joita käytettäisiin karjankasvatukseen liittyvissä töissä, esimerkiksi juuston valmistamisessa. Pääelinkeino oli kuitenkin maanviljely. Vihanneksia alettiin viljellä leveillä penkereillä, jotka oli kaivettu Sassista alaspäin viettävään syvän rotkon seinämään. Pengerryksen jäljet voidaan nähdä yhä. Suurin osa seuraelämästä keskittyi naapuristoon, sisäpihaan, jossa oli useita asumuksia.
Tehokas vedenkeruujärjestelmä
Voitaisiin myös sanoa, että Sassin historiaan sisältyy samanaikaisesti sekä ihmisen taistelu kiveä ja vettä vastaan että hänen yhteiselonsa niiden kanssa. Sadekautena pintavesi, vaikka sitä ei tullut ylen määrin, vei suurella vaivalla vallattujen penkereiden multamaan mennessään, kun se virtasi alas rotkoon. Niinpä Sassin asukkaat näkivät tarpeelliseksi kanavoida ja kerätä sadeveden.
Mutta miten ja minne se voitaisiin kerätä? Penkereille kaivettiin vedenpitäviä vesisäiliöitä. Kanavien ja kourujen järjestelmä vei kaiken saatavissa olevan veden näihin säiliöihin, joita hyödynnettiin aluksi ensisijaisesti maanviljelyksessä. Arkkitehti Pietro Laureanon mukaan niiden määrä ”oli paljon suurempi kuin asuttujen luolien tai niiden säiliöiden määrä, joita olisi tarvittu juomavettä varten”, mikä todistaa, että ”Sassin vesisäiliöt muodostivat alun perin tehokkaan vedenkeruujärjestelmän kastelua varten”.
Järjestelmä tarjosi myös riittävästi juomavettä, ja väestön kasvaessa tämä seikka tuli entistä tärkeämmäksi. Tästä syystä otettiin käyttöön taidokas järjestelmä. Vesisäiliöt yhdistettiin toisiinsa, sekä samalla tasolla että myös eri tasoilla olevien penkereiden säiliöt. ”Valtavien tislaimien tavoin ne mahdollistivat sen, että vesi puhdistui vähitellen sen siirtyessä säiliöstä toiseen.” Vettä nostettiin sitten yhdestä Sassin monista hajallaan olevista kaivoista. Joitakin näiden kaivojen aukkoja on nykyään yhä nähtävissä. Näin suuri vesimäärä oli poikkeuksellista alueella, joka oli yleensä kuiva.
Talo kalliossa
Mennessämme portaita alaspäin ja seuratessamme kapeiden katujen sokkeloa tajuamme, että nämä muinaiset yhdyskunnat on rakennettu aleneville tasoille, joten huomaamme usein kävelevämme niiden talojen katoilla, joiden sisäänkäynnit avautuvat seuraavalle penkereelle. Joissain paikoissa asumuksia on toinen toisensa päällä kymmenessä tasossa. Täällä ihminen elää läheisessä yhteydessä kallioon. Jo 1200-luvulla viralliset asiakirjat käyttivät näistä yhdyskunnista nimeä ”Sassi”.
Pysähdymme erään asumuksen ulkopuolelle. Emme anna taidokkaan ja suhteellisen nykyaikaisen julkisivun hämätä itseämme, sillä alkuperäiseen on lisätty uudempi kalkkikivestä valmistettu sisäänkäynti. Tämä on tyypillinen sassilainen asumus. Astuttuamme kynnyksen yli kävelemme alas muutaman askelman ja saavumme suureen huoneeseen, jossa perheen useimmat kotiaskareet kerran toimitettiin. Laskeudumme portaita pitkin toiseen huoneeseen, jonka takana on vielä yksi huone. Jotkin huoneista olivat vanhoja vesisäiliöitä, jotka oli tehty asumiskelpoisiksi: ylhäällä oleva aukko, josta vesi yleensä tuli sisään, suljettiin ja penkereen puolelle kaivettiin oviaukko. Sisimpiä huoneita käytettiin ennen ainoastaan kuormaeläinten suojana, kun taas perhe asui huoneissa, jotka sijaitsivat lähinnä sisäänkäyntiä. Valoa ja ilmaa saatiin suuresta oven yläpuolella olevasta aukosta. On tarpeetonta sanoa, etteivät Sassin asukkaat enää nykyään pidä kuormaeläimiä sisällä kodeissaan!
Monet asumukset ovat katutason alapuolella. Miksi? Koska sisäänkäynti ja jotkin itse luola-asumuksista kaivettiin hieman kaltevalle pinnalle, jotta voitaisiin hyödyntää auringon säteitä. Talvella, kun aurinko on matalimmillaan horisonttiin nähden, sen säteet pääsivät sisään ja valaisivat ja lämmittivät huoneita; kesällä auringon säteet eivät päässeet sisäänkäyntiä pidemmälle ja sisätilat pysyivät viileinä ja kosteina. Luolan sisällä näemme, että sen takaseinään on kaiverrettu syvennys, jossa on useita ”hyllyjä”. Se on aurinkokello, joka on suunniteltu osoittamaan auringon siirtyminen pitkin vuotta. Kun palaamme takaisin ulos, meillä on erikoinen tunne. Luolan viileys oli aivan liian nopeasti saanut meidät unohtamaan ulkopuolella vallitsevan kesähelteen!
Rappeutuminen ja entistäminen
Eriskummallista ilmapiiriä lukuun ottamatta Sassi on muuttunut monin tavoin. Vaikka se pysyi vuosisatojen ajan yhtenäisenä ja suhteellisen tehokkaana kaupunkimaisena keskuksena, jokin muuttui 1700-luvulla. Uudet rakennukset ja kadut haittasivat tehokasta vesihuoltojärjestelmää, mikä aiheutti ongelmia säännöllisessä jätteiden hävittämisessä. Tästä syystä sairaudet lisääntyivät. Lisäksi alueen taloudelliset muutokset lisäsivät maanviljelijöiden köyhyyttä Sassissa, jonka väestö lisääntyi lisääntymistään.
Tämän aikoinaan niin kauniin alueen jatkuva rapistuminen näytti väistämättömältä. Siksi 1950-luvun alussa päätettiin virallisesti, että Sassi evakuoidaan, jotta ajatus ongelman lopullisesta ratkaisusta toteutuisi. Tämä oli todella traumaattinen kokemus Materan yli 15000:lle Sassissa asuvalle ihmiselle, erityisesti sosiaaliselta kannalta, kun ne ystävyyden lujat siteet katkaistiin, jotka olivat muodostuneet naapurusten välille.
Monet ajattelevat kuitenkin, ettei tätä uskomatonta kaupunkimaisemaa saisi menettää. Sen vuoksi Sassia palautetaan nykyään entiselleen ja asutetaan hitaasti uudelleen tehokkaan entistämisen ansiosta. Tätä nykyä monet turistit haluavat kokea sen tunnelman, joka vallitsee Sassin muinaisilla aukioilla ja sokkeloisilla kaduilla. Jos satut joskus matkustamaan tähän maailman kolkkaan, mikset pistäytyisi katsomassa tätä satoja vuosia vanhaa kaupunkia, joka kasvoi kalliosta?
[Kuvat s. 16, 17]
1. Yleisnäkymä Sassi di Materasta; 2. ”yhdyskunnat” ja kaivo vasemmalla edessä; 3. tyypillisen asumuksen sisätilat; 4. seinäsyvennys aurinkokellona; 5. kanava, jota käytettiin ennen johtamaan vesi säiliöihin