Katoava luonnonvarainen eläimistö
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN AUSTRALIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA
EIKÖ sinusta olekin jännittävää katsella ja kuunnella ilmieläviä luonnonvaraisia eläimiä – tiikeriä, valasta tai gorillaa? Hoivailla koalaa? Tuntea, miten maa tömisee kavioitten tai sorkkien alla eläinten ollessa vaelluksella silmänkantamattomiin ulottuvina laumoina? Valitettavasti monet eivät ehkä koskaan pääse kokemaan tällaisia elämyksiä – ellei sitten museossakäyntiä, jonkin kirjan lukemista tai valkokankaan tai kuvaruudun katselua pidetä elämyksenä. Mikä siihen on syynä?
Se, että tätä kirjoitusta lukiessasi tuhansilla kasveilla ja eläimillä on vääjäämättä edessään sukupuuttoon kuoleminen. Biologi Edward O. Wilson Harvardin yliopistosta on arvioinut, että joka vuosi katoaa 27000 lajia eli kolme lajia tunnissa. Tällä vauhdilla saattaa jopa viidennes maapallolla nykyään elävistä lajeista hävitä 30 vuodessa. Tuhoutumisvauhti ei kuitenkaan pysy vakiona, vaan kiihtyy. On odotettavissa, että ensi vuosituhannen alussa katoaa satoja lajeja joka päivä!
Afrikassa suippohuulisarvikuonot hoippuvat tuhon partaalla. Salametsästys on vähentänyt niiden määrän 65000:sta 2500:aan alle 20 vuodessa. Borneon ja Sumatran pienenevissä viidakoissa on jäljellä enää alle 5000 orankia. Tuho on kohdannut myös maailman vesiä. Yksi sen uhreista on Kiinan Jangtsejoessa elävä kaunis tungtinginvalas. Saastumisen ja rajoittamattoman kalastuksen vuoksi niitä on jäljellä enää alle sata yksilöä, ja ne kaikki saattavat kadota kymmenessä vuodessa.
Linda Koebner sanoo kirjassaan Zoo Book: ”Eri alojen tiedemiehet ovat eri mieltä monista asioista, mutta lajien ja planeettamme biologisen terveyden pelastamisen kiireellisyydestä he ovat yhtä mieltä: seuraavat 50 vuotta ovat ratkaisevia.”
Kenen syytä se on?
Väestönkasvu on kiihdyttänyt lajien sukupuuttoon kuolemista, mutta väestön luoma paine ei voi yksin selittää kaikkea. Monet eläimet – muuttokyyhky, moalintu, siivetön ruokki ja pussihukka, vain muutamia mainitaksemme – oli hävitetty jo kauan ennen kuin ihmisasutus itsessään olisi voinut uhata niitä. Australiassa Uuden Etelä-Walesin osavaltion eläinpuistoviranomainen tohtori J. D. Kelly sanoo maansa aikaansaannoksista: ”Lajiston monimuotoisuuden katoaminen vuonna 1788 aloitetun [Australian] asuttamisen jälkeen on kansallinen häpeä.” Tämä havainto pätee epäilemättä moniin muihinkin maihin. Se antaa myös ymmärtää, että lajien katoamiseen on turmiollisempiakin syitä, nimittäin piittaamattomuus ja ahneus.
Koska lajien katoaminen on vakava ongelma kaikkialla maailmassa, ahtaalle joutuneet eläimet ovat saaneet uuden, yllättävän liittolaisen: eläintarhat. Nämä kaupunkien sisällä sijaitsevat alueet ovat yhä enenevässä määrin viimeinen turvapaikka monille lajeille. Mutta eläintarhoissa ei ole liiemmälti tilaa, ja luonnonvaraisten eläinten pito on sekä kallista että vaikeaa. Eläinten pitämisellä vankeudessa – vaikkakin inhimillisissä oloissa – on myös eettinen puolensa. Sitäpaitsi eläimet ovat eläintarhoissa täysin riippuvaisia ihmisten rahallisesta tuesta ja hatarista, usein epävakaisista poliittisista ja taloudellisista järjestelmistä. Miten varman turvapaikan eläintarhat sitten tarjoavat näille pakolaisille, jotka aiemmin saattoivat elää vapaina luonnossa?
[Tekstiruutu s. 3]
Onko sukupuuttoon kuoleminen luonnollista?
”Eikö lajien katoaminen ole osa luonnonjärjestystä? Ei ole. Ei ainakaan siinä mitassa, jollaista se on ollut viime aikoina. Viimeisten 300 vuoden aikana lajeja on kuollut suunnilleen yksi vuodessa. Tällä hetkellä ihmisen aiheuttama lajien katoamisvauhti on vähintään tuhat kertaa nopeampi. – – Syynä lajien katoamisvauhdin nopeaan kiihtymiseen on ihmisen toiminta.” (The New York Public Library Desk Reference.)
”Olen ihastunut moniin erikoisiin, kadonneisiin eläimiin, ja olen murheissani, usein vihainen, sen johdosta, että ne ovat kuolleet sukupuuttoon. Useimmissa tapauksissa näiden lajien katoamiseen on näet ollut suoraan tai välillisesti syynä ihmisen ahneus tai julmuus, huolimattomuus tai välinpitämättömyys.” (David Day, The Doomsday Book of Animals.)
”Ihmisen toiminta tuhoaa lajeja ennen kuin niitä ehditään edes panna kirjoihin ja kansiin.” (Biological Conservation.)