Lehtopöllö Hadrianuksen vallin luona

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN ENGLANNIN-KIRJEENVAIHTAJALTA

PUIDEN latvojen tasalla leijui ohut usva, kun aamunkoiton hiljaisuuden rikkoi voimistuva, iloinen sirkutus. Kesän muuttolinnut olivat juuri palanneet Pohjois-Englantiin liittämään laulunsa vakituisten asukkaiden, mustarastaiden ja muiden rastaiden, ääniin.

Seurailin sammaloitunutta virtaa, joka kulki kääpiöesikoiden ja metsäorvokkien koristamien rantapenkereiden välissä, kohti lehtopöllön esi-isiltään perimää kotia Hadrianuksen vallin luona.a Tiesin, että pöllöemo olisi ylävirtaan mentäessä vajaan parin kilometrin päässä vartioimassa neljää poikastaan lähellä vanhan jalavan runkoa. Poikaset olisivat suojaisassa turvapaikassa kuolleen saarnen kannonkolossa.

Miten ihmeellinen luomus pöllö onkaan! Se näkee yöllä sata kertaa terävämmin kuin ihminen. Pöllö pystyy sieppaamaan saaliinsa jopa kuun heikossa valossa. Ihmisen silmässä on tappisoluja, jotka erottavat värejä, ja sauvasoluja, jotka keräävät valoa, mutta pöllön silmät ovat täynnä sauvasoluja, joissa on näköpurppuraksi kutsuttua kemiallista ainetta. Se muuttaa heikoimmankin valonkajastuksen kemialliseksi signaaliksi, jonka vuoksi pöllö aistii näkövaikutelman silloinkin, kun ihminen näkee pelkän valonkajastuksen.

Pöllöt eivät pysty liikuttamaan silmiään silmäkuopissaan, niin kuin useimmat luomukset pystyvät. Kumpikin silmä on yhtä liikkumaton kuin auton etuvalo. Tämän korvaukseksi pöllö pystyy hämmästyttävän taipuisan kaulansa ansiosta kääntämään päätään ainakin 270 astetta nähdäkseen joka suuntaan!

Pöllö pystyy tiettävästi 15 metrin korkeudessa sijaitsevalta tähystyspaikaltaan paitsi näkemään hiiren myös kuulemaan sen rapinan ruohikossa. Pöllön hämmästyttävän tarkka kuulo johtuu sen korvien rakenteesta. Jos katsot pöllön naamaa, huomaat, että sitä reunustavat jäykät, kaareutuvat höyhenet, jotka keräävät ja heijastavat ääniaallot korviin ja suuntaavat ne lintumaailman suurimmille tärykalvoille. Korvat sijaitsevat hieman eri korkeudella toisistaan, minkä ansiosta pöllö pystyy erottamaan äänen tulosuunnan täsmällisesti.

Paikannettuaan saaliinsa joko näkö- tai kuuloaistin perusteella pöllö syöksyy sen kimppuun täysin äänettömästi. Pöllön ruumista peittävät niin pehmeät höyhenet, että ne vaimentavat kaiken äänen. Jopa siipisulkien päät ovat untuvaiset, jottei lento aiheuta suhinaa. Pimeänä yönä maaseudun asukkaat ovat joskus pelästyneet säteilevän pöllön hahmoa, joka on syöksynyt matalalla eteenpäin tien suuntaisesti. He eivät ole tienneet sitä, että pöllö voi hohtaa, jos sen sulkiin on tarttunut fosforiloistetta itsevalaisevasta sienirihmastosta, jota kasvaa sen lahoavassa pesäpuussa.

Jatkoin matkaani ylävirtaan ja saavuin pian vanhan, pahkaisen kannon luo. Aamuauringon lämpö oli houkutellut yhden poikasista onton kannon reunalle paistattelemaan päivää tuuhean lehväkatoksen läpi vinosti siivilöityvien säteiden valossa. Siinä se istui silmiään siristellen nousevan auringon kilossa – mikä ihastuttava näky!

Jossakin yläpuolella huojuvien oksien takana piilossa istui täysikasvuinen lehtopöllö puolisoineen oksalla tarkkailemassa puoliavoimin silmin kaikkea näköpiirissään olevaa. Tiesin, että se vartioisi huolellisesti poikasiaan, kunnes nämä osaisivat huolehtia itse itsestään sen vaistonvaraisen viisauden avulla, jonka niiden Suuri Luoja on niille antanut.

[Alaviitteet]

[Kuvan lähdemerkintä s. 15]

English Heritage