Kanadan korkein oikeus vahvistaa vanhempien oikeuksia
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KANADAN-KIRJEENVAIHTAJALTA
JOS lapsellasi on vakavia lääkärinhoitoa vaativia ongelmia, rakkaudellisena isänä tai äitinä olet luonnollisesti hyvin huolissasi. Miten huojentunut oletkaan huomatessasi vastuuntuntoisten, myötätuntoisten lääkäreiden kunnioittavan hoitovalintaanne. Toisinaan kuitenkin syntyy tilanteita, joissa ryhdytään mielivaltaisiin toimiin ja vanhempien toiveet sivuutetaan. Siitä voi hyvin usein tulla erittäin traumaattinen kokemus.
Kanadan lastensuojelulaissa viranomaisille annetaan oikeus ottaa lapsia huostaansa. Neljässä provinssissa viranomaisilla on oikeus ohittaa vanhempien valinnat ilman oikeuskäsittelyä. Tämä herättää tärkeitä kysymyksiä, jotka koskevat kaikkia vanhempia ja lapsia. Mistä asioista vanhemmilla on oikeus päättää? Jos yhteiskunta aikoo puuttua vanhempien päätöksentekoon, miten asia tulisi käsitellä, jotta vanhemmilta ja lapsilta ei vietäisi heidän perusoikeuksiaan? Suojeleeko perustuslaki vanhempien päätöksentekoa?
The Toronto Star -sanomalehdessä 3.3.1995 tarkasteltiin lyhyesti näitä kysymyksiä artikkelissa, jossa käsiteltiin erään vuonna 1983 keskosena syntyneen tyttövauvan tapausta. Tytön vanhemmat olivat Jehovan todistajia. ”[He] hyväksyivät useimmat hoitomenetelmät, mutta vastustivat verensiirtoja. Lääkärit hakivat asiaan oikeuden päätöstä. Tuomari antoi lapsen lastensuojeluyhdistyksen huostaan. Lapselle annettiin verta vasta kolme viikkoa myöhemmin, ja silloinkin sitä annettiin vapaaehtoisen silmätutkimuksen ja mahdollisen silmäleikkauksen varalta. Vanhemmat valittivat asiasta aina korkeimpaan oikeuteen saakka.”
Päätös annettiin 27. tammikuuta 1995, ja vaikkei korkein oikeus kumonnut vuoden 1983 päätöstä, viisi yhdeksästä tuomarista esitti suuntaviivoja, joiden tarkoitus on estää viranomaisia käyttämästä valtaansa väärin. Oikeuden päätös vahvistaa vanhempien oikeutta tehdä lapsiaan koskevia hoitopäätöksiä.
Tuomioistuin harkitsi vanhempien päätöksentekoa erityisesti uskonnonvapauden kannalta, joka taataan Kanadan oikeuksien ja vapauksien peruskirjassa. Tuomari Gerard La Forest esitti enemmistön mielipiteen sanoessaan: ”Vanhempien oikeus kasvattaa lapsiaan uskonnollisten näkemystensä mukaan, mihin sisältyy lääkärinhoitoa ja muita hoitomenetelmiä koskevat valinnat, on yhtä olennainen osa uskonnonvapautta.”
Tämä on ensimmäinen kerta, jolloin Kanadan korkein oikeus on päättänyt, että peruskirjan määrittelemään uskonnonvapauteen kuuluu vanhempien oikeus valita, millaista lääkärinhoitoa heidän lapsilleen annetaan. Tuomari La Forest kiteytti tämän periaatteen sanoessaan: ”Tämä ei tarkoita sitä, ettei yhteiskunta voi puuttua asioihin, jos sen mielestä on välttämätöntä suojata lapsen itsemääräämisoikeutta tai terveyttä. Mutta sellaisen asioihin puuttumisen täytyy olla perusteltua. Toisin sanoen peruskirjan takaaman suojan täytyy ulottua vanhempien päätöksentekoon, jotta tuomioistuimet voivat asianmukaisesti valvoa yhteiskunnan puuttumista asioihin ja jotta sellainen väliintulo sallittaisiin vain silloin, kun se on peruskirjan takana olevien arvojen mukaista.”
Tuomari La Forest korosti sitä, että vanhempien päätöksentekoon puuttumisen täytyy olla perusteltua, kun hän kommentoi kahden tuomarikollegansa huomautuksia: ”Joistakin heidän huomautuksistaan voidaan ehkä saada sellainen käsitys, että he kannattavat vanhempien oikeuksien kumoamista yksinkertaisesti siksi, että se on ammatti-ihmisten mielestä välttämätöntä. Olisin hyvin huolissani, jos terveydenhuollon ammattihenkilöt pystyisivät ohittamaan vanhempien näkemykset tarvitsematta osoittaa, että se on välttämätöntä.”
Vanhempien valta päättää hoitotoimenpiteistä luettiin perustuslailliseksi oikeudeksi, joka sisältyy Kanadan peruskirjaan oikeuksista ja vapauksista. Lastensuojeluviranomaisille ja tuomareille lähetettiin siten voimakas viesti. Heidän on toimittava varovasti ja kunnioitettava asianmukaisesti vanhempien oikeuksia. Myös vastuuntuntoiset lääkärit tulevat tervehtimään näitä suuntaviivoja iloiten, koska ne tukevat vanhempien vapautta valita järkeviä vaihtoehtoja, joihin kuuluu muun muassa lapsille annettava veretön hoito.
Kun pidetään mielessä, millaista väittelyä verensiirroista ja niiden tunnetuista riskeistä – kuten aidsista – tällä hetkellä käydään, tuomari La Forestin seuraavat sanat nousevat arvoonsa: ”Tämän tapauksen muutoksenhakijoiden ilmaisema huoli herättää laajemman kysymyksen sellaisiin hoitotoimenpiteisiin ryhtymisen sopivuudesta, joiden lääketieteelliset edut ovat erittäin kyseenalaisia – – Vuonna 1983 esille tulleiden lääketieteellisten todisteiden perusteella – – emme kuitenkaan voi asettaa kyseenalaiseksi verensiirron välttämättömyyttä, vaikka jotkut saattaisivat näin jälkeen päin olla taipuvaisia tekemään siten. Tämä valitus muistuttaa kuitenkin siitä, että on välttämätöntä toimia varovasti sivuutettaessa vanhempien kieltoa.” (Kursivointi meidän.)
Aiemmin mainitussa The Toronto Star -lehden artikkelissa todettiin lopuksi: ”Mitä tämä korkeimman oikeuden päätös on saanut aikaan? Ensinnäkin lääkäreillä, sosiaalityöntekijöillä ja tuomareilla on nyt suuntaviivat, joiden mukaan toimia, jos vanhempien ja lääkäreiden mielipiteet menevät ristiin. Toiseksi, sen että painotetaan vaihtoehtoisia hoitotapoja, tulisi avata ovia joustavammalle verensiirtolääketieteelle aikana, jolloin kehitellään ja tuodaan markkinoille yhä useampia verettömiä vaihtoehtoja. Kolmanneksi, jos päätetään anoa vanhempien päätöksen kumoamista, osapuolia on kuultava tasapuolisesti oikeudessa ja viranomaisilla ja lääkäreillä on velvollisuus todistaa, että ehdotettu asioihin puuttuminen on välttämätöntä.”
Muiden maiden lääkärit, tuomarit ja vanhemmat huomaavat epäilemättä hyödyllisiksi ja rakentaviksi nämä suuntaviivat, jotka enemmistö Kanadan korkeimman oikeuden päätöksen tehneistä tuomareista on esittänyt. Toivottavasti lääkärit kaikkialla kohtelevat potilaitaan edelleen ymmärtäväisesti ja myötätuntoisesti ja ottavat huomioon sekä lasten että vanhempien oikeudet.