Tutkimuskohteena arvoitukselliset muuttolinnut

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN ESPANJAN-KIRJEENVAIHTAJALTA

VANHA laulu kertoo, kuinka pääskyset palaavat vanhalle San Juan Capistranon lähetyskirkolle San Juan Capistranon kaupunkiin Kaliforniaan. Niiden kerrotaan palaavan siellä oleville pesilleen joka vuosi poikkeuksetta 19. maaliskuuta.

Eurooppalaiset pääskyset noudattavat samanlaista aikataulua. Eräässä espanjalaisessa sanonnassa ennustetaan, että 15. maaliskuuta mennessä pääskysen liverrys kuuluu jälleen.

Pohjoisella pallonpuoliskolla maaseudun väki on aina tervehtinyt takaisin palaavaa pääskystä perinteisenä kevään airuena. Toisaalta jotkut uteliaat ovat pohtineet, missä ne ovat viettäneet talvensa. Jotkut uskoivat niiden vaipuvan talviuneen. Toiset ehdottivat, että ne menivät kuuhun – jonkun laskujen mukaan ne pystyivät lentämään sinne kahdessa kuukaudessa. Muuan 1500-luvulla elänyt ruotsalainen arkkipiispa väitti, että pääskyset viettivät talven toisiinsa painautuneina veden alla järvien ja soiden pohjassa. Hänen tutkielmassaan oli jopa kuva kalastajista vetämässä verkkoa, joka on täynnä pääskysiä. Niin eriskummallisilta kuin nämä tarinat nyt tuntuvatkin, totuus on osoittautunut lähes yhtä ihmeelliseksi kuin tarut.

Ornitologit ovat rengastaneet tällä vuosisadalla tuhansia pääskysiä. Pieni mutta merkittävä osa näistä rengastetuista linnuista on tavattu talvehtimisalueiltaan. Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, Englannista ja Venäjältä tulleiden pääskysten todettiin talvehtivan yhdessä tuhansien kilometrien päässä kotiseudultaan – Kaakkois-Afrikan kaukaisimmassa kärjessä. Jotkin niiden pohjoisamerikkalaisista lajitovereista lentävät etelään aina Argentiinaan ja Chileen asti. Eivätkä pääskyset ole ainoita lintuja, jotka tekevät sellaisia valtavia matkoja. Sadat miljoonat pohjoisen pallonpuoliskon linnut talvehtivat eteläisellä pallonpuoliskolla.

Ornitologit saivat hämmästyksekseen selville, että niinkin pieni lintu kuin pääskynen saattoi lentää edestakaisin yli 22000 kilometriä, ennen kuin se palasi vanhalle pesälleen seuraavana keväänä. Se että saatiin selville, minne pääskyset olivat menneet, herätti vain lisää hämmentäviä kysymyksiä.

”Pääskynen, miksi lähdet pesästäsi?”

Mikä saa linnun lähtemään maapallon toiselle puolelle? Tai kuten espanjalainen sanonta kuuluu: ”Pääskynen, miksi lähdet pesästäsi?” Pakeneeko se kylmää, vai lähteekö se etsimään ruokaa? Epäilemättä ne lähtevät pikemminkin ruoansaannin varmistamiseksi kuin paetakseen talvisäätä, koska monet pikkulinnut, joiden on vaikea selvitä kylmästä talvesta, eivät muuta. Mutta lintujen muuttomatka ei ole pelkkää ruoan perässä kulkemista. Päinvastoin kuin ihmiset, linnut eivät odota huonoja aikoja, ennen kuin ne muuttavat.

Tutkijat ovat saaneet selville, että päivien lyheneminen laukaisee muuttovietin. Vangittuina olevat linnut tulevat syksyllä levottomiksi, kun päivä alkaa lyhetä. Näin tapahtuu silloinkin, kun sama ilmiö toteutetaan keinotekoisesti ja linnut ovat tutkijoiden kasvattamia. Häkissä oleva lintu jopa kääntää päänsä vaistomaisesti siihen suuntaan, mihin sen pitäisi lähteä muuttomatkalle. Halu muuttaa johonkin tiettyyn suuntaan tiettyyn aikaan vuodesta on selvästikin synnynnäinen.

Miten linnut onnistuvat suunnistamaan pitkien matkojen päähän? Olipa sitten päivä tai yö, monet niistä lentävät yli valtamerien ja autiomaiden, joissa ei ole lainkaan maamerkkejä. Joidenkin lajien poikaset tekevät matkan omin päin ilman kokeneiden täysikasvuisten lintujen apua. Jollain tavalla ne pysyvät reitillään myrskyistä ja sivutuulista huolimatta.

Suunnistaminen – varsinkaan suunnattomien valtamerien tai autiomaiden poikki – ei missään tapauksessa ole helppoa. Ihmiseltä meni tuhansia vuosia, ennen kuin hän kykeni siihen. Kristoffer Kolumbus olisi tuskin koskaan uskaltautunut niin kauas yli valtameren ilman navigointilaitteita, esimerkiksi astrolabia ja magneettikompassia.a Siltikin juuri linnut näyttivät hänelle tien Bahamasaarille hänen ensimmäisen merimatkansa lopulla. Muinaisten merenkävijöiden tapaan hän muutti kurssinsa lounaaseen, kun hän näki maalla pesiviä lintuja lentämässä muuttomatkallaan siihen suuntaan.

Onnistunut suunnistaminen vaatii järjestelmän, jonka avulla voi pitää kurssin vakaana, sekä menetelmän sijainnin määrittämiseksi. Yksinkertaisesti sanottuna täytyy tietää, mikä on sijainti suhteessa määränpäähän ja mihin suuntaan tulee lähteä sinne pääsemiseksi. Me ihmiset emme kykene siihen ilman apuvälineitä, mutta linnut nähtävästi kykenevät. Vähän kerrallaan tiedemiehet ovat koonneet tietoa, joka luo valoa siihen, miten linnut määrittävät oikean lentosuunnan.

Joitakin vastauksia

Kotiseuduilleen palaavat kyyhkyset ovat ihanteellisia ”koekaniineita” tutkijoille, jotka ovat päättäneet selvittää lintujen muuttoon liittyvät arvoitukset. Kärsivällisille kyyhkysille on laitettu himmeät ”silmälasit”, jotteivät ne voisi nähdä joitakin nimenomaisia maamerkkejä. Toisiin on kiinnitetty magneettinen selkäreppu, joka estää niitä suunnistamasta maan magneettikentän avulla. Jotkut jopa huumattiin sillä välin, kun niitä vietiin paikkaan, josta ne oli määrä päästää vapaaksi. Näin varmistettiin se, etteivät ne voisi tietää, mikä reitti niiden pitäisi valita. Kun tällaisia häiriötekijöitä kokeiltiin yksi kerrallaan, neuvokkaat kyyhkyset selvisivät niistä, mutta kun eri menetelmiä käytettiin yhtä aikaa, kyyhkyset eivät onnistuneet palaamaan takaisin. Linnut eivät selvästikään ole riippuvaisia vain yhdestä navigointijärjestelmästä. Minkälaisia menetelmiä ne sitten käyttävät?

Kokeet, joissa on käytetty keinotekoisia aurinkoja tai yötaivaita, osoittavat lintujen pystyvän suunnistamaan auringon avulla päivällä ja tähtien avulla yöllä. Entä jos taivas on pilvessä? Linnut kykenevät pysymään reitillä myös maan magneettikentän avulla, aivan kuin niillä olisi kompassi sisällään. Jotta ne voisivat palata samalle pesälle tai ullakolle, niiden täytyy myös osata tunnistaa tutut maamerkit. Lisäksi tutkijat ovat saaneet selville, että linnut ovat huomattavasti herkempiä äänille ja hajuille kuin ihmiset – vaikka tutkijat eivät tiedäkään, missä määrin linnut käyttävät näitä aisteja suunnistamiseen.

”Lentokarttojen” arvoitus

Vaikka kaiken tämän tutkimustyön avulla on saatu paljon selville siitä, miten linnut pystyvät lentämään poikkeamatta suunnasta, jäljelle jää silti eräs hämmentävä ongelma. Luotettava kompassi on tosin tarpeen, mutta jotta voisi löytää kotiseudulleen, tarvitaan myös kartta – ensinnäkin sijainnin määrittämiseksi ja toiseksi parhaan reitin valitsemiseksi.

Minkälaisia ”lentokarttoja” linnut käyttävät? Mistä ne tietävät, missä ne ovat, sen jälkeen kun ne on viety vieraaseen paikkaan satojen kilometrien päähän niiden kotiseudusta? Miten ne ratkaisevat parhaan reitin, kun niillä ei näytä olevan mitään karttoja eivätkä niitä opasta mitkään suuntaviitat?

Biologi James L. Gould sanoo, että linnun ”karttavaisto todennäköisesti säilyttää asemansa eläinten käyttäytymisen vaikeimmin selvitettävänä ja kiehtovimpana arvoituksena”.

Arvoituksen takana oleva äly

On ilmiselvää, että lintujen muutto on vaistonvaraista käyttäytymistä. Monet lintulajit on geneettisesti ohjelmoitu muuttamaan tiettyinä aikoina vuodesta, ja niillä on suunnistamiseen tarvittavat kyvyt ja aistit jo syntyessään. Mistä tuo vaistonvarainen taito on tullut?

Järkevästi ajatellen tämä vaistonvarainen viisaus on voinut tulla vain viisaalta Luojalta, joka kykeni ”ohjelmoimaan” lintujen geneettisen koodin. Jumala kysyikin ytimekkäästi patriarkka Jobilta: ”Sinunko viisautesi nostaa taivaalle haukan, kun se levittää siipensä etelätuuleen?” (Job 39:26, KR-92.)

Tutkittuaan sata vuotta tiiviisti lintujen muuttoa tutkijat ovat alkaneet arvostaa lintujen pikkuriikkisiä aivoja. Jäljitettyään pääasialliset muuttoreitit tutkijat voivat vain hämmästellä sitä, kuinka valtavia matkoja jotkin linnut lentävät. Sukupolvesta toiseen miljoonat muuttolinnut kulkevat keväällä ja syksyllä halki maapallon. Ne suunnistavat auringon avulla päivällä ja tähtien avulla yöllä. Pilvisellä säällä ne käyttävät maan magneettikenttää, ja ne oppivat nopeasti tunnistamaan tuttuja maamerkkejä. Ehkä ne suunnistavat jopa hajun tai infraääniaaltojen avulla.

Se, miten ne ”kartoittavat” matkansa, jää arvoitukseksi. Tiedämme, minne kaikki pääskyset menevät, mutta emme tiedä, miten ne pääsevät sinne. Joka tapauksessa, kun näemme pääskysten parveilevan syksyllä, voimme vain pysähtyä ihailemaan Jumalan viisautta – hänen, joka on tehnyt niiden muuton mahdolliseksi.

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu s. 18]

Muuttolintujen maailmanmestareita

Matkan pituus. Kun pohjoisella pallonpuoliskolla oli kesä vuonna 1966, eräs lapintiira rengastettiin Pohjois-Walesissa Isossa-Britanniassa. Saman vuoden joulukuussa se ilmestyi – kuinkas muuten – Uuteen Etelä-Walesiin Australiaan. Se oli lentänyt noin 18000 kilometriä puolessa vuodessa. Tällaiset suoritukset ovat todennäköisesti melko tavallisia lapintiiroille. Vuoden mittaan monet näistä linnuista lentävät säännöllisesti maapallon ympäri.

Nopeus. Amerikankurmitsat ovat kenties muuttolinnuista nopeimpia. Jotkin niistä ovat ylittäneet Havaijin ja Alaskassa sijaitsevien Aleutien välissä olevan 3200 kilometrin levyisen valtameren vain 35 tunnissa, jolloin niiden keskinopeudeksi tulee 91 kilometriä tunnissa!

Kestävyys. Pohjoisamerikkalaiset viirukerttulit, jotka painavat vain 20 grammaa, ovat maratonlentäjien kuninkaita. Matkallaan Etelä-Amerikkaan ne lentävät yhteen mittaan 3700 kilometriä Atlantin yli vain kolmessa ja puolessa vuorokaudessa. Tätä poikkeuksellista kestävyyskoetta voidaan verrata siihen, että ihminen juoksisi neljässä minuutissa mailin 1200 kertaa peräkkäin pysähtymättä välillä. Lento on myös laihduttajan unelma, sillä viirukerttulin paino putoaa sen aikana lähes puoleen.

Täsmällisyys. Pääskysen lisäksi myös kattohaikara (yläpuolen kuvassa) on tunnettu täsmällisyydestään. Profeetta Jeremia kuvaili kattohaikaraa linnuksi, joka ”tietää hyvin määräaikansa” ja ”tuloaikansa” (Jeremia 8:7). Melkein puoli miljoonaa kattohaikaraa kulkee yhä Israelin kautta joka kevät.

Suunnistustaidot. Pikkuliitäjälle kotiseutu on kaikki kaikessa. Eräs naarasyksilö siirrettiin Isossa-Britanniassa sijainneesta pesästään ja päästettiin vapaaksi noin 5000 kilometrin päässä Bostonissa Yhdysvalloissa. Se ylitti Atlantin 12¹/2 päivässä ja saapui kotiseudulleen ennen kuin lentopostissa lähetetty kirje, jossa kerrottiin yksityiskohtaisesti sen vapaaksi päästämisestä. Saavutuksen hämmästyttävyyttä lisäsi se, että nämä linnut eivät koskaan kulje Pohjois-Atlantin yli muuttomatkoillaan.

[Kuva s. 16]

Kattohaikara palaa pesälleen joka vuosi täsmälleen samaan aikaan

[Kuva s. 17]

Kurkia muuttomatkalla tyypillisessä V-muodostelmassa

[Kuvan lähdemerkintä s. 15]

Valokuva: Caja Salamanca y Soria