Vierailemme jälleen Venäjällä

YKSI SUURIMMISTA MUUTOKSISTA ENTISEN NEUVOSTOLIITON OLOISSA ON OLLUT SE, ETTÄ SIELLÄ ON NYKYÄÄN VAPAUS PUHUA USKONNOSTA. MONET VENÄLÄISET OVAT KÄYTTÄNEET TÄTÄ VAPAUTTA HYVÄKSEEN JA TUTKINEET RAAMATUN OPETUKSIA. SEN VAIKUTUKSESTA ON KOETTU ERÄS NYKYPÄIVIEN IHME.

MILLAISEN yllätyksen koinkaan 28. heinäkuuta 1993, kun ottaessani käteeni senaamuisen New York Timesin näin etusivulla suuren kuvan Moskovassa pidetystä kastetilaisuudesta! Kuvan alla luki: ”Uskonnon vapautuminen Venäjällä toi Moskovan Lokomotiv-stadionille käännynnäisiä Jehovan todistajien järjestämään joukkokastetilaisuuteen.”

Olin vaimoni kanssa palannut Venäjältä vain päivää aiemmin. Olimme olleet läsnä tässä 1489 ihmisen kastetilaisuudessa. Venäläisten osoittama kristillinen rakkaus ja heidän hengellisiin asioihin tuntemansa kiinnostus olivat tehneet meihin suuren vaikutuksen. Tätä valaisee kokemus, joka sattui meille sunnuntai-iltana, konventin viimeisen ohjelmajakson päätyttyä.

Palatessamme metrolla hotelliimme vieressäni istui nuorimies, jolla oli ikää ehkä 18–19 vuotta. Ojensin hänelle Raamattua selittävän traktaatin Mitä toivoa on kuolleilla omaisillamme?a Silmäiltyään sitä hän antoi sen äidilleen. Niinpä annoin nuorellemiehelle toisen traktaatin. Nyt hän osoitti sormellaan heti sen alussa olevaa kysymystä ”Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin?” ja kysyi epäilevään sävyyn englanniksi: ”Uskotteko te tähän?” (Job 14:14.)

Käännyin häneen päin, katsoin häntä suoraan silmiin ja vastasin lujaa vakaumusta ilmaisevalla äänellä: ”Minä todella uskon siihen.” Jatkoin nopeasti: ”Ajattelehan. Elämämme järjellisinä, ajattelevina ihmisinä on ihme. Niiden lakien, jotka ohjasivat kehittymistämme eläviksi ihmisiksi, täytyy olla jonkun Korkeamman Olennon aikaansaannosta. Siksi uskon, että tämä Korkein kykenee myös luomaan kuolleen ihmisen uudelleen, niin että hän jälleen elää.”

Nuorimies alkoi heti lukea traktaattia. Kun hän oli lukenut sen, ojensin hänelle venäjäksi painetun kirjasen Välittääkö Jumala todella meistä?* Hän halusi saada tietää lisää, mutta meidän oli jäätävä pois seuraavalla metroasemalla. Vaikka nuorenmiehen ja hänen äitinsä piti ehtiä erääseen junaan tuona iltana, hekin nousivat metrojunasta samalla asemalla ja jäivät keskustelemaan kanssamme muutamaksi minuutiksi. Selitettyäni lyhyesti, millainen raamatuntutkimisohjelma meillä on olemassa, näytin hänelle erästä kirjasen takana olevaa osoitetta, johon hän voisi kirjoittaa saadakseen lisää tietoa.

Lähdimme Venäjältä seuraavana päivänä, mutta tämän kaltaiset kohtaamiset olivat tehneet meihin lähtemättömän vaikutuksen.

Venäjä elää ajatuksissamme

Ajatukseni palasivat yhä uudelleen siihen, miten uskomattoman paljon Venäjällä on kastettu uusia Jehovan todistajia sen jälkeen, kun heitä koskeva kielto oli lopulta poistettu maaliskuussa 1991. Kesällä 1991 järjestettiin tuota pikaa seitsemän konventtia, joissa kastettiin yhteensä 7820 henkeä. Vuoden 1993 kesällä pidetyissä konventeissa – mukaan luettuna Moskovan konventti, jossa mekin olimme – kastettiin yhteensä 11238 henkeä.

Se into, jota venäläiset todistajat ilmaisevat evankelioimistyössään, ei ole jäänyt huomaamatta monilta heidän maanmiehiltään. Kun ajatellaan, millaista vastakaikua venäläiset osoittavat Raamatun opetuksille, niin se on jotakin ihmeellistä.

Halusimme tietää: Miten on mahdollista, että kasvu on näin nopeaa? Miten hyvin nämä venäläiset ovat todellisuudessa perehtyneet kristillisyyden opetuksiin?

Kun eräs moskovalainen pariskunta oli sanonut, että he järjestäisivät meille majapaikan, jos kävisimme Venäjällä uudelleen, aloimme tehdä matkasuunnitelmia. Uudet raportit, joissa kerrottiin venäläisten harvinaislaatuisesta kiinnostuksesta Raamatun totuuksia kohtaan, lisäsivät matkaan kohdistuvia odotuksiamme.

Sydämellinen venäläisperhe

Saavuimme 24. heinäkuuta matkalaukut kädessä majapaikkaamme Moskovassa: toisessa kerroksessa sijaitsevaan kerrostaloasuntoon, joka oli noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä ystäviemme kerrostalosta. Majapaikkamme perheestä oli ainoastaan 15-vuotias Katja kotona ottamassa meitä vastaan. Oli sunnuntai-ilta, ja koko muu perhe oli vielä kristillisessä sananjulistamistyössä.

Vähän ajan kuluttua alkoivat muut perheenjäsenet palailla kotiinsa: äiti Galina, 13-vuotias nuorempi tytär Ženja ja viimeisenä isä Viktor. Kukaan heistä ei osannut kovin paljon englantia, ja me osasimme vielä vähemmän venäjää. Kommunikointi oli suhteellisen helppoa englantia puhuvien ystäviemme ollessa läsnä tulkkeina, mutta vaikeaa silloin, kun he eivät olleet paikalla. Turvauduimme venäläis-englantilaiseen sanakirjaan ja kuvaileviin eleisiin. Katjalta ja Ženjalta viestintä sujui hyvin, sillä he olivat opetelleet viittomakielen.

Koko perhe oli käynyt samaan aikaan kasteella, eikä siitä ollut kuin kaksi vuotta. Viktor oli avustava palvelija seurakunnassaan, ja tytöt käyttivät tavallista enemmän aikaa sananjulistamiseen aina silloin kun heillä oli koulusta lomaa. Koulussa ollessaan he eivät epäröineet puhua uskostaan. Jopa viranomaiset, joita oli heidän koulupiirinsä ulkopuolella, kiinnittivät huomiota heidän saarnaamiseensa. Meihin teki suuren vaikutuksen se tieto, että perhe johti viikoittain yhteensä 28:aa Raamatun kotitutkistelua kiinnostuneille.

Ei ollut epäilystäkään siitä, että jokainen perheenjäsen oli keskittynyt Raamatun tutkimiseen ja kristilliseen sananjulistamiseen, ja saatoimme havaita sen rikastuttaneen heidän elämäänsä. He säteilivät onnellisuutta (Apostolien teot 20:35).

Erinomainen Raamatun tuntemus

Iltaisin ennen nukkumaanmenoa järjestin perheelle pieniä tietovisailuja nähdäkseni, miten hyvin he tunsivat erilaisia raamatunkohtia. Ensimmäiseksi kysyin, mitä sanotaan Ilmestyskirjan 21:3, 4:ssä. Tytöt esittivät sen heti ulkomuistista melkein yhteen ääneen. Seuraavaksi kysyin Jesajan 2:4:ää. He tiesivät senkin, ja he jopa näyttivät elehtimällä, miten miekat taotaan auranvantaiksi.

Jatkoin kyselemällä sellaisia Jesajan kirjan kohtia, joissa kerrotaan Valtakunnan hallinnosta ja uuden maailman siunauksista (Jesaja 9:5, 6; 11:6–9; 25:8; 33:24; 35:5, 6; 65:21, 22). Perhe osasi sanoa jokaisen kohdan sisällön ilman Raamattua. Toisinaan tytöt ilmaisivat kuvailevin elein tietävänsä jonkin raamatunkohdan, esimerkiksi sen, missä puhutaan leijonaa paimentavasta lapsesta.

Eräänä iltana tarkastelimme raamatunkohtia, jotka kertovat jotakin siitä, millainen Jumala on, ja keskityimme jakeisiin, jotka osoittavat, että Jeesus on alempiarvoinen kuin Jumala ja että Jumala ja Jeesus eivät ole yhtä yhdessä persoonassa, vaan yhtä yksimielisyyden merkityksessä. He tiesivät, mitä sanotaan esimerkiksi Johanneksen 10:30:ssä, Johanneksen 17:20, 21:ssä ja 1. Korinttolaiskirjeen 11:3:ssa. Olin vaimoni kanssa ihmeissäni siitä, miten hyvin he tunsivat Raamattunsa.

Tiistaiaamuna meitä kokoontui kymmenisen henkeä, ja me matkustimme yhdessä metrolla kauniiseen puistoon. Siellä me vietimme kaksi ja puoli tuntia keskustellen ihmisten kanssa Raamatusta. Hajaannuimme ja työskentelimme kaksittain. Yksi tovereistani oli Nadja, venäläinen tyttö, joka osasi luontevasti lähestyä ihmisiä ja saada heidät antautumaan keskusteluun. Hän osasi taitavasti kohdistaa huomion Raamatussa oleviin Jumalan ajatuksiin. Ajattelin itsekseni, että tässäpä on kokenut julistaja. Jälkeenpäin olin hämmästynyt saadessani tietää, että hän oli vasta 17-vuotias ja että hänet oli kastettu vasta kaksi kuukautta sitten!

Meillä oli monia vastaavanlaisia kokemuksia, jotka saivat meidät ymmärtämään, että tilanne Venäjällä on perin erikoinen. Kommunismin kukistuttua venäläiset ovat osoittautuneet hyvin halukkaiksi tutkimaan Raamatun opetuksia. Useimmilla heistä on hyvä koulutus, ja he pitävät paljon lukemisesta. Lapsetkin lukevat hyvin ja ymmärtävät lukemansa hyvin, mikä selvästi kävi ilmi vieraillessamme venäläisperheessä, joka oli oppinut Raamatun totuuksia jo silloin, kun Jehovan todistajat vielä olivat kiellettyjä.

Pariskunnan pikkupoika sanoi haluavansa kysyä jotakin. Hän esitti tulkin välityksellä pyynnön. Pyyntö liikutti minua niin syvästi, että sanoin hänelle, että jos hän panisi sen paperille, niin voisin toimittaa sen Herätkää!-lehden julkaisijoille. Hän istuutui heti kirjoittamaan kirjettä. Seuraavassa käännös hänen kirjeestään. Siitä on kuva sivulla 25.

”Serjoža kirjoittaa Venäjältä Vartiotorni-seuralle. Olen seitsenvuotias ja käyn jo saarnaamassa isän ja äidin kanssa. Puhun mielelläni ihmisille Jumalan valtakunnasta. Luen myös mielelläni Herätkää!-lehteä. Se ilmestyy Venäjällä venäjäksi vain kerran kuussa, mutta englannin kielellä kahdesti kuussa. Koska pidän tästä lehdestä aivan valtavasti, haluaisin niin mielelläni saada sen kahdesti kuussa. Olisiko se mahdollista?”

Ei ollut helppoa jättää ystäviä, joita olimme saaneet Moskovassa. He olivat lyhyessä ajassa tulleet meille hyvin rakkaiksi.

Varhaiskristillisyyteen verrattavaa

Menimme yöjunalla Viroon. Tallinnassa tutustuimme kauniiseen uuteen toimitaloon, josta käsin saarnaamistyötä nykyisin ohjataan tässä entisessä neuvostotasavallassa. Kolmen päivän kuluttua matkustimme junalla Pietariin. Kummassakin paikassa uskonveljemme kyselivät, miten saarnaamistyö etenee Moskovassa. Vastaukseni oli: ”Kun olen nyt ollut siellä ja nähnyt, millaista kasvu on, voin ymmärtää paremmin sen, mitä sanotaan Apostolien tekojen 17. luvun alkuosassa ja Tessalonikalaiskirjeissä.”

Olin aina ihmetellyt sitä, että Tessalonikaan perustettiin seurakunta nähtävästi jo niiden muutaman viikon aikana, jotka apostoli Paavali teki siellä sananpalvelusta. Olin ihmetellyt myös sitä, että jo osapuilleen vuoden kuluttua Paavali kirjoitti näille uusille kristityille kaksi kirjettä, joissa tarkastellaan syvällisiä hengellisiä asioita, kuten ylösnousemusta ja ’pilvissä tempaamista’, ”Jehovan päivää”, ”rauha ja turvallisuus” -huutoa ja ”Herramme Jeesuksen Kristuksen läsnäoloa” (1. Tessalonikalaisille 4:13–17; 5:1–3; 2. Tessalonikalaisille 2:1, 2). Näiden varhaiskristittyjen innokas toiminta tuotti yhden ensimmäisen vuosisadan ihmeistä: kypsän, hengellisesti vahvan, monikansallisen saarnaajaorganisaation erittäin lyhyessä ajassa. Kymmenisen vuotta myöhemmin Paavali kirjoitti, että ”hyvää uutista” oli ”saarnattu kaikessa luomakunnassa, joka taivaan alla on” (Kolossalaisille 1:23).

Minusta tuntui siltä, että se mitä tapahtui Venäjällä, oli verrattavissa siihen, mitä oli tapahtunut ensimmäisellä vuosisadalla.

Ponnisteleminen kasvun tasalla pysymiseksi

Venäjä on pinta-alaltaan maailman suurin maa, joten niiden tuhansien ohjaamisessa, jotka julistavat siellä hyvää uutista Jumalan valtakunnasta, on selvästikin suuri työ (Matteus 24:14).

Raamattu sanoo niistä, jotka kuulivat puhuttavan kristillisyydestä ensimmäisellä vuosisadalla: ”Jehovan käsi oli heidän kanssaan, ja suuri määrä niitä, jotka tulivat uskoviksi, kääntyi Herran puoleen.” (Apostolien teot 11:21.) Miten hyvin havaitsimmekaan näiden sanojen soveltuvan kristittyihin veljiimme Venäjällä! Toivokaamme, että Venäjän pelto pysyy kypsänä hengellistä elonkorjuuta varten ja että tuhannet muut vielä pääsevät siellä osallisiksi siitä kallisarvoisesta edusta, että he voivat auttaa edelleen toisia elämän tielle. (Lähetetty.)

[Alaviitteet]

[Kuvat s. 24, 25]

Ylhäällä: majapaikkamme perhe. Ylhäällä ja oikealla: todistamista puistossa. Alhaalla oikealla: Serjoža ja hänen kirjeensä

[Kuva s. 26]

Vartiotorni-seuran uusi toimitalo Tallinnassa