Palvontapaikka tulessa

SUNNUNTAI-ILTAPÄIVÄNÄ 4. lokakuuta 1992 muuan raivostunut mies ryntäsi erään Wonjussa Korean tasavallassa sijainneen rakennuksen toisessa kerroksessa olevaan pieneen valtakunnansaliin, johon oli kokoontunut yli 90 ihmistä palvomaan. Hän huusi useita kertoja: ”Tuokaa vaimoni esiin!” Kuultuaan sen hänen vaimonsa pakeni heti salin takaosassa olevan hätäuloskäynnin kautta.

Mies kaatoi kanisterillisen bensiiniä pääsisäänkäynnin edessä olevalle matolle. Sitten hän sytytti maton tuleen huolimatta läsnäolijoiden anomuksista. Bensiini kirjaimellisesti räjähti ja alkoi syöstä liekkejä ja mustaa savua kattoon, puhujalavalle ja kaikkialle saliin. Muutamassa sekunnissa suuri osa yleisöstä hukkui liekki- ja savumereen. Tulenlieskoja ja savua työntyi ulos joka ikkunasta.

Monet pakenivat takaoven kautta tai kiipesivät ikkunoista ulkoseinässä olevalle kapealle reunukselle. Sieltä he pääsivät naapuritalon katolle ja sitä kautta alas maan pinnalle. Toiset yksinkertaisesti hyppäsivät toisesta kerroksesta. Tuhopolttaja oli paennut alas ja potki halveksivasti niitä, jotka olivat loukkaantuneet hypätessään.

Matkavalvoja, joka oli pitämässä esitelmää, huusi: ”Pelastakaa nopeasti lapset.” Eloon jääneet uskovat, että hän ja hänen vaimonsa olisivat voineet paeta, jos he eivät olisi jääneet auttamaan toisia. He olivat niiden 15:n joukossa, jotka kuolivat; kaikkiaan 26 loukkaantui. Eräs toinen mies, joka kuoli myöhemmin sairaalassa, vaaransi henkensä auttaessaan iäkkäitä pääsemään ulos.

Ne, jotka kuolivat, olivat salin etuosassa. Matkavalvoja ja hänen vaimonsa joutuivat sakean savun saartamiksi ja tukehtuivat. Kuolleita oli yhdeksästä perheestä; kolme oli lapsia, ja he olivat 3:n, 4:n ja 14 vuoden ikäiset. Oli lähes ihme, ettei kuolleita tai loukkaantuneita ollut sen enempää, kun otetaan huomioon, että tilat olivat ahtaat ja liekit estivät pakenemisen pääoven kautta.

Seitsemän paloautoa ja 30 palomiestä saapuivat paikalle ripeästi, mutta räjähdysmäinen palo oli jo vaatinut uhrinsa. Liekit saatiin sammumaan tunnissa. Tulipalon raivoisuuden vuoksi uhrien tunnistaminen oli kuitenkin niin vaikeaa, että se vei yli kaksi tuntia.

Myöhemmin Wonjun poliisi pidätti palon sytyttäneen miehen ja syytti tätä murhasta ja tuhopoltosta. Hän teki epäonnistuneen itsemurhayrityksen ollessaan poliisin huostassa.

Raakuuksien kestämistä

Kun tuhopolttajan vaimo kiinnostui Raamatun opetuksista, mies alkoi uhkailla häntä. Syyskuun puolessavälissä, parisen viikkoa ennen kierrosvalvojan vierailua Jehovan todistajien Wonjun seurakuntaan, tuhopolttaja hakkasi vaimonsa tajuttomaksi. Kun vaimo toipui siitä, mies valoi hänen päälleen lakkabensiiniä ja sytytti sen tuleen. Heti sytyttämisen jälkeen hän tuli kuitenkin järkiinsä ja sammutti tulen nopeasti.

Tuona traagisena sunnuntaina mies kielsi jyrkästi vaimoaan menemästä valtakunnansaliin. Vaikka hän raivostui, vaimo kieltäytyi taipumasta uhkailuun. Hänen mielestään oli tärkeämpää totella tässä palvontaa koskevassa kysymyksessä Jumalaa ennemmin kuin edes hänen omaa aviomiestään (Apostolien teot 5:29; Heprealaisille 10:24, 25). Sen vuoksi hän meni kokoukseen.

Valtakunnansalin polttamisen jälkeen miehen asianajaja yritti painostaa naista allekirjoittamaan lausunnon, jonka mukaan mies oli tehnyt hirveän tekonsa, koska nainen ei ollut suostunut hylkäämään fanaattista uskontoaan eikä ollut täyttänyt vaimon osaansa. Hän ei kuitenkaan allekirjoittanut sitä. Hän kieltäytyi hyväksymästä valheita, joiden mukaan tuo kauhea murhenäytelmä olisi jotenkin johtunut hänen Raamatun tutkimisestaan.

Tätä murhenäytelmää seuranneena viikonloppuna nainen meni päätöksensä mukaisesti kasteelle Jehovan todistajien konventissa, mikä oli vertauskuva hänen vihkiytymisestään Jehova Jumalalle, kaikkeuden Suvereenille (Psalmit 83:19, UM).

Apua läheltä ja kaukaa

Heti kun tieto tapahtumasta saapui Jehovan todistajien haaratoimistoon Ansungiin, noin sadan kilometrin päähän Wonjusta, sieltä järjestettiin apua loukkaantuneille ja heidän perheilleen samoin kuin kuolleiden perheenjäsenille. Raha-avustusten lisäksi haaratoimistosta lähetettiin kristittyjä vanhimpia paikalle arvioimaan, mitä muuta apua saatettaisiin tarvita.

Seurakunta siirrettiin erääseen toiseen Wonjussa sijaitsevaan valtakunnansaliin, ja muuta huolenpitoa järjestettiin kaikille, jotka sitä tarvitsivat. Kristityiltä tovereilta alkoi pian virrata apua kaikkialta Korean tasavallasta. Monet tulivat muista kaupungeista tarjoamaan apuaan pian onnettomuuden jälkeen. Tyypillisinä esimerkkeinä avustuksista mainittakoon 7200 markan lahjoitus eräältä 75 julistajan seurakunnalta ja 13200 markan avustus 87 julistajan seurakunnalta.

Sen seurakunnan kristityt vanhimmat, jossa tämä murhenäytelmä sattui, tekivät parhaansa auttaakseen muita, mutta he olivat itsekin eniten kärsineiden joukossa. Esivalvojalta kuoli kaksi lasta, muuan toinen kristitty vanhin menetti poikansa, ja vielä eräältä vanhimmalta paloivat kasvot pahasti. Huolimatta siitä, mitä nämä kristityt menettivät, he ja koko seurakunta pysyivät rauhallisina ja lujina uskossa.

Muutamia päiviä tapahtuman jälkeen haaratoimiston edustaja toimitti joukkohautauksen. Lukuisia Jehovan todistajia tuli joka puolelta maata, mikä kertoi heidän rakkaudestaan ja huolestaan, jota he tunsivat ystävistään. Myötätuntoisia osanoton ilmauksia saatiin monista Jehovan todistajien haaratoimistoista ympäri maailmaa.

Todistajien käytös teki vaikutuksen paikallisen poliisilaitoksen tiedusteluosaston päällikköön, joka oli läsnä hautajaisissa. Hän pani merkille, kuinka levollisia ja rauhallisia he olivat ja kuinka huomaavaisesti he kohtelivat niitä, jotka olivat kärsineet menetyksiä tulipalossa. Yhteiskunta- ja elinkeinoviraston johtaja oli myös hautajaisissa. Kuultuaan myöhemmin rakkaudellisista lahjoituksista, joita oli saatu kaikkialta maasta, hän sanoi, että ilman uskoa sellainen ei olisi ollut mahdollista. Myös Wonjun varapormestari osoitti aitoa kiinnostusta. Hän sanoi, että häneen henkilökohtaisesti teki vaikutuksen todistajien tyyneys, keskinäinen rakkaus ja kyky organisoida asiat hyvin.

Tämä murhenäytelmä vahvistaa vain osaltaan sen, että elämme ”viimeisiä päiviä [jolloin] on oleva kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä” (2. Timoteukselle 3:1). Tämänkaltaisia hirvittäviä tapahtumia on siksi odotettavissa. Wonjun Jehovan todistajat eivät kuitenkaan lannistuneet. He ovat päättäneet palvella edelleen ainoaa tosi Jumalaa, Jehovaa, ja tehdä kestävinä hänen tahtonsa. (Herätkää!-lehden Korean tasavallan -kirjeenvaihtajalta.)

[Kuvat s. 26]

Oikealla: valtakunnansali ja (alapuolella) palanut puhujalava, jonka luo monet kuolivat

Alla: Suh, Sun-ok, joka menetti kaksi lasta palossa, saa lohdutusta Jehovan todistaja -toveriltaan, ja Shim, Hyo-shin, kristitty vanhin, jonka kaksi lasta loukkaantuivat