Nuoret kysyvät:

Tulisiko meidän kannustaa urheilijoita?

’TAISTELE, joukkue, taistele!’ ’Voita, voita, voita!’ Iskulauseita huudetaan rytmikkäästi uudelleen ja uudelleen yhä innostuneemmin ja lähes uskonnollisen kiihkon vallassa. Rytmikäs musiikki ja iskevä rummutus pauhaavat voimistelusalissa. Värikkäästi pukeutuneet tytöt ja pojat johtavat kannustushuutoja ja voittolauluja häikäisten samanaikaisesti toverinsa akrobaattisilla taidonnäytteillään ja kiihkeällä tanssillaan. Valmentajat ja joukkueenjohtajat esiintyvät voitonvarmoina. Sitten kotijoukkue ilmaantuu näkyviin, ja sen kannattajien huudot yltyvät korviahuumaaviksi. Väkijoukko syttyy suoranaiseen kiihkoon, ja innostus saavuttaa huippunsa. Voitto on heidän!

Joissakin maissa järjestetään ennen koulujen välisiä urheiluotteluita kannustustempauksia, joita monissa kouluissa odotetaan innokkaasti. Kouluissa järjestetään silloin tällöin muitakin tempauksia, mutta nyt käsittelemme nimenomaan urheilutapahtumiin liittyviä tempauksia.a Nämä tempaukset merkitsevät monille nuorille muutakin kuin tervetullutta vaihtelua koulutyöhön. Ne tarjoavat tilaisuuden tukea koulun joukkuetta, kannustaa omia urheiluidoleita ja innostaa joukkuetta voittoon! Lisäksi nämä tilaisuudet vahvistavat koulun henkeä ja oppilaiden yhteenkuuluvuudentunnetta.

Kaikki eivät tietystikään välitä urheilusta. Jotkut oppilaat vain nauttivat tempausten vauhdikkaasta menosta, hauskanpidosta ja innostuksesta. ”Silloin irrotellaan ja hullutellaan”, sanoo eräs nuori. Toisille nämä tempaukset merkitsevät tilaisuutta päästä pois oppitunneilta tai saada seurustella vastakkaista sukupuolta olevien kanssa. ”Poika- ja tyttökaverit ovat silloin yhdessä”, sanoo muuan teini-ikäinen poika.

Monet kasvattajat ovat joka tapauksessa sitä mieltä, että koulun urheilutapahtumien tukeminen on välttämätön osa koulunkäyntiä. Kirjassaan The High School Survival Guide – An Insider’s Guide to Success Barbara Mayer kirjoittaa: ”Oppilas, joka päättää lukion – – istumatta kertaakaan katsomossa kannustamassa kotijoukkuettaan – – on menettänyt jotkin hauskimmista hetkistä ja parhaista tilaisuuksista kasvaa ihmisenä, mitä hän ehkä vähään aikaan saa.” Ei ihme, että joissakin maissa oppilaat voivat olla poissa oppitunnilta tällaisen kannustustempauksen vuoksi.

Sinäkin haluaisit ehkä olla mukana tämäntyyppisessä toiminnassa. Saatat jopa tuntea painetta tehdä niin. Jos et mene mukaan, toiset voivat hyvinkin pitää sinua ylpeänä tai petturina. On kuitenkin joitakin hyviä syitä, miksi kristittyjen nuorten ei tulisi osallistua tällaiseen toimintaan.

Innostusta vai fanaattisuutta?

Raamattu ei suinkaan kiellä urheilua. Se tunnustaa, että ”ruumiin harjoittamisesta on jonkin verran hyötyä”. (1. Timoteukselle 4:8, Uusi testamentti nykysuomeksi) Monet kristityt – nuoret ja vanhat – nauttivat sekä eri urheilulajien katselemisesta että niihin osallistumisesta. Jos liikuntaa harrastetaan kohtuullisesti, se voi olla nautittavaa ja hyödyllistä.b

Kannustustempauksissa terve innostus urheiluun voi kuitenkin muuttua vaaralliseksi kiihkomielisyydeksi. Entisaikojen urheilua ja pelejä käsittelevän kirjan Sports and Games in the Ancient World mukaan muinaisen Rooman urheilutapahtumissa ”raivoisat suosionosoitukset, huudot ja kannustukset täyttivät ilman”. Ei ole siksi yllättävää, että ”fanaattisuus väistämättä kukoisti”. Gladiaattoritaisteluiden aikana ”katsojat puolestaan huusivat: ’Tapa! Lyö! Iske!’” kovettaen itsensä sille, että he näin kannustivat murhaamaan kylmäverisesti toisen ihmisen.

Urheilukiihkoilu elää ja vahingoittaa myös nykyään. Erään Brysselissä pelatun jalkapallo-ottelun jälkeen, jossa ihailijoiden aiheuttamat väkivaltaisuudet johtivat 38 ihmisen kuolemaan, Discover-lehti esitti tapahtuneelle syyksi ”nimettömyyden tunteen”, joka syntyy väkijoukossa. Ihminen tuntee silloin olevansa vähemmän vastuussa teoistaan. Raamattu kuitenkin varoittaa 2. Mooseksen kirjan 23:2:ssa: ”Älä ole joukon mukana tekemässä pahaa.” Voiko pelkkä oman joukkueen kannustaminen ja sen puolesta huutaminen sitten todella olla pahaa? Voi. Discover-lehti kiinnitti huomiota siihen, että ”kannustaminen ja huutaminen edustavat eräänlaista sanallista hyökkäystä, joka voi joillakin ihmisillä helposti muuttua fyysiseksi hyökkäykseksi”.

Voisiko näin ollen mitenkään olla hyödyllistä toistaa iskulauseita ja laulunsäkeitä, jotka kannustavat urheilijoita murskaamaan vastustajansa? Nuori Gerald muistelee niitä kannustustempauksia, joissa hän aikoinaan kävi: ”Niissä mekastettiin ja riehuttiin. Joskus väkijoukko riehaantui liikaa. Tilaisuudet muistuttivat pikemminkin sotarituaaleja, jotka yllyttivät meitä mellakoimaan. Sellaisia sanoja kuin ’tapa’, ’tallo’ ja ’hakkaa’ käytettiin lakkaamatta.” Aika ajoin sanoista tulee tekoja. Nuori Perry muistaa tilaisuuden, jossa ”kaikki tarttuivat keppeihin ja alkoivat hakata vastajoukkueen maskotin jäljennöstä. Kun se lakkasi, he olivat runnelleet maskotin.”

Kuka voi vastustaa tällaista tarttuvaa väkivaltaista henkeä? Raamattu varoittaakin aiheellisesti: ”Huono seura turmelee hyödylliset tavat.” (1. Korinttolaisille 15:33) Eräs nuori oppilas myöntää: ”Et voi olla tekemättä niin kuin kaikki muut tekevät.” Ja jos todella tulisit väkivaltaiseksi, seuraukset voisivat olla vakavia. Muista, että muinaiset edomilaiset yllyttivät babylonialaisia näiden ryöstäessä Jerusalemia. ”Hajottakaa se, hajottakaa perustuksia myöten!” edomilaiset huusivat. (Psalmi 137:7) Jumala kuitenkin tuomitsi täysin heidän kostonhaluisen, väkivaltaisen henkensä. (Obadja 1, 8, 12) Voisiko joku toimia samalla tavalla nykyään saamatta osakseen Jumalan epäsuosiota?

Kaikki kannustustempaukset – ja kaikki urheilutapahtumat – eivät tosin ole väkivaltaisia. Mutta vaikka tilaisuus olisikin jossain määrin asiallinen, olisiko kristityn sopivaa huutaa rytmikkäitä iskulauseita, jotka ilmaisevat kiihkeän uskollista tai ehkä jopa palvovaa asennetta koulu- tai urheilujoukkuetta kohtaan? (Vrt. 2. Mooseksen kirja 20:5.) Onko yllyttävien iskulauseiden huutaminen sopusoinnussa Efesolaiskirjeen 4:29, 31:ssä esitettyjen neuvojen kanssa? Siinä sanotaan: ”Älköön suustanne lähtekö mitään ala-arvoista puhetta – –. Kaikki ilkeämielinen katkeruus ja suuttumus ja viha ja huutaminen ja pilkka olkoon kaukana teistä kaiken pahuuden ohella.” Auttaako tunnepitoiseen tilaisuuteen osallistuminen sinua kehittämään Jumalan hengen hedelmää, johon sisältyvät ”lempeys” ja ”itsehillintä”? (Galatalaisille 5:22, 23) Vai herättääkö se pelkästään kiihkeää, jumalatonta kilpailuhenkeä? – Vrt. Filippiläisille 2:3.

Olosuhteet tietenkin vaihtelevat. Joskus läsnäolo koulun tilaisuuksissa on pakollista, ja kannustusmielessä järjestetyt näytökset saattavat kuulua jonkin tilaisuuden ohjelmaan. Nämä tempauksetkin saattavat olla tyyliltään ja sisällöltään erilaisia. Osallistumisesta ei voida esittää mitään ehdotonta sääntöä, joten kristityn nuoren on viisasta keskustella tällaisista asioista vanhempiensa kanssa ja punnita, mitä kaikkea asiaan liittyy. (Ks. Sananlaskut 24:6.) Jos päätät olla osallistumatta urheilujoukkueiden kannustamiseen, saatat joutua kestämään voimakasta painostusta koulutovereittesi taholta. Muista kuitenkin aina, että sinun tulee olla ensisijaisesti uskollinen Jumalalle – ei jollekin koululle tai joukkueelle.

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu s. 13]

’Haluan huutosakin johtajaksi!’c

Monet nuoret tytöt – ja pojat – kaipaavat sitä vaikutusvaltaa, tunnustusta ja suosiota, jota huutosakin johtaminen tuo tullessaan. ”On sävähdyttävää saada ihmiset innostumaan”, sanoo Lisa-niminen tyttö, jota lainattiin Seventeen-lehdessä. ”Ja tuntuu mahtavalta, kun kaikki katsovat sinua!” Toisia nuoria vetävät puoleensa huutosakin johtamiseen liittyvät sosiaaliset mahdollisuudet. Kun uusien jäsenten hankkijat yrittivät saada Hannahin osallistumaan karsintoihin, hänelle sanottiin: ”Sinusta tulee suosittu, ja saat olla tekemisissä poikien kanssa.” Jotkut tytöt väittävät huutosakin johtamisen kohentaneen heidän itsetuntoaan.

Joka tapauksessa huutosakin johtajan elämä ei ole vain huiskujen heiluttelemista ja taidokkaita hyppyjä. Karsinnat ovat usein ankaraa kilpailua; hylätyksi tuleminen voi tuntua tuskalliselta. Kilpailevien joukkueiden huutosakkien välillä saattaa vallita suoranainen vihamielisyys. Lisäksi jotkin kannustusnäytöksiin liittyvistä mutkikkaista voimisteluliikkeistä vaativat todellisia olympiatason taitoja. Vahingoittumiset ovat tavallisia. Huutosakin johtajien on sen vuoksi harjoiteltava useita tunteja viikossa. Eräs tätä aihetta käsittelevä opas sanookin, että huutosakin johtajan ”on oltava omistautunut huutojen ja laulujen johtamiselle ja pidettävä sitä elämäntapana”.

Voisiko kristitty todellakin olla ”omistautunut” jollekin niin turhalle kuin joukkuehengen edistämiselle? Tuskinpa. Kristityn nuoren ei olisi myöskään sopivaa kannustaa väkijoukkoa huutamaan iskulauseita tai laulamaan lauluja, jotka ylistävät väkivaltaa tai ihannoivat joukkueita tai urheiluidoleita. Ja kuten aikaisemmin mainittiin, on todella aiheellista ajatella ”huonoon seuraan” liittyvää vaaraa. (1. Korinttolaisille 15:33) Älkäämme myöskään unohtako niitä ilmeisiä ongelmia, jotka voisivat seurata esiintymisestä – ja tanssimisesta – niissä säädyttömissä asuissa, joita huutosakin johtajia usein vaaditaan käyttämään. – 1. Timoteukselle 2:9.

Kaiken tämän huomioon ottaen on selvää, ettei huutosakin johtaminen sovi kristitylle nuorelle. Hänen vihkiytymisensä Jehovalle on paljon tärkeämpää.

[Alaviitteet]

[Kuva s. 12]

Onko kannustustilaisuuksissa vallitseva henki sopusoinnussa kristillisten periaatteiden kanssa?