Tarkkailemme maailmaa
USKONNOLLISET IHMEPARANNUKSET TUTKIMUKSEN KOHTEENA
Kymmenisen vuotta kestäneessä laajassa tutkimuksessa yleislääketieteen erikoislääkäri Matti A. Miettinen perehtyi lääketieteellis-psykologisesta näkökulmasta tarkasteltuna 611 ihmisen kokemuksiin uskonnollisesta ihmeparantamisesta. Näiden ihmisten mielestä oli heidän kaikkiaan 1403 kokemuksestaan 829 parantumisia ja 574 pettymyksiä. Seuranta-aika oli 2–3 vuotta. Entä millaisia parantumisiksi koetut tapaukset olivat? ”Ensisijaisesti kysymys oli luonnollisen parantumisen uskonnollisesta tulkinnasta”, sanoi Miettinen. Yhdenkään tutkitun kohdalla ei löytynyt mitään lääketieteellisestä ennusteesta poikkeavaa eikä myöskään yhtään vaikeasti selitettävää parantumista. Ihmeparannuksia voidaan verrata plasebo- eli näennäishoitoon, joka sinänsä aikaansaa apua hakevassa myönteisiä vaikutuksia. Ihmeparantumisissa on kyse tunnelmointiefekteiksi kutsuttujen elämysten vaikutuksista. Parannusta hakeneet olivat keskimäärin vähän koulutettuja, alempiin sosiaaliluokkiin kuuluvia keski-ikäisiä tai vanhempia ihmisiä, joiden persoonallisuus oli testien mukaan hauras, mielenterveys ja todellisuudentaju horjuva ja suggestioalttius kohonnut.
VÄKIVALLAN VUOSIKYMMEN
Murhien määrä on jälleen kasvussa Yhdysvalloissa. New York Times toteaa niiden määrän laskeneen hieman 1980-luvun alkupuolella mutta alkaneen vuoden 1985 jälkeen jälleen kasvaa. Viime vuonna kasvoi murhien määrä noin 5 prosenttia edellisvuoden määrästä, joka oli 20680 ja joka merkitsi jo sitä, että joka 25. minuutti oli joku tapettu. Noin 60 prosenttia tapoista oli ampuma-aseella tehtyjä, joten ammutuksi joutumisesta on tullut kahdeksanneksi yleisin kuolinsyy Yhdysvalloissa. Eräs tutkimus osoittaa, että pelkästään kouluissa kantaa tavallisena koulupäivänä vähintään 100000 oppilasta asetta. New Yorkin kaupungin on sen vuoksi ollut pakko pitää kouluissaan ”Yhdysvaltain 11. suurimpia järjestyksenpitojoukkoja”, toteaa viikkolehti Time. 1980-luku on ollut New Yorkin kaupungin historiassa sen tähän asti väkivaltaisin vuosikymmen, sillä tuolloin siellä tehtiin yhteensä noin 17000 murhaa. Crack-nimisen huumeen markkinoilletulo on ollut lisäämässä tätä määrää.
USKONNOLLISET HUIJARIT
”’Sijoitusmaailman väärät profeetat’ ovat viiden viime vuoden aikana huijanneet uskonnollisesti herkkätunteisilta amerikkalaisilta lähes 500 miljoonaa dollaria”, kirjoittaa sanomalehti The Dallas Morning News. Raportista, jonka yhtenä tekijänä on liiketoiminnan moraalia valvova virasto Better Business Bureau, ilmenee, että ”Raamattua lainaavat huijarit” ovat huiputtaneet yli 15000:ta amerikkalaista uskonnollisesti sävytetyissä hankkeissaan. Huijareilta ei ole jäänyt huomaamatta, miten valtavasti televisiosaarnaajat ovat keränneet rahaa, ja niinpä he ovat käyttäneet hyväkseen uskonnollisten ohjelmien lisääntymistä päästäkseen lähelle uhrejaan. ”Hankkeet ovat vaihdelleet väärennetyistä sijoitusobligaatioista, joita ovat tarjonneet omatekoiset uudestisyntyneet varainkäytön suunnittelijat, ’Jumalan henkeyttämään’ sijoitusneuvontaan, jossa kohteena ovat olleet rahat, arvometallit, kiinteistöt ja öljynporausohjelmat”, lehti sanoo.
POIKKEUKSEN TEKEMINEN
Vatikaani on jo kauan noudattanut sellaista käytäntöä, että se suo yksityisille papeille luvan nauttia ehtoollisella alkoholitonta viiniä, jos nämä itse ovat esittäneet tällaisen pyynnön. Taannoin saivat kuitenkin Italiassa koko Friulin alueen papit luvan nauttia ehtoollisella viinin asemesta käymätöntä rypälemehua. Catholic Herald -lehden mukaan papit olivat näet esittäneet tällaisen pyynnön sen pelosta, että yksikin siemaus ehtoollisviiniä voi saada heidän riveissään olevat alkoholistit ”sortumaan uudelleen juopotteluun”. Samainen katolinen lehti totesi myös: ”Friulin alueella tehdyt tutkimukset osoittavat, että 15 prosentilla väestöstä on alkoholiongelmia ja että monet alueen 400 papista ovat vaaravyöhykkeessä.”
KYYNISTÄ ROMANTIIKKAA
Tänä aidsin ja rehottavan moraalittomuuden aikakautena liittyy seurusteluun yhä enemmän riskejä. Vähentääkseen riskejä yhä useammat naimattomat naiset palkkaavat yksityisetsiviä tutkimaan niiden miesten asioita, joiden kanssa he seurustelevat, tietää New York Times kertoa. Vaikka etsivätoimistojen palvelusten nykyinen suuri kysyntä paljolti selittyy aidsin levinneisyydellä, niin niiden mukaan nykyään on myös aivan tavallista, että naiset pyytävät niitä ottamaan selvää kosijan työstä, luottotiedoista, koulutuksesta, samoin kuin siitä, millaista on hänen sukupuolikäyttäytymisensä. Eräs etsivätoimisto jopa mainostaa itseään chicagolaisessa sanomalehdessä erikoisella tavalla. Mainoksessa kysytään: ”Tiedätkö, kenen kanssa seurustelet?” ja jatketaan: ”Sen tietäminen ei ole koskaan aiemmin ollut niin tärkeää kuin nyt.”
OVATKO HE PARANNETTAVISSA?
Yhdysvaltain länsiosassa tapahtunut kolmen nuoren pojan murha, joista pojista kaksi oli joutunut myös seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi, on herättänyt lisääntyvää keskustelua siitä, ovatko piintyneet ”namusedät” parannettavissa vai ei. Murhista syytetty mies oli ollut toistuvasti tuomittuna saamaan seksuaaliterapiaa sen takia, että hän oli käyttänyt lapsia rikollisesti hyväkseen. Ennen kuin hänet vangittiin näistä kolmesta murhasta epäiltynä, hän oli kahdeksan kuukauden ajan saanut terapiaa psykologilta, joka itse oli ollut 13 vuotta vankilassa tuomittuna huumeiden salakuljetuksesta ja törkeästä ryöstöstä. ”Kuka tahansa voi alkaa esiintyä täällä terapeuttina”, pahoitteli eräs harhaviettisten hoidon asiantuntija New York Timesissa. New York Timesin mukaan yhä useammat terveydenhuollon asiantuntijat ovat päätymässä siihen käsitykseen, että ”jotkut piintyneet lastenahdistelijat ovat pohjimmiltaan parantumattomia ja että heidät tulisi pitää loppuelämänsä telkien takana”.
JUNIEN JÄTEONGELMA
Yhdysvaltalainen Amtrak-yhtiö, 13 rautatieyhtiön yhteenliittymä, on saanut viime aikoina osakseen ankaraa arvostelua sen takia, että se laskee vaunujensa käymäläjätteet suoraan kiskoille. Junien WC:t on aina huuhdeltu kiskoille, ja Amtrak pitää käytäntöä ”ympäristölle vaarattomana”. Floridassa alkoivat viranomaiset kuitenkin tutkia rautateitä sen jälkeen, kun kalastajat olivat tehneet valituksen niistä vähemmän miellyttävistä pisaroista, joita satelee heidän niskaansa rautatiesilloilta junien kulkiessa niiden yli. Floridalainen tuomioistuin totesi Amtrakin syyllistyneen ”kaupalliseen ympäristön likaamiseen”. Amtrak aikoo hakea muutosta oikeudenpäätökseen sillä perusteella, että kehittyneempien jätteidenkäsittelymenetelmien käyttöönotto tulisi maksamaan noin 600 miljoonaa markkaa. Sillä välin konduktöörit tulevat pyytämään junien matkustajilta, että nämä eivät huuhtelisi WC:tä eräitten siltojen kohdalla.
TAPATURMAT PIHATÖISSÄ
Englannin kuninkaallinen tapaturmientorjuntaseura on julkistanut tuoreimmat maansa puutarhatapaturmista kertovat lukunsa. Eräänä vuoden pituisena ajanjaksona ”21 ihmistä sai surmansa pihallaan – 14 koneitten telomina ja 7 kasvien ja puiden aiheuttamissa onnettomuuksissa”, kertoo lehti The Medical Post. Englantilaiset tilastot osoittavat 151000:ta puutarhuria hoidetun sairaaloissa. Esimerkiksi ruohonleikkurit olivat aiheuttaneet vammoja 6400:lle, pensasleikkurit 4200:lle, talikot 4000:lle, lapiot 3000:lle, puutarhasakset 2000:lle, viikatteet 1000:lle ja bambukepit 1600:lle. Puutarhakalusteet olivat aiheuttaneet 3200 tapaturmaa, kottikärryt 1200 vammaa ja ”vaatimaton kukkaruukku onnistui vahingoittamaan 59:ää puutarhuria”.
MAKSATULEHDUSTA EI TODETTU VERESTÄ
Viisi vuotta sitten sai Etelä-Afrikassa eräs mies sydänleikkauksen yhteydessä verensiirron mukana hepatiitti B -viruksen. Nyt hän pystyy tuskin kävelemään, kärsii kovista kivuista ja on joutunut jäämään eläkkeelle. Nainen, jolta mies sai verta, oli käynyt kolme kuukautta ennen leikkausta testeissä, eikä häneltä ollut silloin löytynyt tätä virusta. Lisäksi tämä nainen oli jo pitemmän ajan kuluessa ehtinyt luovuttaa kaikkiaan 67 yksikköä verta. Sellaisia luovuttajia, jotka toistuvasti ovat luovuttaneet verta aiheuttamatta tartuntoja, on yleisesti pidetty turvallisimpina luovuttajina. Miten tällainen sitten oli mahdollista? Hepatiitti B -viruksen itämisaika vaihtelee 4 viikosta 26 viikkoon. Luovuttajalla ollut virus oli siis ”vielä itämisvaiheessa, eikä sitä kyetty havaitsemaan ensimmäisissä testeissä”, selittää eteläafrikkalainen aikakauslehti Rapport.
AHNEUDEN HINTA
Samalla kun jotkut tiedemiehet kiistävät sen, että ihminen on saasteillaan aiheuttamassa kasvihuoneilmiönä tunnettua ilmakehän lämpiämistä, ranskalainen agronomi Rene Dumont väittää sen jo parhaillaan tappavan ihmisiä – pelkästään viime vuonna miljoona ihmistä. Hän sanoo kasvihuoneilmiön aiheuttavan kuivuutta, mikä vuorostaan aiheuttaa nälänhätiä. Dumont on jo pitkään osannut ennustaa oikein nälänhätiä, ja hänen mukaansa ”me olemme ihmiskunnan historian pahimman nälänhädän partaalla”. Hän katsoo kriisin johtuvan kehittyneiden maiden ahnaasta energiankulutuksesta: ”Maailmassa on kaksi miljardia köyhyydessä elävää ihmistä, ja he ovat meidän ahneutemme ja energiantuhlauksemme panttivankeja.” – Kanadalainen sanomalehti The Globe and Mail.
HENGENVAARALLINEN ASENNE
Ranskan tieliikenteen kuolleisuusluvut ovat pahimmasta päästä teollisuusmaiden joukossa: 330 kuollutta jokaista miljoonaa tiellä liikkuvaa ajoneuvoa kohden, kun vastaava lukumäärä on Yhdysvalloissa 185, Italiassa 182, Japanissa 163, Länsi-Saksassa 162 ja Englannissa 127. Pariisissa ilmestyvän International Herald Tribunen mukaan psykologit pitivät äskettäin ajotapojen huonontumista käsittelevän kokouksen, jossa tultiin siihen tulokseen, että ongelma johtuu paljolti kärsimättömyydestä, turhautumisesta ja aggressiivisuudesta. Heidän mukaansa monet haluavat osoittaa autollaan oman ylemmyytensä ja sen, miten vähän he piittaavat toisista.