Pam! Pam! Kuolit!
VARHAISAAMUN ilma on kirpeää. Sankan metsän puut seisovat hiljaa – on aivan tyyntä. Monet linnut, jotka vielä äsken istuivat tiheiden oksien suojassa, ovat yhtäkkiä kadonneet. Peurat ja muut eläimet, jotka vain muutama tunti sitten lymysivät tuuheassa lehvistössä, ovat paenneet. Ilmassa väreilee pahaenteinen tunnelma. Matelet mahallasi mudassa ja liejussa sentin kerrallaan. Kosteus imeytyy repaleisen maastopuvun läpi. Elossa säilyäksesi sinun on kuitenkin pysyteltävä siinä rähmälläsi.
Äkkiä hiljaisuuden rikkoo hermoja repivä sotaisa karjaisu. Vain noin kuuden metrin päästä, aluskasvillisuuden seasta loikkaa eteesi toinen ihmishahmo. Piittaamattoman riehakkaasti hän tähtää aseellaan suoraan sinua. Hänen liipaisimensa juuttuu kuitenkin kiinni, eikä ase laukeakaan. Hänen kiroilunsa täyttää ilman. Pyörähdät vaistomaisesti kyljellesi painaen samalla oman aseesi liipaisinta. Silmänräpäyksessä tumma puna värjää vihollisen rinnan ja peittää pian hänen maastopukunsa koko etupuolen. Olet kohdannut vihollisen ja tehnyt hänestä selvää!
Ovatko nämä ensimmäisen tai toisen maailmansodan, Korean sodan vai Vietnamin sodan veteraanin murheellisia muisteloita? Eivät, vaan ne ovat tuhansien ”viikonloppusotilaitten”, sekä miesten että naisten, viikoittaisen urheilulajin tapahtumainkulun näyttämöä. Tämä on nopeimmin kasvava urheilulaji Yhdysvalloissa ja Kanadassa sekä myös Englannissa, Ranskassa, Länsi-Saksassa ja Japanissa. Osanottajat jaetaan kahdentoista, viidentoista tai kahdenkymmenen taistelijan joukkueisiin, joiden tavoitteena on kaapata vastapuolen joukkueen lippu.
Tätä peliä pelaavat miehet ja naiset, jotka työskentelevät kaikilla elämän eri aloilla: lääkärit, asianajajat, sairaanhoitajat, sihteerit, elektroniikka- ja tietokonealan insinöörit, vähittäiskauppiaat sekä yhtiöitten virka-asteikon kaikentasoiset toimihenkilöt. Yhteiskunnalliset erot kuitenkin häviävät, kun pelaajat ovat pukeutuneet maastopukuihin ja töhrineet kasvonsa mudalla tai ruskealla, mustalla ja vihreällä naamiovärillä – he ovat kaikki groteskin näköisiä sotaa leikkiviä aikuisia.
Heillä on erikoisvalmisteiset käsiaseet ja kiväärit, joilla voi ampua pieniä, punaista vesiliukoista väriä sisältäviä gelatiinikapseleita. Ne lähtevät aseesta lähes 80 metrin sekuntinopeudella ja rikkoutuvat iskeytyessään kohteeseen. Kukin pelaaja muuttuu Vietnamin sodassa parkkiintuneen veteraanin näköiseksi. Joka paikasta tippuva punainen väri kielii niin ystävälle kuin vihollisellekin, kuka on ”kaatunut”. Kun vihollinen ampuu ketä tahansa joukkueen jäsentä, tämä on ”kuollut” koko loppupelin ajan. Vankeja ei oteta.
Taistelukenttänä voi olla mikä tahansa metsikkö, jonka pelin toimiluvan haltija on vuokrannut tai hankkinut. Tällaisessa maastossa on usein puroja ja tiheää aluskasvillisuutta sekä alussa kuvailtua mutaa ja liejua. Paremmin varustetuilla alueilla saattaa olla lähitaisteluja varten rakennettuja majoja, jotka muistuttavat vietnamilaisten kylien asumuksia. Monille pelialueille on annettu vietnamilaisia nimiä. Joillakin alueilla voi olla armeijan panssarivaunuja realistisemman tunnelman luomiseksi tai luolia ja poteroita piilo- tai väijytyspaikoiksi. Puiden oksille on saatettu rakentaa pieniä lavoja, joilta tarkka-ampujat voivat havaita uhrinsa ja ”tappaa” heidät. Jos kumpikaan joukkue ei saa otettua haltuunsa vihollisjoukkueen lippua, niin se joukkue, joka on ”jättänyt jälkeensä” eniten ”kaatuneita”, voittaa pelin.
Ovatko sotapelit kristittyjä varten?
Kaliforniassa parisenkymmentä kahden Sacramenton alueen kirkon jäsentä maksoi kukin 35 dollaria (noin 150 markkaa) saadakseen ”osallistua entistä suositumpaan ulkoilmaurheilulajiin”, kertoi muuan reportteri. ”Taistellessaan toisen kirkon joukkuetta vastaan seurakuntalaiset hävisivät mäkiseen maastoon melkein kuudeksi tunniksi; siellä he lymysivät puiden ja 55 gallonan [200 litran] vetoisten tynnyrien takana, ammuskelivat hiilidioksidipyssyillä ja yrittivät kaapata vastajoukkueen lipun.” Kun toisen kirkon papilta kysyttiin, onko kirkon johtomiehen sopivaa ottaa osaa tällaiseen urheiluun, hän sanoi: ”Kristittynä oleminen ei merkitse sitä, ettei voisi olla ihminen ja pitää hauskaa.” Vastajoukkueen kirkon pastorin kerrotaan sanoneen, että ”hänen mielestään ei ole lainkaan epäilyttävää leikkiä säännöllisesti sotaa”. Mutta eikö itseään kristityksi kutsuvan tulisi epäröidä pelata sotaa ihannoivaa peliä?
Muuan pelaaja sanoi: ”Jokainen uneksii siitä, että voi hiipiä aivan vihollisen taakse ja tehdä hänestä selvää jälkeä. Sellainen on paras uhri. Hän ei saanut koskaan tietää, mikä häneen osui, ja nyt hän on kuollut.” Eräs toinen sanoi: ”Rakastuin tähän peliin aivan ensi kerralla. Siitä tulee riippuvaiseksi. Tänne täytyy päästä joka viikko saamaan adrenaliiniruiske.”
Monet käyttäytymisen asiantuntijat tuomitsevat sotapelit vastenmielisinä ja sanovat niiden loukkaavan toisia ihmisiä. He kutsuvat niitä ”pelottavaksi ilmiöksi”. Seuraavassa esimerkkejä muista mielipiteistä:
”Toiseen ihmiseen tähtääminen aseella, olipa siinä sitten värikuulia tai ei, ja liipaisimen vetäminen voivat johtaa ehkä turtumiseen todelliseen väkivaltaan nähden.” ”Piristyksen saaminen ihmisten ampumisesta tuntuu äärimmäisen mauttomalta.” ”Näen siitä olevan paljon enemmän vahinkoa kuin hyötyä”, sanoi muuan Wisconsinin yliopistossa Yhdysvalloissa toimiva aggressiivisuuden tutkimiseen erikoistunut psykologian professori. ”Todisteet osoittavat selvästi, että patoutumien purkaminen on aina vahingollista ja että se voi aiheuttaa väkivaltaa koskevien hillitsevien estojen madaltumista.” ”Toiset arvostelijat ovat kutsuneet sotapelivillitystä ihmisten sairaaksi keinoksi metsästää ja jäljitellä murhaamista”, sanotaan New Orleans -lehdessä. ”Muuan – – vihjasi, että sotapeleihin osallistuvat ovat todellisuudessa itse hyvän terapeutin tarpeessa.”
Sen lisäksi, että tällaiset pelit ovat moraalisesti ala-arvoisia, ne ovat hyvin vaarallisia ja aiheuttavat monia vammoja.
Sota on vastenmielinen asia. Siksi kristitty ei saa iloa eikä virkistystä sen jäljittelemisestä, muistelemisesta tai sen näyttelemisestä. Sen sijaan että tosi kristitty nauttisi tällaisiin vihamielisiin toimiin osallistumisesta, hän saa iloa siitä tosiasiasta, että suuri Luoja, Jehova Jumala, pian ”lopettaa sodat maan ääriin saakka”. – Psalmi 46:10; Jesaja 2:4.