Ihmeet ja ilmestykset – ennen ja nykyään
”Herätkää!”-lehden Ranskan-kirjeenvaihtajalta
FÁTIMA, Guadalupe ja Lourdes – mitä nämä nimet merkitsevät sinulle? Monille ne ovat vain kylä ja kaksi kaupunkia, jotka sijaitsevat Portugalissa, Meksikossa ja Ranskassa. Miljoonille vilpittömille katolilaisille ne ovat kuitenkin pyhiinvaelluspaikkoja, kolme kuuluisinta Marian palvonnan keskusta koko maailmassa. Katolilaisten uskonnollinen kunnioitus tällaisia paikkoja kohtaan ei ole lainkaan vähentynyt meidän vuosisadallamme, pikemminkin päinvastoin. Esimerkiksi vuonna 1982 oli Lourdesissa noin 4,5 miljoonaa kävijää ja Guadalupessa vielä enemmän.
Katolinen kirkko väittää näissä paikoissa tapahtuneen ihmeparantumisia. Erityisessä arvossa on Lourdes, jota paavi Pius X sanoi ”Marian palvonnan keskukseksi ja ehtoollisen mysteerin valtaistuimeksi, joka näyttää loistossaan ylittävän kaikki muut samantapaiset keskukset, joita on eri puolilla katolista maailmaa”. Tuhannet Lourdesiin pyhiinvaellusmatkan tehneet väittävät parantuneensa joko siellä perillä ollessaan tai matkansa jälkeen. Tähän mennessä kirkko on kuitenkin hyväksynyt vasta 65 ”ihmettä” aidoiksi.
Uskoitpa Jumalaan tai et, sinulla on oikeus tehdä kysymyksiä. Miten meidän tulee suhtautua tällaisiin ilmestyksiin, joita sanotaan saadun eri puolilla maailmaa ja joissa Maria on useimmiten päähenkilönä? Ovatko ihmeparantumiset ja muut niihin liittyvät tapahtumat todiste Jumalan hyväksymyksestä? Kokouksessa, joka pidettiin Lourdesissa vuonna 1986, Toursin piispa kehotti kuulijoitaan ’miettimään ilmestysten merkitystä’, jotta voitaisiin ’havaita, mitkä ovat tärkeitä eroavuuksia väärien ja aitojen ilmestysten välillä’. Jos olet katolilainen, sinuakin saattaa tämä aihe kiinnostaa siinä määrin, että haluat tarkastella sitä lähemmin.
Ilmestykset – aitoja vai vääriä?
Katolinen kirkko ei virallisesti ota kantaa tällaisiin ilmestyksiin, eikä se velvoita jäseniään uskomaan niihin. Mutta millainen päätelmä on vilpittömien katolilaisten tehtävä siitä, kun he näkevät paavi Johannes Paavali II:n juovan Lourdesin luolasta otettua vettä tai keskustelevan Lucien kanssa, joka on tiettävästi ainut elossa oleva Fátiman ilmestyksen nähneistä? Eikö tällainen ole selvä osoitus hänen (ja kirkon) antamasta virallisesta hyväksymyksestä? Sitä paitsi paavi ei matkoillaan milloinkaan jätä käymättä Marian palvontaan liittyvissä pyhiinvaelluspaikoissa, joista yksi on ollut ”mustasta Mariastaan” kuuluisa Cze̗stochowa Puolassa.
Muita, vaatimattomampia pyhiinvaelluspaikkakuntia, jotka katolinen kirkko on hyväksynyt, ovat esimerkiksi Beauraing ja Banneux Belgiassa. Joskus palvonta on sallittu ainoastaan paikkakuntalaisille, ja tällaisia paikkoja ovat Tre Fontane Italiassa ja Marienfried Saksassa.
Viime vuosisadan loppupuolelta lähtien monet ovat kuitenkin väittäneet nähneensä ilmestyksiä. Eräässä kirjassa esitetään sellainen arvio, että vuosina 1930–1976 olisi tullut katolisen kirkon tietoon yli 200 tällaista tapausta. (Vraies et fausses apparitions dans l’Église) Miksi kirkko on antanut virallisen hyväksymyksensä vain pienelle osalle niistä, kun tämän kirjan mukaan ”viestit eivät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta olleet sisällöltään typeriä ja ne tutkimusten perusteella osoittautuivat käytännöllisesti katsoen samanlaisiksi”?
Ranskalainen aikakauslehti L’Histoire tarjoaa yhden selityksen artikkelissa, jossa tarkasteltiin Loiren alueella Ranskan keskiosissa viime vuosisadalla nähtyjä Maria-näkyjä. Kirjoittajan mukaan kirkko ei tutkinut näitä tapauksia ja antoi niiden unohtua, jotta jo hyväksytyt pyhiinvaelluspaikat eivät olisi joutuneet ”kilpasille” uusien paikkojen kanssa.
Nykyään jotkut katsovat kirkon tämänhetkisen pidättyväisyyden johtuvan siitä, että se on viime aikoina kiinnittänyt huomiota ”tieteelliseen” tarkkuuteen. Ranskalainen katolinen teologi René Laurentin jopa sanoo, että olisi varsin epätodennäköistä, hyväksyisikö kirkko esimerkiksi Lourdesin näkyjen kaltaiset näyt enää nykyään. Eikö tunnusmerkit sitten pitäisi hyväksyä tosiksi – jos ne todella ovat Jumalan aikaansaannosta – millaisena aikana tahansa?
Lisää ilmestyksiä meidän aikanamme
Ilmestyksiä on saatu nykyäänkin. Italian San Damianossa pyhiinvaeltajat tungeksivat katsomaan paikkaa, jossa vuonna 1981 kuollut Mamma Rosa väitti nähneensä ”neitsyt Marian”. Kirkko suhtautuu yhä varauksellisesti koko asiaan, mutta jotkut katolilaiset toivovat kirkon muuttavan suhtautumistaan sen johdosta, että tällä pyhiinvaelluspaikalla kerrotaan tapahtuneen kääntymyksiä.
Pienessä Medjugorjen kylässä Jugoslaviassa kertoivat lapset ja vähän varttuneemmat nähneensä äskettäin yli 1000 Maria-näkyä. Sielläkään ei kirkon varovainen linja ole saanut kaikkien kannatusta, sillä jotkin ryhmät ryhtyivät ajamaan voimakkaasti sitä, että kirkko virallisesti tunnustaisi nämä ilmiöt. Katolilaiset voivat kuitenkin syystä pohtia, millainen asenne heidän tulisi omaksua sillä aikaa, kun he odottelevat kirkon viranomaisten päätöstä. Pitäisikö heidän sen aikaa uskoa tällaisiin todistuksiin?
Kuva ei olisi täydellinen ilman sellaista mainintaa, että kirkko on myös hylännyt joitakin ilmestyksiä, kuten Espanjan Palmar de Troyassa nähdyt näyt. Tapaus sai Sevillan piispan varoittamaan kirkkokansaa siitä, että se ei saa ”ruokkia yleisön herkkäuskoisuutta sikäli kuin se koskee ilmiöitä, joita kirkko ei tunnusta ja jotka se jopa tuomitsee”. Varoituksesta huolimatta tapahtui jakautumista. Kirkkoa uhmaten eräs arkkipiispa ja useat papit nimittäin väittivät Palmar de Troyan ilmestyksiä tosiksi, ja seurauksena oli, että heidät kaikki erotettiin kirkosta.
Mistä voidaan tietää, ovatko ilmestykset tosia vai vääriä? Tähän kysymykseen paneudutaan seuraavassa kirjoituksessa.