Mesquitepensas – arvoituksellinen mesilähde
Arvoitus liittyy sen elämän alkuvaiheisiin. Mesi astuu kuvaan mukaan myöhemmin.
”MESQUITEPENSAS on ainoa pensas, joka voi täällä yltää pohjaveden pintaan juurillaan. Mutta mesquitepensaan taimen täytyy kurottaa juurensa jopa yli 9 metrin syvyyteen kuivan hiekan läpi, ennen kuin se ulottuu tähän veteen. Miten se sitten pääsee alkuun? Se on yksi aavikon ratkaisemattomista arvoituksista.” Näin puhui Scientific American -aikakauslehti Kalifornian Death Valleyssa kasvavasta mesquitepensaasta.
Mesquitepensaan siementen rakenteesta on tässä jonkin verran hyötyä. Ne lähtevät vain harvoin kasvamaan, jos siemen pelkästään kylvetään maahan. Mutta jos jokin eläin syö siemenpalkoja, niin ruoansulatuskanavan läpi kulkeneet kokonaiset siemenet alkavat pian itää. Ruoansulatusnesteet kuluttavat siemenen kovan päälliskerroksen, jolloin kosteus pääsee tunkeutumaan siemenen sisään ja itäminen alkaa. Kun siemenet poistuvat eläimestä, niillä on lantaa, joka auttaa tainta kasvun alkuvaiheessa. Lisäksi kasvu keskittyy pääjuureen – maanpinnan yläpuolella kasvua ei juuri tapahdu, ennen kuin pääjuuri on löytänyt pohjavettä jopa yli 9 metrin syvyydestä.
Muilla aavikoilla paikalliset sateet saattavat olla avuksi, mutta Death Valleyn 30–40 millimetrin sademäärä, joka jakautuu vuoden ajalle, on merkityksetön. Se miten taimet säilyvät elossa siellä sen ajan, kun pääjuuret kasvavat jopa yli 9 metrin syvyyteen kuivassa hiekassa, on ratkaisematon arvoitus. Muillakin aavikoilla tämä tapahtuma on huomattava, etenkin siksi, että jotkin mesquitepensaan juuret tunkeutuvat 60 metrin syvyyteen löytääkseen vettä! Yhdysvaltojen Arizonan osavaltiossa Tucsonissa sijaitsevassa ”Sonoran aavikkomuseossa” kerrotaan kaivoksesta, jossa löydettiin mesquitepensaan juuria 53 metrin syvyydestä.
Mutta heti kun juuret löytävät vettä, alkaa kasvu maanpinnan yläpuolella. Jos maan alla on vettä runsaasti, mesquitepuu saattaa kasvaa yli 12 metriä korkeaksi ja läpimitaltaan vähän toista metriä paksuksi. Muut aavikkokasvit saattavat kuihtua ja kuolla aavikon pitkinä kuivina kausina, mutta mesquitepuu pysyy vihreänä. Sen syvällä olevat juuret ulottuvat pohjavesiin asti, jotka pysyvät runsaina kaukaisilla vuorilla satavan veden ja lumen ansiosta. Sillä on myös pintajuuriverkosto, joka lähtee sen tyvestä ja imee vettä hetkellisten sadekuurojen aikana. Mutta juuri nuo syvälle ulottuvat pääjuuret paikallistavat maan alla olevia vesivarastoja niin tehokkaasti, että kaivonkaivajat etsivät paikan kaivolleen tuon kasvin lähistöltä.
Sonoran aavikkomuseon julkaisema Docent Note Book esittää seuraavia tietoja mesquitepensaan hyödyllisyydestä:
”Yhteen aikaan sitä pidettiin suuressa arvossa aavikon sahapuuna. Siitä tehdään yhä aidanpylväitä, valmistetaan puuhiiltä ja sitä käytetään polttopuuna. (Se palaa hitaasti ja aikaansaa hyväntuoksuisen, voimakkaan tulen.) Viulunjousia tehdään joskus juuren puuaineksesta. Sisempää kaarnakerrosta saattoivat sekä intiaanit että uudisasukkaat käyttää koritöiden ja karkeiden kankaiden tekoon sekä valmistaa siitä lääkettä useiden eri sairauksien hoitoon. Rungosta tihkuvaa pihkaa kootaan ja myydään joidenkin makeisten valmistusta varten. [Siitä saadaan] kasviliimaa (saviastioiden korjaamista varten).”
”Mesquitepensas oli erittäin tärkeä uudisasukkaille ja intiaaneille. Kun sadot epäonnistuivat, molemmat pysyivät hengissä käyttämällä ruoanvalmistukseen tämän kasvin palkoja ja siemeniä. Apasseja vastaan käydyn sodan aikana Yhdysvaltojen ratsuväki piti palkoja niin arvokkaina hevosten ruokkimisessa, että mesquitepensaan pavuista maksettiin 3 senttiä naulalta. – – Pavut ovat erittäin ravitsevia, ja ne sisältävät 20–30 prosenttia rypälesokeria (dekstroosia, glukoosia ja yksinkertaista sokeria). Proteiinipitoisuus on myös hyvin korkea (korkeampi kuin soijapavuissa).”
Missä vaiheessa mesi astuu mukaan kuvaan
Mesquitepensaalle tai -puulle on olemassa toinenkin käyttötapa. Keväästä varhaiskesään asti puusta roikkuu pitkiä, paksuja, keltaisia kukintoja, jotka muistuttavat valtavan suuria, pörröisiä perhosentoukkia. Ja juuri ne lisäävät makeutta mesquitepuun arvoitukselliseen elämään.
Ralph Lusbylla, joka on mehiläishoitaja jo kolmannessa polvessa, on mehiläispesiä kukkivien mesquitepensaiden lähettyvillä Arizonan autiomaassa. Herätkää!-lehden kirjeenvaihtaja haastatteli häntä, ja hän sanoi seuraavaa:
”Kun lähellä kuivia joenuomia kasvavat mesquitepuut saavat runsaasti vettä, olen nähnyt niiden kukkivan kolme kertaa kasvukauden aikana. Kun mesquitepensaan mettä tulee runsaasti, mehiläisteni tuottamasta hunajasta on 85–90 prosenttia mesquitepensaiden hunajaa, jossa on seassa 10–15 prosenttia [muuta] hunajaa. Olen elämäni aikana maistanut monta eri hunajaa, mutta mesquitehunaja on kaikkein parasta. Se on miedointa kaikista hunajista. Siitä puuttuu hunajan vahva jälkimaku, joten se on erinomaista makeutusainetta. Ne, jotka eivät pidä hunajasta, pitävät tavallisesti mesquitehunajasta. Jos sitä ja voimakkaampia hunajia sekoitetaan, niiden maku kuitenkin peittää sen alleen, koska se on niin mietoa. Eräänä vuonna isäni ja minä sekoitimme nelisen litraa sitruskasveista saatua hunajaa noin 40 litraan mesquitehunajaa, ja se kaikki maistui aivan sitrushunajalta!
”Saan mesquitehunajaa eniten suurin piirtein huhtikuun 20. päivästä kesäkuun 10. päivään. Muistan, kuinka eräänä vuonna, kun koko maassa yhden pesän (noin 60000 mehiläistä) keskimääräinen hunajantuotto oli 19–19,5 kiloa hunajaa vuodessa, minun mehiläiseni tuottivat minulle 53 kiloa pesää kohti. Jotkut mehiläishoitajat ovat kitsaita mehiläistensä kanssa, eivätkä jätä niille riittävästi hunajaa talvea varten. Minä jätän lähes 30 kiloa pesää kohti. Ne tarvitsevat myös vettä. Joihinkin osiin aavikkoa vien niille useita 200 litran vesitynnyreitä, joista ne saavat vettä juomista ja pesän viilentämistä varten. Kukkulalla noin 750 metrin korkeudessa oleva 40 pesän ryhmä kuluttaa siinä 25 litraa vettä päivässä kesäaikaan. Rakastan mehiläisiäni. Ne pitävät huolta minusta, ja minä pidän huolta niistä!”
Mutta juuri mesquitepensas, josta mettä saadaan, pitää huolta molemmista. Se tarjoaa myös ihmisen mielelle arvoituksen pohdittavaksi ja saa aikaan kiitollisuutta niiden sydämessä, jotka arvostavat sen Tekijää.
[Tekstiruutu/Kuva s. 18]
Mesquitepuu on epäilemättä ainutlaatuinen vielä monilla muillakin tuntemattomilla ja sanoin kuvaamattomilla tavoilla. Mutta nyt tämä hunajantuotantokausi on päättymässä, ja mesquitepensas on jälleen suorittanut elintärkeän osansa aavikon ekologiassa. Pian alkavat kovat sateet. Sen jälkeen tämä aavikon puu vaipuu uneen, mutta herää taas seuraavana keväänä, jotta kiitolliset mehiläiset pystyisivät jälleen tuottamaan erinomaista hunajaa ihmisten ja eläinten iloksi.
[Kuvat s. 17]
Mehiläishoitaja osoittaa kuningatarmehiläistä
Lähikuva mehiläisestä mesquitepensaan kukassa