Onko luterilaisuus vaarassa hävitä kokonaan Saksasta?

Herätkää!-lehden Länsi-Saksan-kirjeenvaihtajalta

JOTKUT katselijat ovat voineet hätkähtää kuullessaan Länsi-Saksan televisiosta seuraavat sanat: ”Luterilaisella kirkolla ei ole tulevaisuutta nyt eikä tule koskaan olemaankaan.” Vielä enemmän ihmisiä kuitenkin kohahdutti se, että ne lausuttiin lähellä sitä aluetta, jolla aikoinaan syntyi Martti Luther, luterilaisen kirkon perustaja ja ns. luterilaisen uskonpuhdistuksen alullepanija.a

Tosin Saksan yhdistyneessä evankelis-luterilaisessa kirkossa on viimeksi tehdyn väestönlaskennan mukaan noin 25 miljoonaa jäsentä eli 45 kertaa niin paljon jäseniä kuin on kaikissa muissa Saksan protestanttisissa ryhmäkunnissa yhteensä. Silti tämä kirkko on hajoamistilassa, mitä hyvin kuvaa Länsi-Berliinissä sijaitseva hajalle pommitettu Keisari Vilhelmin muistokirkko lehtemme kannessa.

Vuonna 1961 oli yli 50 prosenttia länsisaksalaisista luterilaisia. Vuonna 1970 heidän osuutensa oli 49 prosenttia ja vuonna 1980 enää 46 prosenttia. Sen jälkeen tilanne näytti paranevan. Länsisaksalainen sanomalehti kertoi vuoden 1981 alussa: ”Saksan luterilainen kirkko on toipunut vuosikymmenen takaisista vastoinkäymisistään. – – Kirkosta ei ole enää – – lähtenyt väkeä pois niin pahaenteisen paljon kuin aikaisemmin.”

Vuodelta 1984 peräisin olevat jäsenmäärätiedot kuitenkin osoittavat tällaisen optimismin ennenaikaiseksi. Nyt arvioidaan, että luterilaisesta kirkosta lähtee seuraavan vuosikymmenen aikana vielä 4,5 miljoonaa jäsentä pois. Vuonna 2030 Länsi-Saksan väestöstä olisi parhaassa tapauksessa enää kolmannes luterilaisia.

Mistä jäsenkato johtuu?

Alussa mainitussa vuoden 1986 televisio-ohjelmassa seitsemän entistä luterilaista kertoi, mistä heidän tyytymättömyytensä oli johtunut. Syitä oli monenlaisia: kirkon nuiva suhtautuminen sunnuntaihuveihin, sen kommunistisille sissiliikkeille antama taloudellinen tuki, sen suhtautuminen maanpuolustukseen, kahden homoseksualistisen papin viraltapano ja sen välinpitämättömyys eläinten hyvinvoinnista. Eräs heistä oli närkästynyt sen vuoksi, että kirkollisverot pidätetään suoraan palkasta. Paljon puhuvaa on se, että heistä vain kaksi mainitsi Jumalan. Ja siitähän uskonnossa juuri on kysymys, eikö vain?

Vaikka jäsenmäärän pieneneminen ei ole hyvä merkki, niin vielä huolestuttavampaa on johtavan luterilaisen teologi Johannes Hansenin mukaan ”seurakuntalaisten hengellisesti lohduton tila”. Tämä näkyy siitä, että tavallisina sunnuntaipäivinä luterilaisten kirkossakäynti on alle kuuden prosentin luokkaa, suurkaupungeissa vielä vähäisempää. Vain yksi neljästä pitää kirkossakäyntiä ja Raamatun lukemista kristillisinä vaatimuksina. Itse asiassa kahdeksan kymmenestä katsoo hyvänä luterilaisena olemiseen riittävän, että on kastettu ja konfirmoitu ja että viettää kunniallista elämää ja on luotettava. Ei siksi ihme, että Frankfurter Allgemeine Zeitung totesi eräässä pääkirjoituksessaan: ”Luterilaisen kirkon vaarana ei ole jäsenkato, vaan hengellisen voiman puute.”

Ne luterilaiset, joilla ei ole hengellistä voimaa, suhtautuvat kirkkoonsakin sen mukaisesti. He ihailevat sen monivaiheista historiaa, sen kauniita kirkkorakennuksia ja käyttävät hyväkseen sen tarjoamat sosiaalietuudet. Kun tulee kysymys ”Jumalan löytämisestä”, monet kuitenkin etsivät häntä mieluummin luonnosta kuin kirkosta. Tämä sai erään kirkonmiehen kysymään ivallisesti sitä, mikseivät tällaiset seurakuntalaiset anna kirkon asemesta metsähallituksen hoitaa heidän hautajaisiaan.

”Kaikesta päättäen on puutetta rakkaudesta Jumalaa ja hänen totuuttaan kohtaan, mikä oli leimaa-antavaa ensimmäisille luterilaisille”, kirjoitti eräs amerikkalainen aikakauslehti jo muutama vuosi sitten. Miksi niin monet luterilaiset eivät näe kirkolla muuta arvoa kuin sen, että se tarjoaa soveliaat puitteet lasten kastamiselle, rippikoulun jälkeiselle konfirmaatiolle ja avioliittoon vihkimiselle? Miksi he etsivät Jumalaa luonnosta ja kääntyvät takaisin kirkon puoleen vasta elämänsä ehtoopuolella saadakseen itselleen ”kunniallisen hautauksen”? Mistä hengellisen voiman puute johtuu?

[Alaviitteet]