Syitä katolisen kirkon huolestuneisuuteen

Monet kirkkokunnat ovat menettämässä jäseniään. Seuraavat kolme artikkelia ovat Herätkää!-lehden Italian-kirjeenvaihtajan laatimia, ja ne osoittavat, että Vatikaani itsekin on huolissaan tästä suuntauksesta, samoin monet katoliset sanomalehdet ja kommentaattorit. Millaisia syitä nämä ja muut esittävät kirkkonsa jäsenkadolle?

VATIKAANI on huolissaan. Viime toukokuussa se julkisti raportin, jonka nimenä oli ”Papintyöhön liittyvä haaste: lahkot ja uudet uskonnolliset liikkeet”. Siihen on koottu tulokset tutkimuksesta, johon neljä Vatikaanin osastoa ryhtyi vuonna 1984 sen selvittämiseksi, miksi niin monet katolilaiset kääntävät selkänsä kirkolle.

Niiden syiden joukosta, jotka Vatikaani löysi jäsenrivistöjensä harvenemiselle, on poimittavissa seuraavia: ’Huoli tulevaisuudesta; totuuden luonne ja se, miten se on löydettävissä; elämän tarkoitus; kysymykset joihin ei ole saatu vastauksia; joidenkuiden tunne siitä, että heitä on johdettu harhaan, petetty, käytetty hyväksi ja ettei heitä ole kuunneltu; ja pettymys kirkon lakeihin ja menettelytapoihin.’

Mieleen tulevat niiden ihmisten olosuhteet, jotka kerääntyivät Jeesuksen luo. Heistä sanotaan, että ”he olivat kiusattuja ja sysittyjä niin kuin lampaat ilman paimenta”. (Matteus 9:36) Vatikaanin raportissa myönnetään, että ”kirkon käyttäytymisessä on monenlaisia puutteita ja monenlaista vajavuutta” ja tähdennetään sitä, että ”on olemassa tyhjiö, joka vaatii täyttämistä”. Siinä kiinnitetään huomiota myös siihen, että ”kirkon johtajat eivät käytä johtoasemaansa, eivät ole kärsivällisiä eivätkä kanna omaa vastuutaan”.

Jäsenten kaikkoamiseen kirkosta on muitakin syitä. Tunnettu hollantilainen katolinen teologi Johannes Baptist Metz sanoo: ”Länsimainen uskontomme on täysin maallistunut. Usko Messiaan tuloon on hävinnyt siitä täysin. Jumala on menettänyt siinä asemansa. Häntä ei enää oteta huomioon kirkkokunnissa, teologiassa eikä tämän päivän polttavissa yhteiskunnallisissa ja poliittisissa kysymyksissä.”

Ympäri maailman leviävä katolinen teologinen lehti Concilium kirjoittaa espanjalaisten nuorten suhtautumisesta kirkkoon näin: ”Nuoriso ja kirkko edustavat kahta täysin erilaista maailmaa, jotka ovat kaukana toisistaan.” Lehden mukaan tilanne on samanlainen Hollannissa, Belgiassa, Saksan liittotasavallassa ja Australiassa.

Eräässä lehtiuutisessa tätä paavinkirkon raporttia sanottiin ”Vatikaanin hätähuudoksi”. Raportissa ehdotetaan, että kirkko tarkastelisi uudelleen menetelmiään. Sen pitäisi ’suuntautua ulospäin ja muuttua todistavaksi’. Siinä todetaan, että lahkot ”koettavat parhaansa mukaan tavoittaa ihmisiä sieltä missä he ovat, osoittavat lämpöä, ottavat ihmisiin henkilökohtaisesti ja suoraan yhteyttä, ovat kiinnostuneita ihmisistä yksilöinä ja kannustavat osallistumiseen, omatoimisuuteen, vastuun kantamiseen ja itsensä alttiiksi panemiseen”.

Siinä vaaditaan ”jatkuvaa uskossa kasvattamista” sitä silmällä pitäen, että voitaisiin taistella ”uskonnollista tietämättömyyttä” vastaan, joka nykyään on aivan yleistä seurakuntalaisten keskuudessa. Edelleen raportin mukaan ”Jumalan sana tulee löytää uudelleen tärkeäksi seurakunnan rakennusaineeksi” ja julistustyöhön tulee saada ”raamatullinen ulottuvuus”.

Itsetutkistelun jälkeen raportti saa yllättäen pahaenteisiä sävyjä: ”Kenties meidän on aika ajoin hyväksyttävä omaa sarkaansa hoitavan valtion jyrkkäkin väliintulo ja jopa tuettava sitä.” [Kursivointi meidän.] Tällainen valtiolle osoitettu ”kutsu” tulla auttamaan kirkkoa sen käymässä kamppailussa ei jäänyt huomaamatta lehdistöltä. ”Enteileekö tämä sitä, että ’maallinen valta’ nousisi jälleen ei-katolisia uskontoja ja eritoten niin sanottuja ’lahkoja’ vastaan?” kysyi toimittaja Marco Tosatti La Stampa -lehdessä 4. kesäkuuta 1986.

Onko tällaisen mahdollisuuden väläyttäminen merkki siitä, että Vatikaani haluaa ottaa uudelleen käyttöön ne menetelmät, joilla se pimeällä keskiajalla pyrki tukahduttamaan palvontavapauden? Pyysikö Jeesus koskaan maallisilta viranomaisilta apua niiden nujertamiseksi, jotka olivat hänen opetuksiaan vastaan? Tekikö Pietari koskaan näin? Tai tekivätkö muut apostolit koskaan näin? Eivätkö juuri fariseukset pyytäneet Pilatusta panemaan Jeesuksen paaluun? Onko valtiovallalle esitetty avunpyyntö osoitus hengellisestä vahvuudesta vai oman heikkouden tunnustamista?

Eivät kaikki katolilaiset, jotka jättävät kirkkonsa, liity johonkin toiseen uskontoon, vaikka heitä kerääntyykin suurin joukoin erääseen uskonnolliseen järjestöön. Mistä ryhmästä on kyse, ja miksi niin monet kirkkonsa jättävät haluavat liittyä siihen?