Robinson Crusoe – totta ja tarua

Robinson Crusoe on yksi kaikkien aikojen suosituimmista romaaneista. Tämä englantilaisen Daniel Defoen 1600-luvulla kirjoittama kirja kertoo miehestä, joka haaksirikkouduttuaan selviytyy hengissä autiolla saarella oman kekseliäisyytensä avulla. Sillä on ollut laaja, monikielinen lukijakunta. Kertomus sinänsä on tietysti pelkkää tarua. Mutta oletko tiennyt, että saari nimeltä Robinson Crusoe on nykyään todella olemassa ja että Daniel Defoe perusti kuulun kertomuksensa tuolla saarella eläneen todellisen miehen kokemuksiin. Ottakaamme hieman selvää siitä.

NOIN 640 kilometrin päässä Valparaísosta, Chilen yhdestä satamakaupungista, sijaitsee Juan Fernándezin saariryhmä. Tähän saariryhmään kuuluu vain kolme pientä, valtavan Tyynenmeren ympäröimää saarta: Santa Clara, Más Afuera eli Alejandro Selkirk ja Más a Tierra eli Robinson Crusoe. Niillä on runsaasti hylkeitä, merileijonia, kalaa ja Juan Fernándezin hummereita.

Odottamaton löytö

Kuinka kukaan saattoi törmätä niin pikkuriikkisiin saariin koko valtavassa meressä? Ne löysi vuonna 1563 erään espanjalaisen laivan luotsi, jonka mukaan ne saivat nimen Juan Fernándezin saaret. Hän työskenteli laivalla, joka purjehti Perusta Callaosta Chileen Valparaísoon ja takaisin. Yleensä matka etelään kesti kolmesta kuuteen kuukautta, mikä johtui osittain epäsuotuisista tuulista ja osittain voimakkaasta Perun eli Humboldtin merivirrasta, joka liikkuu kohti pohjoista Perun ja Chilen rannikkoa pitkin. Sekä tuulia että leppymätöntä merivirtaa vastaan taistelevat laivat tapasivat luovia hiljakseen etelää kohti ja jäädä aina yön tullen ankkuriin, mikäli se suinkin oli mahdollista.

Ilmeisesti Juan Fernández aavisti merivirran olemassaolon ja purjehti kauemmas rannikosta välttääkseen sen. Siten hän pystyi lyhentämään purjehdusajan vain 30 päivään ja löysi palkaksi mainitut saaret. Häntä alettiin kuitenkin syyttää brujoksi (noidaksi) ja uhattiin Limassa toimineen katolisen inkvisition tutkimuksilla. Puolustautuakseen hän antoi tutkia navigointipäiväkirjansa, jolloin asia selvisi ja salaisuus paljastui.

Niin saariryhmä pääsi historian lehdille. Siitä tuli 1600-luvulla tukikohta Henry Morganin ja Barthome Sharpin kaltaisille merirosvoille, jotka huomasivat sen soveltuvan erinomaisesti jopa niinkin kauas kuin Chileen La Serenaan ja Ecuadoriin Guayaquiliin suuntautuvien ryöstöretkien kotisatamaksi.

Robinson Crusoe ilmaantuu näyttämölle

Entä sitten Robinson Crusoe? Kerran skotlantilaismies nimeltä Alexander Selkirk sattui olemaan eräällä laivalla, joka poikkesi Más a Tierra -saarella vuonna 1704. Hänen kerrotaan nähneen unta haaksirikkoon joutumisesta ja lisäksi riidelleen kapteenin kanssa. Niinpä Selkirk pyysi, että hänet jätettäisiin maihin. Juuri hänen saarella kokemat seikkailunsa inspiroivat Defoeta kirjoittamaan kirjan Robinson Crusoe.

Ensin Selkirk tunsi itsensä erittäin yksinäiseksi ja luki lohdukseen Raamattua. Pian hengissä pysyminen vaati häntä käyttämään hyväkseen kaiken kekseliäisyytensä. Hän keksi kaikenlaisia apuvälineitä tehdäkseen elämästä siedettävän, ja joitakin niistä säilytetään yhä Edinburghissa Skotlannissa. Sateenvarjon sanotaan olevan yksi hänen keksinnöistään. Kerrotaan, että hän teki ensimmäisen sateenvarjon merileijonanaaraan nahasta.

Yli neljän yksinäisen vuoden kuluttua saapui saarelle kaksi englantilaista alusta, jotka olivat kapteeni Woodes Rogersin komennossa. Selkirk otettiin toiseen niistä ja vietiin takaisin Englantiin. Ilmeisesti hän kuitenkin kaipasi Tyynenmeren rauhaa, sillä hänen kerrotaan sanoneen: ”Rakas saareni! Kunpa en olisi koskaan jättänyt sinua!” Tuskinpa hän kuitenkaan olisi sanonut niin, jos hän olisi voinut nähdä ennakolta, mitä tulevaisuus toi tullessaan.

Ajat muuttuvat

Saarten strategisen merkityksen takia espanjalaiset yrittivät perustaa sinne pysyvää siirtokuntaa vuonna 1750. Aikanaan sinne perustettiin rangaistussiirtokunta. Murhiin ja muihin senkaltaisiin julmuuksiin syyllistyneitä vankeja karkotettiin sinne erääseen linnakkeeseen. Ne, jotka Quitossa, Limassa tai Santiagossa toiminut katolinen inkvisitio oli tuominnut syyllisiksi jumalanpilkkaan tai muihin ”uskon rikoksiin”, kärsivät siellä epäinhimillistä kohtelua, ja heitä pidettiin rottia kuhisevissa luolissa.

Entä tilanne nykyään? Rangaistussiirtokunta on poissa. Asutus on saarilla harvaa ja elämä rauhallista. Niinpä niitä mainostetaankin lomakohteena. Vuonna 1979 muuan Jehovan todistaja, erään Valparaísossa sijaitsevan seurakunnan vanhin, vieraili Robinson Crusoe -saarella ansiotyönsä vuoksi. Hän tiedusteli oppaalta paikallisista uskonnoista ja sai kuulla, että katolinen pappi kävi saarella harvoin ja että protestanttinen pappi oli lähtenyt lopullisesti. ”Ei se minua sureta”, sanoi opas, ”sillä minä olen Jehovan todistaja.” Se oli melkoinen yllätys vanhimmalle, joka luuli tulleensa koskemattomalle alueelle!

Veli sai tietää, että pieni ryhmä tutki Raamattua erään naisen kanssa, joka oli aiemmin ollut kosketuksissa Jehovan todistajiin Santiagossa. Veljen toisen vierailun aikaan, muutamaa kuukautta myöhemmin, kolme tuosta ryhmästä kastettiin. Nykyään saarilla on useita julistajia, jotka saarnaavat pelottomasti niiden 450 asukkaalle.

Niin, rauha on palannut saarelle, jolta Alexander Selkirk kauan sitten löysi turvapaikan. Kahden sisarsaarensa tavoin siitä on tullut yksi niistä ”monista saarista”, jotka iloitsevat kuullessaan, että Jehovasta on tullut Kuningas. – Psalmit 97:1.

[Kartta/Kuva s. 21]

(Ks. painettu julkaisu)

Juan Fernándezin saaret

Alejandro Selkirkin saari

Robinson Crusoen saari

Santa Claran saari

[Lähdemerkintä]

ROBINSON CRUSOE, kuvittanut Milo Winter © Rand McNally & Company