Kuinka monta elämää olet elänyt?

Herätkää-lehden Intian-kirjeenvaihtajalta

VETÄEN sivuun puuvillavaatteensa intialainen talonomistaja paljastaa pitkälle kehittyneen norsutaudin erittäin pahoin rumentaman jalan. Sitten hän osoittaa jalkaansa ja sanoo: ”Tämä on karmani edellisestä elämästä.”

Näillä sanoilla mies paljasti hindujen yleisen uskomuksen, että heidän nykyinen elämänsä on vain yksi rengas uudelleensyntymisten pitkässä ketjussa. He uskovat, että heidän nykyinen osansa elämässä on satoa siitä, mitä he ovat kylväneet edellisissä elämissään, ja että he kylvävät nyt sitä, mitä tulevat niittämään seuraavassa uudelleensyntymässä.

Laajalle levinnyt uskomus

Usko sielunvaellusoppiin ei suinkaan rajoitu vain Intiaan. Se on vallalla ”lähes kaikilla maailman alueilla”, kirjoitti hindujohtaja S. Radhakrishnan. Kaikkialla maailmassa – Afrikassa, Aasiassa, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Tyynenmeren saarilla ja Euroopassa – ihmiset uskovat, että ihmissielut vaeltavat haissa, alligaattoreissa, tiikereissä, pandoissa, näätäeläimissä, hiirissä ja jopa sellaisissa hyönteisissä kuin ampiaisissa ja sittiäisissä! Sielunvaellus ei liioin rajoitu eläinhahmoihin. Afrikassa ja Intiassa hedelmättömät naiset rukoilevat avuksi puita, joissa kuolleiden sielujen uskotaan asuvan. Samanlaisia tapoja oli myös muinaisessa Euroopassa.

Mutta kuinka usko reinkarnaatioon eli sielunvaellukseen sai alkunsa? Miksi ihmiset uskovat siihen? Ja miten tämä opetus on vaikuttanut ihmisten elämään?

Alkulähteen tunnistaminen

Jos ihmissielun olisi määrä vaeltaa elämänmuodosta toiseen, sen tarvitsisi olla kuolematon. Jälleensyntymisteoria perustuu siis oppiin sielun kuolemattomuudesta, ja sen alkuperää täytyy etsiä pelkästään niiltä kansoilta tai kansakunnilta, jotka uskoivat siihen. Tällä perusteella jotkut ajattelevat, että se on peräisin muinaisesta Egyptistä. Toiset taas ovat sitä mieltä, että se sai alkunsa vanhassa Babylonissa, missä historian ensimmäinen mysteeriuskonto muotoutui. Luodakseen arvovaltaa epäilyttävälle uskonnolleen babylonialainen papisto esitti sielunvaellusopin. He voivat siten väittää, että heidän uskonnolliset sankarinsa olivat huomattavien, vaikkakin kauan kuolleina olleiden esi-isien uudelleen ruumiillistumia.

Intiassa tuo uskomus kuitenkin puhkesi täyteen kukkaansa. Hindugurut painiskelivat pahuuden ja inhimillisen kärsimyksen yleismaailmallisten ongelmien kanssa. ’Miten nämä voivat sopia yhteen oikeudenmukaista Luojaa koskevan käsityksen kanssa?’ he kysyivät. He yrittivät ratkaista Jumalan oikeudenmukaisuuden ja aavistamattomien onnettomuuksien ja maailmassa vallitsevan eriarvoisuuden välisen ristiriidan. Tuloksena oli heidän ”karman lakinsa” – syyn ja seurauksen laki. He kehittivät yksityiskohtaisen ’tasapainotaulukon’, jonka avulla yhden elämän ansiot ja puutteet palkitaan tai niistä rangaistaan seuraavassa elämässä.

”Karma” merkitsee yksinkertaisesti ’tekoa’. Hindulla sanotaan olevan ”hyvä karma”, jos hän mukautuu yhteiskunnallisiin ja uskonnollisiin normeihin, tai ”huono karma”, jos hän ei mukaudu. Hänen tekonsa eli ”karmansa” määrää hänen tulevaisuutensa jokaisessa perättäisessä uudelleensyntymisessä. Lopullinen päämäärä on kuitenkin tulla vapautetuksi tästä sielunvaelluksen kierrosta ja tulla yhdistetyksi Kaikkeuden henkeen. Tämä uskotaan saavutettavan pyrkimällä yhteiskunnallisesti hyväksyttyyn käytökseen ja erityiseen hindutietouteen.

Sielunvaellusopin tulos

Sielunvaellusoppiin uskovan elämänfilosofiaa edustaa intialaisen filosofin S. N. Dasguptan havainto: ”Minkään teon tässä elämässä ei tavallisesti voida olettaa torjuvan mitään tämän elämän onnettomuuksista, jotka on ennalta määrätty läpikäytäviksi edellisen syntymän karman mukaisesti.” Tuloksena on kohtaloonsa alistuva suhtautumistapa elämään yleensä ja erityisesti yhteiskunnallisiin epäkohtiin ja epäoikeudenmukaisuuksiin.

Karman laki on myös auttanut säilyttämään kastilaitoksen hindulaisessa yhteiskunnassa. Kuinka niin? Koska kerran se opettaa, että ihmisen nykyinen asema elämässä on seurausta karmasta, teosta, edellisissä olemassaoloissa, niin tuota asemaa nykyisessä elämässä pidetään muuttumattomana. Mutta Swami Nikhilananda selittää: ”Täyttämällä kastinsa määräämät velvollisuudet ihminen tulee soveliaaksi syntymään korkeampaan kastiin seuraavassa elämässä.” Siksi alhaiseen kastiin kuuluva henkilö pelkää kapinoida kastinsa sääntöjä ja tapoja vastaan. Lisäksi on rangaistuksen ja karkottamisen pelko, sillä ketä tahansa yhteiskuntaluokkansa sääntöjä ja tapoja loukkaavaa tai rikkovaa saatetaan rangaista tai hän saattaa joutua jopa sukulaistensa hylkäämäksi. Tällaisten pelkojen takia miljoonat ihmiset on suljettu kastittomien, yhteiskunnan ulkopuolelle karkotettujen rutiköyhään luokkaan, jolla ei ole mitään kansalaisoikeuksia eikä -vapauksia. Vaikka nykyaikaisten lainsäätäjien yritykset ovatkin saaneet osakseen jonkin verran menestystä rajoittaessaan niin kutsuttujen kastittomien huonoa kohtelua, syvälle juurtuneet uskonnolliset tavat istuvat sitkeässä perinteisiin sidotussa yhteiskunnassa.

Onko sielunvaellusoppi uskottava?

Miksi sitten ihmisten keskuudessa on kärsimystä ja eriarvoisuutta? Onko sielunvaellusoppi ainoa selitys ja onko se edes uskottava? Ajattele kirjoituksen alussa mainittua miestä, jolla oli norsutauti. Koska hänellä ei ollut tietoa sairautensa aiheuttajasta, hän ajatteli, että hänen kärsimyksensä johtui hänen karmastaan. Mutta jos hän ei olisi sattunut asumaan alueella, jolla on runsaasti moskiittoja, jotka voivat tartuttaa norsutaudin ihmisiin, tai jos hän olisi tiennyt jotakin moskiitoista ja olisi ryhtynyt varotoimiin, niin eikö hän olisi säästynyt tuolta kauhealta taudilta? Hänen kärsimyksensä ei siis johdu hänen karmastaan, vaan ”ajasta ja aavistamattomista tapahtumista”. -Saarnaaja 9:11, UM.

Viime aikoina Mohandas Gandhi ja muut johtajat ovat yrittäneet vastustaa karman lakiin perustuvan uudestisyntymisajatuksen seurauksia julistamalla: ”Kastittomuus on rikos Jumalaa ja ihmistä vastaan.” Gandhin ja muiden samanmielisten henkilöiden pyrkimykset toivat jonkin verran parannusta kastittomien elämään. Eikö tämä osoita, että elämä kastittomana ei johdu karmasta eikä ole siten muuttamaton? Se todellakin osoittaa, että sellainen elämä sorron alaisuudessa on seurausta peritystä yhteiskuntajärjestelmästä, jota voidaan parantaa tai joka voidaan jopa muuttaa. Näin ollen kastittoman pikkulapsen kohtalo on todellisuudessa ihmisen aiheuttama, ei Jumalan määräämä.

Mitä on sanottava ahneudesta ja lahjonnasta kauppamaailmassa? Häikäilemätön liikemies haluaa lahjoa tai kiristää. Mutta täytyykö hänen tehdä niin? Eikö se, että hän rikkoo lakia, johdu siitä, että hän käyttää väärin valinnan vapauttaan? Siksi ajatusta karman lakiin perustuvasta uudestisyntymisestä ei tarvita selittämään, miksi ihmiset kärsivät. Ajattelemalla järkevästi ihmiset huomaavat, että sattumat, perinnöllisyys ja valinnan vapauden väärinkäyttö ovat johdonmukaisia syitä elämän moniin onnettomuuksiin ja eriarvoisuuteen. – Roomalaisille 5:12; Saarnaaja 7:30.

Onko sielunvaellusoppi totta?

Sielunvaellusoppi perustuu oppiin sielun kuolemattomuudesta. Jos maalliset sielut eivät ole kuolemattomia, niin uudestisyntymisteoria romahtaa. Mutta minkä puoleen voimme kääntyä saadaksemme täsmällistä tietoa tästä asiasta? Lähes kaikkien tärkeimpien uskonnollisten kirjoitusten opettaessa sielun kuolemattomuutta muodossa tai toisessa Raamattu ei opeta sitä.

Raamattu sanoo ihmissielusta: ”Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.” (1. Mooseksen kirja 2:7) Näin ollen ihminen – elävä, hengittävä olento – on sielu. Hänellä ei ole erillistä sielua valmiina jättämään ruumiin kuolemassa.

1. Mooseksen kirjan 3:19 kertoo meille siitä, mitä kuolemassa tapahtuu: ”Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen [palaat maahan, UM], sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman.” Niin ollen kuolleet ihmiset eivät ’palaa’ uuteen elämään tai uudestisyntymiseen vaan ”maahan”. Raamattu opettaa selvästi, että ihmissielu kuolee. Se ei vaella. Raamattu ilmaisee painokkaasti, että ”se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava”. – Hesekiel 18:4, 19.

Toivo kuolleille

Koska sielu siis kuolee, mitä toivoa on kuolleilla? Sen sijaan että Raamattu jättäisi syntiset ihmiset selvittämään oman kohtalonsa siten, että he joutuisivat syntymään lukemattomia kärsimyksen ja tuskan täyttämiä kertoja uudelleen, se vastaa: ”On oleva ylösnousemus, sekä vanhurskaiden että epävanhurskaiden.” – Apostolien teot 24:15.

Äärettömässä viisaudessaan ja rakkaudessaan Luoja muistaa kuolleiden elämäntavan. Hän ei tee tätä tuomitakseen ja rangaistakseen heitä, niin kuin karman laki soisi meidän uskovan. Sen sijaan hän tekee niin herättääkseen ihmiset kuolleista, tuodakseen heidät takaisin kuolemasta samoina persoonallisuuksina ja varustettuina samoilla luonteenpiirteillä, jotka heillä oli ennen kuolemaansa. Ne jotka herätetään kuolleista elämään maan päälle, tuomitaan sitten heidän ylösnousemuksensa jälkeisen elämäntavan perusteella. Silloin, ihmisinä, heillä on jälleen odote elää – ennallistetussa maallisessa paratiisissa, josta Raamattu vakuuttaa meille: ”Eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä surua eikä parkua eikä kipua ole enää oleva. Entiset ovat kadonneet.” – Ilmestys 21:4.

[Huomioteksti s. 24]

Gandhi julisti: ”Kastittomuus on rikos Jumalaa ja ihmistä vastaan”

[Kuva s. 23]

Mitä tämä mies on tehnyt ansaitakseen tämän