Rakkauden vitsa johti sydämen muutokseen

Herätkää-lehden Japanin-kirjeenvaihtajalta

KOULUN päättäjäisten harjoituksiin kokoontuneiden 250 oppilaan joukosta erkani yhtäkkiä noin tusina poikia, jotka lähtivät kulkemaan kohti salin etuosaa. He muodostivat rivin, jossa he seisoivat kasvot muihin oppilaisiin päin. Kaikki, mukaan luettuina opettajat, tulivat levottomiksi tunnistaessaan pojat koulun ”kovanaamoiksi”, jotka olivat tunnettuja terrorismistaan ja vandalismistaan.

Noin 15-vuotias poika, joka näytti olevan jengin johtaja, otti askeleen eteenpäin, kumarsi ja alkoi puhua murheellisella äänellä.

”Me pyydämme anteeksi hankaluuksia, joita olemme aiheuttaneet kaikille”, hän sanoi. ”Me tajuamme nyt, että se mitä olemme tehneet, on ollut typerää. Tästä lähtien me aloitamme uuden elämän. Esitämme anteeksipyyntömme myös opettajille, jotka eivät luopuneet toivosta meidän suhteemme vaan jatkoivat meidän nuhtelemistamme aina tähän asti. Antakaa meille anteeksi. Me olemme käyttäneet hyväksemme teitä kaikkia. . . .”

Kun hän hämillään jatkoi kangertelevaa puhettaan, kyyneleet kihosivat joidenkin opettajien silmiin. Sitten muut ”kovanaamat” astuivat yksi kerrallaan eteenpäin ja julistivat: ”Minä aion muuttua ja elää kunnon elämää.”

Yleinen ongelma

Johtavassa japanilaisessa sanomalehdessä Yomiuri Shimbunissa tätä tapausta, joka sattui erään peruskoulun yläasteella Kawasakissa, Tokion eteläpuolella sijaitsevassa teollisuuskaupungissa, kutsuttiin ”Katumuksen julistukseksi”. Monien muiden Japanin koulujen tavoin on myös Tajiman peruskoulun yläaste saanut kärsiä väkivallasta viime vuosina. Väkivallan purkauksia tapahtui päivittäin. Oppilailla oli tapana potkia sisään vessojen ja luokkahuoneiden ovia, pistellä reikiä kattoon mopinvarsilla, soittaa hälytyskelloja ja yleensä tuhota koulun omaisuutta. Eräs opettaja hakattiin, ja hän joutui kahdeksi viikoksi sairaalaan vain siksi, että hän oli antanut eräälle oppilaalle neuvoja tämän hiustyylistä.

Machida-nimisessä Tokion lähiössä sijaitsevassa peruskoulussa ilkeämieliset yläasteen oppilaat ivasivat ja pelottelivat opettajaa, jonka terveys oli Hiroshimaan pudotetun atomipommin heikentämä. ”Sitä kaveria oli helppo uhkailla”, kertoi yksi pojista, ”sillä häntä ei tarvinnut kuin vähän tyrkkiä, niin hän ilmaisi heti olevansa kauhuissaan.” Oppilaiden vainottua, lyötyä ja piestyä opettajaa viikkokausia tämä ei enää kestänyt vaan iski yhtä hyökkääjistä puukolla.

Kouluväkivallasta on tullut koko maassa niin suuri ongelma, että pääministeri Nakasone julisti hiljattain sen poistamisen Japanin vaikeimmaksi sisäiseksi haasteeksi. Opetusministeriö asettikin työryhmän tutkimaan ongelmaa.

Mistä se johtuu?

Kuten odottaa saattaa, tällaiset koulussa tapahtuneet väkivallanteot ja tällainen rikollinen käyttäytyminen järkyttivät yleisöä. Väistämätön kysymys kuuluu: mistä tällaiset ongelmat johtuvat?

Eräässä Japanissa tehdyssä tutkimuksessa puolet vastanneista oli sitä mieltä, että kasvavan kouluväkivallan aallon pääasiallinen syy ovat nimenomaan sallivaiset ja hemmottelevat vanhemmat, joilla ei ole lujaa otetta lapsiinsa.

Samoin muuan 74-vuotias tokiolainen yritysjohtaja mainitsi Daily Yomiuri -sanomalehden toimitukseen lähettämässään kirjeessä, että ”suurin vastuu siitä lankeaa sodanjälkeisenä kautena kasvatetuille vanhemmille”. Hän selitti, että nämä vanhemmat varttuivat aikana, jolloin Japani kamppaili toipuakseen toisen maailmansodan aiheuttamista vaurioista. Vastoinkäymiset, pula ja puute olivat heille jokapäiväistä elämää. Nyt kun he itse elävät yltäkylläisyydessä, he ovat lujasti päättäneet, että heidän lastensa ei tarvitse kokea samanlaista katkeruutta. He hankkivat lapsilleen kaiken, mitä nämä ikinä sattuvat haluamaan. Hän kirjoitti edelleen: ”Sen johdosta he ovat saaneet lapsensa uskomaan, että kaikki näiden vaatimukset täytetään.”

Toiset leimasivat itse koulujärjestelmän osasyylliseksi. ”Paineita luova tietojen nopeaan päähän pänttäämiseen perustuva koulujärjestelmä on kouluväkivallan suurimpia syitä”, sanoi entinen opetusministeri Michio Nagai. Oppilaat olivat samaa mieltä. ”Se ei ollut minulle yllätys”, huomautti muuan 16-vuotias koululaitoksen äskettäin saamasta huonosta maineesta. ”Olen monien muiden tavoin pettynyt tähän järjestelmään ja opettajiin.”

Kaikesta sormella osoittelusta huolimatta nuorisorikollisuuden ja kouluväkivallan ongelmaan ei kuitenkaan näyttänyt olevan mitään pikaista ratkaisua. Japanin keskikoulujen rehtorien liiton tekemä tutkimus paljasti pikemminkin, että monet kouluvirkailijat aavistelevat ongelman laajenevan, eivätkä he usko sen poistuvan pitemmälläkään aikavälillä.

Tätä taustaa vasten se, mitä tapahtui Tajiman yläasteella tuona aamuna, tuntui vielä jännittävämmältä. Mikä sai kokonaisen koulujengin tulemaan eteen ja pyytämään oppilasjoukolta anteeksi käytöstään samaan aikaan, kun monet muut koulut turvautuvat poliisin suojelukseen?

Väkivaltaan vastaaminen

Kerrottuaan Tajimassa esitetystä yllättävästä ”Katumuksen julistuksesta” Yomiuri Shimbun -lehti esitti yksityiskohtaisen selostuksen siitä, mikä oli lopulta johtanut tuon poikajoukon mielenmuutokseen. Artikkeli ilmestyi otsikon ”Rakkauden vitsa johtaa koulun kovanaamat parannuksen tielle” alla. Saman otsikon alla oli myös nimettömänä lainaus: ”Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan.”

”Näiden oppilaiden mieli ei muuttunut yhdessä yössä”, mainittiin selostuksessa. Kaksi vuotta sitten Tajimassa nimitettiin uudeksi opinto-ohjaajaksi opettaja Shingi Shimoyama. Koko opettajakunta kutsuttiin kokoukseen. Sanomalehden selostuksen mukaan siellä tapahtui seuraavaa:

”Opettaja Shimoyama – – avasi Raamatun ja luki jakeen, jossa sanotaan: ’Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan.’” Sitten hän ehdotti, että opettajat muodostaisivat yhtenäisen rintaman ja että rikkomustapauksissa, esimerkiksi kun on nuuhkittu liimaa, tupakoitu, syljetty, tuhottu koulun omaisuutta, tms., otettaisiin käyttöön tiukka kuri. Muut opettajat olivat samaa mieltä ja sanoivat: ”Meidän pitäisi lopettaa pahanteon suvaitseminen ystävällisyyden nimissä. Älkäämme enää sulkeko silmiämme pahanteolta vain välttääksemme ongelmia ja sanoaksemme, että olemme hyväntahtoisia ja armollisia.”

On ehkä hyvä huomauttaa, että vaikka rikollisuus onkin lisääntynyt Japanissa, niin yleensä opettajia yhä arvostetaan ja jopa kunnioitetaan suuresti. Useimmissa kouluissa tunnit alkavat ja päättyvät yhä siten, että oppilaat ja opettajat kumartavat toisilleen. Myös kova kuri ja jopa ruumiilliset rangaistukset ovat yleisesti hyväksyttyjä, vaikkakin niitä käytetään harvoin.

Miten toimenpiteet vaikuttivat oppilaisiin? Vastaisivatko he niihin väkivallalla, ehkä uhkaillen ja piesten opettajia? Kaikkien yllätykseksi ”kouluterroristit tunnustivat melkein heti, että Shimoyama oli vienyt heistä voiton”, kerrotaan raportissa. ”’Olemme saaneet erilaisen opettajan’, he sanoivat. ’Opettaja Shimoyama on ainoa, johon kukaan ei saa koskea sormellakaan.’”

Lujuuden lisäksi opettajat päättivät, että he joko soittaisivat oppilaille, joita rangaistiin, tai kävisivät heidän luonaan puhuakseen henkilökohtaisesti heidän kanssaan. Nuo käynnit ja henkilökohtainen huomio lähensivät oppilaita ja opettajia toisiinsa.

Koko tämän ajan kovakasvojen jengi pysyi sivustakatsojana tarkkaillen kaikkea sitä, mitä parhaillaan tapahtui. Mutta ryhmähenki ja sekä oppilaiden että opettajien ilmeinen tyytyväisyys sai heidät vähitellen tuntemaan olonsa hieman vaivautuneeksi. He tajusivat pian, että heidän mahtailunsa ja tärkeilynsä oli todellisuudessa lapsellista ja typerää, ja se johti lopulta ”Katumuksen julistukseen”.

Menestyksen salaisuus

Tämä kieltämättä vaikuttava kertomus sai laajaa julkisuutta Japanissa. Ainutlaatuisen kansallisen kulttuurin ja taustan vuoksi Shimoyaman menetelmät osoittautuivat menestyksellisiksi. Se, tehoaisiko sama asenne muissa kouluissa ja muissa maissa, riippuisi lukuisista seikoista. Joka tapauksessa se, mitä tapahtui Tajiman peruskoulun yläasteella, osoittaa, että nuoret ja oikulliset sydämet voidaan voittaa rakkaudellisen mutta silti lujan kurin avulla.

Opettaja Shimoyama on sattumoisin Jehovan todistaja. Se Raamatun jae, jonka hän luki muille opettajille, oli Sananlaskujen 13:24, joka kuuluu kokonaisuudessaan: ”Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa.” Tämä raamatunkohta kiinnittää tietysti huomion siihen, miten tärkeää asianmukaisen kurin antaminen eli vanhempien vallan ”vitsan” käyttäminen on kotona. Vaikka opettajat ja muut voivat auttaa, niin kuinka paljon parempi olisikaan, että vanhemmat suhtautuisivat vakavasti tähän vanhaan, arvokkaaseen Raamatun periaatteeseen ja soveltaisivat sitä kotona.

[Kuva s. 18]

Jengin johtaja pyytää anteeksi oppilailta ja opettajilta