Pöyristyttävää epäoikeudenmukaisuutta!

EIKÖ sinulle tai omaisillesi tehty vääryys kuohutakin tunteitasi? Mutta meidän pitäisi olla huolissamme silloinkin, kun toisia kohdellaan epäoikeudenmukaisesti. Epäoikeudenmukainen menettely jossakin asiassa voi heikentää kokonaista valtiota tai kulttuuria.

Italialle kuuluvassa Sardinian saaressa on eräässä tapauksessa osoitettu järkyttävää epäoikeudenmukaisuutta. Siellä erästä nuorta paria, Giuseppe ja Consiglia Onedaa, on syytetty rakkaan tyttärensä kuolemasta, ja he ovat nyt vankilassa. Heitä on kohdeltu huonommin kuin terroristeja, joten heidän tapauksensa on saanut osakseen kansainvälistä huomiota. Tarkastellessasi tosiasioita huomaat, että kysymyksessä on ollut ja on hyökkäys vähemmistöjä vastaan. Lisäksi se heikentää oikeutta halutunlaisen lääkärin- tai sairaalahoidon valintaan ja vanhempien oikeutta huolehtia lapsistaan asianmukaisesti.

Onedan perhe

Onedat ovat sardinialaisen Sarrochin pikkukaupungin asukkaita. Voit kuvitella miten iloisia he olivat, kun heidän kovasti odottamansa esikoinen, Isabella, syntyi 23. joulukuuta 1977. Mutta pian he joutuivat suuren murheen valtaan, sillä puolen vuoden kuluessa he havaitsivat, että Isabella oli kalpea eikä kasvanut normaalisti. Onedojen etsittyä lääkärinapua heille kerrottiin, että tyttö sairastaa Välimeren anemiaa. Lääkärit alkoivat hoitaa häntä antamalla hänelle verensiirtoja, mutta sairaus vain paheni.

Tähän aikaan Onedat alkoivat tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa, ja he saivat lohtua oppiessaan ymmärtämään, että tulee aika, jolloin Jumala lopettaa kärsimykset ja kuoleman. (Ilmestys 21:4) Syvästä arvostuksesta elämää kohtaan Jehovan todistajat hyväksyvät nykyaikaisen lääketieteellisen hoidon – ovathan monet heistä lääkäreitä. Heillä on kuitenkin se vakaumus, että Raamattu kieltää heiltä verensiirrot. Se sanoo esimerkiksi: ”Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri, vielä on.” (1. Mooseksen kirja 9:3, 4) He tietävät ensimmäisen apostolisen kokouksen käskeneen kristittyjä ’karttamaan haureutta ja verta’. – Apostolien teot 15:19, 20.

Tutkiessaan Raamattua Onedat ymmärsivät syvällisemmin, että vanhempien tulisi huolehtia rakkaudellisesti lapsistaan. He olivat niin tunnollisia, että toisinaan he jättivät aterioita väliin, jotta heillä olisi ollut enemmän varaa antaa pienelle Isabellalle parasta ruokaa ja parhaita lääkkeitä.

Mitä Isabella sairasti?

Isabella sairasti vakavaa veritautia nimeltä thalassemia major (kutsutaan myös Cooleyn anemiaksi). Kyseessä on parantumaton sairaus, jonka monet Välimeren alueen asukkaat perivät. Yleensä sitä hoidetaan antamalla verensiirtoja, mutta se on vain tilapäinen hoitotoimenpide. Tämä sairaus on valitettavasti parantumaton. Useimmat sitä sairastavista kuolevat lapsuudessaan. Eräs veritauteja käsittelevä kirja osoittaa, että kun tämä tauti ilmaantuu vauvoille – kuten oli Isabellan tapauksessa – se johtaa tavallisesti kuolemaan ”kahden ensimmäisen elinvuoden aikana”. – U. Teodori, Trattato di Patologia Medica, Rooma, 1976.

Miten vanhemmat toimivat

Vuonna 1978 ja vuoden 1979 alussa Onedat olivat toistuvasti käyttäneet Isabellaa Cagliarin yliopiston klinikalla, vaikka hän ei voinutkaan parantua. Lopulta kesäkuussa 1979 he tekivät Raamattuun perustuvan ratkaisun. He sanoivat lääkäreille, etteivät enää toisi Isabellaa saamaan verensiirtoja. He selvittivät kuitenkin, että he hyväksyisivät minkä tahansa muun hoitokeinon. Onedat huolehtivat jatkuvasti poikkeuksellisen hyvin Isabellasta, ja he jopa etsivät apua pohjoisitalialaisilta, sveitsiläisiltä, saksalaisilta ja ranskalaisilta lääkäreiltä.

Klinikan sosiaaliosasto otti yhteyttä alioikeuteen, ja se vuorostaan neuvoi klinikkaa ottamaan yhteyttä siviiliviranomaisiin, jotta nämä toimittaisivat lapsen hoitoon. Klinikka otti lukuisia kertoja yhteyttä Sarrochin viranomaisiin, ja paikallinen poliisimies kävi hakemassa lapsen. Näin nuorelle Isabellalle annettiin pakolla monia verensiirtoja.

Maaliskuun puolivälistä heinäkuun 2. päivään 1980 klinikka ei kuitenkaan haetuttanut Isabellaa hoitoon. Tänä aikana Onedoita siunattiin toisella lapsella, terveellä tyttärellä, jota he myös rakastivat ja josta he huolehtivat. Heinäkuun 2. päivänä 1980 poliisi vei jälleen Isabellan klinikalle, jossa hän kuoli samalla kun hänelle annettiin verensiirtoa.

Hirvittävä vääryys

Voisi luulla, että koko tapahtumasarja oli päättynyt tähän onnettomaan loppunäytökseen. Mutta nyt alkoi hirvittävä vääryys nostaa päätään. Onedat pidätettiin 5. heinäkuuta 1980, ja heitä syytettiin tahallisesta taposta – murhasta! On uskomatonta, että tämä kristitty pariskunta, joka oli jo syvästi murheissaan menetettyään ensimmäisen tyttärensä, sai nyt ylimääräistä murhetta syytteestä, jonka mukaan he olivat halunneet tyttärensä kuolemaa.

Vanhemmat pantiin vankilaan vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi. Huolimatta lääkärintodistuksesta, jonka mukaan Giuseppe Oneda oli sairas, tilapäinen oikeudenkäyntiä edeltävä vapaus evättiin. Tällainen julmuus esti heitä huolehtimasta toisesta tyttärestään. Lopulta pidettiin oikeudenkäynti. 10. maaliskuuta 1982 Onedat tuomittiin syyllisiksi, ja heille langetettiin 14 vuoden vankeustuomio, jota seuraisi kolmen vuoden ehdonalainen vapaus. Ajattelehan sitä – he saivat suuremman tuomion kuin monet terroristit!

Tosiasiat paljastavat vääryyden

Kaikkien meidän, jotka olemme kiinnostuneita vapaudesta ja ihmisoikeuksista, tulisi harkita vakavasti sitä, mitä kaikkea oikeastaan tapahtui.

Klinikan johtaja esitti muistiossaan tutkintotuomarille seuraavaa: ”Klinikalla on todettu lukuisia thalassemia major -tapauksia (noin 700). Monet heistä eivät ole koskaan tulleet takaisin tai tulevat takaisin vain silloin tällöin. Klinikan henkilökunta ei riitä edes näiden sairaiden auttamiseen.” Jos klinikka antoi satojen tätä tautia sairastavien pienten lasten jäädä hoitamatta eikä sitten täysin noudattanut tuomioistuimen Isabellaa koskevaa määräystä, niin miten Onedat voisivat olla syyllisiä hänen kuolemaansa? Vastatkoon ihmisyytesi ja oikeudentajusi tähän kysymykseen.

Oikeudenkäynnin aikana esitettiin monia mielenkiintoisia yksityiskohtia. Tuomioistuimen kutsumat lääketieteen asiantuntijat osoittivat: 1) että Isabellan sairauden ”kliininen tila oli päätevaiheessaan”, mikä merkitsee, että hän oli lähellä kuolemaa, ja 2) että hänen kuolemaansa edeltävinä viikkoina tai kuukausina verensiirroillakaan ”ei olisi voinut olla mitään kliinistä merkitystä tai juridisesti katsoen lääketieteellistä osuutta sairauden kohtalokkaan kehityksen muuttamisessa”.

Saatat tietää, että on paljon todisteita siitä, että verensiirroista on usein vakavia, jopa kuoleman tuottavia, seuraamuksia – minkä lääkäritkin myöntävät. Monilla pahasti aneemisilla potilailla elimistöön kerääntyy rautaa, ja verensiirrot voivat pahentaa tätä vaarallista tautitilaa.

Professori Edoardo Storti (Pavian yliopiston hematologisen laitoksen johtaja) teki Isabellan ruumiinavausta koskevasta raportista seuraavan johtopäätöksen: ”Kuolema aiheutui sellaisten tekijöiden yhteisvaikutuksesta kuin: a) paha anemia; b) huomattava rautakeräymä elintärkeissä kudoksissa, varsinkin sydänlihaksessa – – Mielestäni voidaan myös epäillä, olisiko mikään hoitokeino, edes tehokkain ja uudenaikaisinkaan, voinut havaittavasti muuttaa sairauden kehitystä.”

Sitä paitsi jos potilaan hemoglobiiniarvot alittavat viisi grammaa ja hänellä on sydämen toimintahäiriöitä, kuten oli Isabellan tapauksessa, verensiirtoja ei yleensä määrätä syystä että ne voivat aiheuttaa äkillisen keuhkopöhön, mikä vuorostaan voi johtaa kuolemaan. Isabellan ruumiinavauksessa havaittiin keuhkopöhö.

Miksi nämä tosiasiat huomioon ottaen Onedoja sitten syytettiin taposta? Professori Angelo Fiori (Roomassa sijaitsevan katolisen Pyhän Sydämen yliopiston oikeuslääketieteellisen laitoksen johtaja) sanoi: ”Sellaisen väittäminen, että epäsuotuisa kehitys olisi yhteydessä vanhempien menettelyyn – – on epäilemättä perusteetonta ja uskaliasta.”

Erään toisen oikeuslääketieteellisen asiantuntijan mukaan sellainen väite, että Isabella kuoli siksi, ettei hänelle annettu verensiirtoja, ”on yhtä järjetön kuin sellaisen väittäminen, että joku jolla oli pitkälle kehittynyt kasvain, lopulta kuoli, koska hänelle ei annettu vitamiineja”.

Yleisön suhtautuminen

Vaikka asiassa on vedottu korkeampaan tuomioistuimeen, vanhemmat ovat yhä telkien takana. Kuitenkin monet ovat ilmaisseet levottomuutensa tällaisen epäoikeudenmukaisuuden johdosta.

Il Tempo esitti 11. maaliskuuta 1982: ”Oikeussalissa kuultavana ollut oikeuslääkäri, tri Alessandro Bucarelli, on sanonut, ettei tässä tutkimuksen vaiheessa ole mahdollista esittää näyttöä verensiirtojen puutteen ja thalassemiaa sairastaneen pienokaisen kuoleman välisestä yhteydestä.” Sen jälkeen artikkelissa todettiin: ”Todisteiden puuttuessa ihminen tavallisesti vapautetaan syytteestä tai tehdään jatkotutkimuksia; tässä tapauksessa todisteiden puutteesta huolimatta syytetty tuomittiin syylliseksi.” Miksi?

Asioista perillä olevat vilpittömät ihmiset ihmettelevät myös, miksi tuomioistuimen omien asiantuntijatodistajien esittämiä epäilyksiä ei otettu huomioon. Miksi tuomioistuin kieltäytyi harkitsemasta muuta kuolinsyyn vaihtoehtoa ja kieltäytyi kuulemasta puolustuksen asiantuntijatodistajia? Miksi tuomioistuin keskitti huomionsa vanhempiin, jotka olivat vilpittömästi etsineet hoitoa, joka olisi sopusoinnussa heidän uskonnollisen vakaumuksensa kanssa? Niin – MIKSI?

Il Tempo lainasi oikeudenkäynnissä läsnä ollutta kanadalaista lakimiestä: ”Yhteen aikaan inkvisitio vainosi niitä, jotka eivät kuuluneet kirkkoon. Nyt vaino on hiukan peitetympää mutta todellisuudessa samaa. Sadat lapset kuolevat Sardiniassa verensiirtojen myötä tai ilman niitä, ja lääketieteelliset julkaisut osoittavat, ettei tälle sairaudelle ole tehokasta parannuskeinoa. Nyt yleinen syyttäjä on osoittavinaan meille parannuskeinon, mutta tämä perusteeton väite oli vain tekosyy, jonka hän saattoi löytää tuomitakseen tämän kunnioitettavan pariskunnan vastuulliseksi vain siksi, että sillä oli ollut parantumatonta tautia sairastavia lapsi. Itse asiassa lapsi kuoli verensiirron aikana, jonka antamiseen ei ollut vanhempien suostumusta.”

Torinossa ilmestyvä Stampa Sera sanoi: ”Toivomme nyt, että tuomio kumoutuisi vetoomustuomioistuimessa. Laki ei edes suo mahdollisuutta antaa neljäätoista vuotta vankeutta terroristeille – – joiden harteita seitsemän murhatun ihmisen henki painaa. Herää kysymys: Miksi Cagliarin ylioikeus oli näin ankara Onedoille? Joka vuosi Sardiniassa kuolee kymmeniä lapsia thalassemiaan, olivat he saaneet verensiirtoja tai eivät. – – Ja lopuksi on irvokasta, ettei niitä viranomaisia vastaan esitetty mitään, jotka alioikeudentuomari oli määrännyt toimittamaan pikku Isabellan saamaan verensiirtoja.”

Muissakin maissa lehdistö on asettanut tapahtuneen oikeudenmukaisuuden kyseenalaiseksi. Madridissa Espanjassa ilmestyvä El País totesi, että oli kysymys ”parantumattomasta sairaudesta: thalassemiasta” ja että siitä kärsivän lapsen elämää ”voidaan toistetuilla verensiirroilla pidentää vain hetkeksi”. Lehti jatkoi: ”Kukaan ei ole antanut anteeksi sitä, että tuomarit ovat olleet niin armottomia näille vanhemmille – – ikään kuin he olisivat tehneet harkitun murhan tappamalla Isabellan ampuma-aseella. Heidän tapaukseensa ei lainkaan sovellettu lieventäviä asianhaaroja, jotka tässä maassa ulotetaan julmempiinkin rikollisiin.” – 12.3.1982.

Uhka sinun oikeuksillesi

Todennäköisesti sinulla on maasi lakien mukaan – kuten italialaisillakin on maansa lakien mukaan – oikeus päättää, hyväksytkö jonkin hoitomenetelmän. Se on ymmärrettävää. Ajatelkaamme esimerkiksi aborttia. Uskotpa aborttien olevan oikein tai et, niin miltä sinusta tuntuisi, jos lääkäreitten toimeksiannosta kotiisi tulisi poliisi, joka pakottaisi sinut tai jonkun omaisesi alistumaan aborttiin vastoin sinun tahtoasi?

Lisäksi on maailmanlaajuisesti hyväksyttyä, että vanhempien tulee saada päättää lastensa hoidosta. Jos vanhemmat tietävät, että lapsella on parantumaton sairaus ja että jokin hoitokeino voisi aiheuttaa ennenaikaisen kuoleman, pitäisikö vanhemmat pakottaa poliisien avulla alistumaan siihen?

Skotlannissa verensiirron tekniikasta luennoiva A. D. Farr kirjoitti pakolla suoritetuista verensiirroista:

”Valtio ottaa vähitellen itselleen tehtävän ratkaista yksilön puolesta. Tällä tavoin vapaat maat lakkaavat olemasta vapaita ja tulevat totalitaarisiksi. – – Tämä ei ole vain kuviteltua spekulointia. Vapaus on kallisarvoinen ja verraten harvinainen omaisuus, jota on mustasukkaisesti varjeltava niissä maissa, joissa se on olemassa.”

Italian perustuslaki takaa vapauden samalla tavoin kuin sinun maasi perustuslaki voi taata sen. Mutta kun uskonnonvapautta ja vanhempien oikeutta poljetaan, tulee esiin vaara, joka voisi uhata kaikkien kansalaisten vapautta ja oikeuksia. Näin on jo tapahtunut Sardiniassa. Lapsiaan rakastava kristitty aviopari on vankilassa kärsimässä pahempaa rangaistusta kuin monet tahalliset murhaajat. Kaikkien vapautta rakastavien pitäisi olla järkyttyneitä tällaisen räikeän vääryyden johdosta ja kiinnostuneita siitä, mihin korkeampaan tuomioistuimeen vetoaminen johtaa. Herätkää-lehti tulee pitämään sinut ajan tasalla tämän tärkeän oikeusjutun suhteen.