Ylipainoisuus – miltä tilanne näyttää
LAIHDUTTAMINEN on suurta liiketoimintaa! Eikä ihme, sillä nykyään joka viides kehittyneissä maissa elävä ihminen on ylipainoinen. Erikoisruokien ja ruokavalioiden ohella ylipainoa käsittelevät monenmoiset sidotut ja nidotut kirjat ja aikakauslehdet kilpailevat yleisön huomiosta. Lääkärit, psykologit ja muut ”asiantuntijat” työskentelevät lakkaamatta houkutellakseen, kannustaakseen ja jopa pelotellakseen ihmisiä laihduttamiseen.
Onnistuvatko he siinä? Onko sillä todellisuudessa merkitystä, jos me olemme lihavia tai edes aivan vähän ylipainoisia? Mitkä ovat tosiasiat – ja miten merkittäviä ne ovat meidän hyvinvoinnillemme?
Syytä huoleen
Lihavat ihmiset ovat olleet ikimuistoisista ajoista monien epäystävällisten pilojen kohteena. Mutta ylipainoisena oleminen ei varmastikaan ole naurun asia. Vaikka painaisit vain seitsemän kiloa enemmän kuin pituutesi ja ruumiinrakenteesi perusteella laskettu keskimääräinen paino edellyttäisi, elinikäsi saattaisi lyhentyä jopa neljä vuotta.
”Liikalihavuus ja sen ongelmat ovat nykyään uhkaavampia kuin syöpä”, totesi skotlantilainen perhelääkäri Ian Richardson jonkin aikaa sitten. Eräs toinen asiantuntija on sanonut, että ainoastaan neljän kilon ylipaino ”merkitsee terveydelle suurempaa vaaraa kuin 25 savukkeen polttaminen päivässä”. Korkea verenpaine, sydänvika, sokeritauti, selkäsäryt, suonikohjut, niveltulehdus, sappikivet ja koko joukko muita haitallisia tiloja voidaan yhdistää suoraan elimistön liiallisen rasvapitoisuuden ongelmaan. Ei tietenkään voida sanoa, että liikapaino johtuisi aina suoraan näistä ruumiin toimintahäiriöistä. Mutta niiden ja liikapainoisuuden välillä vallitsee ehdoton yhteys. Siksi ongelma on olemassa, ja se on todella vakava, jos sinulla on ylimääräistä rasvaa mistä tahansa syystä.
Mutta miksi niin monet ovat ylipainoisia?
[Kuva s. 5]
MITEN LAIHTUA