Raamattu raa’an hyökkäyksen uhrina
MITEN voisit hävittää kirjan? Useilla tavoilla. Ajattele esimerkiksi, miten voisit turmella lasillisen puhdasta vettä. Voisit 1) ottaa kiven ja särkeä lasin sillä tai 2) yksinkertaisesti turmella sen sisällön lisäämällä veteen jotakin likaa tai muuta saastaa.
Samantapainen kaksikärkinen hyökkäys uhkasi antaa kuoliniskun Raamatulle. Kirjaa itseään vastaan hyökättiin raivokkaasti, ja sen sisältöä yritettiin vääristää sen sanoman muuttamiseksi. Jos jompikumpi yritys onnistuisi, se tekisi kirjan käyttökelvottomaksi ja osoittaisi sen, ettei Jumala pystyisi suojelemaan omaa sanaansa.
Mutta miksi?
Sinusta voi tuntua hyvin oudolta se, että Raamattua on vastustettu niin kiihkeästi. Koska se opettaa ylevää moraalia ja rakkautta, miksi kukaan haluaisi hävittää sitä? Usein myös ne, jotka päästivät valloilleen voimakkaimman raivon Raamattua vastaan, väittivät pitävänsä sitä suuressa arvossa. On melkein kuin jokin ihmiskuntaa korkeampi voima olisi ollut ohjaamassa asioita.
Näin juuri Raamattu osoittaa asian olevan. Se tunnistaa erään pahan henkiluomuksen sellaiseksi, joka ei häikäile mitään koettaessaan estää Jumalan sanaa tavoittamasta arvostavia sydämiä. Epäilemättä tämä Jumalan vastustaja, nimittäin Saatana Panettelija, oli alkuunpanevana voimana koko siinä suunnitelmassa, jonka tarkoituksena oli tehdä loppu Raamatusta. – 2. Kor. 4:4.
On selvää, että jotkut lukijat voivat olla eri mieltä sellaisesta johtopäätöksestä. Mutta mikä muu voisi selittää sen läpi vuosisatoja jatkuneen taistelun, jolla tavallista ihmistä koetettiin estää tai pelottaa käyttämästä Raamattua ja tekemästä sitä elämässään vaikuttavaksi eläväksi voimaksi? Mikään muu kirja historiassa ei ole joutunut sellaisen pitkäaikaisen ankaran hyökkäyksen kohteeksi.
Julma hyökkäys Rooman valtakunnassa
Vaikka Rooma oli vainonnut kristittyjä monia vuosia, heidän pyhiä kirjoituksiaan vastaan hyökättiin ensi kerran vuonna 303. Silloin keisari Diocletianus määräsi, että kaikki kristittyjen kirjat on luovutettava poltettavaksi. Kieltäytymisestä seuraisi kuolema! On surullista, että kymmeniä arvokkaita Raamatun käsikirjoituksia poltettiin kaduilla. Kuitenkin jotkut Thiabarasta (Afrikasta) kotoisin olleen Felixin tavoin kieltäytyivät luovuttamasta Raamattua. Hän sanoi: ’On parempi, että minut poltetaan kuin Jumalan sana.’ Hän sai maksaa sen hengellään.
Tällainen raakuus sai hyökyä melkein kokonaisen vuosikymmenen Raamattua vastaan. Mutta koko Rooman valtakunnan mahtikaan ei voinut hävittää tätä kirjaa. Jäljennöksiä pidettiin huolellisesti kätkössä siihen asti, kun vaino lakkasi. Mutta se oli pelkkää esimakua siitä, mitä oli vielä tulossa.
Elävä kirja ensimmäisten kristittyjen keskuudessa
Varhaiskristityt säilyttivät Raamatun elossa käyttämällä sitä laajasti uskonnollisissa kokouksissaan ja kotonaan. Eräitä juutalaisia, joista myöhemmin tuli kristittyjä, kiitettiin siitä, että he ”tutkivat huolellisesti päivittäin Raamatun kirjoituksia”. Vieläpä toisella vuosisadalla Irenaeus kehotti kaikkia ”lukemaan ahkerasti kirjoituksia”. Ja Klemens Aleksandrialainen ehdotti, että kaikki ”lukisivat Raamattua ennen aterioita”. – Apt. 17:11; 1. Tim. 4:13; 2. Tim. 3:15.
Kaikkia kannustettiin hankkimaan itselleen oma Raamattu. Varakkaammat kristityt jopa lahjoittivat Raamattuja toisille, kuten teki muuan Pamfilos, josta Eusebius sanoo:
”Hän oli myös aina valmis jakamaan Pyhän Raamatun jäljennöksiä ei ainoastaan luettavaksi, vaan jopa omaksi. Ei ainoastaan miehille, vaan naisillekin, joiden hän huomasi olevan kiinnostuneita niiden lukemisesta. Niinpä hän valmisti monia jäljennöksiä, jotta hän voisi antaa niitä lahjaksi.”
Siitä huolimatta kehitys kulki vähitellen suuntaan, joka oli turmiollinen sille vaikutukselle, mikä Raamatulla oli niiden elämässä, jotka tunnustivat uskovansa siihen.
Uskonnollinen luopumus melkein hävittää Raamatun
Apostoli Paavali ennusti tosi kristillisyydestä luopumisen ja uskonnollisen ”laittomuuden ihmisen” kehittymisen, joka ryhmä korottaisi itsensä korkealle. (2. Tess. 2:3, 4) Hän osoitti, että tämä ”laittomuuden ihminen” kehittyisi joistakuista vanhimmista eli valvojista (”piispoista”, American Standard Version), jotka ’nousisivat ja puhuisivat vääristeltyjä asioita vetääkseen opetuslapset mukaansa’. – Apt. 20:28–30.
Ennustuksen mukaisesti Jeesuksen uskollisten apostolien kuoleman jälkeen ilmaantui valheellisia tekokristittyjä, ”rikkaruohoja”. (Matt. 13:24–30, 36–43) Jotkut muodostivat lahkolaisryhmiä ja vääristelivät Raamatun kirjoitusten merkityksen. (2. Piet. 3:16) Jotkut voisivat pitää sitä, mihin tämä johti, vähäpätöisenä menettelynä, mutta tällä menettelyllä oli tuhoisat vaikutukset.
”Pyhästä Raamatusta itsestään, joka valaa meihin uskoa, tiedon edelläkävijää, ei voi olla ihmiselle mitään hyötyä, jollei hän ymmärrä sitä oikein”, sanoi Augustinus, 300-luvulla elänyt kirkonjohtaja. Origenes sanoi teoksessaan De Principiis:
”Koska kirkon opetusta, joka on periytynyt täsmällisesti apostoleilta ja säilynyt kirkoissa tähän päivään saakka, yhä varjellaan, yksistään se on hyväksyttävä totuutena, joka ei missään suhteessa eroa kirkollisesta ja apostolisesta perinteestä.”
”Kirkon opetus” ja ”kirkollinen ja apostolinen perinne” asetettiin samalle tasolle kuin Raamattu estämään harhaoppeja tai väitetyn uskonnollisen erheen opettamista.
Samanaikaisesti korostettiin kirkon juhlamenoja ja jumalanpalvelusjärjestystä. Oltiin sitä mieltä, että niistä olisi jäsenille enemmän hyötyä kuin siitä, että he joutuisivat ymmälleen tutkimalla ”Pyhän Raamatun syvyyksiä”. Komeita kirkkorakennuksia, joiden seiniin oli kaiverrettu raamatullisia kohtauksia ja joissa oli Raamatun henkilöiden kuvia, pidettiin ’tietämättömien ihmisten kirjoina’.
300-luvulla eläneen Krysostomuksen tavoin jotkut uskonnolliset johtajat puolustivat yhä sitä, että kaikkien pitäisi henkilökohtaisesti lukea Raamattua. Mutta arpa oli heitetty! Suurimmaksi osaksi ihmiset itse eivät enää pitäneet Raamatun henkilökohtaista lukemista ja tutkimista tärkeänä. Jotkut väittelivät Krysostomuksen kanssa ja sanoivat:
”Me emme ole munkkeja. Minun täytyy kiinnittää huomiota yhteiskunnallisiin asioihin, olen ammatinharjoittaja, minun täytyy huolehtia vaimostani ja lapsistani ja palvelijoistani; lyhyesti sanottuna minä kuulun maailmaan, ei ole minun asiani lukea Raamattua, se kuuluu niille ihmisille, jotka ovat kääntäneet selkänsä maailmalle ja antautuneet viettämään yksinäistä elämää vuorten huipuilla.”
Niinpä vähitellen pääsi vallalle sellainen käsitys, että Raamatun lukeminen ja tutkiminen oli ainoastaan papiston ja pitkälle koulutetun älymystön asia.
Pyhäinjäännös?
Aikanaan Raamattu käännettiin latinaksi, tavallisten ihmisten puhumalle kielelle. Uskonnolliset vallanpitäjät päättivät, että latinaa pidetään pyhänä kielenä. Raamatun piti jäädä latinankieliseksi. Mutta myöhemmin tilanne muuttui vähitellen, ja tällöin harvat tavalliset ihmiset osasivat lukea latinaa. Koska monet eivät enää halunneet ponnistella ymmärtääkseen Raamattua, heistä oli helpompi pitää sen sivuja suuressa arvossa. Raamattua käytettiin maagisena taikakaluna. Jos ihminen oli ryhtymässä johonkin tärkeään tai vaaralliseen yritykseen, hän avasi Raamatun ja käsitti ensimmäisen jakeen, johon hänen silmänsä olivat osuneet, Jumalan hänelle lähettämäksi viestiksi. Valmistettiin upeasti sidottuja, purppuran punaiselle pergamentille hopea- ja kultakirjaimin kirjoitettuja Raamattuja. Valitettavasti näistä kirjoista tuli pelkkiä näyttelyesineitä ja niitä tuskin luettiin. Sen sijaan että Raamattu olisi ollut elävä, merkityksellinen kirja, siitä oli siis hitaasti tulossa eräänlainen ”pyhäinjäännös”.
Voidaan epäilemättä nähdä, että Raamattu oli vaarassa. Jotkut papitkaan eivät enää pystyneet lukemaan latinankielistä Raamattua. Se, mitä tapahtui joillekin vanhan Rooman ”pyhille” kirjoituksille, valaisee sitä, mitä voisi tapahtua Raamatun kohdalla. Uusi katolinen tietosanakirja (The New Catholic Encyclopedia) selittää:
”Pakanallinen Rooma säilytti tiettyjä vanhoja pyhiä kirjoituksia satoja vuosia silloinkin, kun pappi ei enää ymmärtänyt niitä.” (Kursivointi meidän)
Kukaan ei osannut lukea niitä. Ne olivat pyhiä ja niitä pidettiin suuressa arvossa – mutta ne olivat kuolleita! Voisiko Raamattu kokea saman kohtalon?
Käännöksiä tavallisten ihmisten puhumille kielille
Vaikka roomalaiskatolinen kirkko oli tehnyt monta sataa vuotta kansankielisiä käännöksiä, niitä ei ollut tarkoitettu kansan syviä rivejä varten. Kirja The Lollard Bible sanoo kirkollisten viranomaisten keskiajalla omaksumasta asenteesta seuraavasti:
”Jos tämä käännös tehtiin jollekulle kuninkaalle tai ylhäiselle henkilölle tai jonkin yksinäisen tutkijan toimesta ja se pysyi pyhänä mutta käytännöllisesti katsoen käyttämättömänä teoksena kuninkaallisessa tai luostarin kirjastossa, sellaisen kääntämistä ei vastustettu, mutta jos käännöstä käytettiin lisäämään Raamatun tekstin tuntemusta maallikkojen keskuudessa, siitä seurasi heti kielto.”
Sellainen käännös tehtiin vasta 1100-luvulla. Ja kun niin tapahtui, kipinät sinkoilivat!
Ranskan valdolaiset
Etelä-Ranskan kauniissa laaksoissa asui uskonnollinen ryhmä, jota sanottiin valdolaisiksi. Vähän ennen vuotta 1180 erään tämän ryhmän huomattavan jäsenen Pierre Valdesin kerrottiin maksaneen kahdelle papille siitä, että nämä käänsivät osia Raamatusta kansankielelle. Sen lukijat tekivät todellisia muutoksia elämässään. Yksi heidän kiihkeimmistä vastustajistaankin myönsi, miten jyrkkä ero oli heidän käytöksensä ja yleensä ihmisten käytöksen välillä. Hän sanoi:
’Nämä kerettiläiset [valdolaiset] tunnetaan tavoistaan ja sanoistaan, sillä he ovat järjestyksellisiä ja vaatimattomia tavoissaan ja käytöksessään. He ovat vapaita valheellisuudesta ja petollisuudesta. He ovat siveitä, hillittyjä, kohtuudessa pysyviä ja karttavat suuttumusta.’
Henkilökohtaisen Raamatun lukemisen kautta saatu into täytti heidät, ja he kulkivat pitkin ja poikin Ranskan maaseutua kaksittain ja lukivat ja opettivat toisille Raamattua. He olivat niin innokkaita, että yhden kerrottiin ”uineen joen poikki illalla ja talvella, jotta hän pääsisi [erään henkilön] luo opettamaan häntä”. Siitä, minkä he olivat oppineet Raamatusta, tuli heille ”elävä voima”!
Täynnä intoa he matkustivat Roomaan hankkiakseen paavi Aleksanteri III:lta virallisen suostumuksen sille, että he käyttäisivät Raamattuaan toisten opettamisessa. Lupa evättiin! Walter Map, eräs tähän kolmanteen lateraanisynodiin osallistuneista uskonnollisista arvohenkilöistä, huudahti:
”Älköön Sanaa siksi annettako oppimattomille kuin helmiä sikojen eteen!”
Ajattelehan! Sitä, että tavallista ihmistä autettaisiin lukemaan Raamattua kielellä, jota hän voisi ymmärtää, pidettiin ’helmien heittämisenä sioille’!
Paavi Innocentius III järjesti ristiretken kerettiläisten ”perinpohjaiseksi hävittämiseksi”. Ristiretkeä johtaneiden kertomukset osoittavat, että satoja miehiä, naisia ja lapsia teurastettiin raa’asti ja heidän Raamattujaan poltettiin, koska, kuten muuan uskonnollinen tuomari eli inkvisiittori siihen aikaan asian ilmaisi:
”He ovat kääntäneet Vanhan ja Uuden Testamentin vulgaarille [rahvaanomaiselle] kielelle, ja niinpä he opettavat ja oppivat siitä. Olen nähnyt ja kuullut, miten eräs oppimaton maalainen lausui Jobin kirjaa sanasta sanaan, ja monia, jotka tunsivat täydellisesti koko Uuden testamentin.”
Raamattuja leviää kansankielellä
Tuli ja miekka aiheuttivat sen, että valdolaiset pakenivat muihin maihin. Pian sen jälkeen Espanjassa, Italiassa, Saksassa ja muissa maissa ilmestyi Raamatun käännöksiä, joita tavallinen ihminen pystyi lukemaan. Missä tahansa niitä ilmestyikin, seurauksena oli yleensä kieltoja ja ankaraa vainoa. Viereisellä sivulla on esitettynä useita Raamattua koskevia virallisia kieltoja. Näiden uskonnollisten ja maallisten lakien rikkominen merkitsi usein kuolemaa polttamalla!
Noin vuonna 1382 John Wycliffe ja hänen toverinsa Englannissa saivat valmiiksi ensimmäisen täydellisen englanninkielisen Raamatun. Mutta monet tavallisista ihmisistä eivät osanneet lukea. Niinpä hän järjesti ryhmän miehiä, joita sanottiin lollardeiksi ja jotka kävivät lukemassa Raamattua ihmisille.
Tyrmistyttävää vainoa
Nuo ”raamattumiehet”, kuten heitä joskus nimitettiin, synnyttivät melkoisen kohun. Englannin uskonnolliset vallanpitäjät vastasivat siihen uskomattomalla vainolla. Vuonna 1401 Englannin parlamentti määräsi, että jokainen, joka omisti kansankielisen Raamatun, tulee ”polttaa korkealla paikalla ihmisten edessä, jotta sellainen rangaistus voisi herättää pelkoa toisten mielessä”.
Ja kyllä sellainen pelkoa herättikin! Esimerkiksi eräs mies omisti englanninkielisen Raamatun, ja sen pelosta, että se tekisi hänet syylliseksi, hän sanoi, että ”ennemmin hän polttaisi kirjansa kuin antaisi kirjansa polttaa hänet”. Mutta monia ei saatu näin helposti luopumaan Jumalan sanan lukemisesta. Satoja tällaisia ihmisiä poltettiin elävältä vain siksi, kuten oikeuden pöytäkirjat osoittavat, että ”heillä oli eräs pieni englanninkielinen raamatunlausekirja”. Usein näitä ihmisiä poltettiin niin, että ”heillä oli oppikirjansa [Raamattu] riippumassa kaulassaan”.
Tällainen vaino raivosi maassa toisensa jälkeen. Joissakin maissa hävitettiin kokonaisia kyläkuntia siksi, että niissä ihmiset olivat itsepintaisesti jatkaneet kansankielisen Raamatun lukemista. Kukaan ei ollut turvassa naapureiltaan, työtovereiltaan tai edes omilta lapsiltaan, sillä kaikkia oli ankaran koston uhalla kehotettu tekemään ilmoitus jokaisesta, jonka nähtiin lukevan Raamattua omalla kielellään. Lienee tarpeetonta sanoa, että välttyäkseen paljastumasta monet lukivat Raamattua keskiyöllä.
Mitä sinä olisit tehnyt sellaisissa olosuhteissa? Olisitko arvostanut Raamatun sanomaa niin paljon, että olisit vaarantanut henkesi lukeaksesi sitä?
Kuitenkin kansankielisiä Raamattuja hävitettiin nopeammin kuin niitä voitiin valmistaa, sillä ne piti jäljentää käsin. Tämä vaivalloinen työ teki Raamatusta myös erittäin kalliin, niin että se varmasti oli ainoastaan varakkaiden ulottuvilla. Täydellisen saksalaisen Raamatun kerrottiin maksaneen 70 firenzeläistä kultaguldenia. Siihen aikaan ihminen saattoi ostaa yhdellä tai kahdella guldenilla hyvin syötetyn nuoren härän. Raamattu oli siis melkoisen karjalauman arvoinen! Historioitsija John Foxin mukaan jotkut köyhät ihmiset antoivat ’heinäkuormankin muutamasta englanninkielisestä luvusta, jotka olivat peräisin Jaakobin tai Paavalin kirjeistä’.
Näytti siltä, että Raamattu lakkaisi hitaasti olemasta elävä voima yleensä ihmisten keskuudessa. Mutta synkimmällä hetkellä keksittiin sellaista, mikä suuresti muutti kuvaa.
Painokone ja irtokirjakkeet
Painokoneen avulla Raamattuja voitiin jäljentää nopeammin kuin niitä hävitettiin. Kerrotaan, että ensimmäinen painosta valmistunut kirja oli latinalainen Raamattu. Mutta pian kirjapainoista ilmestyi silloisella kansankielellä painettuja Raamattuja.
Koska Raamattua voitiin nyt valmistaa sarjoina, yhden Raamatun hinta halpeni niin, että tavallisella ihmisellä oli varaa hankkia itselleen oma Raamattu. Martti Luther ja William Tyndale, jotka käänsivät alkuperäisistä kielistä eivätkä pelkästään latinasta, tekivät Raamatusta helpommin luettavan. Tyndale käytti sanoja, jotka ’auralla kyntävä poikakin’ saattoi ymmärtää. ”Laupeuden” asemesta hän käytti ”rakkautta”, ”kirkon” asemesta ”seurakuntaa” ja ”ripin” asemesta ”katumusta”. Sen ansiosta Raamatusta tuli elävä kadun miehelle.
Kuitenkin taistelu tällaisia Raamattuja vastaan oli kaikkea muuta kuin ohi. Vuosikymmeniä sen jälkeen, kun ensimmäinen Raamattu alkoi valmistua painokoneessa vuonna 1456, käytiin todellista sotaa kansankielisten Raamattujen hävittämiseksi. Tyndalen Raamattuja poltettiin niin pian kuin Lontoon piispa sai niitä takavarikoiduksi. Tämä pappi oli todella päättänyt tehdä lopun kaikista Tyndalen Raamatuista, sillä hänen kerrotaan maksaneen Raamatuista, jotta hän voisi polttaa ne! Kerran Tyndale möi erään ystävänsä välityksellä hänelle muutamia viallisia Raamattuja ja käytti rahat tarkistetun laitoksensa valmiiksi saattamiseen. Sen johdosta hänen käännöksiään tulvi entistä enemmän Englantiin!
Tyndalea ajettiin takaa vuosikaupalla kuin eläintä. Lopulta hänet petettiin ja vangittiin. Hän sai maksaa hengellään vaivannäöstään, sillä hänet kuristettiin kuoliaaksi ja poltettiin roviolla.
Miksi käännöksiä vastustettiin
Onko sinusta vaikea käsittää, miksi monet uskonnolliset viranomaiset vastustivat Raamatun kääntämistä tavallisten ihmisten puhumalle kielelle? Eivät he kaikki olleet suoraan Raamattua vastaan. Jotkut pitivät sitä suuressa arvossa. Näillä oli väärää pelkoa siitä, että sivulliset tekisivät virheellisiä käännöksiä ja siten käyttäisivät väärin Jumalan sanaa. Raamatun säilyttäminen juhlallisella, pysyvällä latinan kielellä oli heidän tapansa suojella sitä, jottei sitä häpäistäisi kehittyville kansankielille tehtävillä vapailla käännöksillä.
Miksi he eivät sitten valmistaneet ”hyväksyttyä” käännöstä? Aikanaan he valmistivat sellaisen. Emserin saksalainen käännös julkaistiin noin vuonna 1527 ja englantilainen Reimsin Uusi testamentti vuonna 1582. Kaysersbergistä Saksasta ollut roomalaiskatolinen virkamies Geiler ilmaisi vuoden 1500 paikkeilla seuraavanlaisen syyn tähän hitauteen:
”On vaarallista antaa veitsiä lasten käsiin, jotta he leikkaisivat leipää itselleen, sillä he voivat loukata itseään. Samoin myös pyhiä kirjoituksia, jotka sisältävät Jumalan leipää, saavat lukea ja selittää sellaiset, jotka ovat jo edistyneet pitkälle tiedossa ja kokemuksessa ja jotka esittävät kiistattoman merkityksen. Sillä kokemattomat saavat helposti vahinkoa lukemisestaan. . . . Jos siis halutaan lukea Raamattua, on varottava, ettei syyllistyttäisi virheeseen.”
Mutta oliko sen pelko, että oppimaton lukija saattaisi ’syyllistyä virheeseen’, ainoa syy siihen, miksi ei kannustettu Raamatun lukemiseen? Ei, sillä huomattava roomalaiskatolinen oppinut Erasmus esitti avoimesti muitakin syitä, kun hän sanoi:
”Nainen, joka on syventynyt lukemaan pyhiä kirjoja, laiminlyö kotitöitään, . . . ja kenties sotilas on hitaampi menemään eteenpäin taistelussa! Ja miten suuri vaara se olisikaan! . . . Monissa kohdin pyhissä kirjoissa moititaan pappien ja ruhtinaiden paheita, ja jos ihmiset lukisivat ne, he nurisisivat niitä vastaan, jotka määräilevät heitä.”
Olipa syy mikä tahansa, niin seurauksena oli se, että Raamattu melkein hävitettiin olemasta elävä voima tavallisen ihmisen elämässä. Jos sellaiset asenteet olisivat päässeet voitolle riippumatta siitä, miten hyvää tarkoittavia ne ovat saattaneet olla, Raamatusta olisi todellakin tullut ”pyhäinjäännös”.
Miten kiitollisia voimmekaan olla siitä, että eräiden hyvin innokkaiden ihmisten ponnistelujen sekä painokoneen käytön avulla Raamattu julkaistiin elävällä kielellä ja tavallinen ihminen sai sen käyttöönsä! Ja hinta oli nyt sellainen, johon useimmilla oli varaa. Raamattu oli tosiaankin kestänyt mitä raaimman hyökkäyksen.
Mutta mitä on sanottava toisesta hyökkäysmenetelmästä – sen sisällön väärentämisestä? Lasillinen puhdasta vettä voidaan turmella lisäämällä siihen likaa. Miten Raamatun kävi tässä ovelassa hyökkäyksessä?
[Huomioteksti s. 8]
Mikä voisi selittää sen läpi vuosisatoja jatkuneen taistelun, jolla tavallista ihmistä yritettiin estää saamasta Raamattua?
[Huomioteksti s. 13]
Mitä olisit tehnyt, jos henkeäsi olisi uhattu siksi, että luet Raamattua?
[Huomioteksti s. 13]
’Kokemattomat saavat helposti vahinkoa Raamatun lukemisesta’, selitti muuan kirkon viranomainen. Mutta oppinut Erasmus sanoi avoimesti: ”Monissa kohdin pyhissä kirjoissa moititaan pappien ja ruhtinaiden paheita, ja jos ihmiset lukisivat ne, he nurisisivat niitä vastaan, jotka määräilevät heitä.”
[Tekstiruutu s. 10]
RAAMATTU KIELLETÄÄN
”Kukaan ei saa omistaa espanjankielisiä Vanhan tai Uuden testamentin kirjoja.” – JAAKKO I, ARAGONIAN (ESPANJAN) KUNINGAS, V. 1223
”Maallikoilla ei saa olla raamatunlausekirjoja, . . . edelleen me kiellämme sen, että maallikkojen sallittaisiin pitää Vanhan tai Uuden testamentin kirjoja.” – TOULOUSEN KIRKOLLISKOKOUS, V. 1229
’Sen takia me käskemme ankarasti kaikkia arkkipiispoja, piispoja ja kaikkia pappeja ja kaikkia herttuoita, ruhtinaita jne., että te autatte mainittuja inkvisiittoreita ja takavarikoitte kaikilta sellaiset kirjat, jotka on kirjoitettu rahvaan kielellä. Ja kaikki ne on otettava kaikilta ihmisiltä, papiston ulkopuolelle jääviltä ja ennen kaikkea maallikoilta (ja aivan erityisesti, sillä kanonisen oikeuden mukaan maallikoilla, olkootpa he miehiä tai naisia, ei ole lupaa lukea kerrassaan mitään kansankielellä kirjoitettua Pyhän Raamatun kirjaa).’ – KUNINGAS KAARLE IV, SAKSAN KEISARI, V. 1369
[Kuva s. 8]
Rooman keisari määräsi, että Raamatut on takavarikoitava ja poltettava
[Kuva s. 9]
Raamatun lukemista ruvettiin pitämään yksinomaan papistolle kuuluvana asiana
[Kuva s. 9]
Valmistettiin upeita, kalliita Raamattuja, mutta niitä käsiteltiin, kuin ne olisivat olleet ”pyhäinjäännöksiä”
[Kuva s. 12]
Viranomaiset määräsivät, että jokainen, joka omisti kansankielisen Raamatun, piti polttaa kuoliaaksi