Pyrstötiainen – hämmästyttävä arkkitehti

Herätkää!-lehden Englannin-kirjeenvaihtajalta

PÄIVÄ oli lämmin ja tyyni ja ilma täynnä kevätkukkien tuoksua. Istuin hitaasti virtaavan joen rannalla katselemassa, kun taimen napsi yksilöitä tanssivasta päiväkorentoparvesta.

Sen jälkeen huomioni kiintyi puista kuuluvaan tirskutukseen. Ylhäällä vanhan pyökin laajalle levittäytyvillä oksilla näkyi joukko pyrstötiaisia. Muistin erään kylmän maaliskuisen päivän, jolloin olin nähnyt sattumalta tällaisen tiaispariskunnan rakentamassa monimutkaista, kupumaista pesäänsä. Se oli piikkihernepensaassa lähes kilometrin päässä jokea alaspäin.

Arkkitehdit työssä

Seurasin, miten sekä koiras että naaras toivat rakennusaineita pesään, joka sijaitsi noin puolentoista metrin korkeudella maasta. Pyrstötiainen on hämmästyttävä arkkitehti, sillä taidokas pesä kuuluu ihmeellisimpiin pesiin, mitä kukaan voisi toivoa näkevänsä. Sen rakentaa lintu, jonka pituus on ainoastaan viisitoista senttimetriä. Yli puolet tuosta pituudesta on pyrstöä. Pesä on vain hieman pitempi kuin lintu, ja ensi silmäyksellä se muistuttaa jäkäläpalloa.

Tiaiset ahersivat kaksi viikkoa pesän perusrakennelman teon jälkeen. Miten ahkeria ne olivatkaan kootessaan jäkäliä, karvoja ja hämähäkinverkkoja ja muotoillessaan kärsivällisesti soikeaa, kupumaista pesää, jonka sisään johtava pieni aukko sijaitsee lähellä kattoa! Tiesin, että se olisi valmis huhti-toukokuista munimisaikaa varten.

Rakentaessaan pesää jotkin linnut muodostavat ensin kehikon, jonka ne vuoraavat myöhemmin höyhenillä. Mutta pyrstötiaiset eivät tee niin. Ne aloittavat pohjasta ja sen jälkeen ne tekevät pesää valmiiksi sitä mukaa kuin seinät nousevat rakentaen sitä sisältä käsin. Kun katto on päällä ja viimeinen jäkälän pala on asetettu paikoilleen, sisäpuoli onkin valmis vastaanottamaan munia, joita tavallisesti on 8–12. Munat ovat valkoisia ja punaruskeatäpläisiä.

Kuusitoista vuorokautta kestäneen hautomisen jälkeen, jonka enimmäkseen naaras hoitaa, poikaset kuoriutuvat, ja ne lähtevät pesästä neljäntoista vuorokauden kuluttua. Useimmissa pesissä on 8–10 poikasta, ja joku voisi ihmetellä, miten ne kaikki saavat yhtä paljon ruokaa, sillä kun ne kuulevat vanhempien olevan tulossa, pesäaukkoon mahtuu vain kaksi päätä. Pesäaukolle pääsystä kamppaillaan jatkuvasti, ja kun onnekkaat poikaset saavat nokkaansa ulos, ne pysyvät siinä, kunnes ovat saaneet nälkänsä tyydytetyksi. Sen jälkeen ne vetäytyvät taaksepäin ja kaksi muuta työntyy eteenpäin. Näin jatkuu koko päivän.

Lähempi silmäys pesään

Joitakin vuosia sitten irrotin pyrstötiaisen vanhan pesän pensaasta alkutalvesta, kauan pesimäajan jälkeen, ja otin urakaksi sen vuoraukseen käytettyjen höyhenien lukumäärän laskemisen. Sain selville, että siinä oli niitä lähes 2400, ja koska ne oli koottu useiden satojen metrien läpimittaiselta alueelta, lintujen on täytynyt matkustaa monta kilometriä joka päivä, ennen kuin pesä oli valmis.

Poikasten varttuessa pesä käy hyvin ahtaaksi. Mutta tällöin sen rakentamiseen käytetyt hämähäkinverkot tulevat niiden avuksi. Pesän seinät pullistuvat ulos ja jäkälät joutuvat ankaraan rasitukseen, mutta eivät murru, koska kudotun hämähäkinverkon ohuet ja lujat säikeet tekevät ne joustaviksi. Millaisiin suorituksiin nämä lintumaailman hämmästyttävät arkkitehdit pystyvätkään! Todellisuudessa se on kuitenkin jälleen yksi osoitus Mahtavan Luojan viisaudesta.

[Kuva s. 24]

Poikaset vaatimassa ruokaa kupumaisen pesän aukolla