Yli Sveitsin alppien
Herätkää!-lehden Sveitsin-kirjeenvaihtajalta
JOS katsot Euroopan karttaa, sinun ei ole vaikea löytää Alppeja, jotka muodostavat Välimerestä alkavan ja Sveitsin kohdalla itään kääntyvän sirpin muotoisen kaaren. Tämä vuoristo, jonka kokonaispituus on noin 1200 kilometriä, ulottuu Ranskasta Sveitsin, Italian ja Itävallan kautta Jugoslaviaan. Itävallassa sen leveys on suurimmillaan 200 kilometriä.
Jos karttasi on kohtuullisen yksityiskohtainen, panet merkille, että tämän vaikuttavan vuoriston monet huiput kohoavat Sveitsissä yli 4000 metrin korkeuteen, vaikka korkein huippu, 4807 metrin korkuinen Mont Blanc, onkin Ranskassa. Alpit peittävät yli kolme viidesosaa Sveitsin pinnasta, ja noin kymmenesosa Sveitsin Alpeista on hautautunut jäähän.
Alppien sydämessä kohoaa pilviä hipova Sankt Gotthardin massiivi, joka tunnetaan Euroopan vesitornina siksi, että kolmen suuren Euroopan joen alkulähteet ovat siellä. Ne ovat kohti Pohjanmerta virtaava Rein, Välimereen tyhjentyvä Rhône ja Adrianmereen päättyvän Pon tärkein sivujoki Ticino. Jos seuraat niiden reittejä, huomaat näiden jokien alppilaaksojen palvelevan itä-länsisuuntaisina liikenneyhteyksinä. Rhône- ja Reinjoki jakavat Sveitsin Alpit neljäksi päävuorijonoksi, joista kaksi jää Sankt Gotthardin kummallekin puolelle. Mutta Sveitsin Alppien ylittämisen kannalta Pohjois-Euroopan ja Italian välisen kaupankäynnin mahdollistavat poikittaislaaksot ovat kaikkein tärkeimpiä.
Lyhyt katsaus Alpit ylittäviin teihin
Kauan ennen ajanlaskumme alkua matkalaiset, jotka olivat enimmäkseen kauppiaita, ylittivät Alpit matkallaan pohjoiseen Italiasta. Mutta Sveitsin tieverkoston rakentaminen alkoi Rooman valtakunnan aikana. Roomalaiset olivatkin, sotilaallisista syistä, Alpit ylittävien kansainvälisten teiden ensimmäisiä rakentajia. Länsi-Sveitsissä sijaitseva Iso Sankt Bernhardin sola oli heille Mons Jovis eli Juppiter-vuori. He rakensivat sinne temppelin kunnioittaakseen samannimistä jumalaansa.
Monet armeijat, varsinkin Napoleonin vuonna 1800, käyttivät tätä historiallisesti rikasta, vaikeaa reittiä. Nykyään moottoriliikennekelpoinen tie kiipeää noin 2500 metrin korkeuteen ja antaa autoilijoille mahdollisuuden ajaa alas Italiaan kesäkuun ja lokakuun puolivälin välisenä aikana. Saadaksesi käsityksen tämän vaikuttavan alppiseudun karusta ilmastosta ajattele, että lähellä solaa sijaitseva järvi on jäässä keskimäärin 265 päivää vuodessa.
Alppien sydämessä kulkeva Sankt Gotthardin tie on sveitsiläisten elinhermo, sillä se yhdistää saksaa puhuvan Keski-Sveitsin italiaa puhuvaan Etelä-Sveitsiin. Tien nykyinen reitti on enimmäkseen peräisin vuodelta 1830, mutta sitä parannellaan ja levitetään jatkuvasti. Koska tämä tie on lyhin yhteys Pohjois- ja Etelä-Euroopan välillä, sillä liikennöidään erittäin vilkkaasti sen lyhyenä aukioloaikana, ja autojonot ovat usein kilometrien mittaisia. Vaikka lumi sulkee normaalisti 2100 metrin korkuisen Sankt Gotthardin solan marraskuusta kesäkuuhun, voimakkaat lumiaurat avaavat sen pääsiäislomien ajaksi.
Nykyajan autoilija saattaa olla sitä mieltä, että Gotthardin tie halkoo melko synkkää vuoristomaisemaa, vaikka se ylittääkin keskusmassiivin, jossa on kahdeksan suurta jäätikköä. Sieltä erkanee 17 laaksoa säteittäin kaikkiin suuntiin. Tämä Alppien sydämessä sijaitseva massiivi, jota sveitsiläiset pitivät vuosisatoja vapautensa ja itsenäisyytensä vertauskuvana, on nimetty noin vuonna 1230 saksalaisen Hildesheimin piispan ”Pyhän” Gotthardin kunniaksi pystytetyn kappelin mukaan.
Jo 1200-luvun loppupuolella Saksan keisari oli tietoinen Gotthardin solan olennaisen tärkeästä merkityksestä Euroopan politiikassa ja pohjoisen ja etelän välisessä kaupassa. Mutta sveitsiläiset katsoivat pian heidän itsenäisyytensä vaativan vieraiden armeijoiden pysyttämistä poissa solasta. He ottivat solan etelärinteen haltuunsa vuonna 1331 estääkseen saattueiden ryöstämisen ja kauppiaitten ja pyhiinvaeltajien kimppuun hyökkäämisen. Vuodelta 1370 peräisin oleva asia kirja todistaa, että ulkomaalaiset ja paikalliset asukkaat saattoivat mennä Gotthardista Zürichiin ”ruumiin ja tavaroiden” vaarantumatta. Eräät aikakirjat mainitsevat Gotthardin jo vuonna 124 ”pohjoisesta Roomaan menevien pyhiinvaeltajien tavanomaisena tienä”.
Matkustajat käyttivät satoja vuosia 3–4,5 metrin levyistä, liuskakivistä ja graniittilaatoista tehtyä muulitietä. Sen lisäksi Gotthardin ylittämiseen liittyi monia ennalta arvaamattomia vaaroja – lumisateita, lumivyöryjä, putoilevia kiviä, ukkosmyrskyjä ja rajuja tuulia, jotka kaikki aiheuttivat viivästymisiä ja ihmishenkien ja tavaroiden menetyksiä. Talvisaikaan sola oli tukossa monta kuukautta. Gotthard oli todella vaarallisin kaikista alppisolista.
Kymmenen vuoden kuluessa rakennetun tien ansiosta postivaunut saattoivat ylittää Gotthardin solan vuodesta 1831 lähtien. Flüelenin ja Luganon, ”maan, jossa sitruunapuut kukkivat”, välinen 153 kilometrin matka kesti 22 tuntia. Postivaunut ylittivät solan viimeisen kerran 31. toukokuuta 1882, päivänä, jona Gotthardin rautatie tunnelireitteineen avattiin, ja tunnelin takia hiljaisuus peitti lumiset huiput, vaikkakaan ei ainiaaksi.
Vaikka tämän päivän alppitiet ovat suuresti parantuneet, ne ovat kesällä vaarallisia erittäin vilkkaan liikenteen ja lukemattomien mutkien vuoksi. Syksyllä ja keväällä lumi ja jää lisäävät vaaraa. Maan- tai lumivyöryt voivat katkaista äkisti lähestymistiet. Mutta nykyään järjestetään niin, että autoilija voi autoliitoista tiedustelemalla tai pelkästään erääseen puhelinnumeroon soittamalla varmistua ajo-olosuhteista. Niinkin äskettäin kuin vuonna 1975 Sveitsin solat olivat toukokuun rankkojen lumisateiden vuoksi suljettuina kauemmin kuin muina vuosina.
Alppien kartassa kauimpana lännessä sijaitseva Simplonin tie oli ensimmäinen nykyaikana rakennettu Alpit ylittävä valtatie. Napoleon määräsi tämän solan avattavaksi, jotta siitä voitiin viedä tykkejä läpi. Tähän valintaan vaikuttivat sen verrattain matala korkeus, 2000 metriä, ja sen suhteellisen ohut lumikerros. Kahdeksan metriä leveän tien suurin nousu oli yhden suhde kymmeneen. Vaikka lumi aiemmin tukki tämän solan joulukuusta toukokuuhun, se on nykyään auki läpi vuoden. Tämän tien kauneus ei voi jättää ketään kylmäksi, sillä se on sovitettu hyvin pinnanmuotoihin ja sen varrella on runsaasti maalauksellisia paikkoja.
Vuonna 1974 Sveitsin alppitiestön kokonaispituus oli 1098 kilometriä. Noin puolet siitä on nykyaikaistettu. Solia on niin paljon, ettei niitä voida selostaa yksitellen. Mutta ennen kuin puhumme muista Alppien ylittämismahdollisuuksista, meidän on mainittava kiemurtelevia vuoristoteitä kulkevat keltaiset postiautot. Näiden bussien kolmiääninen torvi muistuttaa jokaista, että niillä on etuajo-oikeus.
Rautatieyhteydet
Rautateiden varhaishistoriassa Gotthardista tuli nopeasti ”Euroopan kääntölava”. Sveitsi ryhtyi vuonna 1869 Italian ja Saksan kanssa rakentamaan lyhintä rautatieyhteyttä Pohjois- ja Etelä-Euroopan välille. 15 kilometriä pitkän ja 1155 metrin korkeudelle nousevan Gotthardin rautatietunnelin puhkaiseminen kesti kymmenen vuotta. Vuodesta 1882 lähtien junat ovat jyrisseet tunnelin läpi yötä päivää.
Sveitsiläiset ovat ylpeitä ”Gotthardinlinjastaan”, joka on täysin sähköistetty kuten käytännöllisesti katsoen koko Sveitsin rautatieverkko. Toisaalta matkustajat ihailevat teknisiä aikaansaannoksia ja lukuisia lähestymistunneleita. Toisaalta he eivät koskaan kyllästy maiseman rikkauteen, joka paljastuu heille neljänviiden tunnin mukavalla junamatkalla. Gotthardin tunnelin pohjoisen sisäänkäynnin luona sää on usein pilvistä ja sateistakin. Mikä yllätys onkaan sen jälkeen tulla ulos tunnelista säteilevän sinisen taivaan alle! Vielä muutama kilometri eteenpäin, ja katso! Viiniköynnökset, kastanja-, viikuna- ja persikkapuut todistavat kaikki leudosta eteläisestä ilmastosta, joka on melko tuntematon tämän Alppijonon pohjoispuolella. Junamatka Gotthardin poikki on todella unohtumaton nautinto.
Vuonna 1906 Gotthardin tunneli menetti pisimmän tunnelin asemansa Simplonin tunnelille, joka oli varaava suoremman yhteyden Ranskasta Sveitsin kautta Italiaan. 19,8 kilometrin pituisen ensimmäisen tunnelin rakentaminen alkoi vuonna 1898, ja se avattiin rautatieliikenteelle vuonna 1906. Toinen, 18 metriä pitempi tunneli aloitettiin vuonna 1912, mutta ensimmäisen maailmansodan takia se saatiin avatuksi vasta vuonna 1922. Simplonin tunneli, joka on maailman pisin tunneli, sijaitsee 700 metrin korkeudella, ja tunneliholvin päällä olevan kallion paksuin kohta on 2135 metriä. Tämän tunnelin puhkaiseminen oli vaikea tehtävä, sillä vuotava vesi pakotti jättämään työn sikseen monta kertaa.
Monet sveitsiläiset muistelevat kaihoisasti ”Simplon Orient Expressiä”, kansainvälistä junaa, joka pantiin vuonna 1919 palvelemaan linjalla Lontoo-Istanbul. Tämä Simplonin tunnelin läpi jyristelevä juna käytti noin 60 tuntia Euroopan pisimpään, 3027 kilometrin pituiseen rautatiematkaan, joka alkoi Pariisista ja kulki läpi Ranskan, Sveitsin, Italian, Jugoslavian, Bulgarian aina Istanbuliin, Turkkiin, asti.
Maantietunnelit
Alppien lukuisista tietunnelihankkeista on kaksi saatu valmiiksi ja avattu liikenteelle, nimittäin yksityisen rakentama Ison Sankt Bernhardin tunneli lännessä ja San Bernardinon tunneli idässä. Vuonna 1964 vihitty 5,8 kilometrin pituinen Sankt Bernhardin tunneli on maksullinen. 1. syyskuuta 1967 avatun San Bernardinon tunnelin pituus on noin 6 kilometriä. Sveitsin kansalliseen tiestöön kuuluvana se on maksuton.
Lähelle Gotthardin rautatietunnelia tuleva maantietunneli on paraikaa tekeillä. Yli 16 kilometrin pituisena sen odotetaan olevan maailman pisin maantietunneli. Aikataulun mukaan se piti avata vuoteen 1977 mennessä, mutta sen ennustettiin viivästyvän vaikeuksien vuoksi 16–18 kuukaudella.
Odotellessaan muiden maantietunnelien avautumista autoilijat voivat päästä Alppien toiselle puolelle junakyydillä. Erikoisten matalien rautatievaunujen ansiosta kuljettajat ja matkustajat voivat jäädä ajoneuvoihinsa. Sveitsin liittovaltion rautatiet vievät heidät pitkän Gotthardin rautatietunnelin läpi ainoastaan 15 minuutissa.
Tietenkin jos matkalaisella on kiire, useat lentoreitit ovat nykyään auki käytännöllisesti katsoen kaikenlaisilla säillä. Päivittäin tehdään yli 250 lentoa. Mutta todella kunnioittavaa pelkoa herättävää matkaa haluava saa suurimmatkin odotuksensa täyttymään runsain mitoin matkustaessaan junalla tai autolla.