Biologian tutkija tutkii nyt Raamattua
VAIMOANI ja minua oli koulutettu hieman yli kuusi vuotta tutkimusbiologin ammattiin. Olin saanut ylioppilasaikanani laajaa kehitysoppiin pohjautuvaa valmennusta. Lisäksi toimin matelijoiden osaston apulaisintendenttinä systemaattisen biologian museossa ja olin tekemisissä kehitysopin ja systemaattisen biologian etevimpiin kuuluvien tutkijoiden kanssa. Koulutuksestani johtui, etten luottanut lainkaan Jumalan olemassaoloon. Ajattelin, että jos hän on olemassa, hän ei ole paljonkaan arvoinen.
Opiskeluaikani ensimmäisen jakson viimeisellä neljänneksellä osallistuin systematiikan ja kehitysopin luennoille. Luentosarja oli hyvin monitahoinen, sillä se käsitteli kehityksen mekanismeja, puuttuvia renkaita, systemaattisen biologian rakennetta jne. Opettajamme oli Harvardin yliopiston käynyt tiedemies, jonka kanssa työskentelin läheisesti museossa. Kurssimme viimeisenä päivänä hän sanoi hätkähdyttävästi, ettei kehitysoppi ole todella aitoa tiedettä, ja hän myös perusteli lausuntonsa. Se mitä hän sanoi, pani minut ajattelemaan.
Opiskeluaikamme toisella jaksolla en koskaan unohtanut, miten hämmästynyt olin tuon opettajan sanoista; niinpä ryhdyin tutkimaan vakavasti luonnontieteen rakennetta. Edistyessäni tutkimuksissani tulin yhä tietoisemmaksi siitä, ettei kehitysopilla ollut juuri minkäänlaista perustusta.
Aloin samaan aikaan käydä kristikunnan kirkoissa ja tehdä kysymyksiä Jumalan olemassaolosta ja hänen persoonallisuudestaan. Epätyydyttävinä vastauksina sain, että se oli salaisuus ja ettei minun pidä olla sen vuoksi huolissani. Vaikka olin alkanut kiinnostua Raamatusta, huomasin pian, ettei kristikunnalla ollut tarjottavana mitään minulle, ja niinpä päätin pysyä siitä erossa. Ryhdyin sen jälkeen tutkimaan idän uskontoja, mutta tapasin niissä saman tyhjyyden.
Olimme siihen mennessä tulleet elämämme todelliseen käännekohtaan. Vaimoni odotti ensimmäistä lastamme. Minun oli määrä valmistua filosofian maisteriksi suunnilleen lapsen syntymän aikaan, enkä voinut löytää mistään työtä. Olin vakuuttunut siitä, että kaikki ihmisten ristiriitaiset filosofiat ja uskonto olivat yhdessä täyden suuren nollan veroiset. Päätin siksi seurata sukumme perinteitä ja ilmoittauduin vapaaehtoiseksi merijalkaväkeen.
Esitin eräänä iltana äänettömän ”rukouksen” vain vakuuttuakseni siitä, että olin oikeassa. Se kuului jotenkin seuraavasti: ”Hyvä on, sinä siellä ylhäällä, jos siellä on ketään, haluan tietää, onko mitään totuutta tai syytä jatkaa etsimistä, tai muutoin en koskaan enää vaivaa sinua.”
En ollut milloinkaan puhunut kenenkään Jehovan todistajan kanssa, en edes nähnyt ketään sellaista. Kuitenkin seuraavana aamuna kello yhdeksän kaksi naista oli ovellani, ja he tarjosivat kirjaa Totuus joka johtaa ikuiseen elämään ja ilmaista Raamatun kotitutkistelua. Olin ällistynyt, mutta hyväksyin heidän tarjouksensa lähettää joku opettaja käymään uudestaan ja tutkimaan parin päivän perästä.
Ahmin Totuus-kirjan tämän ensimmäisen käynnin ja ensimmäisen tutkistelun välillä. Kun mies saapui ensimmäiseen tutkisteluun, lauoin hänelle muutamia kysymyksiä, ja hämmästyksekseni hän kykeni vastaamaan Raamatulla jokaiseen kysymykseen. Kolmanteen tutkistelukertaan mennessä olin päättänyt tulla Jehovan todistajaksi; vaimoni päätti samoin viidenteen tutkistelukertaan mennessä. Vaikka olimme tehneet päätöksemme, meillä oli paljon opittavaa. Me aloimme osallistua kokouksiin, teimme jatkuvasti kysymyksiä ja luimme kaiken todistajien kirjallisuuden, jonka saatoimme saada käsiimme.
Mutta toinen ongelma oli hankaloitumassa. Olin ilmoittautunut vapaaehtoiseksi merijalkaväkeen, ja minut oli hyväksytty. Rukous oli jälleen ainoa kanava, ja me turvauduimme siihen vapaasti ja myös kunnioittavammin.
Muutaman päivän kuluttua sain puhelinsoiton. Vietnamin sota oli päättymässä, ja merijalkaväki oli päättänyt olla ottamatta minua.
Lapsemme syntyi kuukautta myöhemmin. Menin työhön hitsaajaksi yövuoroon. Vaimoni ja minut kastettiin yhdessä antautumisemme vertauskuvaamiseksi, ja me jatkamme iloisina Jehovan, kaikkein suurimman Tiedemiehen, palvelemista.