Mitä tapahtuu sähkön katketessa?
Herätkää!-lehden Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajalta
HEINÄKUUN 13. päivä 1977 oli hyvin kuuma ja kostea päivä New Yorkin kaupungissa. Noin kello 21.30 laulettiin loppulaulua eräässä Brooklynin kaakkoisosan valtakunnansalissa. Äkkiä valot sammuivat, ilmastointijärjestelmä lakkasi toimimasta ja hätävalot syttyivät.
”Se on sähkökatko”, sanoi kokousta johtava vanhin. ”Tämä on kuuma ilta ja monet ilmastointilaitteet ja tuulettajat ovat käynnissä. Ei ole mitään syytä huoleen. Hätävalot valaisevat riittävästi, jotta voitte kerätä tavaranne ja lähteä salista.”
Koska läsnäolijat asuivat verrattain rauhallisella Brooklynin asuma-alueella, ne eivät tulleet erityisemmin levottomiksi siitä, mitä oli tapahtunut. Kun kokous oli päätetty rukouksella, he jäivät tuokioksi leppoisasti keskustelemaan. Sitten jotkut päättivät ottaa selvää, mitä ulkopuolella oli tapahtunut. He hämmästyivät nähdessään, että ympärillä olevat korttelit olivat myös vajonneet pimeyteen. Mutta useimmat läsnäolijoista ajattelivat sähkökatkon olevan paikallinen.
Tehtiin järjestelyjä, jotta kaikilla salissa olevilla olisi kuljetus koteihinsa. Erään autoryhmän, johon kuului kaksi avioparia ja nuori mies, oli ajettava 11 kilometriä halki Brooklynin. He lähtivät pian matkaan ja ottivat mukaansa erään seurakunnan jäsenen, naisen joka asui matkan varrella. Kaduilla ei ollut kovin paljon ajoneuvoja, eikä liikennevalojen puutekaan muodostanut suurta ongelmaa. Jätettyään naisen kotiinsa he jatkoivat matkaansa vilkasliikenteisellä läpikulkutiellä kohti lähintä moottoritietä. Risteyksessä liikenne kuitenkin ruuhkautui, ja matkan jatkaminen vaikutti toivottomalta. Mutta kuinka ollakaan, nähdessään ongelman muutamat nuoret miehet uskaltautuivat ulos autoistaan ja alkoivat ohjata liikennettä taskulampuilla. Heidän kiitettävän toimintansa ansiosta monet kykenivät pääsemään moottoritielle vaikeuksitta.
Tälle viiden hengen ryhmälle oli todella helpotus päästä paluumatkalle koteihinsa. Naiset, jotka eivät olleet asuneet New Yorkin kaupungissa silloin, kun suuri pimennys oli viimeksi sattunut vuonna 1965, alkoivat puhua siitä, kuinka jännittävää oli olla todistamassa sähkökatkoa. Mutta nuori mies lisäsi vakavoittavan huomautuksen: ”Tämä on hyvin vaarallista. Ajatelkaa niitä ihmisiä, jotka saattavat olla satimessa maanalaisissa ja hisseissä. Olen huolissani muista, joilla on ollut kokouksia tänä iltana. Toivon todella, että he selviytyvät kaikesta hyvin.” Heidän ajaessaan edelleen kävi ilmeiseksi, että koko kaupunki oli vajonnut täydelliseen pimeyteen. Vain siellä täällä voitiin nähdä valoa rakennuksissa, joilla oli oma voima-asema.
Ryöstäjät ja poliisi
Mutta mitä oli tapahtumassa pimeässä? Arvioidessaan sitä sen perusteella, mitä oli tapahtunut aikaisemmin 9. marraskuuta 1965, kun New Yorkin kaupunki koki samanlaisen laajamittaisen pimennyksen, joku on saattanut päätellä, ettei ole paljonkaan syytä huoleen mahdollisten levottomuuksien suhteen. Todellisuudessa tuona päivänä vuonna 1965 oli vähemmän pidätyksiä kuin saman ajan kuluessa muina aikoina.
Keskiviikko 13. heinäkuuta 1977 oli kuitenkin erilainen. Se oli helteinen ilta ja monet olivat kaduilla. Näin oli erityisesti kaupungin rappeutuvissa osissa. Mitä he ja muut tekisivät pimeyden vallitessa – käyttäisivätkö he tilaisuutta toisten auttamiseen, vai anastaisivatko he sellaista, mikä ei heille kuulunut?
Vastaus tuli melkein heti. Eräs poliisi oli säännöllisellä kierroksellaan Brooklynin kaakkoisosassa, kun poliisiradio kuulutti varoituksen, että sähkökatko oli odotettavissa. Sitten tuli pimennys. Ennen kuin minuuttiakaan oli kulunut, hän kuuli poliisiradiosta, että ryöstäminen oli alkanut.
Tuona yönä poliisit jäivät usein alakynteen silkan lukumääräisen ylivoiman edessä eivätkä voineet tehdä juuri muuta kuin hajottaa ihmisjoukkoja ja palauttaa takaisin osan ryöstösaaliista. He olivat myös jatkuvassa vaarassa saada osumia pulloista, kivistä, tiilistä ja sala-ampujien luodeista. Yhtään poliisia ei onneksi surmattu, vaikka sadat heistä loukkaantuivat.
Ryöstäminen ei lakannut edes päivän koittaessa. Ja sillä välin kun poliisit olivat vartioimassa kauppoja, joihin oli murtauduttu, ryöstäjät jatkoivat yön aikana varastamiensa tavaroiden myymistä.
Eräs ryöstämisen silminnäkijä kertoo, mitä hän näki Manhattanilla 11. kerroksen ikkunasta: ”Kadut olivat tulvillaan ihmisiä – miehiä, naisia ja lapsia. Se oli kuin kilpailua tai pallopeliä. Kaikkialla murtauduttiin kauppoihin. Yhdellä miehellä oli joukko nuoria apunaan lastaamassa varastettuja tavaroita autoon. Toiset kasasivat tavaroita jalkakäytäville. Aina kun poliisiauto saapui paikalle, ihmiset hajaantuivat. Poliisit eivät voineet tehdä muuta kuin ottaa haltuunsa ryöstettyjä tavaroita, joita oli pinottu jalkakäytävälle.”
Muilta alueilta saadut kuvaukset olivat enimmäkseen samankaltaisia. Ryöstäjät kiskoivat irti liikkeiden ikkunoiden ja ovien suojakaltereita käyttäen apunaan kettinkejä, sorkkarautoja, raakaa voimaa sekä henkilö-, kuorma- ja pakettiautojen voimaa. Ikkunoita rikottiin usein jalkakäytäviltä siepatuilla metallisilla jäteastioilla. Sen jälkeen tunkeuduttiin sisään kauppoihin. Kumma kyllä jotkut ryöstäjät pitivät itseään täysin kunniallisina. Eräs nainen Bronxista sanoi: ”Emme me käyttäytyneet eläinten tavalla. Jokainen odotti vuoroaan kiivetäkseen sisään rikotusta ikkunasta, eikä kukaan sysinyt tai yrittänyt etuilla.” Aika ajoin ryöstäjät kuitenkin suorastaan tappelivat varastetuista tavaroista. Monia kauppoja sytytettiin tuleen, kun ne oli ensin tyhjennetty.
Arviolta 2000 kauppaa ryöstettiin. Alustavat arviot kokonaismenetyksistä nousivat miljardiin dollariin (yli 4 miljardiin markkaan). Erään Bronxissa sijaitsevan autoliikkeen näyttelyhallista anastettiin 50 autoa, joiden yhteisarvo oli noin 250000 dollaria (yli miljoona markkaa). Vuorokauden kuluessa löydettiin näistä autoista kolmekymmentä. Jokainen niistä oli turmeltu korjauskelvottomaksi. Ryöstäjät tuhosivat usein sen, mitä he eivät voineet viedä mennessään. Heidän riehumisensa jäljiltä monet slummikaupunginosat alkoivat näyttää sodan runtelemilta alueilta.
Poliisi pidätti vajaat 3000 ihmistä varkauksista. Kolmensadan lainrikkojan osalta tehty selvitys osoitti, että 70 prosenttia heistä oli ollut pidätettynä aikaisemmin. Mutta tuhannet ryöstäjistä pääsivät pakoon ja kerskailivat häpeämättömästi sillä, mitä he olivat ottaneet. Heidän joukossaan oli sellaisia, joilla on hyväpalkkainen toimi. Kun eräs mies palasi perjantaina työhönsä, hän näytti ylpeillen työtoverilleen pitkää luetteloa tavaroista, jotka hän oli ryöstänyt. Todellisuudessa hän oli varastanut niin paljon, että hän sanoi voivansa antaa joitakin tavaroita sellaisille, jotka tarvitsisivat niitä. Erään nuorukaisen sanat kauppiaalle, joka katseli tuhottua liikettään, kuvastivat ytimekkäästi monien ryöstäjien asennetta: ”Meillä on nyt joulu.”
Kiireistä aikaa palomiehille
Tuhopoltot yhdessä sähkökatkosta johtuvien hätätapausten kanssa aiheuttivat uuvuttavan työtaakan palomiehille. Tyypillistä sille, mitä tapahtui, on seuraava suppea selonteko, jonka eräs heistä esitti:
”Menin töihin puolenyön aikaan. Eräs emfyseemasta kärsivä mies tarvitsi meidän generaattoriamme imulaitteensa voimanlähteeksi. Kun tehtävä oli suoritettu, saimme puhelun Brooklynin Brownsvillestä. Kadut olivat niin tungokseen asti täynnä ihmisiä kuin konsanaan Times Square uudenvuoden yönä. Luulin, että meidät oli kutsuttu hajottamaan räyhäävää väkijoukkoa. Mutta niin ei ollut. Eräs kauppa oli tulessa. Tarvitsin kolme säiliöllistä ilmaa päästäkseni rakennuksen sisälle ja taas ulos.
”Samoihin aikoihin kun tämä tulipalo saatiin hallintaan, syttyi kaksi lähellä olevaa kuusikerroksista asuintaloa tuleen. Autettuamme näiden palojen sammuttamisessa, suuntasimme sammutusautomme takaisin paloasemalle. Emme olleet ajaneet kuin neljänneksen paluumatkastamme, kun meitä kutsuttiin auttamaan uudelleen syttyneen palon sammuttamisessa. Viisi sammutusautoa oli jo paikalla, ja meidän automme tuli kuudenneksi. Kello oli silloin kuusi aamulla.
”Kaksi tuntia myöhemmin otimme vastaan kutsun auttaa samaa emfyseemasta kärsivää miestä. Meidän generaattorimme annettiin hänen imulaitteensa voimanlähteeksi. Jälkeenpäin mies otettiin erääseen sairaalaan.
”Vielä kerran olimme matkalla Brownsvilleen. Paloautot järjestettiin ryhmiksi. Kaikki asettuivat riviin pitkin kadun vartta valmiina ajamaan palopaikalle. Yksikään näin ryhmittyneistä paloautoista ei lähtenyt liikkeelle väärien hälytysten takia.
”Menimme sammuttamaan tulipaloa, joka oli syttynyt eräässä ryöstetyssä kaupassa Broadwayn varrella Brooklynissa. Oli välttämätöntä leikata aukko lattiaan, jotta olisimme päässeet kellariin. Taisteltuamme puolitoista tuntia tätä paloa vastaan palasimme linjaan odottamaan ajoa seuraavalle palopaikalle. Seuraavalla palopaikalla katu oli täynnä palavasta tavaratalosta peräisin olevia pakkauslaatikoita ja ihmiset kastelivat niitä.
”Yhden aikoihin iltapäivällä olimme vielä yhden ryöstetyn tavaratalon edustalla. Tämä palo oli niin voimakas, että viisitoista minuuttia myöhemmin seinät sortuivat ja rakennus paloi maan tasalle. Liekkien suunnattoman kuumuuden takia neljä kadun toisella puolella olevaa asumatonta rakennusta syttyi tuleen samoin kuin muita lähellä olevia taloja. Meidän 21-tuntinen työvuoromme taistelussa tulta vastaan päättyi tässä vaiheessa.”
Kiirettä sairaaloissa
Niillä seuduilla, joilla ryöstäminen oli laajinta, sairaaloissa oli kiirettä puukoniskuista ja luodeista sekä rikotuista ikkunalaseista loukkaantuneiden hoitamisessa. Eräs Brooklynin sairaala, josta puuttui varavoima-asema, järjesti kirurgisen ja ensiapuosaston rakennuksen ulkopuolelle. Kaksi palolaitokselta saatua generaattoria syötti sähkövirtaa suuritehoisiin valaisimiin, jotka antoivat välttämättömän valaistuksen hoidettaessa loukkaantuneiden, iältään pääasiassa 15–25-vuotiaitten loputtomalta tuntunutta jonoa. Eräässä toisessa sairaalassa, jolta katkesi varasähkön saanti, lääkärit ja sairaanhoitajat pumppasivat ilmaa käsin siihen asti, kun sähkövoimalla toimivat hengityksen elvyttimet saatiin jälleen kuntoon. Suurin osa kaupungin sairaaloista jatkoi toimintaansa vaikeuksitta varavoima-asemiensa avulla.
Entä maanalaiset ja hissit?
Ongelmat, jotka aiheutuivat maanalaisten junien pysähtymisestä, olivat suhteellisen vähäisiä verrattuina ryöstämiseen ja tuhopolttoihin. Vaikka pimennyksen sattuessa oli liikkeellä 175–200 junaa, vain seitsemän pysähtyi tunneiksi asemien välille. Ansio siitä, että junia jäi asemien välille näin vähän, lankeaa eräälle kokeneelle ohjauskeskuksessa työskentelevälle miehelle. Hän huomasi, että ennen katkosta oli vaikeuksia sähkön saannissa ja määräsi kaikki junat lähimmälle asemalle.
Pysähtyneitten junien matkustajien joukossa oli nainen, jolla alkoivat synnytyskivut. Hänet kannettiin ensimmäisenä ulos junasta. Sen jälkeen poliisit auttoivat muita matkustajia poistumaan. Kenenkään ei tiedetä loukkaantuneen, eikä tämän tai muiden maanalaisten junien tyhjentämisten yhteydessä kerrottu syntyneen minkäänlaista paniikkia.
Muutamat matkustajat, jotka odottivat maanalaisia junia, eivät edes huomanneet sähkövirran katkeamista. Eräs nuori mies kertoo kokemuksestaan: ”Samalla hetkellä kun pimennys sattui, alkoivat varavalot valaista asemaa, niin että tuskin havaitsin mitään erikoista tapahtuneen. Odotettuani junaa puolisen tuntia huomasin lopulta, että jotain on vialla, ja suuntasin kulkuni uloskäytävälle. Mitä lähemmäs katutasoa tulin, sitä enemmän huutoja kantautui korviini. Näin poliiseja, valonleimahduksia ja ihmisiä, jotka valaisivat ympäristöään kynttilöillään. ’Salama iski voimalaan’, huusi eräs vanttera pystytukkainen T-paitaan pukeutunut mies yhdelle monista tiedonhaluisista ohikulkijoista.”
Hisseihin satimeen jääneiden ihmisten määrä oli yllättävän pieni. Vapauttaminen saatiin usein aikaan vajaassa tunnissa. Tietysti jotkut jäivät ansaan ylimpiin kerroksiin. Noin 500 ihmistä oli syömässä World Trade Centerin 107. kerroksessa olevassa ravintolassa, kun pimennys sattui. He päättivät ateriansa kynttilöiden valossa ja saattoivat palata maan tasalle tavarahissillä, joka käytti varavoima-aseman syöttämää sähkövirtaa. Sitä vastoin ne 35 ihmistä, jotka jäivät Empire State Buildingin näköalatasanteelle, eivät olleet yhtä hyvässä asemassa. Sen jälkeen kun he olivat saaneet aamiaisen – rakennuksen johdon terveisten kera – puolet heistä laskeutui portaita 86. kerroksesta ja saapui vihdoin maan tasalle. Loput odottivat, kunnes hissit alkoivat jälleen toimia torstaina iltapäivällä.
Muunkinlaista tilaisuuden hyväksikäyttöä
Ryöstäjät eivät olleet ainoita, jotka käyttivät tilaisuutta hyväkseen. Kun ravintolat peittyivät pimeyteen, monet päivällisen syöjät ryntäsivät ulos maksamatta laskujaan. Monet sellaiset, jotka jäivät myymälöihin pimennyksen aikana, ryhtyivät myymälävarkaiksi ja alkoivat kahmia mitä vain oli heidän ulottuvillaan. Oli myös sellaisia, jotka kiskoivat ylihintoja yleisistä hyödykkeistä. Eräällä seudulla Queensin kaupunginosassa perittiin uskomaton 3 dollarin (yli 12 markan) hinta tölkistä kylmää olutta tai soodavettä.
Valonpilkahduksia pimeydessä
Kaikki eivät kuitenkaan antaneet myöten paineelle hyötyä itsekkäästi hätätilasta. Kun eräälle kauppiaalle Brooklyn Heightsin seudulla sanottiin, että hän voisi keinotella myymällä kynttilöitä korkeammalla hinnalla, hän kieltäytyi kuuntelemasta sellaista. Ne maksoivat 50 senttiä (2,10 mk) ennen sähkökatkoa ja hän jatkoi niiden myymistä siihen hintaan.
Saatuaan tietää, että viisi nuorta miestä oli menossa samalle seudulle Bronxista Brooklyniin, eräs nainen tarjoutui maksamaan vuokra-auton maksun kaikkien puolesta. Tämän ansiosta he kaikki pääsivät turvallisesti kotiin.
Jotkut jopa myönsivät, että koetteleva tilanne oli tuonut esiin heidän paremman puolensa. Kolme mustaihoista ja neljä espanjalaista miestä työskenteli yhdessä aukaistakseen erään kerrosten väliin pysähtyneen hissin oven. Erään heistä kuultiin sanovan: ”Kaikki ovat nyt ystäviä, mutta kun saamme nämä ihmiset ulos hissistä, me alamme taas kiroilla ja tapella.”
Kun 45 metriä korkea maailmanpyörä eräässä huvipuistossa pysähtyi sähkövirran katkeamisen takia, kuusitoista ohikulkijaa ryhtyi toimeen auttaakseen. He kiskoivat jättiläismäistä pyörää käsivoimin ja näin koreihin jääneille kävi mahdolliseksi päästä alas.
Poliisiasemille tuli miehiä ja naisia, jotka ilmoittivat olevansa halukkaita auttamaan liikenteen ohjaamisessa, osallistumaan turvallisuudesta huolehtivien tiepartioiden toimintaan ja auttamaan pulassa olevia jalankulkijoita. Toiset newyorkilaiset tarjoutuivat saattotehtäviin.
Joissakin tapauksissa sähkökatko, joka muutamissa kaupunginosissa kesti 25 tuntia, lähensi ihmisiä toisiinsa. Ihmiset saattoivat mennä kadulle ja keskustella siellä naapureittensa kanssa, joille he eivät olleet puhuneet vuosiin. Eräs pariskunta, jonka avioeron piti tulla voimaan kolmen kuukauden kuluttua, tuli New Yorkiin ”avioerokutsuille” ja jäi satimeen sähkökatkon aikana erään hotellin 38. kerrokseen. He päätyivät puhumaan pitkään keskenään. Entä tulos? He päättivät jatkaa avioliittoaan.
Mitä sinä olisit tehnyt?
Kriisiajat voivat todella tuoda ilmi juuri sen, mitä on ihmisten sydämessä. Time-lehti sanoi 25. heinäkuuta 1977: ”Käyttäytymistä tutkivat tiedemiehet ajattelevat yleensä, että jos syntyy samanlainen yhdistelmä: täydellinen pimeys, polttava helle ja hiljalleen kiehuva viha osassa köyhälistöä, niin se voisi purkautua paljolti samantapaisena mellakoivana ryöstämisenä melkein missä tahansa muussa Yhdysvaltain kaupungissa.” Viimeaikaisen historian perusteella monista kaupungeista toisissa maissa voitaisiin varsin hyvin sanoa samoin. Siksi onkin sopivaa kysyä toisilta: Mitä sinä olisit tehnyt? Olisitko sinä ollut huolissasi toisten ihmisten eduista ja ottanut huomioon heidän tarpeensa? Vai olisitko ajatellut vain omaasi ja muutamien läheisten tuttaviesi hyvinvointia – ehkä kiiruhtanut kotiisi ottamatta selvää, miten voisit auttaa muita selviytymään hätätilanteesta? Mikä vielä pahempi, olisitko kahminut itsellesi toisten omaisuutta ajattelematta vahinkoa, jonka aiheutat liikkeenomistajille sekä lähimmäisillesi, joiden olisi pakko käyttää yleisiä kulkuneuvoja saadakseen päivittäiset välttämättömyydet, joita ei enää löydy lähellä olevista ostospaikoista?
Itse asiassa ei tarvita kriisiä sen paljastamiseksi, mitä sinä tai naapurisi olisitte tehneet samanlaisissa olosuhteissa. Se, miten kukin yksilö menettelee päivittäin, osoittaa, onko hän oikeamielinen ja rehellinen vai ei. ”Vähimmässä uskollinen on paljossakin uskollinen ja vähimmässä epävanhurskas on paljossakin epävanhurskas”, sanoo Raamattu. (Luuk. 16:10) Pyritkö olemaan uskollinen pienimmissäkin asioissa, niin että kun joudut hätätilaan, olet toisille siunaukseksi etkä kiroukseksi?