Rauhan löytäminen sodan aikana
Herätkää!-lehden Panaman-kirjeenvaihtajalta
MAAILMAN mittapuiden mukaan Panama on melko nuori maa. Kansana sen historia ulottuu vain vuoteen 1903, jolloin se irrottautui Kolumbiasta ja tuli itsenäiseksi tasavallaksi.
Alusta alkaen Panamalla on ollut läheiset siteet Yhdysvaltoihin Panaman kanavan rakentamisen ja käytön vuoksi. Yhdysvaltalaisinsinöörit rakensivat Panaman kanavan vuosina 1904–1914. Aikaa myöten tämä rauhaisa suhde kääntyi kuitenkin viimein epäluottamukseksi ja vihamielisyydeksi.
Lopulta, 20. joulukuuta 1989 noin kello yksi yöllä, vihamielisyys muuttui sodaksi, kun Yhdysvaltojen joukot hyökkäsivät Panamaan. Tarkastelkaamme lyhyesti muutamia niistä tapahtumista, jotka vähitellen johtivat tuohon maahanhyökkäykseen.
Mikä johti vähitellen maahanhyökkäykseen?
Vuonna 1968 Panaman demokraattinen hallitus kukistettiin armeijan virkamiehen Omar Torrijos Herreran johtamassa vallankumouksessa. Uusi sotilashallitus tähdensi kansallista suvereenisuutta, ja kiistanaiheena oli Yhdysvaltojen suoranaisesti hallitsema kanavavyöhyke.
Vuonna 1977 kenraali Torrijos ja silloinen Yhdysvaltojen presidentti Jimmy Carter allekirjoittivat nykyisen sopimuksen Panaman kanavasta. Tämä sopimus takasi sen, että Panama saisi täyden vastuun kanavan hallinnosta, käytöstä ja ylläpidosta vuoteen 2000 mennessä.
Vuonna 1981 Torrijos sai surmansa helikopterionnettomuudessa, ja myöhemmin hänen seuraajakseen tuli kenraali Manuel Antonio Noriega. Helmikuussa 1988 Noriega pantiin Floridassa syytteeseen luvattomien huumekauppojen vuoksi, ja siitä lähtien hänen suhteensa Yhdysvaltojen kanssa huononivat. Seuraavana vuonna Panamassa pidettiin vaalit, mutta Noriegan hallitus mitätöi tulokset. Sitten Yhdysvallat yritti syrjäyttää Noriegan diplomaattisten ja taloudellisten pakotteiden avulla. 15. joulukuuta 1989 Panaman kansalliskokous julisti, että Panaman ja Yhdysvaltojen välillä vallitsi sotatila. Seuraavana päivänä ammuttiin erästä yhdysvaltalaista merisotilasta ja hän kuoli. Pian sen jälkeen presidentti Bush antoi määräyksen käyttää sotilaallista voimaa.
Panamaan tehdyn maahanhyökkäyksen tarkoituksena oli näennäisesti suojella noin 35000:n Panamassa asuvan Yhdysvaltojen kansalaisen henkeä, säilyttää kanavan turvallisuus, palauttaa demokratia ja vangita Noriega ja saattaa hänet oikeuden eteen huumesyytteiden vuoksi. Tämä maahanhyökkäys oli suurin sotatoimi, johon Yhdysvallat oli ryhtynyt Vietnamin sodan jälkeen. Siinä olivat vastakkain Yhdysvaltojen suunnilleen 26000 miehen vahvuiset joukot ja arviolta 12000 miestä käsittävät Panaman puolustusvoimat yhdessä useiden tuhansien niin kutsuttujen kunniapataljoonien jäsenten kanssa, jotka olivat Noriegan hallituksen kouluttamia vapaaehtoisia siviilejä.
Kello yhden aikaan aamuyöllä 20. joulukuuta 1989 Panamán ja Colónin kaupunkien asukkaat sekä muut lähellä sotilaallisia kohteita asuneet heräsivät sodan ääniin: kivääri- ja konekiväärituleen, kranaattien ja rakettiammusten räjähdyksiin. Yhdysvaltalaisjoukot käyttivät myös pitkälle kehittynyttä sotakalustoa, muun muassa kuutta 50 miljoonan dollarin F-117A Stealth -hävittäjää, infrapunaohjattuja ohjuksia, Apache-helikoptereita, tankkeja ja sotilaita, joilla oli hämärässä valaistuksessa käytettävät lasit silmillään. Muutaman tunnin kuluttua maahanhyökkäyksestä hyvin järjestäytynyt vastarinta oli tukahdutettu, mutta satunnainen ammuskelu kunniapataljoonia vastaan jatkui päiväkausia.
Kristillinen puolueettomuus anarkian keskellä
Jehovan todistajat tunnetaan kautta maailman siitä, että he ovat puolueettomia politiikkaan nähden. Miten heidän kävi tämän kansallisen onnettomuuden aikana? Tuossa maassa on noin 6000 Jehovan todistajaa, ja heti kun viestintäyhteydet oli korjattu, he tekivät tilannekatsauksen voidakseen määritellä tappionsa. Vaikka useat perheet menettivät kotinsa ja omaisuutensa, onneksi yhtään ihmishenkeä ei menetetty, eikä kukaan loukkaantunut vakavasti.
Muuan Jehovan todistaja, joka asui lähellä Chorrillossa sijaitsevaa panamalaisten joukkojen päämajaa, kertoo seuraavaa: ”Olin mieheni kanssa kotona, kun yhtäkkiä lähellä kanava-aluetta räjähti pommi. Sanoin miehelleni: ’Lähdetään ulos täältä, koska tämä on puutalo ja se voi syttyä helposti tuleen.’ Me juoksimme poispäin talosta, ja totesimme pian olevamme erittäin vaarallisella alueella, jossa amerikkalaiset ja panamalaiset sotilaat taistelivat kiivaasti. Me pääsimme suojaan erääseen rakennukseen ja pommitus jatkui.
”Seuraavana päivänä lähdimme vaaravyöhykkeeltä. Pysäytimme erään auton ja pyysimme kuljettajaa viemään meidät erään mieheni ystävän luo. Noustessani autoon tajusin sen olevan täynnä kunniapataljoonan miehiä, jotka olivat kaikki aseistautuneita. Pian miehet sanoivat: ’Menkää ulos.’ Se koitui suojaksemme, sillä jos olisimme kohdanneet amerikkalaisia sotilaita, he olisivat todennäköisesti tulittaneet kunniapataljoonan miehiä, ja me olisimme voineet saada surmamme.
”Menimme mieheni ystävien kotiin. He ovat hartaita katolilaisia ja heidän poikansa opiskelee papiksi. Siitä huolimatta he olivat mukana ryöstämässä ja söivät varastettua ruokaa. Niinpä sanoin miehelleni: ’Tämä ei ole minun mielestäni oikein, koska olen Jehovan todistaja eikä omatuntoni salli minun olla täällä.’ Niinpä menimme asumaan muutamien todistajien luokse, jotka pitivät meistä hyvää huolta.
”Mieheni oli hyvin surullinen, koska olimme menettäneet talomme ja kaiken, mitä olimme koonneet suuria uhrauksia tehden. Mutta tärkeää oli, että olimme elossa. Mieheni asenne on muuttunut, eikä hän nyt vastusta sitä, että osallistun Jehovan todistajien kokouksiin, niin kuin hän ennen vastusti. Hän tuli jopa kanssani kuuntelemaan erästä puhetta, ja häneen teki suuren vaikutuksen tilaisuudessa vallinnut järjestys ja rauha.”
Eräs toinen, lähes 80-vuotias sotavyöhykkeellä asunut Jehovan todistaja kertoi kokemuksistaan: ”Noin kello yhden aikoihin aamuyöllä sukulaistyttöni koputti ovelleni ja sanoi: ’Sota on alkanut!’ Kun avasin oven, huomasin kaikkien ryntäävän hillittömästi alakertaan. Kadut olivat täynnä joka suuntaan juoksevia ihmisiä, jotka yrittivät paeta pommeja ja tulitusta. Mutta minä vain suljin oveni ja menin takaisin vuoteeseen.
”Seuraavana päivänä ihmiset taas juoksivat kaduilla, mutta tällä kertaa he eivät paenneet luoteja, vaan ryöstivät kauppoja. He tarjoutuivat myymään minulle ruokaa hyvin halvalla, mutta kieltäydyin ostamasta sitä, koska tiesin, että se oli varastettua. Sitten he halusivat antaa sitä minulle ilmaiseksi, mutta kerroin heille, etten halunnut sitä edes lahjaksi. Kysyin heiltä, minkälaisia kristittyjä he oikein olivat varastaessaan sellaista, mikä ei kuulunut heille. Yksi heistä vastasi: ’Minun Jumalani sallii minun tehdä niin.’ Sanoin: ’Ehkä sinun Jumalasi antaa sinulle luvan, mutta tosi Jumala, Jehova, ei anna.’”
Laajalle levinnyt ryöstely
Noin 80 kilometrin päässä Panamásta, kanavan Atlantin puoleisessa päässä, sijaitsee Colónin kaupunki, jossa on yli 100000 asukasta. Myös se oli sotanäyttämönä, ja siellä tapahtui useita ryöstöjä, sen jälkeen kun strategisesti tärkeisiin sotilaskohteisiin oli hyökätty. Muuan valvoja eräästä Jehovan todistajien seurakunnasta kertoo: ”Juuri ennen kello yhtä keskiviikkoyönä kaupunki heräsi ääneen, joka tuli pommien osuessa vain muutaman kilometrin päässä Colónista sijaitsevaan Panaman merivoimien päämajaan. Sotiminen jatkui läpi yön, ja silloin tällöin pommit osuivat melko lähelle.
”Perjantaihin mennessä kaupungissa vallitsi täydellinen kaaos, ja sitä valvoivat aseistautuneet lainsuojattomat. Siellä ei ollut lainkaan poliisien järjestämää valvontaa eikä suojelusta. Joku oli avannut aseita täynnä olevan kontin, ja kuka tahansa saattoi hankkia aseita, jopa vankilasta vapautetut. Aseita oli myynnissä ja julkisesti näytteillä torilla. Jopa alaikäisten saatettiin nähdä kantavan niitä.
”Ihmiset raivosivat hurjina ja jotkut ampuivat ilmaan ajoneuvoistaan. Ne, jotka uskaltautuivat kaduille, vaaransivat henkensä. Päätin siitä huolimatta mennä ulos katsomaan, miten Jehovan todistaja -ystäväni voivat. Tuona aamuna tapasin muutamia heistä, ja järjestimme kokoukset iltapäiväksi. Kotiin palattuani olin juuri aloittamassa lounastamisen, kun kuulin helikopterien ääntä. Menin ikkunan luo, ja juuri sillä hetkellä amerikkalainen helikopteri lensi aivan läheltä ja laukaisi kolme rakettia kaupungin korkeinta, 15-kerroksista rakennusta kohti.
”Olin kauhuissani, koska tämä oli siviilikohde, jossa asui yli sata perhettä; myös neljä Jehovan todistaja -perhettä asui siellä. Raketit osuivat juuri niihin kerroksiin, joissa he asuivat. Nähtävästi jotkut, jotka eivät olleet todistajia ja jotka vastustivat tätä maahanhyökkäystä, olivat rakennuksen sisältäpäin tulittaneet helikoptereita ja amerikkalaiset olivat kostaneet sen. Rakennuksesta nousi paksu, musta savupilvi. Soitin eräälle siellä asuneelle todistajalle, mutta kukaan ei vastannut, joten voitte vain kuvitella, miltä minusta tuntui. Myöhemmin soitin eräälle toiselle perheelle ja suureksi helpotuksekseni he kertoivat, että kaikki todistajat olivat turvassa.”
Kommentoidessaan ryöstelyä eräs toinen Jehovan todistaja samasta kaupungista sanoo: ”Kaupungissa ei ollut lainkaan virkavaltaa noin puoleentoista viikkoon, ja ryövärit ottivat johdon käsiinsä ja aloittivat järjestelmällisen varastamisen. Niiden joukossa, jotka ottivat osaa ryöstämiseen, oli kirkossakävijöitä ja hyväpalkkaisia ihmisiä, esimerkiksi lakimiehiä ja lääkäreitä. He veivät mukanaan liesiä, jääkaappeja, äänentoistolaitteita, tietokoneita ja muita tavaroita. Toimistosta, jossa minä työskentelen, varastettiin 22000 dollarin arvosta tavaraa.
”Jotkut menettivät henkensä varastaessaan. Ryhmä varkaita oli ryöstämässä erästä konttia aivan vastapäätä tien toisella puolella sijaitsevaa Jehovan todistajien valtakunnansalia. Useat murskautuivat kuoliaiksi, kun kontti kaatui heidän päälleen, mutta toiset vain jatkoivat ryöstämistä, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. He taistelivat keskenään puukoilla ja pyssyillä saadakseen saaliin haltuunsa. Tämä osoittaa, mitä voi tapahtua silloin, kun ei ole ’esivaltaa’ eli hallituksen asettamaa virkavaltaa valvomassa asioita. Sellaisina aikoina ihmiset tekevät juuri niin kuin heidän alhaiset vaistonsa sanelevat, ellei heillä ole Jehovan lakia sydämessään.” – Roomalaisille 13:1–4.
Järjestetty avustustyö
Heti kun Jehovan todistajien täällä Panamassa sijaitseva haaratoimisto sai tietää niiden määrän, jotka olivat menettäneet kotinsa ja tarvitsivat aineellista apua, päätettiin järjestää heille avustusta. Panamássa, jossa asuu lähes puolet maan väestöstä, monet kaupoista oli ryöstetty. Niinpä haaratoimistokomitea otti yhteyttä sellaisissa paikoissa asuviin ystäviin, joissa ruokaa oli yhä saatavilla. Jehovan todistajat halusivat lahjoittaa rahaa ja ruokaa, ja niinpä heitä pyydettiin hankkimaan suuria eriä jauhoja, riisiä, papuja, öljyä ja muita säilyviä elintarvikkeita.
Suureen kuorma-autoon lastattiin useita tonneja näitä tarvikkeita, ja vain muutaman päivän kuluttua maahanhyökkäyksestä ne olivat saatavilla ja niitä annettiin ilmaiseksi tarpeessa oleville. Jakelukeskuksia perustettiin monille valtakunnansaleille joka puolelle tuhoaluetta, kunnes kaikista oli huolehdittu. Jonkin verran ruokaa jäi jäljelle, ja me annoimme sen niille, jotka olivat menettäneet toimeentulolähteensä suoranaisesti sodan vuoksi.
Melko monet niistä, jotka olivat menettäneet aineellisen omaisuutensa, olivat haluttomia pyytämään apua, mikä oli jyrkkä vastakohta ryöstäjille, joiden vaikuttimena oli ahneus. Kuten usein käy suuronnettomuuden kohdatessa, aina on niitä, jotka käyttävät tilaisuutta hyväkseen saadakseen aineellista hyötyä.
Jotkut panamalaiset ovat optimistisia tulevaisuuden suhteen Panaman uuden hallintojärjestelmän alaisuudessa. Toiset pitävät yhä tätä sotaa imperialistisena hyökkäyksenä. Sillä välin Jehovan todistajat kertovat edelleen rehellissydämisille ihmisille Jumalan valtakunnasta, ainoasta hallituksesta, joka tulee ratkaisemaan, ei vain Panaman, vaan myös koko maailman ongelmat. – Daniel 2:44; Matteus 6:9, 10.
[Kuvat s. 24, 25]
Chorrillon alue tuhoutui taistelussa; kauppoja ryöstettiin; sotilastukikohtia tuhottiin
[Kuvat s. 26]
Suuri valintamyymälä ja kauppoja ryöstäjien jäljiltä