Koti on heidän työpajansa
”Herätkää!”-lehden Japanin-kirjeenvaihtajalta
LÄHETYSTYÖNTEKIJÄNÄ olen nauttinut siitä, että olen voinut tutustua japanilaisiin ja heidän elämäntyyliinsä. Vierailen säännöllisesti heidän kodeissaan kertoakseni heille Raamatusta saatavaa hyvää uutista, mutta hekin ovat antaneet minulle paljon kiinnostavaa. Erityisen kiinnostavana olen pitänyt tutustumista heidän kotiteollisuuteensa.
Käy kanssani tapaamassa joitakuita heistä ja kuuntele, kun he kertovat työstään.
Perheyritys
Tästä kodista tapasin nuoren miehen, joka työskentelee yhdessä perheensä kanssa wašin valmistuksessa. Sanotko, ettet ole koskaan kuullut siitä? Hän selitti asiaa näin: ”Wašia kutsutaan joskus ’riisipaperiksi’, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä riisin kanssa.”
Kuinka sitä valmistetaan? ”Työmme alkaa paperimulperipuusta”, hän sanoi. ”Käsittelemme kuoren sisäpuolen niinisyitä ja puhdistamme ne perusteellisesti. Sitten niihin lisätään kiinanruusun juuresta saatua limaista nestettä. Paperimulperipuun pitkät kuidut ja kiinanruususta saatu neste erottavat wašin eli japaninpaperin muista papereista. Limainen neste saa kuidut jakautumaan tasaisesti. On kiinnostavaa nähdä valmis tuote. Katsohan näitä kauniita sommitelmia, jotka on maalattu valmistamallemme paperille. Työtämme arvostetaan jopa Saksan liittotasavaltaa ja Yhdysvaltoja myöten.”
Kun kysyin, miten he tulivat aloittaneeksi tämän liiketoiminnan, hän selitti: ”Kuusikymmentä vuotta sitten isoisäni isä, joka oli opettaja, sairastui. Koska hän ei kyennyt jatkamaan vakituista työtään, hän yritti löytää työn, jota hän voisi tehdä kotona. Toista tuhatta vuotta täällä Ogawan kaupungissa pääasiallinen kotiteollisuuden haara on ollut wašin valmistus. Isoisäni isä oppi taidon ja alkoi valmistaa sitä kotonamme. Me valmistamme sitä yhä. Työskentelen vanhempieni, kahden sedän ja tätien kanssa.”
Se, mitä hän kertoi minulle työtunneista, sai minut aprikoimaan, mitä hän henkilökohtaisesti ajatteli perheen liikeyrityksestä. Hän vakuutti kuitenkin minulle: ”Pidän suuresti siitä mitä teen. Siksi en välitä siitä, että joudun työskentelemään 12 tuntia päivässä. Haluan, että paperinvalmistustaito säilyy. Se tarjoaa kiehtovan haasteen. Toiset teini-ikäiset sanovat samaa, mutta he kaikki eivät ole valmistautuneet tekemään työtä. Monet pitävät sitä työläänä, mutta jos he kokeilisivat sitä, he saattaisivat havaita sen kiinnostavaksi.”
Avioparit työskentelevät yhdessä
Käydessäni toisissa kodeissa olen havainnut, että mies ja vaimo työskentelevät usein yhdessä kotona. He pitävät sitä parempana kuin että mies menisi töihin ja jättäisi vaimonsa yksikseen kotiin.
Eräs aviopari, joka oli työskennellyt yhdessä 20 vuotta, kertoi yrityksestään: ”Muuan ystävämme ehdotti meille, että voisimme valmistaa kirjankansia. Todellisuudessa teemme vain yhden työvaiheen. Kotiimme toimitetaan 9 metrin mittaisia kangaspaloja ja me liimaamme paperin kankaan nurjalle puolelle. Yhden kaistaleen liimaamiseen kuluu noin puoli tuntia. Teemme sitä yhdessä. Mieheni on 65-vuotias eikä hänen terveytensä ole hyvä, ja minun ikäni on 60. Työskentelemme omaan tahtiimme ja se sopii meille. Olemme hyvin tyytyväisiä.”
Eräs toinen aviopari kertoi minulle valmistavansa lampunvarjostimia bambusta. Mies kertoi yksityiskohdista seuraavaa: ”Kun työskentelemme uutterasti, voimme viikossa valmistaa viisi suurta varjostinta, joista jokainen painaa kolme kiloa. Aloitan työn sahaamalla bambusalot halutun mittaisiksi; sitten höylään pois solmut. Asetan valmiiksi leikatun bambunpalan pystyasentoon ja halkaisen sen veitsellä ja jatkan sen halkaisemista, kunnes säleet ovat halutun paksuisia. Jotkin säleet ovat yhtä ohuita ja taipuisia kuin lanka – juuri sopivia kudontaan. Käytän keskuksena muovista kiekkoa, jossa on pieni reikä, ja aloitan punomisen sen ympärille. Vähitellen se alkaa näyttää valtavalta punotulta pyörältä. Bambun pitämiseksi taipuisana käytän vettä. Kun pyörä on vaaditun kokoinen, muovaan siitä pallon tai kuvun. Lopuksi sen päälle sivellään liiman ja veden seosta, jotta se ei muuttaisi muotoaan. Työ vaatii aikaa, mutta pidämme sitä sen arvoisena. Tunsimme saaneemme kunnianosoituksen, kun lampunvarjostimiamme riippui kaikkialla eräässä ravintolassa Kanadan maailmannäyttelyssä.”
Eräältä maanviljelijältä ja hänen vaimoltaan sain lisäksi tietää joitakin seikkoja silkinvalmistuksesta. He viittasivat kedolla kasvaviin pensaisiin ja kysyivät: ”Tiedättekö, mitä pensaita nuo ovat? Ne ovat silkkiäispuita, ja jokainen maanviljelijä, joka kasvattaa niitä, tekee samaa työtä kuin me. Nuo pensaat ovat silkkiperhosen toukan ruokaa. Kun silkkiäistoukka on vielä pieni, me hoidamme sitä kuin pienokaista ja paloittelemme sille ruoaksi hentoja lehtiä kahdesti päivässä. Siihen saakka kun toukat ovat 25 päivän ikäisiä, me keräämme niille oksia ruoaksi niiden kasvualustoille. Tämän me teemme kotonamme.”
”Kotonanne?” haukoin henkeäni. ”Älkää olko huolissanne”, hän sanoi. ”Ne eivät vaeltele ympäriinsä niin kuin kissat ja koirat. Silkkiäistoukka pitää ruoastaan liian paljon lähteäkseen koskaan kasvualustaltaan. Kun olin poikanen, kotonamme oli silkkiäistoukkien kasvualustoja ladottu korkeiksi pinoiksi kaikki mahdolliset paikat täyteen. Toukkien rouskutus tuuditti meidät iltaisin uneen. En pitänyt sillä väliä, mutta vaimoni on taivuttanut minut pitämään makuuhuoneet erillään silkkiäistoukista, eikö niin, rakkaani?”
”Se on totta”, vaimo vastasi. ”Tuohon aikaan meidän oli melkein muutettava ulos, jotta silkkiäistoukat saattoivat muuttaa sisään. Mutta kotimme on nyt suurempi. Työhöni kuuluu myös kutominen. Meillä on sata vuotta vanhat kangaspuut, jotka juuri sopivat 2 x 3 metrin suuruiseen huoneeseen. Jos työskentelen uutterasti koko päivän, voin saada valmiiksi yhden käärön. Joiltakuilta, jotka eivät ole tehneet tätä työtä yhtä kauan, menee saman määrän tuottamiseen kaksi tai kolme päivää.”
Työtä naisille
Havaitsin pian, että joissakin kodeissa juuri naiset harjoittavat liiketoimintaa. Tehdessäni eräänä päivänä käyntejä Moriokassa tapasin erään rouvan, joka kertoi oma-aloitteisesti: ”Mekin harjoitamme kotiteollisuutta, mutta meidän työmme on pelkästään naisia varten. Noin 40 vuotta sitten Moriokan lesket lyöttäytyivät yhteen ja alkoivat kehrätä kotona. Moriokassa oli melkoisesti lampaita, joten kehrääminen ja kutominen oli ilmiselvä valinta. Mutta koska Moriokan lampaista saatu villa oli karkeaa, aloimme tuottaa villaa Walesista Brittein saarilta.”
Pyynnöstäni hän selitti huomaavaisesti kankaan valmistamiseen liittyvät vaiheet. Hän sanoi: ”Se ei ole vaikeaa. Ensiksi lajittelemme villan kolmeen luokkaan: naisten asusteita, miesten asusteita ja mattojen valmistusta varten. Sen jälkeen kun villa on pesty hyvin, värjäämme sen. Sitten poistetaan jäljelle jäänyt lika ja villat karstataan. Kieputamme hahtuvaista karvaa sormiemme lomitse ja ohjaamme esilangan rukin siipikehrään. Tällöin voimmekin jo melkein alkaa kutoa, mutta lanka täytyy ensin upottaa kuumaan veteen viideksitoista minuutiksi ja kietoa sitten rullan ympärille. Kutomisen jälkeen poistamme muhkurat ja korjaamme mahdolliset huonot kohdat. Sitten kumisaappaat jalassa poljemme kangasta vedessä tunnista puoleentoista tuntiin, jolloin likaa poistuu vielä. Nyt kangas voidaankin ripustaa kuivumaan ja kääriä sellaisiksi pakoiksi, joita näette kangaskaupoissa.”
Olin hämmästyksissäni saadessani tietää, että kaikki nämä vaiheet käytiin läpi kotona. Nainen myönsi, että muusta työstä voisi ansaita enemmän. Mutta hän selitti: ”Tällä tavoin aikamme on omaamme, ja tätä työtä tekemällä voimme samanaikaisesti olla kotona lastemme luona.”
Isät ja pojat työskentelevät yhdessä
Monet pojat ovat omaksuneet isänsä heille opettaman ammatin, vaikka näin ei olekaan aina. Esimerkiksi eräs mies kertoi minulle, että hän ja hänen veljensä olivat työskennelleet yhdessä isänsä kanssa 40 vuotta. He valmistavat saksia – noin viidetsadat sakset kuukaudessa. Ne on tarkoitettu sairaala-, puutarha- ja kotikäyttöön. Kysyin häneltä, miten nämä poikkeavat massatuotantona valmistetuista saksista, ja hän vastasi: ”Valmistamme jokaisen parin huolellisesti. Terät osuvat täsmällisesti kohdalleen. Vaikka saksemme maksavat hieman enemmän, ne toimivat hyvin vuosikausia.” Tällaisia ominaisuuksia ei tosiaan ole syytä väheksyä.
Eräs mies, joka työskentelee poikinensa kirjapainoalalla, auttoi minua ymmärtämään, kuinka erikoistunutta kotiteollisuus usein on. Hän sanoi: ”Naapuristossa on moniin koteihin rakennettu työpajoja kirjojen valmistamiseksi. Yhdessä kodissa suoritetaan vain yksi työvaihe, ja sitten työ siirretään toiseen kotiin seuraavaa vaihetta varten ja niin edespäin, kunnes kirja on valmis. Me painamme kotonamme ainoastaan arkit.”
Samanlaista erikoistumista on havaittavissa klassisten japanilaisten koristenukkien valmistamisessa. Eräs mies Iwatsukissa näytti minulle kotonaan olevaa työpajaa, jossa valmistetaan pelkästään nukkien päitä. Hän selitti, miten he kiinnittävät silmät aihioihin, maalaavat kasvot ja liimaavat tukan. ”Se kuulostaa yksinkertaiselta”, hän huomautti, ”mutta vie kymmenen vuotta, ennen kuin pystyy tuottamaan virheettömiä päitä. Kasvojen maalaaminen tarkasti kysyy aikaa ja vakaata kättä.”
Tässä kodissa työskentelee yhdessä kolme sukupolvea. Minut esiteltiin 81-vuotiaalle isälle, joka yhä tekee oman osansa työstä. Hänen poikansa työskentelee hänen kanssaan samassa huoneessa. Eräässä toisessa huoneessa teki isäntäni poika samaa työtä, mutta hän huolehti omista tilauksistaan.
Mies muisteli: ”Kun olin poika, tuntui maailman luonnollisimmalta asialta seurata isäni askeleita, ja olin onnellinen tehdessäni niin. Mutta koulutus on saanut jotkut lapsistamme halveksimaan kotiteollisuutta. Heidän mielestään pukeutuminen muodinmukaisesti, salkun kantaminen ja meneminen junalla töihin on ’jotakin’. Halu olla toisten nuorten kaltainen on voimakas. Mutta olen mielissäni siitä, että poikani jatkaa kotiteollisuuttamme ja hänestä on täten tullut todellinen perheenjäsen. Tekemällä taitoa vaativaa työtä, jollaista tämä on, hän voi elää mukavasti, ilman että hänen tarvitsee työskennellä kohtuuttoman pitkiä päiviä.”
Kotiteollisuudella on ilmeisesti omat hyvät puolensa. Jotkin työt vaativat käyttämään enemmän aikaa kuin toiset, mutta kaikki tarjoavat tilaisuuden työskennellä oman aikataulun mukaan.
Olen tällä kiertokäynnillämme käsitellyt aihetta ainoastaan pinnalta raapaisten. Erilaisia kotiteollisuustyöpaikkoja on lähes rajattomasti. Kaikilla valmisteilla on oma kiehtova tarinansa.
Kotiteollisuus kukoistaa, kun ihmiset työskentelevät halukkaasti. Samalla se voi osaltaan auttaa terveellistä ykseyden henkeä muodostumaan perheeseen. Kiinnostaako se sinua?
[Kuva s. 17]
’Karstattuamme villan kieputamme hahtuvaista karvaa sormiemme lomitse ja ohjaamme esilangan rukin siipikehrään’
[Kuva s. 18]
(Ks. painettu julkaisu)
3 1 2 3
Villa lajitellaan huolellisesti kolmeen luokkaan käyttötavan mukaan: 1) Naisten asusteisiin. 2) Miesten asusteisiin. 3) Mattoihin
[Kuva s. 19]
Nuken kasvojen maalaaminen tarkasti kysyy aikaa ja vakaata kättä