Mitä tein aivokasvaimelleni?
ISTUIN yhtenä hetkenä rentoutuneena tuolissa ja keskustelin normaalisti, ja seuraavana hetkenä kasvojeni kerrotaan äkisti vääristyneen, lehahtaneen kirkkaan punaisiksi ja vähitellen vaalenneen siniharmaiksi. Ruumiini jäykistyi liikkumattomaksi kuin teräsvanteiden kahlitsemana. Sitten muutuin veltoksi ja raajani alkoivat vapista. Kasvoni muuttuivat liidunvalkeiksi noin puolessa minuutissa. Hengitykseni pysähtyi ja vaikutin kuolleelta.
Aloin pian kuitenkin taas hengittää. Väri palasi kasvoille ja näytin olevan syvässä unessa. Lääkärin saapuessa olin palaamassa tajuihini, mutta tuskani olivat kovat. Olin saanut kouristuksen – elämäni ensimmäisen. Kipuni eivät aiheutuneet itse kouristuksesta vaan omista väkivaltaisista liikkeistäni kohtauksen aikana. Oikea käsivarteni oli mennyt sijoiltaan ja murtunut, ja selkärangassa oli kouristustilan aiheuttamia murtumia!
Tämä ei ollut viimeinen kamppailuni oudon voiman kanssa, joka äkisti otti ruumiini valvontaansa. Murtunut käsivarsi parani jonkin verran kolmen sairaalassaoloviikon aikana, mutta pääsin tuskin takaisin kotiin, kun sain toisen kouristuksen. Se ei ollut yhtä paha kuin ensimmäinen, mutta loukkaantunut käsivarteni vahingoittui jälleen.
Mikä aiheutti tämän ruumiinhallinnan hälyttävän menettämisen, joka iski minuun varoituksetta? Saadakseni sen selville menin tapaamaan neurologia, hermoston sairauksien erikoislääkäriä.
Syyn saaminen selville
Ensiksi suoritettu hyvin perusteellinen tutkimus ei paljastanut mitään merkittäviä ruumiillisia tai henkisiä epänormaalisuuksia. Tutkiessaan edelleen hermolääkäri otatti EEG:n (elektroenkefalogrammin) eli aivosähkökäyrästön. Noin kaksikymmentä sähköä johtavaa levyä eli elektrodia, jotka oli sijoitettu valittuihin kohtiin päätäni, otti vastaan aivoista saapuvat äärimmäisen heikot sähkövärähtelyt, ja elektroenkefalografi merkitsi niitä vastaavat käyrät liikkuvalle paperille. Normaalisti värähtelyjen taajuus on vakio ja ne ovat samat pään molemmilla puolilla. Epätavallisen hitaat, nopeat tai voimakkaat värähtelyt saattavat kuitenkin ilmaista, että jotakin on vialla. Epätavalliset sähköilmiöt vain yhdellä alueella merkitsevät tavallisesti, että siinä aivojen osassa on vikaa.
Tämä koe paljasti sen, mitä neurologi etsikin! Magneettien ohjaaman kynän piirtämä jälki paljasti epänormaalia toimintaa eräässä aivojeni osassa. Minusta piti kuitenkin ottaa lisää kokeita tämän varmistamiseksi, joten menin kolme viikkoa myöhemmin hermokirurgiseen sairaalaan. Siellä jouduin nopeasti moniin tutkimuksiin ja kokeisiin. Kaksi muuta EEG:tä vahvistivat sen, että epänormaalinen toiminta esiintyi aivojeni oikeassa puoliskossa. Tämä merkitsi, että oli tutkittava itse aivoja, jotta löydettäisiin johtolankoja salaperäisten taudinkohtausteni aiheuttajaan.
Ensiksi lääkäri ruiskutti radioaktiivista yhdistettä oikean käteni selkämyksen suoneen. Muutamassa minuutissa tämä aine kulki aivojeni lukuisten verisuonten läpi, ja geigermittarin kaltainen laite alkoi tarkkailla radioaktiivisuutta ja merkitä sen sijaintia filmille. Säteilyn voimakkuuden poikkeaminen tavanomaisesta saattaa olla merkki vahingollisista kasvaimista. Tässä suhteellisen vaarattomassa kokeessa paljastui vähäinen varjostuma, joka todisti meidän olevan pääsemässä lähemmäksi syyllistä!
Mutta tarvittiin vielä toinen koe tunnistamisen varmistamiseksi. Tähän angiografiaksi (”värikalloksi”) nimitettyyn tutkimukseen kätkeytyy joitakin vaaroja. Toiseen kaulan alueella olevista aivoihin johtavasta kahdesta suuresta valtimosta ruiskutettiin erityistä varjoainetta. Se kulkeutui pian aivojeni verisuonistoon, jolloin suonet tulivat selvemmin näkyviin röntgenkuvissa. Mutta varjoaine voi myös aiheuttaa joitakin aistiharhoja ja mahdollisesti hetkellistä sokeutta. Minun tapauksessani jälkivaikutus oli ala-arvoisuuden tunne, joka oli minulle suoritetun koko tutkimussarjan pahin osa. Minun oli pysyttävä vuoteessa kolme päivää toipuakseni.
Toisessa vaarallisessa tutkimuksessa, jota nimitetään pneumoenkefalografiaksi (”ilmakalloksi”), täytyy poistaa osa nesteestä, joka kaiken aikaa ympäröi aivoja, ja korvata se ilmalla. Ilma toimii ”varjoaineena”, joka saa aivojen muodon näkymään selvästi röntgenkuvissa. Tällöin voidaan havaita kaikki poikkeamat aivojen normaalista muodosta.
Tätä tutkimusta ei kuitenkaan tarvittu minun tapauksessani, koska angiogrammi, verisuonikuva, paljasti tilanteen. Siitä ilmeni selvästi, että aivan aivojen pinnassa sijaitsi kasvain, ja siitä ilmeni myös kasvaimen koko. Tungettelija oli paljastettu! Olin huumaantunut ja järkyttynyt saadessani tietää, että päässäni oli kuolettava kasvannainen – joka kenties kasvoi joka päivä.
Vaikka olin jo joitakin kuukausia tiennyt, että jotakin oli pahasti vialla, olin kaikkein vähiten epäillyt, että kysymyksessä olisi aivokasvain. Eihän minulla ollut koskaan elämässäni ollut edes päänsärkyä! Sain myöhemmin tietää, että kasvaimet ilmoittavat olemassaolostaan eri tavoin lajinsa ja sijaintipaikkansa mukaan. Jotta olisin ymmärtänyt, mitä minulle oli tapahtunut, minun oli opittava jotakin itse aivoista.
Suurenmoinen väline
Päämme sisäpuolella olevat vajaat puolitoista kiloa harmaata ainetta sisältää noin 10 miljardia neuroneiksi kutsuttua hermosolua – lukumäärä on 21/2 kertaa maapallon nykyinen väkiluku! Tietyt neuronien ryhmät valvovat elimistön eri toimintoja. Kun liikutamme esimerkiksi käsivarsiamme, käsiämme, reisiämme tai jalkateriämme, käsky tulee hermosolujen muodostamasta ”motorisesta keskuksesta”. Toiset neuronien ryhmät valvovat näköä, puhumista, ajatustoimintaa jne. Niiden toimintatapa on suurenmoinen.
Jokainen hermosolu toimii siten, että se sinkoaa vähäisen sähkösysäyksen toiseen etukäteen valittuun hermosoluun, joka taas lähettää omia impulssejaan toisiin hermosoluihin. Tätä voidaan verrata siihen kun käytät puhelinta ja valitset toisen puhelimen monien miljoonien joukosta ja saat nopeasti aikaan yhteyden monien johtojen ja releiden avulla. Mutta hermosolut eivät saa aikaan yhteyksiä vain miljooniin vaan miljardeihin toisiin hermosoluihin ja lähes välittömästi. Erään arvion mukaan aivojen päivittäinen toiminta ylittää satakertaisesti koko maailman kaikkien puhelinvaihteiden yhteensä suorittamien kytkentöjen määrän!
On ilmeistä, että aivosolut suoriutuvat melkoisesta työmäärästä ja siihen tarvitaan käyttövoimaa. Vaikka aivojen paino on vain noin 2 prosenttia ihmisen kokonaispainosta, aivot kuluttavat noin 25 prosenttia kaikesta elimistön käyttämästä hapesta – levossa ollessaankin – mikä on enemmän kuin minkään muun ruumiinosan kulutus. Jotta aivot saisivat kaiken tämän hapen ja muut ravinteet, kaikesta sydämen pumppuamasta verestä virtaa noin 20 prosenttia niiden läpi, mikä on noin 1400 litraa päivässä!
Mutta vaikka tiedetäänkin, että mielen pitäminen toiminnassa kuluttaa suuret määrät energiaa, on edelleen tietämättä, miten aivot täsmällisesti ottaen toimivat. Kukaan ei tiedä, mikä saa nämä miljardit hermosolut tuottamaan ajatuksia, tunteita ja unia. Eräs aivojen erikoistuntija lausui Englannin televisiossa käsityksenään jonkin aikaa sitten, että me tiedämme nykyisin aika paljon kuusta – ihmiset ovat jopa käyneet siellä. Mutta oli aika, jolloin sen ajateltiin olevan valo, joka loistaa taivaassa olevasta reiästä. Hän sanoi, että nykyinen ymmärtämyksemme aivoista ja niiden toiminnasta on suunnilleen sillä tasolla.
Aivokasvain
Oletahan nyt, että jokin tunkeutuu häiritsemään tätä suurenmoista mekanismia. Miten käy sen toiminnan? Yksi tunkeutuja on sellainen aivokasvain, joka minulla oli. Jotkin ovat syöpäkasvaimia eli pahanlaatuisia kasvaimia, jotka saattavat kasvaa sangen nopeasti ja aiheuttaa kuoleman vain muutamassa kuukaudessa. Toiset kasvavat hitaammin ja saattavat olla hyvänlaatuisia. Mutta nekin voivat aiheuttaa kuoleman, jos niitä ei hoideta.
Kuinka aivokasvaimet saavat alkunsa? Sitä ei tiedetä varmasti, vaikka yksi laji, jota nimitetään metastaattiseksi, aiheutuu elimistön toisessa osassa olevasta syövästä, joka lähettää muutamia soluja. Ne kulkeutuvat veren mukana aivoihin, missä ne muodostavat uuden soluyhdyskunnan.
Kumpikin kasvainlaji muodostuu epänormaalista kudoksesta, joka ottaa ahneesti ravintonsa aivoille tarkoitetusta verestä. Kasvainten tiedetään todellisuudessa himoitsevan verta vielä enemmän kuin itse aivojen! Kasvaessaan ne joko tuhoavat tai sysäävät syrjään ja vahingoittavat ympärillä olevia hermosoluja vaatiessaan itselleen tilaa, mikä aiheuttaa häiriöitä aivojen toimintaan, koska kudokset ovat vahingoittuneet tai aivoihin kohdistuva paine lisääntynyt.
Päänsärky, pahoinvointi ja oksetus, huimaus, mielentilan muutokset ja kouristukset saattavat kaikki olla aivokasvaimen oireita, mutta mikään näistä ei välttämättä todista, että aiheuttajana on aivokasvain. Ihmisellä saattaa esimerkiksi olla ilman mitään havaittavaa syytä koko elämänsä aikana vain yksi kouristuskohtaus.
Sellaisia taudinkohtauksia eli epileptisiä kohtauksia esiintyy, kun aivoissa on häiriö, jota voitaisiin nimittää ”sähkömyrskyksi”. Kasvain tai muu sairaus voi saada lukuisat aivosolut lähettämään sähkösysäyksiä toistuvasti yhtaikaa, jolloin syntyy paljon voimakkaampia sähkösysäyksiä kuin tavallisesti. Vaikutusalueen mukaan tämä voi aiheuttaa odottamattomia lihasten supistumisia, niin että potilas menettää äkisti tajuntansa, hänen ruumiinsa nytkähtelee tahattomasti ja hengitys pysähtyy. Sellaiset taudinkohtaukset johtavat harvoin loukkaantumisiin tai kuolemaan, elleivät aivojen sähköpurkaukset ole niin itsepintaisia, että henkilö pysyy jatkuvasti kohtauksen vallassa, jota tilaa kutsutaan nimellä status epilepticus.
Tulisiko leikata vai ei
Minun oli nyt tehtävä ratkaisu. Tulisiko minun poistattaa tunkeutuja? Ensimmäinen leikkaus aivokasvaimen poistamiseksi suoritettiin nykyaikana vuonna 1884. Potilas voi aluksi hyvin mutta kuoli noin kuukautta myöhemmin aivokalvontulehdukseen. Niistä muutamista leikkauksista, jotka suoritettiin jonkin verran myöhemmin, yli puolet johti potilaan kuolemaan ja vain noin joka kymmenes potilaista parani täysin.
Vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen aivokirurgia yleistyi ja leikkaukset alkoivat onnistua, kun kirurgit oppivat tuntemaan aivot paremmin ja kehittivät uusia leikkausmenetelmiä. Kaikkia kasvaimia ei tietenkään voida leikata. Joissakin tapauksissa vain osa kasvaimesta voidaan turvallisesti poistaa; kun pahanlaatuiset kasvaimet ulottuvat syvälle aivoihin, sädehoitoa pidetään usein parempana.
Lääkärini vakuutti kuitenkin minulle, että kasvaimeni ei melko varmasti ollut pahanlaatuinen ja että sen onnistunutta poistamista ajatellen se sijaitsi yhdessä parhaimmista paikoista, jolloin täydellisen paranemisen mahdollisuudet olivat hyvät. Hän kehotti voimakkaasti poistamaan kasvaimen, mutta jätti ratkaisun minulle. Tiesin toisista, joissa oli todettu kasvain ja jotka pelosta kieltäytyivät leikkauksesta, mutta tein ratkaisuni. Päätin, että minut leikattaisiin. Halusin tehdä kaiken mahdollisen palatakseni hyödylliseen ja normaaliin elämään, sen sijaan että kokisin terveydentilani vähittäisen rappeutumisen, mikä johtaisi varhaiseen kuolemaan.
Kaksi päivää myöhemmin kirurgi ja hänen leikkausryhmänsä, kaiken kaikkiaan kymmenen henkeä, kävivät luonani. Keskustellessamme suunnitellusta leikkauksesta ilmoitin heille, että Raamattuun perustuvien uskonnollisten käsitysteni vuoksi en halunnut heidän käyttävän verta. Muutaman päivän kuluttua kirurgi suostui suorittamaan leikkauksen käyttämällä yhtä veren korvikkeista.
Leikkaus ja toipuminen
Leikkauksen aikana lääkäri poisti kallostani noin 10 x 6 senttimetrin suuruisen palasen, jotta kasvaimen sijaintipaikkaan päästiin käsiksi. Kun aivojen sitkeään suojavaippaan eli kovakalvoon (dura mater) oli leikattu palkeenkieli, sen alla lepäävät aivot paljastuivat ja kasvain poistettiin vaikeuksitta. Sitten kovakalvo ommeltiin kiinni ja kallonpalanen pantiin paikoilleen. Olin leikkauksen jälkeen teho-osastolla vain kaksi päivää, ja viidentenä päivänä kävelin ilman apua. Yhdeksäntenä päivänä etuni oli pukeutua ja päästä kotiin vaimoni kyydissä.
Kokemukseni ei kuitenkaan loppunut tähän täysin. On ymmärrettävää, että aivot vastustavat kirurgin veitsen tunkeutumista. Hän ei voi olla tuhoamatta joitakin hermosoluja ja vahingoittamatta toisia poistaessaan kasvaimen. Esiintyy turvotusta. Vahingoittuneet hermosolut tarvitsevat toipumisaikaa. Syntyy arpikudosta. Toisin kuin muut solut, aivosolut eivät tuhouduttuaan korvaannu uusilla, mutta jonkin selittämättömän ja samalla suurenmoisen tapahtumainkulun välityksellä ne voivat ennallistaa sillä alueella olleet yhteydet, josta kasvain poistettiin. Tämä vie aikaa.
Vaikka näytin olevan toipumassa hyvää vauhtia, koin kuusi kuukautta leikkauksen jälkeen kolme kouristusta. Sain tietää, että täysi toipuminen voisi kestää kolme vuotta, mutta ainakin toipuisin. Ajattelukykyni ei huonontunut lainkaan, ja muistini on yhtä hyvä kuin se on aina ollut.
Olen sangen kiitollinen kirurgille hänen suuresta taitavuudestaan ja vilpittömille ystäville, jotka kävivät katsomassa minua sairaalassaoloaikoinani. Olen myös kiitollinen siitä, että kykenen edelleen ilmaisemaan arvostukseni Luojalle, joka antoi ruumiillemme niin suurenmoisen toipumiskyvyn. Todellisuudessa arvostukseni itse elämää kohtaan on lisääntynyt. On niin hyvä olla elossa! – Lähetetty.
[Kuva s. 8]
Puhe
Ajatustoiminta
Lihasliikkeet
Kuulo
Näkö
Lihasliikkeiden koordinointi