Television vaikutus

TELEVISIO on aikaansaanut vallankumouksen viestinnän alalla. Sen välityksellä ihmiset voivat seurata yksityiskohtaisesti tapahtumia, jotka sattuvat heidän ympäristössään tai maissa, jotka sijaitsevat tuhansien kilometrien päässä. Televisiokamera on tunkeutunut jopa kauas lähiavaruuteen.

Yhdysvalloissa 95–98 prosentilla ihmisistä on televisiovastaanotin ja se sijoittuukin lukumäärässä puhelimen edelle viestintävälineenä. Tuoreen tilaston mukaan Suomen talouksista noin 91 prosentilla on televisiovastaanotin. Eräs julkaistu selonteko osoittaa, että yhdysvaltalaiset käyttävät keskimäärin noin 17 tuntia viikossa televisiovastaanottimien ääressä. Suomessa, jossa televisio-ohjelmia lähetetään enimmäkseen vain iltaisin, katsotaan televisiota noin 10–12 tuntia viikossa.

Kasvattaja tri S. I. Hayakawa huomautti: ”Kun television sanoma – sanat, joiden lisäpontena on musiikkia, kuvia ja toimintaa – vastaanotetaan pimennetyssä huoneessa ja toistetaan uudelleen ja uudelleen, se on tehokkainta viestintää, mitä maailmassa on koskaan päästetty valloilleen.”

Televisio voi olla hyödyllinen

Televisiolla on epäilemättä vaikuttavana ja helposti vastaanotettavana viestintätapana suunnattomat mahdollisuudet hyödyttää ihmiskuntaa. Se voi tutustuttaa katsojan kaukaisissa paikoissa asuvien lähimmäistensä ajattelutapaan, elintapaan ja olosuhteisiin.

Televisio on tehnyt mahdolliseksi seurata myös joitakin tervehenkisiä viihdeohjelmia. Oman kotinsa rauhassa katselija voi nauttia Aleksis Kiven näytelmästä, Metropolitan-oopperan esityksestä, baletista ja konserteista. Englannissa tuotetaan mm. televisio-ohjelmia, joista voi nauttia sekä ääniesityksenä että ilman ääntä. Kun näyttelijät puhuvat toisilleen (joka tapahtuu hyvin harvoin), he käyttävät myös elekieltä. Näin sekä kuulevilla että kuulovammaisilla on mahdollisuus nauttia sekä ohjelman viihteellisestä että sen valistavasta puolesta.

Televisio on osoittautunut erittäin hyödylliseksi myös opetuksen alalla. Sen avulla on mahdollista seurata vaihtelevaa opetusaineistoa, jossa nähdään sekä opettaja että kaikki ne havainnolliset kokeet ja visuaaliset esimerkit, joita hän saattaa käyttää. Joku voi opiskella opetustelevision avulla matematiikkaa, erilaisia luonnontieteitä, kodinhoidon perustaitoja, kieliä sekä monia muita hyödyllisiä asioita. Monet nauttivat ”visuaalisista esseistä”, joissa hyviin taide-esityksiin, kuten musiikkiin tai tanssiin, liittyy alan asiantuntijan selostus. Joissakin maissa käytetään televisiota, kun pyritään vähentämään lukutaidottomuutta. Kehitysmaat ovat havainneet sen tehokkaaksi välineeksi, kun koulutetaan ihmisiä ammatteihin siellä, missä ei ole riittävästi päteviä opettajia. Ja televisioesityksiä voidaan tallentaa kuvanauhaan uudelleen käytettäväksi.

Nuoret katselijat voivat usein keskustella järkevästi asioista, joista ennen televisiota eläneet sukupolvet eivät uneksineetkaan, ja televisio saattaa lisätä hyvin nuorten lasten sanavarastoa, joskin sillä on usein vastakkainen vaikutus iäkkäämpään nuorisoon.

Televisio on kuitenkin vain viestintäväline. Se, hyödyttääkö se sinua henkilökohtaisesti, riippuu siitä millaisia ohjelmia katselet. Monet ovat korottaneet äänensä moittiakseen useiden televisio-ohjelmien alhaista tasoa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa televisiota on arvosteltu siitä, että se ”vetoaa yleisen maun pienimpään yhteiseen nimittäjään”.

Materialismia ja sukupuolista moraalittomuutta

Monet televisioesitykset synnyttävät katsojassa halun materialistisiin tavoitteisiin, joilla saattaa olla vain vähän käytännöllistä arvoa. Kirjoittaessaan aiheesta The Atlantic-lehteen vuoden 1974 helmikuussa L. E. Sissman viittaa ”hirvittäviin urheiluotteluihin . . . joissa riiputetaan houkuttelevia materialistisia porkkanoita” osanottajien edessä ”ja jotka panevat meidät [kuuntelijat] vapisemaan kiihkosta palkintoa tavoittelevien puolesta”.

Monet mainospalat suunnitellaan niin, että ihmiset saadaan haluamaan tavaroita, joita he eivät tarvitse, joihin heillä ei ole varaa tai jotka eivät todellisuudessa poikkea niistä tuotteista, joita heillä jo on. Ja ajattelepa sellaisten mainosten vaikutusta, jotka saavat lapset vaatimaan ruokavaliota, joka sisältää jatkuvasti leivoksia, pikkuleipiä, virvoitusjuomia ja sokeroituja hiutaleita.

Television suuntaus kohti ”uutta moraalia” on myös masentavaa. Järkyttyneet katselijat ovat nähneet esityksiä, joissa on näytetty homoseksuaalisuutta ja lesbolaisuutta. Julkeaa alastomuutta on esitetty monien maitten yleisten ohjelmaverkostojen lähetyksissä. Huvinäytelmissä on usein kyseenalaista huumoria. Joissakin televisiosarjafilmeissä aviorikosta ja haureutta käsitellään hyvinkin yksityiskohtaisesti.

Tällaiset ohjelmat saattavat kuvata sukupuolista moraalittomuutta keinona, jonka avulla voi paeta näivettyneen aviosuhteen pettymyksiä. Varomaton katselija voisi helposti samastaa itsensä näyttelijöiden kanssa ja saattaisi etsiä samanlaisia ratkaisuja omiin pulmiinsa. Kuinka epäviisasta onkaan asettua alttiiksi sellaisille vaaroille, kun otetaan huomioon Jumalan näkökanta sukupuolisesta moraalittomuudesta, joka mainitaan esimerkiksi 1. Korinttolaiskirjeen 6:9, 10:ssä: ”Älkää eksykö. Eivät haureelliset, . . . eivät avionrikkojat . . . eivät miehet, jotka makaavat miesten kanssa, . . . peri Jumalan valtakuntaa.”

Kaikki televisio-ohjelmat eivät tietysti ole laadultaan näin ala-arvoisia. Ja kun kuvaruudussa näkyy jotakin vastenmielistä, sinulla on vapaus vaihtaa kanavaa tai sulkea vastaanotin kokonaan. Katsomiesi televisio-ohjelmien laatu riippuu suuresti sinusta itsestäsi. Jos olet valikoiva, televisio voi hyödyttää sinua.

Television vaikutus ihmissuhteisiin

Olemme havainneet, että televisio voi tuoda kaukaiset tapahtumat ja ihmiset suoraan kotiimme. Se voi myös vetää perheenjäseniä yhteen – istumaan ja katselemaan mieluista ohjelmaa. Voiko televisio näin ollen toimia ihmisiä yhdistävänä voimana? Lähentääkö se perheenjäseniä toisiinsa? Se voi, mutta usein televisiolla on päinvastainen vaikutus. Kuinka niin?

Kun joku ennen aikaan halusi tietää paikallisesti tai maailmanlaajuisesti tärkeistä tapahtumista tai asioista, hän hankki tätä tietoa keskustelemalla suoranaisesti toisten ihmisten kanssa. Ystävät kokoontuivat kylän kaivolle tai yleiselle kauppapaikalle vaihtaakseen uutisia ja mielipiteitä. Mutta television kautta ihmiset voivat saada saman tiedon naapureistaan riippumatta. Jos he eivät ole varovaisia, he voivat sallia television tukahduttaa heidän luonnollisen halunsa keskinäiseen kanssakäymiseen. Muuan kirjoittaja puhui televisionkatselijoista ”nimettöminä yleisösaarekkeina, jotka juuri ovat eronneet toisistaan”.

Voiko perhepiirille käydä samalla tavalla? No, saavatko perheen jäsenet tavallisesti hyötyä keskinäisestä kanssakäymisestä katsellessaan televisiota? Rakentaako pelkästään se tosiasia, että he istuvat lähekkäin, yhteenkuuluvuuden tunteen? Kirjoitus, jonka otsikkona on: ”Perhe-elämä Yhdysvalloissa”, huomauttaa:

”Perheen jäsenet eivät viihdytä toisiaan, kun perhe katselee televisiota; todellisuudessa varsin usein kukin televisio-ohjelmaa katseleva jättää huomiotta kaikki muut läsnä olevat perheenjäsenet. Televisioviihde on kuin yksisuuntainen katu, eikä siihen liity mitään ponnistelua perheen taholta.”

Mutta perheen televisionkatselun ei tarvitse muodostua tällaiseksi. Jotakin voidaan tehdä sen varmistamiseksi, ettei televisio pääse iskemään kiilaa perheenjäsenten välille. Esimerkiksi aterioiden aikoina perheiden on epäviisasta antaa televisiovastaanottimen ryöstää heiltä tilaisuutta nauttia toistensa kanssa keskustelemisesta. Televisio-ohjelmien kirjoittaja ja tuottaja Norman S. Morris sanookin:

”Riippumatta siitä pitävätkö vanhemmat parempana aterioida lapsen kanssa tai erikseen, televisiovastaanotinta ei tulisi avata. Ruokailuajan pitäisi olla miellyttävä tuokio; se varaa perheenjäsenille täydellisen tilaisuuden olla keskenään kanssakäymisessä. Ruokailuaikojen varaamat mahdollisuudet yhdessäoloon ovat hyvin arvokkaat perheyksikön mielenterveydelle.”

Myös valikoivuus sen suhteen mitä katselet edistää osaltaan yhteydenpitokanavien säilymistä avoimina. Jos perheet valitsevat mukaan kiinnostavia ja opettavia ohjelmia, televisio voi olla kimmokkeena laajempaan ajatustenvaihtoon. Ohjelmat, jotka esittävät havainnollisesti, kuinka valmistetaan maukas ruokalaji tai kuinka tehdään tai korjataan esineitä, voivat johtaa perheen eloisaan keskusteluun ja hyödylliseen toimintaan. Norman Morris kirjoittaa: ”Television suurin voima ilmenee joskus sen jälkeen, kun vastaanotin suljetaan.”

Televisioväkivallan ongelma

Jotkut arvioivat monien televisio-ohjelmien haitallisimmaksi piirteeksi niiden korostaman väkivallan. Muutamille ohjelmille on luonteenomaista väkivaltaisuuksien toistuminen muutaman minuutin välein, ja tämä saattaa jatkua tunnista toiseen, joissakin maissa läpi koko päivän. Säännöllinen katselija voi nähdä kymmenen vuoden aikana 10000 murhaa. Tällä on pakostakin epäsuotuisia vaikutuksia.

Esimerkiksi vuonna 1973 Yhdysvalloissa esitettiin televisio-ohjelma, jossa näytettiin, miten kaksi nuorta naista puukotettiin. ”Kaksi viikkoa myöhemmin”, mainitsee TV Guide -lehdessä 2. helmikuuta 1974 ilmestynyt artikkeli, ”eräs 17-vuotias atlantalainen poika myönsi tappaneensa nuoren naisen menetellen suunnitelmallisesti saman esityksen mukaisesti.” Samanlainen tapaus sattui myöhemmin keväällä, kun 16-vuotias englantilainen poika potki vanhan miehen kuoliaaksi jäljitellen televisioelokuvaa. Edellä mainitun kirjoituksen laatija Jean Davison selittää:

”Tunnustaessaan murhat nämä kaksi tappajaa näyttivät melko tunteettomilta. Useimmat käyttäytymistä tutkivat tiedemiehet ajattelevat, että väkivallan katseleminen ei ainoastaan tee sekä normaaleja että epänormaaleja ihmisiä aggressiivisemmiksi, vaan tutkimus osoittaa myös, että se saa ihmiset taipuvaisemmiksi olemaan tunteettomia toisten suorittaman väkivallan suhteen.”

Televisio ja lapset

Vaikka nuoret saattavatkin hyötyä joistakin ohjelmista, huonot televisio-ohjelmat vaikuttavat erityisen helposti juuri heihin. Tämä johtuu osaksi siitä, että he yleensä käyttävät paljon aikaa television katseluun. Jotkut lapset uhraavat 6:n ja 16:n ikävuoden välisenä aikana 12000 tuntia tai enemmänkin television katseluun (noin kolme tuntia päivässä). Se vastaa monien lasten koulussa viettämän ajan määrää. Joidenkuiden kohdalla television parissa vietetty aika on lähes kaksinkertainen.

Ongelmaan liittyy myös se, että hyvin nuoret lapset uskovat sen, mitä he näkevät televisiosta; he eivät näe eroa todellisuuden ja mielikuvitusmaailman välillä. Lasten on myös vaikea yhdistää tapahtumia kokonaisuuteen. Kuinka heihin vaikuttaa esimerkiksi se, kun he näkevät ”mukavan kaverin” tekevän jotakin väärää? Eräs Isossa-Britanniassa hyväksytty säädös, jonka tarkoituksena on hillitä televisiossa esitettävän väkivallan määrää, totesi: ”Hyvät ihmiset, jotka tekevät pahaa hyvien päämäärien saavuttamiseksi, välittävät huonon sanoman nuorille lapsille.”

Lapsi, joka katselee televisiota muutaman tunnin päivittäin, näkee huomattavan määrän väkivaltaa. Koska lapset ovat luonnostaan jäljittelijöitä, tämä voi merkitä jopa ”normaaleille” lapsille voimakasta kannustinta toistaa sitä, mitä he näkevät. Lapsipsykologi tri Robert M. Liebert huomautti: ”Jopa täysin normaalit lapset jäljittelevät televisiossa näkemäänsä yhteiskunnanvastaista käyttäytymistä, eivät pahanilkisyydestä, vaan uteliaisuudesta.”

Jotkut puolestaan väittävät, että vain vähäinen osa lapsista reagoi televisioväkivaltaan tällä tavalla. Pitäisikö tämän muuttaa asiaa? Yhdysvaltain lääkintöhallituksen entinen pääjohtaja tri Jesse L. Steinfeld mainitsi vuonna 1972:

”Tärkeintä tässä on se, että televisiossa nähdyn väkivallan ja myöhemmän käyttäytymisen välillä on osoitettu olevan syy-yhteys. Ja mielestäni ei ole tarpeen väitellä siitä, onko luku 10 prosenttia, 20 prosenttia vai 30 prosenttia. Me muodostamme väekkään kansan, ja jos 10 prosenttia 20 miljoonasta lapsesta tulee aggressiiviseksi ja ryhtyy yhteiskunnanvastaisiin tekoihin, on se aivan liian monta.”

On tietysti niin, että väkivalta on ollut osa ihmiskunnan kokemuspiiriä kautta ihmisen olemassaolon vuosituhansien, eikä sitä voida salata lapsilta. Mutta valppaat vanhemmat oivaltavat, että mitään hyvää tarkoitusta ei palvella, jos lasten sallitaan imeä itseensä raakuutta tuntien ajan joka päivä. Raamattuun uskovat vanhemmat voivat selittää lapsilleen, että sotaisuus ja väkivalta liittyvät läheisesti itsekkäisiin aistillisiin haluihin, kun näiden sallitaan vaikuttaa esteettömästi. (Jaak. 4:1–3) He voivat myös osoittaa, ettei ihminen voi koskaan ratkaista ongelmiaan väkivaltaisin keinoin, sillä ”miehen viha ei toteuta Jumalan vanhurskautta”. (Jaak. 1:20) Jumala itse tulee toimimaan maan vapauttamiseksi väkivallasta ja niistä, jotka sitä aiheuttavat. – Dan. 2:44; 2. Tess. 1:6–8.

Muita ansoja

On selvää, että vaikka televisiolla on suuret mahdollisuudet aikaansaada hyvää, se voi olla uhka siellä, missä puuttuu itsekuria. Eräs huomattava ansa on se, että koska television saa toimimaan vain napin painalluksella, monet tuhlaavat suunnattomat määrät aikaa television ääressä. Vaikka sopiva määrä rentoutumista tai ajanvietettä on hyödyksi, on sillä liian suurina määrinä ja usein toistuvana vahingollinen vaikutus.

Life-lehti mainitsi 10. syyskuuta 1971 erikoisartikkelissaan, jossa arvioitiin television vaikutusta: ”Joka neljäs katselija ’tuntee syyllisyyttä’ katselemiseen käyttämänsä ajan vuoksi.” Lisäsyynä tähän syyllisyydentuntoon on epäilemättä se, että monet pihistävät aikaa television katseluun taloustöistä, kotiläksyistään ja muista välttämättömistä toimista.

Jotkut, joilta on riistetty televisio, ovat kokeneet jopa ”psykologisia vieroitusoireita”. Psykologi Henner Ertel mainitsi: ”Televisiota säännöllisesti katseleville ihmisille monet käyttäytymisen muodot liittyvät vähitellen niin läheisesti televisioon, että he kokevat kielteisiä vaikutuksia, jos joku ottaa heidän vastaanottimensa pois. Ongelmana on riippuvaisuus.” Sinä et tietysti halua television vaikuttavan itseesi tällä tavalla.

Tiedotus-, koulutus- ja ajanvieteohjelmien välittäjänä televisio voi hyödyttää sinua ja perhettäsi. Varo kuitenkin sallimasta sen hallita sinua. Ole valikoiva sen suhteen, mitä katselet; varmistaudu siitä, ettei se estä perheen yhteenkuuluvuuden tunnetta, vaan edistää sitä. Ja valvo tarkasti televisiolle omistetun ajan määrää. Näin televisiolla voi olla hyödyllinen vaikutus elämääsi.