Tulisiko papeilla olla oikeus mennä naimisiin?
KATOLISIA pappeja jakaa myös toinen kiistakysymys: tulisiko papeilla olla oikeus mennä naimisiin?
Kirkkolaki kieltää pappia menemästä naimisiin. Hänen täytyy pysyä selibaatissa. Jos pappi menee naimisiin ilman erivapautusta, joka vapauttaisi hänet lupauksistaan, niin hänet erotetaan kirkon yhteydestä.
Viime aikoina monet papit ovat kuitenkin vaatineet muutosta. He haluavat oikeutta mennä naimisiin ja pysyä silti pappeina. National Catholic Reporter suoritti vuonna 1966 mielipidetutkimuksen, joka osoitti, että 62 prosenttia haastatelluista papeista sanoi, että heillä pitäisi olla oikeus mennä naimisiin.
Vuonna 1967 paavi Paavali VI kuitenkin julkaisi kiertokirjeensä Sacerdotalis Caelibatus (Pappien selibaatti). Siinä vahvistettiin kirkon ’kova linja’ tässä asiassa ja tuomittiin julkinen keskustelu siitä. Paavi selitti: ”Kirkko on satoja vuosia vaalinut pappien selibaattia kuin säihkyvää jalokiveä, ja se säilyttää sen arvon vähentymättömänä.”
Tämä ei kuitenkaan estänyt pappeja keskustelemasta julkisesti ongelmasta. Kaikkialla maailmassa he esittivät jatkuvasti vastalauseita.
Esimerkiksi vuoden 1969 alussa Pariisista tullut uutinen, joka ilmestyi Melbourne Herald -lehdessä, sanoi: ”425 ranskalaisen katolisen papin ryhmä tuomitsi tänään kirkon auktoriteetin ja vaati oikeutta mennä naimisiin.” Myöhemmin samana vuonna Italian pappien keskuudessa suoritettu tutkimus osoitti enemmistön heistä suosivan pappien avioitumista.
Roomalaiskatolinen kardinaali John Wright Pittsburghista Yhdysvalloista sanoi, että kirkon jyrkkä asenne selibaatin suhteen on suurimpia syitä katolisten pappien lukumäärän vähenemiseen. Tämän mielipiteen tueksi New York Times huomautti, että erivapautta selibaattilupauksestaan anovien määrä on nyt ”yli kymmenkertainen verrattuna vuoteen 1963 erään Vatikaanin salaisen raportin mukaan, jonka torinolainen sanomalehti La Stampa paljasti tänään”. Toiset eivät kysyneet lupaa. He vain lähtivät.
Tällä on ollut vaikutuksensa myös niihin nuoriin miehiin, jotka ovat harkinneet papinuraa. Katolinen kirjailija Daniel Callahan sanoo:
”Yksi näistä uusista seikoista on viime aikoina tapahtunut kiihtyvä pappiskokelaitten määrän väheneminen . . . Vaikka tätä suuntausta ei suinkaan voida pelkästään laskea selibaattikysymyksen syyksi, niin se on kuitenkin tavallisimpia syitä siihen, miksi nuoret miehet eivät antaudu pappisalalle.
”Tilanne on jo kriittinen joissakin osissa maailmaa. Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen aikana brasilialainen piispa Peter Knopp sanoi: ’Meidän on tehtävä valinta heti: joko me lisäämme pappien lukumäärää, sekä selibaatissa että naimisissa olevien, taikka odotamme kirkon luhistumista latinalaisessa Amerikassa.’”
Mistä selibaatti on alkuisin?
Jotkut uskovat, että selibaatin on varmasti pannut alulle Jeesus Kristus tai hänen apostolinsa. He ovat siksi hämmästyneitä lukiessaan esimerkiksi edesmenneen paavi Johannes XXIII:n lausunnon, kun hän sanoi:
”Papillinen selibaatti ei ole uskonkappale. Raamattu ei vaadi sitä. On jopa helppo aikaansaada muutos. Otan kynän käteeni, kirjoitan julistuksen, ja seuraavana päivänä papit, jotka haluavat, voivat mennä naimisiin. Mutta minä en voi kirjoittaa.”
Miksi hän ei voi? Yksi monista syistä on se, että kysymyksessä on syvälle juurtunut kirkon perinne. Ensimmäinen kirkolliskokous, joka kielsi avioliiton korkeimmalta papistolta, pidettiin neljännellä vuosisadalla Elvirassa Espanjassa. Vuosisatojen kuluessa muut määräykset vahvistivat tämän. Sitten protestanttisen uskonpuhdistuksen aikana 16. vuosisadalla Trenton kirkolliskokous sääti lain, joka teki selibaatin pakolliseksi. Se on pysynyt lähes muuttumattomana nykyaikaan asti.
Selibaatti on siis perinteen tuote. Edesmennyt korkea-arvoinen katolinen teologi Charles Davis sanoikin:
”Kielto ei ole alkuperältään kristillinen; se on hyvin vanha uskonnon historiassa. Sen omaksuminen kristillisyyteen liittyi osana yleiseen siirtymiseen kohti pakanuutta . . .
”Huoli siitä, ettei kirkon omaisuus joutuisi maalliseen valvontaan, vahvisti selibaattivaatimuksen keskiajalla.”
Ei Jeesus eivätkä hänen apostolinsa vaatineet selibaattia Jumalan palvelijoilta. Vaikka he osoittivat, että naimattomalla henkilöllä olisi suurempi vapaus palvella Jumalaa, niin he eivät säätäneet selibaattilakia. – Matt. 19:11, 12; 1. Kor. 7:32–38.
Jumalan oma sana, Raamattu, sanoo katolisen Douay-käännöksen mukaan: ”Niin tulee siis piispan olla moitteeton, yhden vaimon mies . . . joka hyvin hallitsee oman kotinsa, pitäen lapsensa alamaisina kaikessa puhtaudessa.” Se sanoo myös: ”Olkoot diakonit yhden vaimon miehiä, jotka hallitsevat hyvin lapsensa ja oman kotinsa.” (1. Tim. 3:2–4, 12) Oppi pappien selibaatista ei ole siis lähtöisin Jumalasta, sillä hänen oma Sanansa ilmaisee selvästi, että hänen palvelijoillaan on oikeus mennä naimisiin.
Mistä sitten ovat lähtöisin sellaiset opit, jotka ovat vastoin Jumalan tahtoa? Jumalan oma sana vastaa: ”Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty ja jotka kieltävät menemästä naimisiin.” – 1. Tim. 4:1–3.
Ei ole siis ihme, että tämän asian suhteen on niin paljon hämmennystä katolisessa kirkossa. Ja hämmennys tulee ilmeisesti jatkumaan, sillä saksalainen teologi Hans Küng sanoi: ”Tämä asia ei epäilemättä jää katolisessa kirkossa rauhaan, ennen kuin selibaatti palautetaan jälleen yksilön vapaaehtoisen valinnan varaan, niin kuin se oli alun perin.”