Naḥmanides – osoittiko hän vääräksi kristillisyyden?

KESKIAIKA. Mitä se tuo mieleesi? Ristiretket? Inkvisition? Kidutuksen? Vaikkei tuohon aikakauteen tavallisesti liitetä avointa uskonnollista keskustelua, niin siihen ajoittuu – vuoteen 1263 – yksi Euroopan historian ainutlaatuisimmista juutalaisten ja kristittyjen välisistä väittelyistä. Ketkä siihen osallistuivat? Mitä kysymyksiä herätettiin? Miten se voi auttaa meitä nykyään tunnistamaan tosi uskonnon?

Miksi väittely järjestettiin?

Läpi keskiajan roomalaiskatolinen kirkko esiintyi tosi uskontona. Juutalainen kansa ei kuitenkaan koskaan ollut luopunut väitteestään, että se on Jumalan valittu kansa. Kirkon kykenemättömyys saada juutalaiset vakuuttumaan siitä, että näiden oli käännyttävä, johti turhautumiseen sekä toistuviin väkivallantekoihin ja vainoon. Ristiretkien aikana teurastettiin tai poltettiin roviolla kymmeniätuhansia juutalaisia, kun heidän annettiin valita kasteen ja kuoleman välillä. Monissa maissa kirkon ruokkima antisemitismi oli aivan yleistä.

1100- ja 1200-luvun katolisessa Espanjassa vallitsi kuitenkin erilainen ilmapiiri. Juutalaisille sallittiin uskonnonvapaus – kunhan he vain eivät hyökänneet kristinuskoa vastaan – ja he pääsivät jopa tärkeisiin asemiin kuninkaallisessa hovissa. Mutta kun tällaista suopeutta oli jatkunut yhden vuosisadan verran, dominikaanipapit ryhtyivät toimiin vähentääkseen juutalaisten vaikutusta yhteiskuntaan ja käännyttääkseen juutalaiset katolilaisuuteen. Dominikaanit painostivat Aragonian kuningasta Jaakko I:tä järjestämään virallisen väittelyn, jonka tarkoituksena oli todistaa juutalaisen näkemyksen huonommuus ja kaikkien juutalaisten kääntymisen välttämättömyys.

Tämä ei ollut ensimmäinen juutalaisten ja kristittyjen välinen väittely. Pariisissa oli pidetty virallinen väittelytilaisuus vuonna 1240. Sen päätarkoituksena oli ollut panna koetukselle Talmud, yksi juutalaisten pyhistä kirjoista. Juutalaisille osanottajille ei kuitenkaan ollut juuri annettu vapautta puhua. Kirkon julistettua saaneensa voiton tässä kiistelyssä, Talmudeja poltettiin röykkiöittäin kaupungin aukioilla.

Aragonian kuninkaan Jaakko I:n suvaitsevampi asenne kuitenkin esti tällaisen pilaoikeudenkäynnin. Koska dominikaanit tajusivat tämän, he kokeilivat toisenlaista lähestymistapaa. Kuten Hyam Maccoby asian esitti kirjassaan Judaism on Trial, he kutsuivat juutalaiset väittelyyn, joka käytäisiin ”kohteliaisuuteen ja suostutteluun verhottuna, ei tuomiten, kuten Pariisissa oli tehty”. Dominikaanit nimittivät pääedustajakseen Pablo Christianin, katolilaisuuteen kääntyneen juutalaisen, josta oli tullut dominikaanipappi. Dominikaanit olivat varmoja siitä, että hyödyntämällä Pablo Christianin tietoja Talmudista ja rabbiinisista kirjoituksista he voisivat todistaa olevansa oikeassa.

Miksi juuri Naḥmanides?

Vain yksi henkilö Espanjassa oli hengellisesti niin merkittävä, että hän saattoi edustaa väittelyssä juutalaisia: Moses ben Naḥman eli Naḥmanides.a Hän oli syntynyt Geronan kaupungissa noin vuonna 1194 ja oli jo teini-iässä tullut tunnetuksi Raamatun ja Talmudin tuntijana. 30-vuotiaana hän oli kirjoittanut selityksiä suurimpaan osaan Talmudia, ja kohta tämän jälkeen hän oli tärkeimpiä välittäjiä Maimonideen kirjoituksia koskeneessa kiistassa, joka uhkasi jakaa juutalaisen yhteisön.b Naḥmanidesta pidetään sukupolvensa suurimpana juutalaisena Raamatun ja Talmudin tuntijana ja toiseksi suurimpana vaikuttajana kenties vain Maimonideen jälkeen tuon ajan juutalaisuudessa.

Naḥmanidesilla oli laaja vaikutusvalta Katalonian juutalaisyhteisössä, ja jopa kuningas Jaakko I kääntyi hänen puoleensa joissakin valtiollisissa asioissa. Hänen terävää ajattelukykyään kunnioittivat niin juutalaiset kuin ei-juutalaisetkin. Dominikaanit tajusivat, että nöyryyttääkseen juutalaiset perin juurin oli väittelyyn saatava tuo juutalaisten merkittävin rabbi.

Naḥmanides suhtautui kutsuun nihkeästi, sillä hän ymmärsi, ettei dominikaaneilla ollut aikomustakaan keskustella rehdisti. Hän joutuisi vastaamaan kysymyksiin muttei saisi esittää niitä. Hän kuitenkin myöntyi kuninkaan pyyntöön mutta pyysi, että hän saisi vastatessaan puhua vapaasti. Kuningas Jaakko I suostui tähän. Tällainen suostumus suhteellisen vapaaseen puhumiseen oli keskiajan oloissa ennenkuulumatonta ja täysin ainutkertaista, selvä todiste kuninkaan syvästä arvostuksesta Naḥmanidesta kohtaan. Naḥmanides oli siitä huolimatta levoton. Mikäli hänen katsottaisiin olevan väittelyssä liian vastahankainen, siitä olisi tuhoisat jälkiseuraukset sekä hänelle että juutalaiselle yhteisölle. Väkivalta voisi leimahtaa ilmiliekkeihin milloin tahansa.

Naḥmanides ja Pablo Christiani vastakkain

Väittely käytiin pääasiassa kuninkaan palatsissa Barcelonassa. Istuntoja oli neljä: heinäkuun 20., 23., 26. ja 27. päivänä 1263. Kuningas itse toimi jokaisessa niissä puheenjohtajana ja läsnä oli myös kirkon ja valtion arvohenkilöitä sekä paikallisia juutalaisia.

Kirkolla ei missään vaiheessa ollut epäilyjä väittelyn lopputuloksesta. Dominikaanien virallisen kertomuksen mukaan väittelyn tarkoituksena ei ollut asettaa uskoa kiistanalaiseksi, aivan kuin siihen liittyisi epäilyjä, vaan murskata juutalaisten virheet ja tehdä loppu monien juutalaisten luottavaisesta uskosta.

Lähes 70 ikävuodestaan huolimatta Naḥmanides osoitti kykenevänsä ajattelemaan kirkkaasti, kun hän pyrki rajoittamaan keskustelun peruskysymyksiin. Hän sanoi alkajaisiksi: ”[Aiemmat] kansojen ihmisten ja juutalaisten väliset kiistelyt ovat koskeneet monia sellaisia uskonnollisten tapojen piirteitä, joista uskon perusperiaate ei riipu. Tässä kuninkaallisessa oikeudessa toivon kuitenkin saavani väitellä ainoastaan sellaisista asioista, joihin koko ristiriita pohjautuu.” Silloin sovittiin, että keskustelua käytäisiin vain siitä, oliko Messias jo tullut, oliko hän Jumala vai ihminen ja onko tosi laki juutalaisilla vai kristityillä.

Ensimmäisessä puheenvuorossaan Pablo Christiani julisti todistavansa Talmudin avulla, että Messias oli jo tullut. Naḥmanides vastasi tähän, että jos näin olisi, niin miksi rabbit, jotka uskoivat Talmudiin, eivät hyväksyneet Jeesusta. Sen sijaan että Christiani olisi keskittynyt perusteissaan selvään raamatulliseen todisteluun, hän viittasi kerta toisensa jälkeen hämäriin rabbiinisiin katkelmiin perustellessaan väitteitään. Naḥmanides kumosi ne kohta kohdalta osoittamalla, että niitä lainattiin ottamatta huomioon tekstiyhteyttä. Järkikin sanoi, että Naḥmanides pystyi osoittautumaan pätevämmäksi väittelemään näistä kirjoituksista, joiden tutkimiseen hän oli omistanut koko elämänsä. Silloinkin kun Christiani viittasi Raamattuun, hänen todistelunsa pohjautui kohtiin, jotka oli helppo kumota.

Vaikka Naḥmanides ei saanut kuin vastata kysymyksiin, hän kykeni esittämään vahvoja perusteita sille, miksi juutalaiset sen enempää kuin muutkaan ajattelevat ihmiset eivät voineet hyväksyä katolisen kirkon asemaa. Kolminaisuusopista hän julisti: ”Kenenkään juutalaisen tai muun ihmisen mieli ei salli hänen uskoa, että taivaan ja maan – – Luoja kulkisi juutalaisnaisen kohdun kautta – – ja myöhemmin hänet – – [luovutettaisiin] vihollisilleen, jotka – – surmasivat hänet.” Naḥmanides sanoi ytimekkäästi: ”Sitä mihin te uskotte – ja mikä on vakaumuksenne perusta – ei [järkevä] mieli voi hyväksyä.”

Naḥmanides korosti kirkon valtavaa verivelkaa tuomalla esiin epäjohdonmukaisuuden, joka vielä tänä päivänä estää monia juutalaisia edes harkitsemasta sen mahdollisuutta, että Jeesus olisi Messias. Hän sanoi: ”Profeetta sanoo, että Messiaan aikana – – he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan. Nasaretilaisen päivistä tähän saakka on koko maailma ollut täynnä väkivaltaa ja ryöstöä. Kristityt vuodattavat enemmän verta kuin kaikki muut kansakunnat, ja lisäksi he elävät moraalittomasti. Miten vaikeata olisikaan teille, herrani ja kuninkaani, sekä näille teidän ritareillenne, jos he – – [eivät] enää opettelisi sotimaan!” (Jesaja 2:4.)

Neljännen istunnon jälkeen kuningas julisti väittelyn päättyneeksi. Hän sanoi Naḥmanidesille: ”En ole koskaan nähnyt miestä, joka olisi ollut väärässä yhtä taitavasti kuin te.” Lupauksensa mukaisesti, joka oli taannut Naḥmanidesille puhevapauden ja suojelun, Aragonian kuningas Jaakko I lähetti hänet kotiin 300 dinaarin lahja matkassaan. Geronan piispan pyynnöstä Naḥmanides laati väittelystä pöytäkirjan.

Vaikka dominikaanit julistivat voittaneensa kirkkaasti, he olivat selvästikin poissa tolaltaan. Myöhemmin he syyttivät Naḥmanidesta kirkon rienaamisesta ja käyttivät todisteena hänen väittelyä koskeneita kirjoituksiaan. He olivat tyytymättömiä siihen, miten kuningas kohteli Naḥmanidesta, ja vetosivat siksi paavi Klemens IV:een. Vaikka Naḥmanides oli yli 70-vuotias, hänet karkotettiin Espanjasta.c

Missä on totuus?

Auttoiko jommankumman osapuolen todistelu tunnistamaan tosi uskonnon? Vaikka molemmat toivat esiin vastapuolen virheet, kumpikaan ei esittänyt selvää totuuden sanomaa. Se, minkä Naḥmanides niin taitavasti kumosi, ei ollut tosi kristillisyyttä, vaan sen sijaan ihmistekoinen oppijärjestelmä – esimerkiksi kolminaisuusopetuksineen – jonka kristikunta oli rakennellut Jeesuksen jälkeisinä vuosisatoina. Kristikunnan moraaliton toimintatapa ja mielivaltainen verenvuodatus, jotka Naḥmanides veti esiin hyvin uskaliaasti, ovat niin ikään kiistattomia historiallisia tosiasioita.

Ei ole vaikea ymmärtää, miksi kristillisyyden puolustukseksi esitetyt perusteet eivät näissä olosuhteissa tehneet vaikutusta Naḥmanidesiin ja muihin juutalaisiin. Lisäksi Pablo Christianin perustelut eivät pohjautuneet Raamatun heprealaisten kirjoitusten selvään todisteluun, vaan surkeasti sovellettuihin rabbiinisiin lähteisiin.

Naḥmanides ei tosiaankaan osoittanut vääräksi tosi kristillisyyttä. Hänen aikanaan tosi valo, joka koski Jeesuksen opetuksia ja todisteita hänen messiaanisuudestaan, oli jo himmennyt sen vuoksi, että nämä esitettiin väärin. Todellisuudessa Jeesus ja apostolit olivat ennustaneet tällaisen luopio-opetuksen ilmaantumisen (Matteus 7:21–23; 13:24–30, 37–43; 1. Timoteukselle 4:1–3; 2. Pietarin kirje 2:1, 2).

Tosi uskonnon voi kuitenkin tunnistaa selvästi nykyään. Jeesus sanoi tosi seuraajistaan: ”Heidän hedelmistään te tunnette heidät. – – Samoin jokainen hyvä puu tuottaa hyvää hedelmää, mutta jokainen mätä puu tuottaa mätää hedelmää.” (Matteus 7:16, 17.) Kehotamme sinua ottamaan selvää siitä, mikä on tosi uskonto. Anna Jehovan todistajien auttaa sinua ryhtymään raamatullisten todisteiden puolueettomaan tutkimiseen. Siten opit, mitä kaikki Messiaaseen ja hänen hallintoonsa liittyvät Jumalan lupaukset todella merkitsevät.

[Alaviitteet]

[Kuva s. 20]

Naḥmanides puolusti kantaansa Barcelonassa

[Kuvan lähdemerkintä s. 19]

Kuvat s. 19 ja 20: teoksen Illustrirte Pracht — Bibel/Heilige Schrift des Alten und Neuen Testaments, nach der deutschen Uebersetzung D. Martin Luther’s pohjalta