Keitä olivat masoreetit?

JEHOVA, ”totuuden Jumala”, on säilyttänyt Sanansa, Raamatun (Psalmit 31:5). Mutta koska Saatana, totuuden vihollinen, on yrittänyt turmella ja tuhota Raamatun, niin miten me olemme voineet saada sen olennaisesti samanlaisena kuin se kirjoitettiin? (Ks. Matteus 13:39.)

Professori Robert Gordis vastaa tähän kysymykseen osittain sanoessaan: ”[Niiden] heprealaisten kirjanoppineiden saavutusta, joita sanotaan masoreeteiksi eli ’perinteen säilyttäjiksi’, ei ole arvostettu riittävästi. Nuo nimettömät kirjanoppineet jäljensivät Pyhän kirjan pikkutarkasti ja antaumuksellisesti.” Vaikka useimmat noista jäljentäjistä ovat nimettömiä vielä nykyäänkin, jälkipolville on säilynyt selvästi yhden masoreettisuvun nimi: Ben Ašer. Mitä tuosta suvusta ja toisista masoreeteista tiedetään?

Ben Ašerin suku

Juutalaiset kirjanoppineet jäljensivät huolellisesti sen osan Raamatusta, joka kirjoitettiin alun perin hepreaksi ja jota sanotaan usein Vanhaksi testamentiksi. 500–900-luvuilla näitä jäljentäjiä kutsuttiin masoreeteiksi. Mitä heidän työhönsä kuului?

Hepreaa kirjoitettiin satojen vuosien ajan pelkästään konsonantein; lukija lisäsi vokaalit. Masoreettien aikana heprean oikea lausumistapa oli kuitenkin jo unohdettu, koska enää vain harvat juutalaiset puhuivat tuota kieltä sujuvasti. Babylonissa ja Israelissa asuvat masoreettiryhmät keksivät merkkejä, jotka pantiin konsonanttien ympärille osoittamaan sanan korkoa ja vokaalien oikeaa lausumistapaa. Kehitettiin ainakin kolme erilaista järjestelmää, mutta kaikkein arvovaltaisimmaksi osoittautui niiden masoreettien järjestelmä, jotka asuivat Tiberiaassa Galileanmeren rannalla, Ben Ašerin suvun kotikaupungissa.

Lähdetietojen mukaan tähän ainutlaatuiseen sukuun kuului viisi sukupolvea masoreetteja, joista ensimmäinen oli 700-luvulla elänyt Ašer vanhempi. Muut olivat Nehemia ben Ašer, Ašer ben Nehemia, Moše ben Ašer ja lopuksi 900-luvulla elänyt Aharon ben Moše ben Ašer.a Nämä miehet olivat kärkijoukossa kehittämässä niitä kirjoitettuja merkkejä, joiden avulla ilmaistaisiin parhaiten se, mikä heidän käsittääkseen oli Raamatun hepreankielisen tekstin oikea lausumistapa. Voidakseen kehittää näitä merkkejä heidän täytyi luoda pohja heprean kieliopille. Heprean kieliopista ei ollut koskaan merkitty muistiin mitään selviä sääntöjä. Sen vuoksi näiden masoreettien voidaan sanoa olleen ensimmäisiä heprean grammaatikkoja, kieliopin tekijöitä.

Ben Ašerin masoreettisen sukuperinteen viimeinen jatkaja, Aharon, oli ensimmäinen, joka kirjoitti muistiin ja kokosi tämän aineiston. Ensimmäistä kertaa heprean kielioppisääntöjä käsiteltiin hänen teoksessaan ”Sefer Dikdukei ha-Te‛amim”. Muut heprean grammaatikot käyttivät tätä teosta työnsä pohjana tulevina vuosisatoina. Se syntyi kuitenkin vain sivutuotteena masoreettien tärkeämmän työn ohessa. Mitä tuo työ oli?

Heiltä vaadittiin ilmiömäistä muistia

Kaikkein eniten masoreetteja kiinnosti se, että he saisivat jäljennettyä tarkasti Raamatun tekstin joka sanan, jopa joka kirjaimen. Tarkkuudesta he huolehtivat merkitsemällä kunkin sivun marginaaliin tietoja, jotka osoittaisivat, missä kohdin aikaisemmat jäljentäjät olivat mahdollisesti muuttaneet tekstiä joko vahingossa tai tahallaan. Näihin reunahuomautuksiin masoreetit kirjoittivat muistiin myös sanojen epätavallisia muotoja ja yhdistelmiä ja ilmoittivat, montako kertaa ne esiintyivät jossakin kirjassa tai koko Heprealaisissa kirjoituksissa. Nämä huomautukset merkittiin muistiin erittäin lyhyesti, sillä tilaa oli niukalti. Lisätarkistusta varten he panivat merkin joidenkin kirjojen keskimmäisen sanan ja kirjaimen kohdalle. He jopa laskivat Raamatun jokaisen kirjaimen varmistuakseen siitä, että he olivat jäljentäneet tekstin tarkasti.

Sivun ylä- ja alareunaan masoreetit kirjoittivat laajempia kommentteja joistakin sivureunassa olevista lyhennyksistä.b Nämä auttoivat heitä tarkistamaan työtään. Miten masoreetit saattoivat viitata joihinkin muihin Raamatun osiin ja tehdä näin tarkistuksia, vaikka jakeita ei ollut tuolloin numeroitu eikä Raamatun sanahakemistoja ollut olemassa? He luetteloivat osan tuosta rinnakkaisjakeesta ylä- ja alareunaan muistuttamaan siitä, mistä muusta kohtaa Raamattua tuo nimenomainen sana tai sanat löytyivät. Koska tilaa oli niukalti, he kirjoittivat usein vain yhden avainsanan muistuttamaan heitä kustakin rinnakkaisjakeesta. Näiden jäljentäjien oli itse asiassa osattava ulkoa koko Heprealaiset kirjoitukset, jotta näistä reunahuomautuksista olisi ollut heille hyötyä.

Luettelot, jotka olivat niin pitkiä, etteivät ne mahtuneet marginaaleihin, siirrettiin johonkin muuhun käsikirjoituksen kohtaan. Esimerkiksi 1. Mooseksen kirjan 18:3:n kohdalla olevassa masoreettien reunahuomautuksessa on kolme heprealaista kirjainta קלד. Ne vastaavat heprean lukua 134. Eräässä muussa osassa käsikirjoitusta on luettelo, jossa viitataan 134 sellaiseen kohtaan, joissa masoreetteja edeltäneet jäljentäjät olivat tahallaan poistaneet heprealaisesta tekstistä nimen Jehova ja korvanneet sen sanalla ”Herra”.c Vaikka masoreetit tiesivätkin näistä muutoksista, he eivät ryhtyneet omavaltaisesti muuttamaan heille uskottua tekstiä. Sen sijaan he mainitsivat näistä muutoksista reunahuomautuksissaan. Mutta miksi masoreetit varoivat niin huolellisesti muuttamasta tekstiä, kun aikaisemmat jäljentäjät kerran olivat sitä muuttaneet? Erosiko heidän juutalainen uskonsa heidän edeltäjiensä uskosta?

Mihin he uskoivat?

Tuona aikana, jolloin masoreetit ottivat edistysaskeleita alallaan, juutalaisuudessa oli käynnissä perinpohjainen ideologinen taistelu. Ajanlaskumme ensimmäiseltä vuosisadalta lähtien rabbiinijuutalaisuuden valta oli kasvanut jatkuvasti. Talmudin kirjoittamisen ja rabbien selitysten myötä Raamatun tekstistä oli tulossa toisarvoinen verrattuna niihin tulkintoihin, joita rabbit tekivät suullisesta laista.d Tämän vuoksi Raamatun tekstin huolellinen säilyttäminen olisi voinut menettää merkityksensä.

700-luvulla tätä suuntausta vastaan kapinoi karaiitteina tunnettu ryhmä. He tähdensivät Raamatun henkilökohtaisen tutkimisen tärkeyttä ja hylkäsivät rabbien arvovallan ja tulkinnat sekä Talmudin. He hyväksyivät auktoriteetikseen ainoastaan Raamatun tekstin. Tämän vuoksi oli entistä tarpeellisempaa jäljentää tuo teksti tarkasti, ja masoreettien tutkimukset saivat uutta vauhtia.

Missä määrin joko rabbien tai karaiittien käsitykset vaikuttivat masoreetteihin? M. H. Goshen-Gottstein, Raamatun hepreankielisten käsikirjoitusten asiantuntija, toteaa: ”Masoreetit olivat varmoja siitä, – – että he jatkoivat ikivanhaa perinnettä, ja siihen puuttuminen tieten tahtoen olisi ollut heistä pahin mahdollinen rikos.”

Masoreettien mielestä Raamatun jäljentäminen oikein oli pyhä tehtävä. Vaikka muut uskonnolliset näkökohdat ovatkin saattaneet vaikuttaa voimakkaasti masoreetteihin henkilökohtaisesti, itse heidän työnsä näyttää olleen ideologisten kysymysten yläpuolella. Erittäin tiiviit reunahuomautukset eivät juuri jättäneet sijaa teologiselle väittelylle. Itse Raamatun teksti oli tärkeintä heidän elämässään; he eivät suostuneet peukaloimaan sitä.

Heidän työstään hyötyminen

Vaikka luonnollinen Israel ei ollutkaan enää Jumalan valittu kansa, nämä juutalaiset jäljentäjät olivat omistautuneet täysin sille, että he voisivat säilyttää tarkasti Jumalan sanan (Matteus 21:42–44; 23:37, 38). Robert Gordis teki hyvän tiivistelmän Ben Ašerin suvun ja muiden masoreettien saavutuksista. Hän kirjoitti: ”Nuo nöyrät mutta lannistumattomat työntekijät – – suorittivat kaikessa hiljaisuudessa suunnattoman työnsä Raamatun tekstin varjelemiseksi katoamiselta ja muuttumiselta.” (The Biblical Text in the Making.) Kun 1500-luvulla eläneet uskonpuhdistajat, esimerkiksi Luther ja Tyndale, sitten hyökkäsivät kirkon valtaa vastaan ja alkoivat kääntää Raamattua kansankielille kaikkien luettavaksi, he saattoivat käyttää työnsä pohjana hyvin säilytettyä hepreankielistä tekstiä.

Masoreettien työstä on edelleen hyötyä meille nykyään. Pyhän Raamatun Uuden maailman käännöksen Heprealaiset kirjoitukset perustuvat heidän hepreankielisiin teksteihinsä. Tätä käännöstä käännetään edelleen monille kielille siinä samassa antaumuksellisessa ja tarkkuutta korostavassa hengessä, jota muinaiset masoreetit osoittivat. Teemme hyvin osoittamalla samanlaista henkeä kiinnittäessämme huomiota Jehova Jumalan sanaan (2. Pietarin kirje 1:19).

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu/Kuva s. 28]

Järjestelmä heprean kielen lausumista varten

MASOREETIT tutkivat satojen vuosien ajan sitä, miten vokaali- ja korkomerkit olisi parasta kirjoittaa. Ei olekaan siksi yllättävää huomata, että kehitystä tapahtui jatkuvasti Ben Ašerin suvun kunkin sukupolven aikana. Olemassa olevat käsikirjoitukset edustavat vain kahden viimeisen Ben Ašerin sukuun kuuluneen masoreetin, Mošen ja Aharonin, tapoja ja metodeja.e Noita käsikirjoituksia vertailemalla havaitaan, että Aharon kehitti joihinkin lausumiseen ja merkintätapoihin liittyviin vähäpätöisiin kohtiin sääntöjä, jotka poikkesivat hänen isänsä Mošen säännöistä.

Ben Naftali oli Aharon ben Ašerin aikalainen. Monet Moše ben Ašerin jäljentämän Kairon koodeksin lukutavoista lasketaan Ben Naftalin ansioksi. Sen vuoksi joko itse Ben Naftali opiskeli Moše ben Ašerin johdolla tai he kumpikin säilyttivät jonkin vanhemman yleisen tradition. Monet oppineet puhuvat Ben Ašerin ja Ben Naftalin järjestelmien välisistä eroista, mutta Goshen-Gottstein kirjoittaa: ”Ei olisi kaukana totuudesta puhua Ben Ašerin suvun kahdesta alasysteemistä ja antaa lukutapojen vastakohtaisuuksille nimeksi Ben Ašer vastassaan Ben Ašer.” Ei olisi siksi täsmällistä puhua yhdestä ainoasta Ben Ašer -järjestelmästä. Aharon ben Ašerin metodista ei tullut lopullista hyväksyttyä systeemiä siksi, että se olisi ollut itsessään parempi kuin muut. Sitä ruvettiin pitämään parempana ainoastaan sen vuoksi, että 1100-luvulla elänyt Talmudin oppinut Maimonides ylisti erästä Aharon ben Ašerin tekstiä.

[Kuva: heprealaisia kirjaimia]

Osa 2. Mooseksen kirjan 6:2:sta vokaali- ja lukumerkein sekä ilman niitä

[Alaviitteet]

[Kuva s. 26]

Tiberias, masoreettien toiminnan keskus 700–900-luvuilla

[Lähdemerkintä]

Pictorial Archive (Near Eastern History) Est.