Marttyyrikuolema uskon vuoksi!
ANI varhain sunnuntaiaamuna viisisataahenkinen joukko ympäröi erään talon Zairessa Kivun provinssissa sijaitsevassa Pangin kylässä. Tuossa kodissa kaikessa rauhassa nukkuneet kristityt heräsivät väkijoukon hälinään ja ovelta kuuluvaan äänekkääseen jyskytykseen. Mitä sitten tapahtui? Seitsemän kristittyä miestä raahattiin ulos, heitä hakattiin julmasti ja sitten heidät pakotettiin kävelemään seitsemän kilometrin päähän syvällä metsässä sijaitsevaan Kilungulungun kylään.
Siellä näiden rauhaa rakastavien kristittyjen miesten kurkut viillettiin auki ja yksi heistä silvottiin. Heidän ruumiinsa haudattiin erääseen joenuomaan, jonka vesi oli varta vasten padottu. Myöhemmin pato purettiin ja joki virtasi vapaasti heidän joukkohautansa yli peittäen kaikki näiden kammottavien tapahtumien jäljet.
Viattomien joukkomurha – miksi?
Tämä uskollisten Jehovan todistajien joukkomurha oli kaikkialla rega-heimon hallitsemalla Kivun alueella vuonna 1978 puhjenneen vainon aallon huipentuma. Miksi päädyttiin joukkomurhaan? Syynä oli se, etteivät Jehovan todistajat suostuneet noudattamaan ”kimbilikiti”-uskonnon menoja. Tämän waregalaisten perinnäisuskonnon johtajat pitävät Jehovan todistajia suurimpana uhkana koko heimorakenteelle ja haluavat siksi hävittää heidät.
Vuosina 1978–1983 tämän kultin fanaattiset kannattajat polttivat useita Jehovan todistajien valtakunnansaleja. He uhkailivat monia todistajia, ajoivat näitä pois kodeistaan ja takavarikoivat näiden omaisuuden. Usein Jehovan todistajat yritettiin hävittää noituuden ja kirousten avulla. Kun mitkään näistä keinoista eivät tepsineet, vainoojat turvautuivat raakaan joukkomurhaan. – Vrt. 4. Mooseksen kirja 23:23.
Kauhistuttava tapaus
Tarkastelkaamme kuitenkin lähemmin noita traagisia tapahtumia, jotka sattuivat sunnuntai-iltana 14. elokuuta 1983. Seitsemän uskollisen kristityn miehen murhaa edeltäneenä päivänä useimmat Pangin pienen Jehovan todistajien seurakunnan jäsenet olivat tulleet jalkaisin ympäröivistä kylistä ollakseen läsnä tavanomaisessa kokouksessaan lauantaina. He kaikki jäivät yöksi ollakseen paikalla sunnuntaiaamun palvontakokouksessa. Seitsemän henkeä yöpyi Kalumba Malumalun, kokoajanpalvelijan ja seurakunnan esivalvojan, talossa. Niinpä heitä oli siellä kaiken kaikkiaan yksitoista, veli Malumalu, hänen vaimonsa ja kaksi pientä lastaan mukaan luettuina. Lisäksi viisi muuta oli majoitettu veli Kikuni Mutegen kotiin.
Lauantain kokouksen jälkeen todistajat viettivät miellyttävän illan yhdessä nuotion ympärillä laulaen Valtakunnan lauluja ja kertoen kokemuksia. He huomasivat, että pieniä ihmisryhmiä kulki ohi epätavallisen usein, kaikki menossa parin kilometrin päässä sijaitsevan kylän suuntaan. Todistajat eivät voineet tietenkään mitenkään aavistaa, mitä heidän vihollistensa kokoontuminen merkitsisi.
Noin kello viisi seuraavana aamuna ihmisjoukko ympäröi seurakunnan esivalvojan talon ryhmänjohtaja Mulamba Musemben johdolla. Veli Kampema Amuria ja veli Waseka Tabua vaadittiin lähtemään heidän mukaansa kollektiivipäällikön Katunda Banangozin luokse suorittamaan ”salongoa” (pakollista, yleishyödyllistä esim. teiden ja siltojen kunnossapitoon liittyvää työtä). Veli Kampema selitti kohteliaasti, että kaikki oli jo järjestetty päällikkö Katundan kanssa työn tekemiseksi seuraavana päivänä. Ryhmänjohtaja kuitenkin tulkitsi tämän vastauksen epäkunnioittavaksi ja määräsi veli Kampeman piestäväksi. Tätä seurasi käsky piestä myös toiset veljet.
Tässä vaiheessa väkijoukko huomasi ”pastori” Kalumba Malumalun (esivalvojan) palanneen taloonsa. Niinpä he kaikki painautuivat taloa vasten, kunnes yksi seinä murtui. Silloin useita heistä ryntäsi sisään etsimään veli Malumalua. Sitä seuranneessa kahakassa sisaria mukiloitiin, mutta he onnistuivat pakenemaan lastensa kanssa paikallisen poliisipäällikön luokse hakemaan turvaa.
Sillä välin toisessa talossa olleiden veljien onnistui paeta. Yksi heistä, Hemedi Mwingilu, piiloutui rakenteilla olevaan taloon ja katseli sieltä tapahtumien kulkua. Toinen veli, Lulima Kazalwa, pakeni metsään.
Lopulta seitsemän veljeä otettiin kiinni, piestiin ja vietiin pois kädet sidottuina. Heidän vangitsijansa tuuppivat ja löivät heitä koko viisikilometrisen marssin ajan matkalla metsään lähelle Kilungulungua. Vaikka veljet olivat perille saavuttaessa hädin tuskin tajuissaan, he olivat päättäneet olla sovittelematta uskossaan – siitäkin huolimatta, että seurauksena olisi selvästi kuolema. He kuolivat rohkeasti ja arvokkaasti, kuten niin monet muut kristityt ovat tehneet menneinä ja nykyisinä aikoina. – Matteus 24:9; Ilmestys 2:10.
Pian tämän jälkeen murhattiin vielä yksi veli, Amisi Milende. Hän oli käymässä Kamassa, mutta sinne lähetetyt miehet pidättivät hänet ja toivat hänet sidottuna Binyangiin, 15 kilometrin päähän Pangista, erään toisen ryhmänjohtajan, Kibonge Kimpilin, eteen. Odottaessaan ryhmänjohtajan saapumista tämä innokas todistaja rohkaisi hengellisesti yhtä serkuistaan ja sanoi vainoojilleen, että vaikka hänen olisikin pian kuoltava, hän odottaisi vain Jehova Jumalan herättävän hänet kuolleista maan päälle, josta tulisi paratiisi. Tämän uskollisen nuoren miehen teloituksen toimeenpanijoita oli useita. Myös hänen oma setänsä oli siinä mukana. Tämä oli erityisen katkera siitä, että kahdesta hänen pojastaan oli tullut Jehovan todistajia veli Milenden avustuksella. Itse asiassa nämä kaksi poikaa, Malala Ramazani ja Akilimali Walugaba, olivat niiden seitsemän muun todistajan joukossa, jotka tapettiin!
Entä eloon jääneet?
Tämä järkyttävä tapaus johti kahdeksan miehen murhaan, joilta jäi leskiä ja orpoja. Eloon jääneitä paikkakunnan muita todistajia ja kiinnostuneita alettiin vihata entistä ankarammin. Siksi he pakenivat lopulta Kinduun, lähimpään suurehkoon kaupunkiin, missä Jehovan todistajien sikäläisten kolmen seurakunnan jäsenet huolehtivat hyvin heidän tarpeistaan. Näitä jälkeenjääneitä omaisia autettiin myös Kinshasassa sijaitsevasta Vartiotorni-seuran haaratoimistosta käsin lähettämällä heille vaatteita, huopia ja rahaa. Tällaista rakkaudellista apua arvostettiin suuresti, ja se johti hyvän todistuksen antamiseen epäuskoisille sukulaisille ja muille tarkkailijoille. (Johannes 13:34, 35; Jaakob 1:27) Myös hallitusviranomaiset ryhtyivät toimenpiteisiin. Syylliset pidätettiin ja heitä vastaan ryhdyttiin oikeustoimiin.
Tällaiset järkyttävät tapahtumat herättävät monia kysymyksiä. Millainen uskonto ”kimbilikiti” oikein on? Millaiset uskomukset ja perinnäistavat voivat aiheuttaa tämän kaltaista vainoa? Ja miksi viha kohdistuu vain Jehovan todistajiin eikä muiden uskontojen edustajiin?
[Kuva s. 3]
Pangin kylä
[Kuva s. 4]
Teloituspaikalle johtava polku