Uskolliset nuorukaiset marttyyreina Jumalan valtakunnan puolesta
KELLO oli noin 8.30 eräänä lokakuun aamuna. 16-vuotias Elmer ja 14-vuotias Alex leikkivät kotinsa etupihalla San Salvadorissa, vaikeuksien repimän El Salvadorin pääkaupungissa. Yllättäen paikalle ilmestyi valkoinen avopakettiauto, jossa oli viisi aseellista miestä. Kaksi miestä tuli ulos ja käski pojat autoon. Heidät siepattiin heidän perheensä tietämättä.
Kun heidän vanhempansa tajusivat, mitä oli tapahtunut, he ilmoittivat siitä Jehovan todistajien paikallisen seurakunnan vanhimmille, ja alkoi kuumeinen etsintä. Poliittisista vaikuttimista johtuvat väkivallanteot ovat olleet El Salvadorissa jokapäiväinen ilmiö jo pitkään. Vanhemmat, Napoleón ja Orbe, pelkäsivät pahinta. Asiasta ilmoitettiin viranomaisille, ja hekin liittyivät etsintään.
Seuraavana päivänä jotkut paikallisen hautausurakoitsijan palveluksessa olevat ruumisvaunujen kuljettajat ilmoittivat eräälle vanhimmista, että he olivat nähneet kahden pojan ruumiit muiden ruumiiden joukossa paikassa, johon väkivallan uhrit yleensä viedään. Niin, Elmer ja Alex oli löydetty, heidän ruumiinsa olivat täynnä luodinreikiä. Oli merkkejä siitä, että heitä oli kidutettu, ennen kuin heidät lopulta tapettiin. Jonkun kumouksellisista ryhmistä uskotaan yrittäneen taivuttaa heidät liittymään joukkoonsa taistelemaan vallassa olevaa hallitusta vastaan. Pojat eivät kuitenkaan halunneet luopua kristillisestä puolueettomuudestaan liittymällä sellaiseen ryhmään, koska he olivat Jehovan todistajia. Heidät teloitettiin ilmeisesti siitä syystä. Heistä tuli kaksi marttyyria lisää niiden uskollisten kristittyjen pitkään riviin, jotka ovat kuolleet, koska ovat kieltäytyneet sekaantumasta maailman politiikkaan. He ovat totelleet Jumalaa ennemmin kuin ihmisiä. – Joh. 17:16; 18:36; Apt. 5:29.
Näin Lópezin perhe pieneni viidestä jäsenestä kolmeen vain yhdessä päivässä. Se oli kauhea isku vanhemmille. Äärimmäisessä tarpeessa ollessaan he saivat lohdutusta ja apua Vartiotorni-seuran El Salvadorin haaratoimistossa olevilta kristityiltä veljiltään ja seurakunnalta. He kirjoittivat äskettäin arvostusta ilmaisevan kirjeen, jonka haluaisimme julkaista myös lukijoillemme.
Jumalan lupausten parantava vaikutus
”Haluan kertoa, kuinka kiitollisia ja arvostavia vaimoni Orbe, tyttäreni Reyna Noemí ja minä olemme sen rohkaisun ja lohdutuksen vuoksi, jota saimme sitä niin suuresti tarvitessamme. Olemme syvästi kiitollisia Isällemme, Jehova Jumalalle, joka Raamatun välityksellä antoi meille rohkeutta, jota tarvitsimme – niin, sen murhenäytelmän takia, joka kohtasi meitä viime lokakuun 27. päivänä. Samoin kuin emme voi unohtaa rakkaita poikiamme Elmeriä ja Alexia, emme myöskään voi unohtaa teidän rakkauttanne, jota osoititte tuona aikana.
”On totta, että tunnemme yhä syvää surua poikiemme menetyksen johdosta. Mutta nyt ymmärrämme, kuinka paljon enemmän me tarvitsemmekaan uutta järjestystä, ja nähdessämme, mitä tämä paha asiainjärjestelmä tekee, käsitämme vain entistä paremmin Jumalan valtakunnan tarpeellisuuden.
”Veljet, olemme ruvenneet arvostamaan näitä asioita yhä enemmän, ja kiitämme Jehovaa siitä, että meillä on varma toivo – ei vain pilvilinnoja vaan todellinen, konkreettinen hallitus.
”Eräs veli sanoi minulle rakkaudellisesti: ’Ette voi unohtaa Elmeriä ja Alexia, ja suruunne on vain yksi parannuskeino: kertoa toisille toivostanne. Niin, puhua ja puhua Valtakunnasta aina, kun teillä on siihen tilaisuus.’ Kuinka todeksi se onkaan osoittautunut! Iltaisin olemme puhuneet naapureillemme, ja se on lohduttanut meitä. Vaimoni Orbe on voinut todistaa ’tärkeille’ ihmisille, jotka ovat yrittäneet ottaa selvää uskostamme. Eräänä päivänä lääkäri kysyi häneltä: ’Onko teillä uskoa?’ ’On’, vastasi hän. ’Selittäkää minulle, mitä se on’, sanoi lääkäri. Tunnin ajan hän sitten kuunteli ja osoitti suurta kiinnostusta, vaikka hänellä oli potilaita odottamassa. Vaimoni tarjosi hänelle kirjaa Totuus joka johtaa ikuiseen elämään, ja hän otti sen halukkaasti.
”Eräänä päivänä sen tehtaan pääjohtaja, jossa työskentelen, kutsui minut luokseen ja sanoi: ’Napoleón, haluan puhua kanssasi ja esittää sinulle kysymyksen. Uskotko sinä, että maailman loppu tulee pian?’ Tämä mies oli ollut katolinen pappi mutta oli luopunut papinvirastaan. Kun selitin hänelle, että Raamatussa esitetään vankat todisteet, joiden mukaan me elämme tämän pahan asiainjärjestelmän viimeisissä päivissä, hän sanoi, että hänellä oli omat epäilyksensä Raamatun suhteen. Puhuessani Jehovan todistajien järjestöstä hän oli yllättynyt, kun selitin, ettemme kuulu evankelisiin ryhmiin. Sitten kerroin hänelle, ettemme usko opinkappaleisiin. Hän halusi esimerkin. ’Esimerkiksi, että Maria on Jumalan äiti’, sanoin. ’Mitä, te ette usko, että Jeesus on Jumala ja että Maria on Jumalan äiti!’ ’Emme’, sanoin, ’Raamattu ei tue sellaista opinkappaletta.’ Hän nousi ylös hyvin yllättyneenä ja kysyi: ’Missä te pidätte kokouksenne? Anna minulle osoite, sillä haluan käydä niissä.’ ’Miksi?’ kysyin. Hän vastasi, että ollessaan pappisseminaarissa hän ei ollut koskaan uskonut tähän opinkappaleeseen, ja hän oli luullut kaikkien uskontojen uskovan siihen. Mikä yllätys! Pappi, joka ei uskonut kolminaisuuteen!
”Todellakin, veljet, me rukoilemme nykyään enemmän kuin koskaan Jehovalta, että hänen ’valtakuntansa tulisi’ ja lopettaisi kaiken pahuuden. On totta, veljet, että me emme ole täysin toipuneet. Jokaisen uuden päivän tullessa poikiemme muisto on edessämme, ja kaikki tuntuu kauhealta painajaisunelta. Mutta kuinka onnellisia olemmekaan siitä, että Jehova auttaa meitä! Niin, tunnemme hänen rakkaudellisen huomaavaisuutensa seurakunnassa. Kuinka kiitollisia olemmekaan siitä Jehovan lupauksesta, että ne jotka nukkuvat kuolemassa TULEVAT ELÄMÄÄN Kristuksen välityksellä! (Apt. 24:15) Ja mikä siunaus onkaan kertoa pojillemme, kun he palaavat, kuinka heidän ’poismenonsa’ antoi meille tilaisuuden kertoa Valtakunnasta ihmisille, joita emme ehkä muuten olisi koskaan lähestyneet!
”Vaikka tunnemme toisinaan yhä olevamme surun murtamia ja poikiemme poissaolo tekee meidät surullisiksi, kiitämme kuitenkin Jehovaa joka päivä totuuden tuntemuksestamme, hänen hellästä avustaan ja teidän kaltaisistanne veljistä ja ystävistä, jotka auttoivat meitä noina tuskallisina hetkinä.
”Oikein paljon kiitoksia.
Napoleón ja Orbelina López”
Kaikki nuoret todistajat, vahvistakaa itseänne Elmerin ja Alexin tavoin tutkimalla Jumalan sanaa ”voidaksenne pysyä lujina” mitä tahansa koettelemuksia saattaakin tulla. – Efesolaisille 6:11; 1. Pietari 5:8–10