Barnabas – tosi palvonnan uskollinen kannattaja

”TAIVASTEN valtakunta on matkustavan kauppiaan kaltainen, joka etsi hyviä helmiä. Löydettyään yhden hyvin kallisarvoisen helmen hän meni ja myi heti kaikki, mitä hänellä oli, ja osti sen.” (Matt. 13:45, 46) Nämä Jeesuksen Kristuksen sanat valaisevat hyvin sitä, miten syvää arvostusta hengellisiä asioita kohtaan hänen opetuslapsiltaan vaadittiin. Ihminen, joka ymmärsi taivasten valtakuntaan pääsemisen todellisen arvon, halusi luopua kaikesta muusta hankkiakseen tämän kaikista perinnöistä arvokkaimman. Tällainen mies oli Joosef, jolla oli lisänimi Barnabas. Tämä Kyproksesta kotoisin oleva mies oli israelilainen Leevin sukukunnasta, ja hänestä tuli kristillisen seurakunnan ensimmäisiä jäseniä.

Barnabas halusi kovasti, että toiset uskovat saisivat hyötyä apostolien opetuksesta. Monet juutalaiset ja käännynnäiset olivat tulleet kaukaisista paikoista Jerusalemiin viettämään helluntaijuhlaa vuonna 33. Kun he kuulivat Pietarin seikkaperäisen todistuksen, joka ilmaisi Jeesuksen luvatuksi Messiaaksi eli Kristukseksi, he katuivat ja heistä tuli kastettuja opetuslapsia. Heillä oli kuitenkin vielä paljon opittavaa. Voidakseen viipyä Jerusalemissa pitempään uskovat panivat yhteen rahavaransa. Barnabas esimerkiksi myi vapaaehtoisesti maapalstansa ja antoi siitä saamansa tulot apostoleille jaettavaksi tarvitseville. – Apt. 4:34–37.

Mitä erinomaista henkeä Barnabas osoittikaan! Hän ei arvostanut ainoastaan etua päästä ehdolle taivasten valtakuntaan, vaan hän halusi myös luopua aineellisesta omaisuudesta, jotta toiset voivat vahvistua hengellisesti.

Lisäksi Barnabaan on täytynyt olla esimerkillinen rohkaisun ja henkilökohtaisen avun antamisessa. Epäilemättä juuri siksi, että hän oli epäitsekkäästi kiinnostunut toisista, apostolit antoivat hänelle lisänimen Barnabas, joka merkitsee ”lohdutuksen poika”. (Apt. 4:36) Tämä lisänimi oli mitä sopivin, kun ajatellaan hänen tosi palvonnalle antamaansa uskollista kannatusta.

Kun entinen vainooja Saulus (Paavali) palasi Jerusalemiin Jeesuksen Kristuksen kastettuna opetuslapsena, sikäläiset veljet pelkäsivät olla hänen yhteydessään. He eivät voineet uskoa, että hänestä todella oli tullut opetuslapsi. Se, että Paavalia täten estettiin tapaamasta kristillisen seurakunnan vanhimpia, on hyvin voinut olla masentavaa hänelle. Onneksi ”lohdutuksen poika”, Barnabas, tuli hänen avukseen. Hän esitteli hänet Pietarille ja Jaakobille, Jeesuksen velipuolelle, ja auttoi siten Paavalia tulemaan täysin seurakunnan hyväksymäksi. – Apt. 9:26, 27; Gal. 1:18, 19.

PONNISTELUT ANTIOKIASSA

Myöhemmin Jerusalemin seurakunta lähetti Barnabaan edistämään hengellisiä etuja Antiokiassa. Jotkut hänen kotisaareltaan Kyproksesta sekä Kyrenestä tulleet veljet olivat julistaneet ”hyvää uutista” siellä asuvan kreikankielisen väestön keskuudessa. Tämän toiminnan johdosta monet tulivat uskoviksi. Barnabas iloitsi suuresti nähdessään, että niin monet olivat hyötyneet Jehovan ansaitsemattomasta hyvyydestä ja tulleet Jeesuksen Kristuksen opetuslapsiksi. Sitten hän kehotti heitä ”jatkamaan Herrassa päättäväisin sydämin”. Nyt kun he olivat kristittyjä, heidän täytyi säilyttää uskollisuutensa. Jotta he olisivat voineet ’jatkaa Herrassa päättäväisin sydämin’, heidän täytyi pysyä hänen yhteydessään kaikesta sydämestään, kiintymyksensä kohdistuessa häneen. Heidän kokosydämisenä elämänsä tarkoituksena oli pysyä jatkuvasti täysin omistautuneina Herralleen. – Apt. 11:19–23.

Barnabaan antamalla rohkaisulla on täytynyt olla terveellinen vaikutus, varsinkin kun ”hän oli hyvä mies ja täynnä pyhää henkeä ja uskoa”. Hän oli moitteeton ja rehti ja antoi epäitsekkäästi itseään. Hänen käytöstään ei voitu moittia. Barnabas asettautui täysin Jumalan pyhän hengen vaikutuksen alaiseksi. Hänellä oli myös luja usko, jota tukivat hyvien tekojen hedelmät. Antiokian seurakunta jatkoi kasvuaan keskuudessaan tällainen erinomainen esimerkki. – Apt. 11:24.

Barnabas ilmeisesti halusi, että veljien saatavissa olisi mahdollisimman hyvää hengellistä apua. Kun hän havaitsi tarvitsevansa apua kasvavasta seurakunnasta huolehtimiseksi, hän lähti Tarsokseen etsimään Paavalia. Sen jälkeen Barnabas yhdessä Paavalin kanssa edisti hengellisiä etuja Antiokiassa noin vuoden ajan. Tänä aikana molemmat miehet menivät Jerusalemiin viemään sinne Juudean veljille lahjoitettuja avustuksia. – Apt. 11:25–30.

ENSIMMÄINEN EVANKELIOIMISMATKA PAAVALIN KANSSA

Miehet palasivat Antiokiaan mukanaan Barnabaan serkku Markus. Paikallisen seurakunnan erään kokouksen aikana Jumalan henki, joka ilmeisesti toimi yhden seurakuntaan kuuluvan profeetan välityksellä, ilmaisi, että Barnabas ja Paavali piti erottaa erikoispalvelukseen. Barnabas ja Paavali lähtivät ensimmäiselle evankelioimismatkalleen, jonka aikana he kävivät Kyproksessa ja eräissä Vähän-Aasian kaupungeissa, ja Markus oli heidän palvelijanaan. Ensimmäisessä pysähdyspaikassa Vähässä-Aasiassa, Pergen kaupungissa, Markus päätti jättää heidät ja palata Jerusalemiin. Paavali oli sitä mieltä, että Markuksella ei ollut oikeutta tehdä siten, mutta Barnabas ei suhtautunut yhtä jyrkästi serkkunsa lähtöön. Vaikuttaa siltä, että matkan aikana Paavali otti johdon puhumisessa. Vihamieliset väkijoukot vainosivat kuitenkin kumpaakin miestä. Lystrassa Paavalia jopa kivitettiin ja hänet jätettiin kuolemaan. Rohkeasti molemmat miehet menivät takaisin kaupunkeihin, joissa oli esiintynyt vaikeuksia, ja vahvistivat uskovia. He nimittivät myös vanhimpia vastaperustettuihin seurakuntiin. – Apt. 13:1–14:26.

YMPÄRILEIKKAUSKYSYMYS

Kun Barnabas ja Paavali palasivat Antiokiaan, josta pyhä henki oli heidät lähettänyt, he kertoivat toiminnastaan seurakunnalle. Mutta sitten heräsi ongelma Antiokian seurakunnassa. Eräät Juudeasta tulleet miehet väittivät, etteivät pakanauskovat voineet pelastua, ellei heitä ympärileikattu ja elleivät he alkaneet käyttäytyä Mooseksen lain mukaan. Tämän kysymyksen ratkaisemiseksi Paavali ja Barnabas lähtivät Jerusalemiin ja esittivät asian sikäläisen seurakunnan apostoleille ja muille vanhimmille. – Apt. 15:1, 2.

Siihen aikaan molemmat miehet todistivat, miten Jehova oli käyttänyt heitä julistamaan ”hyvää uutista” ympärileikkaamattomille pakanoille. Kaiken esitetyn todistuksen ja Pyhän Raamatun perusteella apostolit ja muut Jerusalemin seurakunnan vanhimmat laativat kirjeen, jossa osoitettiin, ettei pakanauskovilta vaadittu ympärileikkausta ja Mooseksen lain pitämistä. Kirjeessä sanottiin: ”Sillä pyhä henki ja me olemme nähneet hyväksi olla lisäämättä teille enempää taakkaa kuin nämä välttämättömät: että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja sitä, mikä on kuristettua, sekä haureutta. Jos te pysytte huolellisesti erossa näistä, niin tulette menestymään. Hyvää vointia teille!” Kun Barnabas ja Paavali toivat tämän kirjeen Antiokiaan, seurakunnassa vallitsi suuri ilo. – Apt. 15:3–31.

Mahdollisesti tämän jälkeen Pietari kävi Antiokian seurakunnassa ja seurusteli vapaasti ympärileikkaamattomien pakanauskovien kanssa. Mutta kun sitten Jerusalemista tuli eräitä juutalaisia veljiä, Pietari lakkasi seurustelemasta pakanakäännynnäisten kanssa ja vietti aikansa yksinomaan juutalaisten veljien seurassa. Barnabaskin tuli tasapainottomaksi ja menetteli samoin. Mutta kaikki ilmaisivat oikeaa vastakaikua, kun Paavali ojensi Pietaria ja teki selväksi, kuinka väärä hänen menettelynsä oli. – Gal. 2:11–14.

USKOLLINEN PALVELUS MARKUKSEN KANSSA

Toinen ongelma, joka heräsi, koski Paavalia ja Barnabasta henkilökohtaisesti. Paavali ajatteli lähteä käymään uudelleen niiden veljien luona, jotka he olivat tavanneet ensimmäisellä evankelioimismatkallaan. Mutta koska Barnabas halusi ehdottomasti ottaa Markuksen mukaan, miesten välille syntyi jyrkkä ristiriita. Koska Markus oli ensimmäisellä kerralla jättänyt heidät, Paavali epäili hänen luotettavuuttaan eikä halunnut häntä matkatoveriksi. Sen tähden Barnabas ja Paavali lähtivät eri teille. Barnabas palasi Markus mukanaan Kyprokseen. (Apt. 15:36–39) Ilmeisesti Markus työskenteli uskollisesti Barnabaan kanssa, sillä myöhemmin jopa Paavali myönsi, että Markus oli hyvä toveri. Toisessa kirjeessään Timoteukselle Paavali kirjoitti: ”Ota Markus ja tuo hänet mukanasi, sillä hän on minulle hyödyllinen palvelukseen.” (2. Tim. 4:11) Niinpä Barnabas on Markuksen kanssa tehnyt varmasti paljon hyvää työtä veljien rakentamiseksi Kyproksen saarella ja uusien opetuslapsien tekemiseksi.

Vaikka Barnabaalla, niin kuin kaikilla muillakin ihmisillä, oli heikkouksia, hän oli lisänimensä mukaisesti ”lohdutuksen poika”. Hänellä oli tärkeä osuus veljien rakentamisessa ja rohkaisemisessa. Tukemalla uskollisesti tosi palvontaa hän antoi esimerkin siinä, että hän ’jatkoi Herrassa päättäväisin sydämin’. – Apt. 11:23.