Antaminen jolla on todella merkitystä

KUKA ei arvostaisi lahjan saamista joltakulta, jonka antamiseen ei liity taka-ajatuksia? Epäitsekäs antaminen vetoaa todella sydämeen. Mutta mitä on sanottava antamisesta, joka liittyy joulun viettoon? Onko se vapaata itsekkäistä vaikuttimista? Ja mikä vielä tärkeämpää, täyttääkö se ne jalot vaatimukset, jotka Raamattu asettaa lahjojen antajille? Onko sillä todellista merkitystä Jumalan silmissä?

Monet pitävät itsestään selvänä, että joululahjojen antaminen on sopusoinnussa Raamatun kanssa. Tämä johtuu siitä, että he uskovat joulun olevan ”pyhä päivä”, jolloin osoitetaan kunniaa Kristukselle ja jolloin kolme ”tietäjää” toi lahjoja Jeesus-lapselle. Mutta onko asia näin? Mikä on todellisuudessa joulun alkuperä?

Joulukuussa 1974 MD:ssä, eräässä lääketieteellisessä aikakauslehdessä, ollut pääkirjoitus sanoi: ”Tämä juhlatilaisuus, jota eräissä maissa pidetään yhä pyhänä päivänä eikä pelkästään pyhäpäivänä, yhdistää sekä uskonnollisia että maallisia tapoja, joista useimmat juontavat alkunsa pakanallisista ja tarunomaisista lähteistä. . . .

”25. joulukuuta oli alun perin aurinkojuhla, jonka aiheutti auringon valosta ja lämmöstä riippuvaisen ihmisen pelko siitä, ettei tuo kultapallojumala palaisikaan vuotuiselta matkaltaan taivaisiin. . . . Jäisissä pohjoismaissa oli talvipäivän seisaus suunnattomien nuotioitten sytyttämishetki voiman antamiseksi talviauringolle ja sen saattamiseksi takaisin elämään. Talvipäivänseisauksen käsite – valon palaaminen – kiteytyi lopulta Kristuksen, ihmiskunnan Valon, syntymän vertauskuvaksi. Kirkkoisät valitsivat neljännellä vuosisadalla talvipäivänseisauksen parhaaksi ajankohdaksi viettää Kristuksen syntymää, joten he yhdistivät sen vertauskuvallisesti suunnattoman tärkeään pakanalliseen ajankohtaan.” – S. 13.

Koska joulun vietolla on muinaiset ei-kristilliset juuret, niin meidän ei ymmärrettävästikään tule odottaa sen piirteitten olevan sopusoinnussa Jumalan sanan kanssa. Mutta eikö tunnusomainen lahjojen antaminen voisi tehdä poikkeusta?

Jotkut ajattelevat, että lahjat, joita ’tietäjät itäisiltä mailta’ toivat pienelle Jeesus-lapselle, ovat peruste joululahjojen antamiselle. (Matt. 2:1, Kirkkoraamattu) Tämä Raamatun kertomus sanoo: ”Kun he menivät taloon, he näkivät lapsukaisen sen äidin Marian kanssa, ja he lankesivat maahan ja kumarsivat sitä. He avasivat myös aarteensa ja antoivat sille lahjoja: kultaa ja suitsutuspihkaa ja mirhaa.” (Matt. 2:11) Mutta nuo ”tietäjät”, jotka olivat todellisuudessa tähdistäennustajia, joiden lukumäärää ei mainita, tekivät vain niin kuin silloin oli tapana käytäessä jonkun huomattavan henkilön luona – tässä tapauksessa sen luona, joka oli ”syntynyt juutalaisten kuninkaaksi”. (Matt. 2:2) Joululahjojen antamisen alkuperästä sanoo Americana-tietosanakirja (The Encyclopedia Americana, v:n 1959 painos, VI osa, s. 622), että ”ylenpalttinen juhliminen, lahjojen antaminen ja kynttilöiden polttaminen ovat peräisin” Saturnus-jumalan kunniaksi pidetystä roomalaisesta juhlasta, jota vietettiin joulukuun lopulla.

Kun otamme huomioon joululahjojen antamisen muinaisen epäjumalisen taustan, niin mahtaisiko siihen osallistuminen saada suotuisan huomion Jumalalta? Miten voisi niin olla, kun hänen Sanansa tuomitsee tosi palvonnan sekoittamisen epäjumalanpalvonnan pimeyteen? Mehän luemme: ”Mitä yhteistä valolla on pimeyden kanssa? Edelleen, miten sopivat yhteen Kristus ja Belial [Saatana]? Tai mitä osuutta uskollisella on epäuskoisen kanssa? . . . ’Lähtekää siksi ulos heidän keskuudestaan ja erottautukaa’, sanoo Jehova, ’ja lakatkaa koskemasta epäpuhtaaseen.’” – 2. Kor. 6:14–17.

Joululahjojen antaminen ei vastaa muissakaan suhteissa sitä, mitä Raamattu suosittelee niille, jotka antavat. Joululahjojen antaminen on usein vain lahjojen vaihtamista. Harvat antavat lahjoja toivomatta saavansa jotain takaisin. He eivät anna pelkästä antamisen ilosta ja siksi, että haluavat onnellistuttaa jotakuta toista. Heidän tekonsa osoittavat, että he eivät arvosta Jeesuksen Kristuksen sanoja, hänen jota he väittävät kunnioittavansa. Jeesus sanoi: ”Onnellisempaa on antaa kuin saada.” – Apt. 20:35.

Sen sijaan että joulu olisi juhla, joka kohottaa ihmisten mieltä epäitsekkään antamisen tähden, sillä on usein aivan päinvastainen vaikutus. Se, mitä annetaan ja mitä saadaan, voi aiheuttaa harmistumista, pettymystä ja mielipahaa. Tri Felix Marti-Ibañez kirjoittaa: ”’Normaalillekin’ ihmiselle joulu on monien ristiriitaisuuksien voimistumisen aikaa: yksinäisyyden pelon, taloudellisen, yhteiskunnallisen ja tunneperäisen epävarmuuden – niin, elämän pelonkin.” – MD, joulukuu 1974, s. 14.

Monet eivät saa iloa antamisesta, koska he tuntevat olevansa painostettuja antamaan. He antavat vain velvollisuuden tunnosta. Tämäkin on ristiriidassa Raamatun periaatteitten kanssa. Raamattuhan sanoo: ”Tehköön kukin niin kuin hän on sydämessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä Jumala rakastaa iloista antajaa.” – 2. Kor. 9:7.

Antamiseen, jolla on merkitystä Jumalan silmissä, ei tule myöskään liittyä mitään komeilevaa näyttämistä. Antajan ei pidä kiinnittää huomiota itseensä. Jeesus Kristus kehotti: ”Kun sinä annat armonlahjoja, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee, jotta armonlahjasi olisivat salassa; silloin Isäsi, joka katselee salassa, on palkitseva sinut.” (Matt. 6:3, 4) Etkö ole huomannut, että tämä periaate jätetään usein huomioon ottamatta joulun aikaan?

Joillakuilla voi tietenkin olla oikea vaikutin antamisessaan. Mutta varsin monet antavat vain siksi, että he tuntevat olevansa velvollisia antamaan. Heidän antamisensa ei ole epäitsekästä, hyväsydämistä antamista, jota Raamattu suosittelee. Sitä paitsi, mikä vaikuttimena lieneekin, joululahjojen antaminen ylläpitää muinaiseen epäjumalanpalvontaan liittyvää tapaa. Sellaisen Raamattu nimenomaan tuomitsee. Miten siis jouluna antamisella voisi mitenkään olla merkitystä Jumalan silmissä?

Jos haluat antamisesi olevan hyväksyttyä Jumalan kannalta katsoen, niin eikö se aseta sinut ratkaisun eteen? Eikö sinun pitäisi olla halukas hylkäämään kaikki menettelytavat, jotka liittyvät epäjumalanpalvelukseen? Etkö samalla saisi tosi iloa, jos antaisit muina aikoina vuodesta, ei pakosta vaan iloiten, sydämestä?