Keitä me ihmiset olemme?
NÄYTTÄÄ siltä, että ihmisillä on jonkinlainen identiteettiongelma. Kehitysopin kannattaja Richard Leakey on todennut: ”Filosofit ovat vuosisatojen ajan pohtineet ihmisenä olemisen – ihmisyyden – tunnuspiirteitä. Yllättävää kyllä ei olemassa kuitenkaan ole yleisesti hyväksyttyä ihmisyyden määritelmää.”
Kööpenhaminan eläintarha kuitenkin toi rohkeasti julki mielipiteensä näyttelyn avulla, jonka se järjesti apinataloonsa. Britannica-tietosanakirjayhtiön vuosikirja 1997 Britannica Book of the Year selittää: ”Eräs tanskalainen pariskunta muutti tilapäisesti eläintarhan tiloihin muistuttaakseen eläintarhassa kävijöitä siitä, että apinat ovat ihmisen lähisukulaisia.”
Hakuteokset uskovat tähän eräitten eläinten ja ihmisen niin sanottuun lähisukulaisuuteen. Esimerkiksi The World Book Encyclopedia sanoo: ”Kädelliset on nisäkäslahko, johon luetaan ihmisen ohella ihmisapinat, apinat ja puoliapinat.”
Tosiasiaksi kuitenkin jää, että ihmisillä on paljon ainutlaatuisia piirteitä, jotka eivät ole tunnusomaisia eläimille. Niitä ovat esimerkiksi rakkaus, omatunto, oikean ja väärän taju, hengellisyys, oikeudenmukaisuus, armeliaisuus, huumorintaju, luovuus, ajantaju, tietoisuus omasta itsestä yksilöllisenä olentona, esteettisten asioiden taju, kiinnostus tulevaisuuteen, kyky kerätä tietoa läpi sukupolvien ja usko siihen, ettei kuolema ole olemassaolomme lopullinen päätepiste.
Yrittäessään todistella sitä, että nämä piirteet olisivat eläimiltä saatua perintöä, jotkut kiinnittävät huomion evoluutiopsykologiaan, joka on sekoitus evoluutiota, psykologiaa ja sosiologiaa. Onko evoluutiopsykologia luonut valoa ihmisluonnon arvoitukseen?
Mikä on elämän tarkoitus?
”Evoluutiopsykologian lähtökohta on yksinkertainen”, sanoo kehitysopin kannattaja Robert Wright. ”Ihmismielellä on sama tarkoitus kuin kaikilla elimilläkin: siirtää geenejä sukupolvelta toiselle. Tunteet ja ajatukset, joita ihmismieli tuottaa, ovat parhaiten ymmärrettävissä tästä näkökulmasta.” Toisin sanoen koko elämämme tarkoitus, joka on määräytynyt geeniemme perusteella ja joka kuvastuu ajatustoiminnassamme, on jälkeläisten tuottaminen.
Evoluutiopsykologian mukaan ”suuri osa ihmisluonnosta on häikäilemätöntä geneettistä oman edun tavoittelua”. Kirjassa The Moral Animal sanotaan: ”Luonnonvalinta ’haluaa’ miesten harjoittavan seksiä niin monen naisen kanssa peräkkäin kuin mahdollista.” Tämän evoluution selitysmallin mukaan naistenkin siveettömyyttä pidetään tietyissä olosuhteissa luonnollisena asiana. Jopa vanhempien lapsiaan kohtaan tuntemaa rakkautta pidetään geeniperäisenä keinona, jolla turvataan jälkeläisten elossa säilyminen. Eräs näkemys tähdentääkin perimän merkitystä ihmissuvun jatkumisen varmistajana.
Jotkin itsensä kehittämistä käsittelevät kirjat ratsastavat nyt uudella, evoluutiopsykologian nostattamalla aallolla. Yhdessä niistä sanotaan ihmisluonnosta, että se ”ei eroa paljoakaan simpanssin-, gorillan- eikä paviaaninluonnosta”. Siinä sanotaan myös: ”Kun tulee kysymys evoluutiosta, – – [tärkeintä] on jälkeläisten tuottaminen.”
Toisaalta Raamattu opettaa, että Jumala loi ihmiset tiettyä tarkoitusta varten, johon sisältyi muutakin kuin vain se, että he tuottaisivat jälkeläisiä. Meidät on tehty Jumalan ”kuvaksi”, joten me kykenemme ilmaisemaan hänen ominaisuuksiaan, erityisesti rakkautta, oikeudenmukaisuutta, viisautta ja voimaa. Kun tähän lisätään ne ihmisten ainutlaatuiset piirteet, jotka mainittiin jo edellä, niin käy selväksi, miksi Raamattu asettaa ihmiset eläinten yläpuolelle. Raamattu osoittaakin, että luodessaan ihmiset Jumala antoi heille paitsi ikuisen elämän kaipuun, myös kyvyn nauttia tämän kaipuun toteutumisesta Jumalan aikaansaamassa vanhurskaassa, uudessa maailmassa. (1. Mooseksen kirja 1:27, 28; Psalmit 37:9–11, 29; Saarnaaja 3:11; Johannes 3:16; Ilmestys 21:3, 4.)
Sillä, mihin me uskomme, on suuri merkitys
Oikean näkemyksen hankkimisella ei missään tapauksessa ole vain teoreettista arvoa, sillä se, miten me suhtaudumme omaan alkuperäämme, voi vaikuttaa siihen, miten me elämme. Historioitsija H. G. Wells kiinnitti huomiota siihen, millaisia johtopäätöksiä monet tekivät sen jälkeen, kun Charles Darwinin Lajien synty oli ilmestynyt vuonna 1859.
”Seurauksena oli todellinen moraalin häviäminen. – – Vuoden 1859 jälkeen on tapahtunut todellista uskon vähentymistä. – – Yhdeksännentoista vuosisadan lopulla vaikutusvaltaiset ja mahtavat henkilöt uskoivat valtansa perustuvan ’taisteluun olemassaolosta’, jossa voimakas ja ovela voittaa heikon ja luottavaisen. – – Ihminen, he päättelivät, on seuraeläin kuten – – metsästyskoira. – – oli heidän mielestään aivan oikein, että ihmistenkin keskuudessa suuret koirat tyrannisoivat pienempiään.”
On selvästikin tärkeää, että me hankimme oikean näkemyksen siitä, keitä me todellisuudessa olemme. Syyn tähän osoitti eräs kehitysopin kannattaja, kun hän kysyi: ”Jos selkeä, vanhanaikaiseksi käynyt darvinismi – – heikensi länsimaisen kulttuurin moraalista voimaa, niin mitä tapahtuukaan, kun sen uusi versio [evoluutiopsykologia] syöpyy syvälle ihmisten mieliin?”
Se, miten me suhtaudumme omaan alkuperäämme, vaikuttaa siihen perustavaa laatua olevaan käsitykseen, joka meillä on elämästä ja siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Sen vuoksi on tärkeää, että tutustumme lähemmin koko tähän kysymykseen.
[Huomioteksti s. 4]
Historioitsija H. G. Wells kiinnitti huomiota siihen, millaisia johtopäätöksiä monet tekivät sen jälkeen, kun Charles Darwinin Lajien synty oli ilmestynyt vuonna 1859: ”Seurauksena oli todellinen moraalin häviäminen. – – Vuoden 1859 jälkeen on tapahtunut todellista uskon vähentymistä”