Vitsaus leviää
Pikku Robert oli vasta 11-vuotias, mutta silti hänet löydettiin makaamasta mahallaan hylätyn sillan alta. Hänellä oli kaksi luodinreikää takaraivossaan. Hänen oman nuorisojenginsä jäsenten uskottiin tappaneen hänet.
Viisitoistavuotias Alex pääsisi pian jengin jäseneksi, ja edessä häämötti myös mahdollisuus päätyä ennenaikaiseen hautaan. Nähdessään erään ystävänsä kuolevan hän alkoi kuitenkin ajatella: ”En halua, että itselleni käy samalla tavoin.”
VÄKIVALTAISET katujengit, jotka ihmiset aiemmin liittivät mielessään laajalti tunnettuihin Los Angelesissa syntyneisiin Bloods- ja Crips-nimisiin jengeihin, ovat levinneet kaikkialle maailmaan. Missä jengejä sitten onkin, ne muistuttavat hämmästyttävän paljon toisiaan.
Englantilaiset ”teddypojat” eli niin sanotut lättähatut järkyttivät maailmaa 1950-luvulla. Lontoossa ilmestyvä The Times sanoi heidän aiheuttaneen kirveillä, puukoilla, polkupyöränketjuilla ja muilla aseilla ”pahannäköisiä vammoja” syyttömille ihmisille. ”Puhkesi puukkotappeluja, baareja hajotettiin ja kahviloita hakattiin säpäleiksi.” He hätyyttelivät, ryöstivät, pahoinpitelivät ja joskus jopa tappoivat ihmisiä.
Hampurissa ilmestyvä sanomalehti Die Welt kertoi, että ”baseball-mailoin, puukoin ja pistoolein” varustautuneet jengit ovat viime aikoina hyökkäilleet nuorten kimppuun, jotka ”haluavat mennä diskoon tai ovat jo matkalla takaisin kotiinsa”. Münchenissä ilmestyvä Süddeutsche Zeitung sanoi, että Berliinissä skinheadit käyvät niiden kimppuun, ”jotka ovat silmiinpistävästi heikompia: asunnottomien, vammaisten, eläkeikäisten naisten”.
Herätkää!-lehden Espanjassa toimiva kirjeenvaihtaja kertoi nuorisojengien olevan siellä vasta melko uusi ongelma, joka kuitenkin koko ajan pahenee. Madridilaisessa ABC-sanomalehdessä oli otsikkona ”Skinheadit – katujen uusi painajainen”. Eräs entinen espanjalainen skinhead sanoi, että he haluavat kaivaa esiin ”ulkomaalaissiat, prostituoidut ja homoseksuaalit”. Hän jatkoi: ”Yö ilman väkivaltaa – – [oli] yhtä tyhjän kanssa.”
Etelä-Afrikan tasavallassa ilmestyvä Cape Times sanoi suuren osan sikäläisestä väkivaltarikollisuudesta olevan ”julman jengikulttuurin sivutuotetta”. Eräs Kapkaupungissa julkaistu kirja sanoo, että jengeistä tuli Etelä-Afrikassa köyhien mustien asuinalueitten ”loiseläjiä” ja että ne ”ryöstivät ja raiskasivat omien yhdyskuntiensa jäseniä ja taistelivat toisten jengien kanssa alueista, markkinoista ja naisista”.
Brasiliassa ilmestyvä sanomalehti O Estado de S. Paulo sanoi sikäläisistä oloista, että jengien määrä ”lisääntyy pelottavaa vauhtia”. Sen mukaan ne hyökkäilevät kilpailevien jengien, parempiosaisten nuorten, vierasrotuisten ihmisten ja köyhien siirtotyöläisten kimppuun. Se sanoi myös, että erään kerran useita jengejä lyöttäytyi yhteen, ja ne ”ryöstivät ihmisiä uimarannalla – – taistelivat toisiaan vastaan” ja muuttivat Rio de Janeirossa suuren puistokadun ”taistelutantereeksi”. Erään Brasiliasta saadun raportin mukaan jengien määrä lisääntyy yhtä lailla esimerkiksi sellaisissa suurkaupungeissa kuin São Paulossa ja Rio de Janeirossa kuin myös pienemmissä kaupungeissa.
Kanadassa ilmestyvä Maclean’s-aikakauslehti mainitsi vuonna 1995, että poliisin arvion mukaan Winnipegissä oli ainakin kahdeksan aktiivista katujengiä. Yhdysvalloissa on ollut sanomalehdissä kuvia jenginuorista, jotka ovat tuoneet jengivaatteet ja seinien töhrimisen maan lounaisosan syrjäisiin intiaanireservaatteihin.
New Yorkia koetteli viime vuonna jengiväkivallan aalto. Alun alkaen Los Angelesissa mainetta saaneiden Bloods- ja Crips-jengien jäsenillä sanottiin olleen siinä sormensa pelissä. New Yorkin pormestarin mukaan poliisi toimeenpani heinäkuun ja syyskuun välisenä aikana 702 pidätystä välikohtauksissa, jotka olivat suoraan yhteydessä katujengeihin.
Jengiväkivalta on nykyään ongelma muuallakin kuin vain suurkaupungeissa. Yhdysvaltojen keskiosissa ilmestyvä Quad-City Times kertoi ”lisääntyneestä väkivallasta nuorison keskuudessa, yleistyneestä huumeidenkäytöstä ja kasvavasta toivottomuudesta”.
Sydäntä riipaiseva vitsaus
Erään jengin sanotaan saaneen alkunsa muutamasta nuoresta, jotka olivat keskenään hyviä kaveruksia. Kun sitten sen johtajan maine kasvoi, kasvoi myös väkivalta. Jengin johtaja asui isoäitinsä talossa, jota tulitettiin kerran toisensa jälkeen välittämättä siitä, että isoäiti oli sisällä talossa. Erään sanomalehden mukaan talosta löytyi yli 50 luodinreikää. Laukaukset oli nähtävästi ammuttu kostoksi teoista, joiden katsottiin olleen isoäidin lapsenlapsen jengin syytä. Eikä tässä kaikki. Jengin johtajan veli oli vankilassa rikoksesta, joka oli liittynyt jengin toimintaan. Hänen serkkunsa oli muuttanut pois, jottei joutuisi väkivallan uhriksi, mutta kun hän oli tullut käymään kotonaan, joku oli ampunut hänet ohi ajavasta pakettiautosta.
Los Angelesissa jenginuoret ampuivat erästä autoa ja tappoivat syyttömän kolmivuotiaan, jonka äiti ja tämän miesystävä olivat ajaneet vahingossa väärälle kadulle. Erääseen kouluun singahtanut luoti surmasi opettajan, joka oli yrittänyt opettaa oppilailleen, miten he voivat kohentaa elämäänsä. Surmansa ovat saaneet myös monet muut, joilla ei ollut mitään tekemistä jengien kanssa mutta joista silti tuli niiden uhreja. New Yorkin Brooklynissa eräs äiti tuli tunnetuksi naapuristossaan mitä murheellisimmasta syystä: hän oli menettänyt kaikki kolme poikaansa jengiväkivallan takia.
Mikä on ollut syynä maailmanlaajuiseen nuorisoväkivallan vitsaukseen, ja miten voimme suojella rakkaita lapsiamme tällaiselta väkivallalta? Miten jengejä yleensä muodostuu, ja miksi niin monet nuoret liittyvät niihin? Näitä kysymyksiä tarkastellaan seuraavissa kirjoituksissa.
[Kuvan lähdemerkintä s. 3]
Scott Olson/Sipa Press