Tarkkailemme maailmaa
”Maailmanlaajuinen hätätila”
Aidsia koskevassa huippukokouksessa, joka järjestettiin Pariisissa seitsemäntenä vuosittaisena Maailman aids-päivänä, pyysi YK:n pääsihteeri Boutros Boutros-Ghali 42 maan ja 5 maanosan valtioiden päämiehiä ja terveysministereitä ”julistamaan maailmanlaajuisen hätätilan” aids-pandemian hälyttävän nopean leviämisen johdosta. Siitä huolimatta, että aidsin leviämistä on yritetty hillitä kaikkialla maailmassa, aids-tapausten kokonaismäärä kasvoi vuoden 1993 heinäkuun ja vuoden 1994 heinäkuun välisenä aikana 60 prosenttia eli noin 4 miljoonaan. Maailman terveysjärjestö varoitti synkässä raportissaan, että nykyisellä kasvuvauhdilla aids-pandemia ”vaarantaa kokonaisten yhteiskuntien tulevaisuuden”, ja se ennusti, että jo vuonna 2000 kuolettavaa aidsia aiheuttava HI-virus on tarttunut 30–40 miljoonaan ihmiseen.
”Pahin huume”
Äskettäin oli brasilialaisessa Jornal do Brasil -sanomalehdessä otsikko, jossa savuke luokiteltiin ”pahimmaksi huumeeksi”. Brasilian syöpäinstituutin johtajan tri Marcos Moraesin mukaan tupakkateollisuuden maalitauluna ovat tällä hetkellä nuoret. Hän selitti, että ”mitä aikaisemmin nuori alkaa tupakoida, sitä kauemmin hän ehtii elämänsä aikana polttaa tupakkaa. Ja mitä kauemmin hän on alttiina tupakalle, sitä suuremmat ovat terveysriskit.” Tri Moraes huomauttaa, että Brasilian 30 miljoonasta tupakoitsijasta ”2,4 miljoonaa on lapsia ja nuoria”. Hän lisää, että ”savukkeet tappavat useampia [ihmisiä] kuin aids, kokaiini, heroiini, alkoholi, tulipalot, auto-onnettomuudet ja itsemurhat yhteensä”.
Naisten pahoinpitely lisääntyy
”Maailman yleisin väkivallan muoto on se, että naiset joutuvat aviomiehensä tai miesystävänsä pahoinpitelemiksi”, sanotaan The Australian -sanomalehden artikkelissa, joka koskee erästä YK:n raporttia. Kirjoituksessa selitetään, että ”peräti joka neljäs maailman nainen on väkivallan kohteena”. Joissakin maissa, esimerkiksi Chilessä, Korean tasavallassa, Pakistanissa, Papua-Uudessa-Guineassa ja Thaimaassa, määrä on vielä suurempi. Eräässä maassa pahoinpidellään noin 80:tä prosenttia naisista, kerrotaan The Sydney Morning Herald -sanomalehdessä, jossa tarkasteltiin samaa YK:n raporttia. Monet uhrit kärsivät lisäksi jatkuvasta henkisestä väkivallasta. Perheväkivaltaan on hyvin vaikea löytää ratkaisua, koska se tapahtuu lähes aina kodin suojissa. Ystävät, naapurit ja sukulaiset ovat usein haluttomia ilmoittamaan siitä viranomaisille.
Myrkyllistä kaasua
Yhdysvaltojen terveysviranomaiset ovat huolissaan häkämyrkytysten määrästä. Sairastumistiheyttä ja kuolleisuutta koskevassa viikkoraportissa (Morbidity and Mortality Weekly Report) sanotaan, että ”koko maassa kuolee vuosittain noin 590 ihmistä tahattomasti hiilimonoksidimyrkytykseen”. Tähän eivät sisälly ne monet häkämyrkytystapaukset, jotka eivät johda kuolemaan. Koska tämä tappava kaasu on väritön, hajuton ja mauton, sitä on vaikea havaita. Hiilimonoksidi heikentää veren kykyä kuljettaa happea soluihin, minkä seurauksia ovat päänsärky, pahoinvointi, poikkeavuudet hermojärjestelmässä, kooma ja kuolema. Edellä mainitun viikkoraportin mukaan ”hiilimonoksidia voi syntyä minkä tahansa sisätiloissa tapahtuvan palamisen yhteydessä (esim. lämmitettäessä huoneilmaa, laitettaessa ruokaa, pidettäessä ajoneuvoa joutokäynnillä tai käytettäessä bensiinikäyttöistä työkalua tai konetta) – varsinkin, jos sisätilan ilmanvaihto on puutteellista”.
Onko nelivetoisella turvallisempaa ajaa?
Monet uskovat, että on aina turvallisempaa ajaa nelivetoista ajoneuvoa, varsinkin lumessa ja jäällä. Kuitenkaan ”pysähdyttäessä nelivetoisella ajoneuvolla ei ole mitään etua kaksivetoiseen verrattuna”, todetaan The Wall Street Journal -sanomalehdessä. Vakuutusasiamiesten mukaan joidenkin suosituimpien mallien kohdalla on ”korvaussumma vahingon tai yhteentörmäyksen varalta keskitasoa huonompi”. Ilmeisesti monista kuljettajista tulee liian luottavaisia, ja he ottavat tarpeettomia riskejä ajaessaan nelivetoisilla ajoneuvoilla. Los Angelesissa Kalifornian yliopiston yhteydessä toimivan lääketieteellisen keskuksen tutkija Marc Schoen huomautti, että ”ihmiset ovat elokuvien ja television välityksellä oppineet yhdistämään nelivetoiset autot itsenäisyyden ja vapauden tunteeseen”. Tämä voiman ja voittamattomuuden tunne voi sumentaa järkevän arvostelukyvyn, joka on pohjimmiltaan turvallisen ajamisen tärkein tekijä.
Väkivaltaan yllyttäviä leluja
Eräästä televisio-ohjelmasta, jossa teini-ikäiset ikään kuin ihmeen avulla muuttuvat taistelutaitoja hallitseviksi sotureiksi, on tullut amerikkalaislasten viimeaikaisin villitys. Televisiohahmot tunnetaan nimellä Mighty Morphin Power Rangers. Kouluviranomaiset ovat huolissaan pikkulasten pakkomielteenomaiselta vaikuttavasta käyttäytymisestä, jolla he jäljittelevät Power Rangersien väkivallantekoja. The Wall Street Journal -sanomalehdessä kerrotaan, että tuoreen tutkimuksen mukaan 96 prosenttia ”mielipidemittaukseen osallistuneista opettajista sanoi itse nähneensä Morphin-ohjelman innoituksesta johtuneen aggressiivisen teon”. Joissakin tapauksissa on kyse vasta kolmivuotiaista lapsista. ”Pikkulapset saattavat yhtäkkiä muuttua raivokkaiksi, metelöiviksi nyrkkeilijöiksi”, kerrotaan tuossa lehdessä. Ohjelman suosio heijastuu siitä, että Power Ranger -lelujen myynnistä odotetaan saatavan vuodessa 300 miljoonaa dollaria (yli 1200 miljoonaa markkaa).
Uusi laite varoittaa riskistä saada sydänkohtaus
Tiedemiehet ovat kehittäneet Victoriassa Australiassa uuden laitteen, joka antaa ennusteen sydäntaudin riskistä, kun se asetetaan huomattavan kaulavaltimon päällä olevalle iholle. Ilman minkäänlaista leikkausta se mittaa jokaisen sydämenlyönnin jälkeen veren virtaamisnopeuden ja muutokset verenpaineessa. Sitten tietokoneen avulla voidaan laskea ”potilaan koko verenkiertojärjestelmän elastisuus”, kerrotaan The Sydney Morning Herald -sanomalehden raportissa. Tämä koje näyttää olevan tavanomaisia menetelmiä tarkempi sen määrittämisessä, onko potilaalla riski sairastua johonkin sydän- tai verisuonitautiin. Vaikka korkeat kolesteroliarvot sekä korkea verenpaine ovat selvä osoitus riskistä, niin ”monille tähän kategoriaan kuuluville ei koskaan tule sydänkohtausta”, sanotaan raportissa ja lisätään: ”Tämän kokeen ansiosta – – [heidän] ei tarvitsisi nauttia kolesteroliarvoja alentavia kalliita lääkkeitä tai ryhtyä ankaralle dieetille, mikä olisi heidän tapauksessaan aiheetonta.”
”Syöhän hedelmäsi ja vihanneksesi”
Tiedemiehet ovat vuosikymmeniä suosittaneet karotenoidien nauttimista ravinnon lisänä. Beetakaroteeni on tunnettu karotenoidi, ja se on yhdistetty sydänkohtausten, halvausten ja joidenkin syöpien ennaltaehkäisyyn. Uudet tutkimukset asettavat kuitenkin kyseenalaiseksi beetakaroteenivalmisteiden hyödyllisyyden ravinnon lisänä. The New York Times -sanomalehden mukaan ravitsemustieteilijä tri Paul LaChance ”varoitti nauttimasta yksittäisiä karotenoideja ravinnon lisänä”. Hän selitti, että ”luonnosta saamme aina useita karotenoideja yhdessä, emmekä vielä tiedä, kuinka tärkeää meidän on saada näitä yhdistelmiä”. Toinen tutkija, tri Regina Ziegler, sanoo, että ”ennen kuin tunnistamme hedelmissä ja vihanneksissa olevat suojaavat aineet, emme voi sulkea niitä kapseliin”. Times-lehdessä huomautettiin, että ”useimmat asiantuntijat ovat jälleen omaksuneet saman neuvon, jota äidit ovat perinteisesti hokeneet lapsilleen: ’Syöhän hedelmäsi ja vihanneksesi.’”
Kirkosta eroamisia
Katolisen sanomalehden Christ in der Gegenwart mukaan 28 miljoonaa ihmistä Saksassa eli kolmasosa maan väkiluvusta on katolilaisia. Vuosina 1992 ja 1993 erosi katolisesta kirkosta kaikkiaan lähes 350000 ihmistä. Piispa Karl Lehmann, Saksan piispojen konferenssin puheenjohtaja, pelkää, että uusi maan kattava vero, jota aletaan periä vuonna 1995, saa entistä useammat eroamaan kirkosta, kerrotaan Süddeutsche Zeitung -sanomalehdessä. Saksassa kirkon jäsenten on maksettava kirkollisveroa. Niinpä arvellaan, että yrittääkseen välttyä maksamasta uutta veroa jotkut katolilaiset vain eroavat kirkosta.
Elämä suurkaupungissa
Vaikka Lontoo on The Independent -sanomalehden mukaan Euroopan suurin kaupunki, sen seitsemän miljoonaa asukasta eivät yleisesti puhuen ole tyytyväisiä siellä asumiseen. Mielipidetutkimukseen osallistuneista lontoolaisista kuusi seitsemästä oli sitä mieltä, että elämä pääkaupungissa on huonontunut kuluneitten viiden vuoden aikana, ja heidän suurimpia huolenaiheitaan oli saastuminen ja liikenteen ruuhkautuminen. Kun heiltä tiedusteltiin, keihin he luottavat, 64 prosenttia mainitsi lääkärit, kun taas poliisi ja opettajat herättivät vähemmän luottamusta. Vain 2 prosenttia arveli voivansa luottaa Lontoon finanssikeskuksessa työskenteleviin liikemiehiin. Noin 60 prosenttia uskoi, että tuo alue oli ”täynnä ihmisiä, jotka rikastuvat toisten ihmisten kustannuksella saamatta aikaan mitään todellista hyvinvointia”.