Japanin äkillinen suuronnettomuus – miten ihmiset selviytyivät

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN JAPANIN-KIRJEENVAIHTAJALTA

YHTENÄ hetkenä Japanissa sijaitseva Kobe oli 1500000 asukkaan kukoistava satamakaupunki. Mutta 20 sekunnissa maanjäristys, jonka voimakkuudeksi mitattiin 7,2 Richterin asteikolla, muutti suuren osan siitä raunioiksi. Kymmeniätuhansia asuntoja ja rakennuksia tuhoutui tai vaurioitui, ja yli 300000 ihmistä jäi kodittomaksi.

Onnettomuus sattui 17. tammikuuta 1995, täsmälleen vuoden kuluttua siitä, kun maanjäristys oli turmellut pahoin Kaliforniassa Yhdysvalloissa sijaitsevaa Northridgea ja surmasi 61 ihmistä. Koben järistyksessä vapautui kaksi kertaa niin paljon seismistä energiaa kuin tuossa järistyksessä. Järistyksessä kuoli yli 5500 ihmistä, ja näin ollen se oli tuhoisin järistys Japanissa sitten vuoden 1923, jolloin Tokiota ja Jokohamaa hävittäneessä suuressa järistyksessä kuoli noin 143000.

Kauhun hetkiä

Kello 5.46 tuona kohtalokkaana aamuna Ryuji jakoi sanomalehtiä Koben keskustassa. Oli vielä pimeää. Äkkiä kuulosti siltä, kuin juna olisi kulkenut ilmarataa pitkin. Tiet ja rakennukset keinuivat kuin meren aallot. Sitten kaikki valot sammuivat.

Sillat luhistuivat eritasoristeyksissä ja kaatoivat autoja niiden alapuolella oleville teille. Rautatiekiskot vääntyivät kuin vahatangot, ja junat suistuivat raiteilta. Vanhat puurakennukset luhistuivat, ja kaksikerroksiset asuinrakennukset näyttivät yhtäkkiä yksikerroksisilta. Tärähtely herätti useimmat Koben asukkaista.

Tulipaloja syttyi heti, ja tuli tuhosi kokonaisia kortteleita. Palomiehet katselivat avuttomina sivusta, sillä vedentulo oli katkennut. Myytti maanjäristyksen kestävästä rakentamisesta oli romuttunut hetkessä.

Täpäriä pelastumisia ja murhenäytelmiä

Järistyksen suoranaisella vaikutusalueella oli 3765 Jehovan todistajaa 76 seurakunnan yhteydessä. Järistystä seuranneeseen aamupäivään mennessä oli vahvistunut, että 13 todistajaa ja 2 todistajien yhteydessä ollutta kastamatonta henkilöä oli kuollut (Saarnaaja 9:11). Poliisin ilmoituksen mukaan kuolleiden määrä oli tuossa vaiheessa 1812, mutta viikon kuluessa se nousi 5000:een. Koska todistajat olivat nopeasti etsineet käsiinsä seurakuntiensa yhteydessä olevat, kuolleiden määrä pysyi heidän keskuudessaan ennallaan.

Misaon aviomies oli lähtenyt varhain työhön. ”Noin tuntia myöhemmin talo alkoi vavahdella”, sanoi Misao. ”Kattotiiliä putoili ympärilleni. Katon keskellä oleva suuri tiili osui siihen tyynyyn, jolla mieheni pää oli vain tuntia aiemmin levännyt.” Lipasto ja kirjahylly kaatuivat toisiaan vasten aivan Misaon yläpuolella. Tämä pelasti hänet hautautumasta kattotiilien alle.

Naukuva kissa herätti Hiromasan, 16-vuotiaan koulupojan. Järistys sattui juuri kun hän oli päästämässä kissaa ulos. Palattuaan takaisin hän havaitsi, että hänen äitinsä oli jäänyt television ja kirjahyllyn alle. Kuinka helpottunut hän olikaan havaitessaan tämän olevan elossa! Hiromasa lainasi naapuriltaan taskulampun ja auttoi äitinsä pois tavaroiden alta. Tuhannet voivat kertoa täpäristä pelastumisista. Toiset todistajat kokivat kuitenkin tuskallisia murhenäytelmiä.

Hiroshi ja Kazu Kaneko hautautuivat asuntonsa murskautuneiden rakenteiden alle. Kristillisen seurakunnan jäsenet kiirehtivät paikalle auttamaan heitä. Vasta kello kymmenen aikoihin Hiroshi saatiin kaivettua raunioista ja vietyä sairaalaan. Kazu oli kuitenkin kuollut, kun hänet saatiin myöhemmin ulos.

24-vuotias Miyoko Teshima, joka oli ollut vasta kaksi vuotta kastettuna, oli asettanut tavoitteekseen kokoaikaisen sananpalveluksen. Sinä aamuna, jona järistys sattui, hän nukkui asuinrakennuksensa ensimmäisessä kerroksessa sillä hetkellä, kun toinen kerros sortui. Miyoko hautautui hirsien ja palkkien alle. Hänen vanhempansa ja naapurinsa yrittivät poistaa murskautuneet rakenteet mutta eivät kyenneet. Hänen äitinsä, joka tutkii Raamattua, otti yhteyttä Jehovan todistajiin, ja he tulivat apuun.

Kun Miyoko noin seitsemän tunnin kuluttua saatiin kaivetuksi raunioista, hän oli vielä elossa. Kolme kristittyä vanhinta sekä lääkäri ja eräs sairaanhoitaja antoivat vuoron perään sydämenhierontaa, mutta Miyoko kuoli. Hänen isänsä oli vastustanut hänen vakaumustaan, mutta todistajien ponnistelut tyttären pelastamiseksi tekivät isään vaikutuksen, ja tämä suostui hänen aiemmin esittämäänsä pyyntöön, että Jehovan todistajat hautaisivat hänet.

Kristitty vanhin Takao Jinguji asui vaimonsa ja tyttärensä kanssa vanhan kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa. ”Kun järistys sattui”, hän sanoi, ”yläpuolellamme oleva kerros sortui päällemme, ja minä jäin kirjahyllyn alle. Lopulta kykenin pääsemään sen alta pois ja aloin pyrkiä ulos. Yhtäkkiä kuulin äänen. Eräs naapurissa asuva todistaja oli tullut etsimään meitä.”

Kun Takao viimein pääsi ulos, hän näki, että tuli oli leviämässä ympäröivistä rakennuksista hänen asuntoonsa. Niinpä hän ryömi takaisin raunioihin ja yritti epätoivoisesti vetää vaimonsa ulos. Mutta se oli liian myöhäistä. Hänen 26-vuotias vaimonsa Eiko ja tyttärensä Naomi olivat kuolleet. Siitä huolimatta hän alkoi auttaa seurakuntansa muita jäseniä. ”En voinut tehdä enää mitään perheeni hyväksi”, hän sanoi myöhemmin, ”joten keskityin auttamaan muita. Olin helpottunut, kun havaitsin, että kaikki muut seurakuntaamme kuuluvat olivat turvassa.”

Epätoivoinen tilanne

Tuhannet etsivät turvaa kouluista ja julkisista rakennuksista. Jälkijäristysten pelossa toiset majoittuivat ulkosalle tai nukkuivat autoissaan. Rautatiekiskot ja moottoritiet olivat repeytyneet kappaleiksi, ja tuhannet autot olivat tukkineet ne tiet, joita pitkin avustustarvikkeita olisi voitu kuljettaa. Monilla ei ollut päiväkausiin juuri mitään syötävää. Merkittävää on kuitenkin se, ettei varastelusta tehty mitään ilmoituksia, ja monet jakoivat vähäiset ruokavaransa muiden kanssa.

”Tämä on samanlaista kuin toisen maailmansodan jälkeen”, sanoi eräs huopaan kääriytynyt iäkäs mies kyynelten valuessa pitkin hänen poskiaan. Japanin pääministeri Tomiichi Murayama kartoitti vaurioita ja kertoi: ”En ole koskaan nähnyt mitään tämän kaltaista. Tämä on paljon pahempaa kuin voi kuvitella.”

Jehovan todistajat reagoivat heti

Kun kristitty vanhin Keiji Koshiro oli käynyt järistysaamuna Koben keskustassa ja nähnyt hirvittävän hävityksen, hän palasi kotiin ja järjesti paikallisen seurakunnan valmistamaan ruokaa niille kristityille tovereille, joille oli aiheutunut suurempia vahinkoja. Kun ilta tuli, hän oli jo jakelemassa autolla ruokaa ja juomaa Koben keskustan seurakunnille. Seuraavana aamuna järjestettiin lisää ruokaa ja juomaa. Koska kohdattiin liikenneruuhkia, todistajat järjestivät avustustarvikkeet perille 16 moottoripyörän voimin.

Monet muutkin ryhtyivät heti oma-aloitteisesti etsimään ja auttamaan kristittyjä veljiään. Tomoyuki Tsuboi ja eräs toinen vanhin lähtivät moottoripyörillä kohti Ashiyaa, Koben lähellä olevaa kaupunkia, joka oli myös pahoin vaurioitunut. Ashiyan keskustassa olevalla valtakunnansalilla he havaitsivat, että matkavalvoja Yoshinobu Kumada oli jo järjestänyt sinne avustuskeskuksen.

Veljille tiedotettiin puhelimitse tarpeesta, ja tarvikkeiden kokoaminen oli pian käynnissä. Hetken kuluttua yhdeksän huopia, ruokaa ja vettä kuljettavaa autoa oli matkalla kohti Ashiyaa. Tarvikkeet vietiin kahteen kaupungissa olevaan valtakunnansaliin, joista 40–50 ihmistä oli etsinyt turvaa. Toiset pääsivät suojaan uskovien tovereittensa koteihin. Seuraavana päivänä erään lähialueen todistajat valmistivat ruokaa 800 hengelle. Ruokaa järjestettiin tarpeessa oleville yltä kyllin, joten todistajat antoivat siitä tarpeessa oleville naapureilleen.

Koko sillä alueella, jolla järistys oli tehnyt tuhojaan, Jehovan todistajat tulivat heti uskovien tovereittensa avuksi. Tämä teki vaikutuksen moniin tarkkailijoihin. Viikon kuluttua järistyksestä muuan helikopterilentäjä lähestyi erästä todistajaa Jokohamassa ja sanoi: ”Menin tuhoalueelle sinä päivänä, jona järistys sattui, ja olin siellä viikon. Jehovan todistajat olivat ainoita, jotka kiirehtivät paikalle. Se teki minuun syvän vaikutuksen.”

Avustusohjelma käynnistyy

Ebinassa sijaitseva Jehovan todistajien haaratoimisto lähetti pian neljä edustajaa Koben alueelle järjestämään avustustyötä. ”Päätimme heti etsiä valtakunnansaleja, jotka eivät olleet tuhoutuneet, ja lähettää avustustarvikkeet niihin”, kertoi yksi edustajista. ”Löydettiin kuusi salia, ja viidessä tunnissa ne täyttyivät ääriään myöten. Loput tarvikkeet lähetettiin kahteen suureen Jehovan todistajien konventtisaliin, jotka sijaitsivat lähistöllä.”

Pankkiin avattiin avustustili, ja asiasta tiedotettiin Jehovan todistajien seurakunnille kaikkialla Japanissa. Kolmena ensimmäisenä päivänä, joina pankit olivat auki, rahaa lahjoitettiin yli neljän miljoonan markan arvosta. Rahat jaettiin nopeasti tarpeessa olevien käyttöön.

Seurakunnille kerrottiin, että ne voisivat hakea tarvitsemiaan tarvikkeita varta vasten niille perustetuista avustuskeskuksista. Kunkin seurakunnan vanhimmat huolehtivat siitä, että tarvikkeet jaettiin niille heidän seurakuntansa jäsenille, jotka olivat tarpeessa. Todistajien ei-uskovia perheenjäseniä ei sivuutettu. Erään tuhoalueella asuvan kristityn vanhimman isän – joka suhtautui aiemmin kielteisesti Jehovan todistajiin – kuultiin kerskuvan puhelimessa eräälle sukulaiselle: ”Poikani uskontoon kuuluvat tulevat auttamaan meitä!”

Enemmän kuin aineellista apua

Kristillisiä kokouksia alettiin heti järjestää. Eräs seurakunta piti kokouksensa eräässä puistossa tiistaina, päivänä jona järistys sattui. Sunnuntaina useimmat tuhoalueen seurakunnat pitivät säännöllisen Vartiotornin tutkistelunsa joko pienissä ryhmissä tai niissä valtakunnansaleissa, jotka eivät olleet vaurioituneet pahoin. Tuolla viikolla tutkittiin Vartiotornia 1.12.1994, jossa käsiteltiin sopivasti sitä, miten varoja voidaan käyttää ”luonnononnettomuuksien uhrien – – auttamiseen”. Eräs nainen sanoi kokouksessa: ”Ensimmäistä kertaa me olemme avustustyössä saavana osapuolena. Olen niin täynnä kiitollisuutta, etten pysty pukemaan sitä sanoiksi. Kun elämä palaa taas normaaleihin uomiinsa, aion tehdä oman osani antavana osapuolena.”

Haaratoimiston edustajat kävivät moottoripyörillä niillä alueilla, jotka olivat kokeneet kovimman iskun. ”Oli liikuttavaa nähdä kyynelehtiviä veljiä”, eräs heistä kertoi. ”He sanoivat meille: ’Emme itke sen vuoksi, että olemme menettäneet kaiken, vaan sen vuoksi, että sydäntämme koskettaa nähdä teidän tulevan luoksemme Ebinasta saakka.’”

Järistystä seuranneen vuorokauden kuluessa Brooklynissa New Yorkissa toimiva Jehovan todistajien hallintoelin sekä haaratoimistot eri puolilta maailmaa lähettivät sanomia, joissa ne ilmaisivat olevansa huolissaan tilanteesta. Seuraavina päivinä saatiin paljon lisää tällaisia sanomia. Erityisen liikuttava oli se faksi, joka tuli Wonjun läntiseltä seurakunnalta Korean tasavallasta. Tämä seurakunta oli menettänyt 15 jäsentä tuhopoltossa kaksi vuotta aiemmin.a Faksin lopussa sanottiin: ”Koben veljien tuskat ovat meidän tuskiamme ja surujamme. Muistattehan sen, minkä me olemme kokeneet, että ahdistuksessa ollessanne te ette ole yksin. Rakkaat veljet, älkää antako periksi!”

Haaratoimiston edustajat huolehtivat siitä, että hengellisen tuen antamista voitiin jatkaa. Esimerkiksi Koben alueelle määrättiin väliaikaisesti lisää matkavalvojia antamaan rohkaisua. Lisäksi pyydettiin kristittyjä vanhimpia muista osista Japania tulemaan Kobeen viikoksi tai pidemmäksi ajaksi kerrallaan antamaan hengellistä ja henkistä tukea kärsiville.

Se että tuhoalueen todistajat saivat osakseen tällaista huolenpitoa ja rohkaisua uskovilta tovereiltaan kaikkialta maailmasta, auttoi heitä säilyttämään myönteisen ja arvostavan asenteen. Oltuaan läsnä ensimmäisessä kokouksessa järistyksen jälkeen muuan todistaja sanoi: ”Eiliseen asti olimme hieman huolissamme, koska meillä ei ollut paikkaa, mihin mennä. Mutta kun tulimme tänne ja kuulimme niistä huomaavaisista järjestelyistä, jotka on tehty meidän hyväksemme, esimerkiksi pyykinpesupalveluista, peseytymismahdollisuudesta ja konventtisalien käyttämisestä väliaikaisina majoitustiloina, huolemme kaikkosivat täysin. Tämä on tosiaan Jumalan järjestö!”

Painon paneminen hengellisille rikkauksille on tosiaankin auttanut todistajia selviytymään. Eräs vähän yli 20-vuotias nainen sanoi: ”Siitä lähtien kun olin kolmivuotias, äitini on opettanut minua luottamaan Jehovaan. Se valmennus, jota hän ja kristillinen seurakunta ovat antaneet, on auttanut minua kestämään tämän ahdistavan kokemuksen.”

Jälleenrakentaminen järjestetään

Noin 350 todistajien taloa vaurioitui pahoin tai tuhoutui; niistä sata oli yksityisomistuksessa. Yli 630 muuta todistajien taloa oli pienten korjausten tarpeessa. Lisäksi kymmenen valtakunnansalia oli vaurioitunut käyttökelvottomaksi.

Tehtiin nopeasti järjestelyjä valtakunnansalien rakentamiseksi niille seurakunnille, jotka olivat menettäneet omansa. Jokainen Japanin yhdestätoista alueellisesta rakennuskomiteasta järjesti 21 hengen ryhmän korjaamaan todistajien vaurioituneita koteja.

Ajallemme tunnusomainen piirre

Maanjäristyksiä sattuu entistä useammin. Maclean’s-lehdessä todettiin: ”Yksistään viime vuonna [Japanissa] sattui useita järistyksiä, jotka olivat suurempia kuin Koben järistys.” Erään suuren järistyksen voimakkuus oli 8,1, mutta se sattui harvaan asutulla alueella pohjoisessa.

Maanjäristysten lisääntyminen ei ole yllätys Jehovan todistajille. Kun järistys oli ravistellut viisivuotiaan Atsushin kotia Kobessa, hän kulki ympäriinsä sanomassa: ”Tulee olemaan maanjäristyksiä paikassa toisensa jälkeen”! (Markus 13:8.) Hän oli oppinut tämän ennustuksen äidiltään. Jeesus Kristus mainitsi maanjäristyksen osana ”läsnäolonsa ja asiainjärjestelmän päättymisen tunnusmerkkiä”. Muita tunnusmerkin piirteitä ovat sodat, nälänhätä, ruttotaudit ja useimpien rakkauden kylmeneminen. (Matteus 24:3–14; 2. Timoteukselle 3:1–5.)

Koben järistys on vain lisätodiste siitä, että me elämme tämän maailman viimeisissä päivissä. Onneksi se on osa Jeesuksen parhaillaan täyttyvää tunnusmerkkiä, mikä osoittaa, että tämä maailma korvataan pian vanhurskaalla uudella maailmalla. (1. Johanneksen kirje 2:17.)

[Alaviitteet]

[Kuvat s. 23]

Takao Jinguji menetti perheensä näihin raunioihin

[Kuva s. 24]

Tuhoutunut rautatieasema

[Kuvat s. 24, 25]

Luhistunut silta

[Kuvat s. 26]

Jehovan todistajat käynnistivät nopeasti avustusohjelman uhrien hyväksi