Point Lobos – maan ja veden dramaattinen kohtaamispaikka

EIKÄ pelkästään dramaattinen. Toisinaan tämä maan ja veden kohtaaminen Point Lobosissa on suorastaan rajua! Kun on nousuveden aika ja voimakkaat tuulet puhaltavat mereltä, silloin muodostuu jättimäisiä aaltoja, jotka tulevat vyöryten rantaan ja murskaantuvat järkkymättömiin rantakallioihin. Pauhuten ne kohoavat 12–15 metriä korkealle ilmaan. Kun tätä tapahtuu, vierailijat kiirehtivät Sea Lion Pointille katsomaan näkymää. He asettuvat riviin niin lähelle kuin uskaltavat ja haukkovat kunnioituksesta henkeään aina, kun aalto paiskautuu rantakallioon. Lumoutuneina tästä voimannäytöstä, kun tonneittain vettä sinkoutuu kohti taivasta, he eivät välitä pärskeistä, jotka pyyhkivät heidän ylitseen. Niin kauan kuin aallot myrskyävät, yleisö on haluton lähtemään.

Mutta heidän on lähdettävä, sillä Point Lobosissa on paljon muuta nähtävää. Siellä on valtava määrä vetonumeroita, mikä on yksi niistä syistä, jonka vuoksi Kalifornian osavaltio osti sen vuonna 1933 ja teki siitä luonnonsuojelualueen. Kuitenkin ensisijaisena syynä oli suojella ihastuttavaa montereynsypressiä. Se kasvaa luonnonvaraisena vain Point Lobosilla ja läheisellä Montereyn niemellä. Näiden Tyynenmeren rannalla sijaitsevien jyrkänteiden reunalla on montereynsypressin viimeiset kasvupaikat.

Ennen kuin Point Lobosista tuli osavaltion luonnonsuojelualue, sillä oli ollut värikäs historia. Vuosisatoja intiaanit keräsivät simpukoita ja leiriytyivät alueen niemenkärjissä. 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa alueesta tuli karjan laidunalue. Portugalilaisilla oli siellä valaanpyyntiasema vuosina 1861–1884. Sen jälkeen japanilaiset kalastajat perustivat säilyketehtaan, joka laivasi satoja tuhansia kotiloita itämaille. Maan omistusoikeus vaihtui useasti – kerrotaan, että kerran jopa korttipelin aikana.

Polut

Point Lobosin osavaltion luonnonsuojelualueelle pääsee Tyynenmeren rantatie numero 1:ltä, 16 kilometriä Montereystä etelään, 5 kilometriä Carmelin alapuolelta. Luonnonsuojelualueella on harvassa teitä. Ne johtavat kolmelle tärkeimmälle pysäköintialueelle, joilta polut levittäytyvät kiemurtelemaan läpi mäntymetsien ja sypressilehtojen. Yksi 10 kilometrin pituinen polku kulkee pitkin luonnonsuojelualueen rantaviivaa välillä aivan korkeiden jyrkänteiden reunoilla – niistä kohdin avautuu mahtavat näkymät kaukana alhaalla kuohuavalle merelle – ja välillä polku laskeutuu veden rajaan, jossa on täynnä elämää olevia vuorovesialtaita – niissä on merivuokkoja, merisiilejä, äyriäisiä, meritähtiä, kotiloita, viher- ja punaleviä sekä monia muita eliöitä. Pysähdy ja polvistu katsomaan näitä kiehtovia, kivissä olevia pikku maailmoja. Mutta ole varuillasi! Katalat aallot kastelevat sinut mielellään läpimäräksi!

Kun kuljet polkua, joka vie Bird Islandille, katso alas China Coven jadenvihreisiin vesiin. Tämä jyrkkien kallioseinämien ympäröimä lahti on kuin jalokivi. Aallot lyövät laiskasti pieneen, yhdellä reunalla olevaan hiekkarantaan, jossa vedessä pulikoivat ja uimarit nauttivat viileästä vedestä ja makaavat sen jälkeen suojaisan rannan lämpimässä auringossa. Muutkin nauttivat tästä – kirjohylkeet loikoilevat kallionulkonemilla auringossa lämmittelemässä.

Kävelet polkua eteenpäin, kunnes tulet Bird Islandin kohdalle. Sadoittain merilintuja kerääntyy tänne. Pesimäaikana merimetsot lentävät ahkerasti saareen nokassaan merilevärihmoja rakentaessaan pesiään niin lähelle toisiaan, että ajattelet niiden olleen lähiörakentamisen uranuurtajia. Pelikaanit lentelevät edes takaisin kalastusretkillään, sukeltelevat mereen nähdessään siellä uivan päivällisensä. Lokit liitelevät ja kaartelevat tuulessa niin ihanan vapaina, että tulet kateelliseksi, koska sinun on pysyttävä maan pinnalla.

Cypress Grove -polku luikertelee montereynsypressin toisen koko maapallolla jäljellä olevan luonnonvaraisen kasvupaikan läpi. Tämä on monien kävijöiden suosikkipolku. Sen kalliojyrkänteiltä on silmiä hivelevät merinäköalat. Punalevä peittää kosteassa meri-ilmassa olevat kalliot ja puunrungot. Pitsimäistä jäkälää roikkuu männyn ja sypressin oksista. Metsässä voi nähdä mustahäntäpeuran – usein emän vasojensa kanssa ruokailemassa pensaikossa. Tämän niemen kärjestä saattaa nähdä 40 tonnin painoisten harmaavalaiden suihkuttavan vettä ja joskus hyppäävän ylös vedestä niiden ohittaessa Point Lobosin edestakaisin 16000 kilometrin pituisella muuttomatkallaan Kalifornian niemimaan tuntumaan joulu- ja tammikuussa parittelemaan ja synnyttämään. Ne palaavat Beringinmerelle maalis- ja huhtikuussa ruokailemaan.

Merisaukot

Mutta nämä vähän matkan päässä rannasta vaeltavat valtameren jättiläiset eivät ole suosituimpia eläimiä. Puistonvartijat kuulevat useimmiten kysymyksen: ”Missä ovat merisaukot?” Ne ovat tavallisesti kelluvien rakkolevänauhojen seassa suojaisissa poukamissa. Kävijät, joilla on kiikarit, tähyilevät näitä alueita onnistuakseen näkemään saukkoja. He haluavat nähdä niiden sukeltavan hakemaan päivällistään. Ruokalistalla on sellaisia herkkuja kuin simpukoita, äyriäisiä, sinisimpukoita, kalmareita, mustekaloja, kotiloita ja merisiilejä. Ruokapöytänä toimii rinnan päälle asetettu kivi, jota vastaan ne takovat simpukka-aterioitaan saadakseen sisällä olevan lihan. Jos ne eivät ruokaile, ne saattavat nukkua rakkolevään kietoutuneena, mikä estää niitä ajelehtimasta. Tai siellä saattaa olla emo hoitamassa tai ruokkimassa rinnallaan olevaa poikasta. Poikanen syntyy vedessä, elää vedessä, mutta silti sen täytyy oppia uimaan. Se ei kuitenkaan voi hukkua – merisaukon poikanen kelluu luonnostaan.

Merisaukon suklaanruskea turkki, joka on aikuisten pään ympärillä usein harmaa tai valkoinen, on kaunis ja tuuhea. Lähellä Sea Lion Pointia sijaitsevalla opastusasemalla on merisaukon nahka. Silitä sormillasi sitä, tunnet sen silkinpehmeyden. Tämän erittäin hienon turkin vuoksi saukko oli vähällä hävitä sukupuuttoon. Sen turkki on kaksi kertaa tiheämpi kuin turkishylkeen turkki; siinä on 100000 karvaa neliösenttimetrillä, kaikkiaan noin 800 miljoonaa. Saukko ei kuitenkaan pysy lämpimänä yksistään turkin ansiosta. Se viettää monia tunteja turkkiaan kyhnyttäen saadakseen ilmaa turkkiinsa, ja juuri tämä ilma eristää saukon ihon kylmästä vedestä. Se on ainutlaatuinen, lauhkea eikä hyökkää kimppuun – ei ihme että merisaukko on kävijöiden suosikki!

Vedenalainen rauhoitusalue

Näitä polkuja pitkin voit kulkea 224 hehtaarin laajuisella Point Lobosin alueella. Mutta näiden hehtaarien lisäksi Point Lobosin luonnonsuojelualueeseen kuuluu muutakin. Yli puolet lisää. 300 hehtaaria on veden alla. Kulkiessasi tietä, joka poikkeaa Whalers Coven pysäköintialueelle, näet hyvin todennäköisesti sukeltajia märkäpuvuissaan ja paineilmalaitteissaan sukeltamassa Yhdysvaltain ensimmäisellä vedenalaisella rauhoitusalueella. Se on perustettu vuonna 1960 ja on rikkaimpia vedenalaisia elinympäristöjä Kaliforniassa, ja se on kokonaan suojeltu osavaltion lailla. Valitettavasti tämän vedenalaisen maailman ihmeet eivät ole sinua varten – ellet ole käynyt sukelluskurssia, niin että voit ottaa yllesi märkäpuvun ja paineilmalaitteet tutkiaksesi meren syvyyksiä.

Alueen portilla annettu opaslehtinen antaa viitteitä siitä, mitä menetät: ”30 metriä korkeiden rakkolevämetsien himmeässä valossa selkärangattomat eläimet ja juurettomat kasvit luovat vaihtelevan värisen, eloisan maailman. Skorpionikaloja ja simppuja ui näköpiiriin ja pois näköpiiristä. Hylkeen, saukon tai valaan odottamaton ilmaantuminen panee sydämen sykkimään tiuhemmin.” Yksi näiden syvyyksien asukas, joka voisi saada sydämesi jättämään yhden lyönnin väliin, on maailman suurin meritähti, Pychopodia. Se on läpimitaltaan jopa 1,2 metriä! Aivan kuten Point Lobosin maa-alueita varten on olemassa opaskirjanen, sukeltajilla on veteen vietävä kirja, jossa on 38 värikuvaa merenalaisen elämän tunnistamiseksi.

Point Lobos on paikka, jossa voi hiljentyä mietiskelemään. Koska siellä on yli 300 kasvilajia ja 250 lintu- ja eläinlajia, aineistosta ei ole pulaa: ruskean rakkolevän pitkät nauhat kaartuvat viehättävästi merenpinnalla Bluefish Covessa. Sireenit lisäävät tuoksunsa suolaiseen meri-ilmaan. Kun muserrat salvian lehtiä sormiesi välissä, niistä vapautuu kirpeää aromia. Mutta älä tee niin polun varrella olevien myrkkysumakkien kiiltäville lehdille. Miksi tänne on jätetty myrkkysumakki? Se sopii pienten lintujen ja eläinten elinympäristöksi. Lobos on niiden koti, ei meidän.

Pikkulintu toistelee haikeaa lauluaan istuessaan salviapensaikon ylimmällä oksalla. Musta meriharakka päästää kimeän huudon pyrähdellessään rantaviivassa olevien kivien yllä. Sen kirkkaanpunainen nokka välähtelee auringossa. Rannikon edustalla olevilla kivikkoisilla saarilla merileijonien haukunta saa aikaan metelin, joka ei jää huomaamatta. Ja työkalua käyttävä merisaukko on aina hakkaamassa simpukankuorta mahansa päällä olevaan kiveen. Ja miltä tuntuukaan rauhallisten aaltojen vaimeat äänet tai tyrskyjen raivoaminen kivien seassa, kun on myrsky.

Se on paikka mietiskelyä varten. Hengitä syvään merituulta. Kävele polkuja hitaasti. Älä pidä kiirettä, jotta voit imeä itseesi tunnelman. Kerää muistoja. Ime itseesi sen henki.

Maisemamaalari Francis McComas kuvaili Point Lobosin olevan ”maan ja veden suurenmoisin kohtaamispaikka maailmassa”. Tämä saattaa tuntua sinusta liioitellulta ylistykseltä. Mutta kun olet muutaman päivän kävellyt sen polkuja, hengittänyt syvään sen suolaista meri-ilmaa, kuunnellut sen ääniä, katsellut sen nähtävyyksiä, imenyt itseesi sen koskemattomassa kauneudessa vallitsevaa rauhaa, et ehkä enää ajattele hänen ylistyksensä olevan niin kovin liioiteltua.

Kieltämättä Point Lobos on lääkettä kireisiin hermoihin, rauhoittavaa palsamia mielelle, kunnianosoitus sen Tekijän, Jehova Jumalan, taiteellisuudelle.

[Kuvat s. 16, 17]

Ylhäällä vasemmalla: ”Torni”

Ylhäällä oikealla: Eteläinen merisaukko

Keskellä vasemmalla: China Coven jadenvihreät vedet

Keskellä oikealla: Medialuna californiensis rakkolevämetsässä

Alhaalla oikealla: Tuuli ja vesi ovat syövyttäneet jälkensä hiekkakiveen