Tarkkailemme maailmaa
ONNETTOMUUDET ISKEVÄT YHDYSVALTOIHIN
Kaksi suuronnettomuutta hävitti kaukana toisistaan olevia alueita Yhdysvalloissa syys- ja lokakuun aikana vuonna 1989. Ensin hurrikaani Hugo pyyhkäisi Yhdysvaltain kaakkoisosan yli 220 kilometrin tuntinopeudella jättäen jälkeensä paljon tuhoa. Lokakuun 17. päivänä maanjäristys, jonka voimakkuudeksi mitattiin 7,1 Richterin asteikolla, järkytti maan länsiosassa San Franciscon lahden aluetta, tappoi suuren määrän ihmisiä ja aiheutti arviolta miljardien dollareiden vahingot. Seuraavien kahden päivän aikana (18. ja 19. lokakuuta) sattui myös Pohjois-Kiinassa sarja maanjäristyksiä, joiden voimakkuus oli noin 6 Richterin asteikolla. Ainakin 29 ihmistä kuoli.
’YK AVAINASEMASSA’
Yhdistyneiden kansakuntien 44. yleiskokoukseen osallistuvat diplomaatit esittivät, että kolme tärkeintä kysymystä maailmassa, jotka kaipaavat kipeästi ratkaisua, ovat kehitysmaiden velat, huumekauppa ja ympäristönsuojelu. Siitä, että YK:n täytyy olla ratkaisemassa niitä, oltiin yleisesti samaa mieltä. Yleiskokouksen puheenjohtajan mukaan kaikki jäsenet olivat ”korostaneet sitä, että Yhdistyneet kansakunnat on avainasemassa ihmiskunnan viimeisenä rauhan ja oikeudenmukaisuuden toivona”.
TUPAKOIMISKIELTO LÄHES KAIKILLE LENNOILLE
Yhdysvaltain lainsäätäjät ovat suostuneet kieltämään tupakoimisen lähes kaikilla kotimaisilla liikennelennoilla. Yhdysvalloissa on sisäisiä lentoja lähes 16000 joka päivä. Laki sallisi tupakoinnin noin 20 lennolla, kertoi muuan lentohenkilökunnan yhdistyksen edunvalvoja. ”Olemme päässeet nyt pisteeseen, jossa olemme kieltäneet käytännöllisesti katsoen kaiken tupakoinnin lentokoneissa”, sanoi eräs senaattori.
”AUKTORITATIIVISET” VANHEMMAT PARHAITA
”Sellaiset vanhemmat, jotka eivät käytä ankaria rangaistuksia, vaan asettavat selvät rajat ja pitävät niistä kiinni, kasvattavat merkittävästi todennäköisemmin lapsia, jotka yltävät hyviin suorituksiin ja tulevat hyvin toimeen toisten kanssa”, selittää aikakauslehti U.S.News & World Report. Tällaisia vanhempia nimitetään ”auktoritatiivisiksi” (”tee se tästä syystä”) vastakohtana vanhemmille, jotka ovat ”autoritaarisia” (”tee se koska olen kasvattajasi”) ja ”sallivaisia” (”tee mitä haluat”). Jälkimmäisten kasvatus tuotti lapsia, jotka käyttäytyivät selvästi eri tavoin. Kaksi vuosikymmentä kestäneet tutkimukset osoittivat, että auktoritatiivisten vanhempien lapsista tuli todennäköisemmin vakaita, tyytyväisiä, itsensä hillitseviä, itseensä luottavia ja sellaisia, että he vähemmän todennäköisesti kokeilisivat huumeita. ”Auktoritatiiviset vanhemmat eivät ole komentelijoita”, sanoo Kalifornian yliopiston psykologi Diana Baumrind, joka johti tutkimuksia. ”He ottavat asiakseen oppia tuntemaan lapsensa, olla selvillä siitä, miten heillä menee koulussa ja ketkä ovat heidän ystäviään. Tällainen valvonta heijastaa hyvin suurta moraalista vastuuta lapsesta. He eivät myöskään pelkää olla eri mieltä lapsensa kanssa.”
AHNEUS TYÖNTÄÄ IHMISKUNNAN TUHON PARTAALLE
Englannin kuninkaallisen tiedeakatemian puheenjohtaja Digby McLaren sanoi äskettäin Vancouverissa Kanadassa pidetyssä konferenssissa: ”Pidämme ihmistä koko maailmamme tuhoojana ja järkyttäjänä.” UNESCO:n (Yhdistyneiden kansakuntien opetus-, kulttuuri- ja tiedejärjestön) järjestämä eri maita edustaneitten tiedemiesten ja tutkijoiden konferenssissa todettiin, että aineellisen hyvinvoinnin tavoittelu on johtanut ihmiskunnan tuhon partaalle. McLaren lisäsi, että tieteelliset ja tekniset edistysaskeleet ovat saaneet ihmiset keskittymään aineelliseen vaurauteen ja laiminlyömään kulttuuriarvoja ja hengellisiä arvoja. Konferenssi vaati ihmiskuntaa panemaan syrjään kansalliset, rodulliset ja uskonnolliset raja-aidat voidakseen toimia yhteistyössä maapallon elinkelpoisuuden ennallistamisessa.
IHMISSYÖJÄLEIJONIA
Etelä-Afrikassa sijaitseva Krugerin kansallispuisto on 320 kilometriä pitkä maakaistale Mosambikin rajan vieressä. Monet mosambikilaiset ovat paenneet sisällissotaa puiston läpi ja asettaneet henkensä suureen vaaraan, sillä puisto on täynnä leijonia ja muita vaarallisia eläimiä. Yleensä leijonat karttavat ihmistä. Epäillään kuitenkin, että pakolaisvirran takia leijonat ovat päässeet ihmislihan makuun, sillä ne voivat helposti hyökätä sellaisten ihmisten kimppuun, jotka eivät pysty jatkamaan matkaansa ja kaatuvat maahan väsyneenä. Leijonat tappoivat äskettäin Etelä-Afrikassa kolme ihmistä, ja kaksi näistä hyökkäyksistä sattui Krugerin kansallispuistossa. Puistonvartijoita on käsketty siksi jäljittämään ja tappamaan kaikki ne leijonat, joista on tullut ihmissyöjiä.
NORSU NYT UHANALAINEN LAJI
Viime lokakuussa Lausannessa Sveitsissä pidetty uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan sopimuksen (CITES) tarkistuskokous liitti afrikkalaisen norsun uhanalaisten lajien luetteloonsa. Tuo toimenpide kieltää norsunluukaupan. Kokous toivoo, että se saa norsunluun himossa tapahtuvan norsujen salakaadon loppumaan. Arvioidaan, että viime vuosikymmenen aikana afrikkalaisten norsujen lukumäärä on vähentynyt puoleen. Vuonna 1979 Afrikassa oli 1,3 miljoonaa norsua. Nyt niitä on 625000.
UUSI UHKA
Nykyiseen huumevitsaukseen on liitetty jälleen uusi ulottuvuus: sademetsien tuhoutuminen. ”Kokaiinin kysynnän kasvaminen Yhdysvalloissa ja Euroopassa on yllyttänyt perulaiset kookapensaan viljelijät kaatamaan laajoja alueita Amazonin sademetsää ja laskemaan miljoonia litroja myrkyllisiä kemikaaleja sen ylämaille ja latvavesiin”, kirjoittaa sanomalehti New York Times. Raportin mukaan viljelijät ”ovat tunkeutuneet kahteen kansallispuistoon ja kahteen kansallismetsään ja hakanneet paljaaksi suurimman osan herkkää sumumetsää, jota kutsutaan ’viidakon kulmakarvoiksi’ ja tuhonneet arviolta yli 200000 hehtaarin alueen trooppista metsää”. Perun puoleisella Amazonin alueella viljellään nykyään eniten kookapensaan lehtiä. Kokaiinin kasvattamisvillityksen vuoksi maanviljelijät ovat hylänneet esi-isiltä perityt viljelystavat, jotka estivät ruokamultakerroksen eroosion.
MASENNUS SEURAA SIVISTYSTÄ
Tekeekö nykyinen sivistys ihmiset onnellisemmiksi? Muuan tuore tutkimus kokosi ympäri maailmaa tehtyjen tutkimusten tulokset, ja se osoitti, että toisen maailmansodan jälkeen useissa teollisuusmaissa masentuneiden osuus on noussut huimasti, joissakin maissa jopa kaksinkertaistunut. Nuoria se vahingoittaa usein vaikeimmin. Toisaalta köyhemmissä maissa, joissa on perinteisempi yhteiskuntarakenne, masentuneiden osuus on kasvanut samana ajanjaksona vain hieman. Miksi? The Boston Globe -sanomalehden mukaan tutkimuksen tekijät päättelevät, että kehittyneissä maissa kaupungistuminen ja lisääntynyt liikkuminen ovat johtaneet väljempiin siteisiin perheessä ja yhteiskunnassa. Tutkimusta johtanut kirjoittaja esitti lopuksi: ”Masentuminen näyttää olevan sivistyksen hinta.”
AUTIOMAAT VIHERIÖIMÄÄN
Saudi-Arabialla on kunnianhimoinen suunnitelma saavuttaa omavaraisuus ravinnontuotannossa, ja siksi se koettaa saada autiomaan viheriöimään. Saudi-Arabian autiomaahan on siroteltuna satoja vihreitä alueita, joista kukin on kooltaan 80 hehtaaria ja joita kastellaan syvältä maan alta pumpatulla vedellä. Mutta autiomaan muuttaminen tuottavaksi maaksi ei tule halvaksi. Hallitus on jo käyttänyt hankkeeseen miljardeja markkoja. ”Vehnän kasvattaminen Saudi-Arabiassa on yhtä kallista kuin melonien kasvattaminen kasvihuoneessa Pohjoisnavalla”, sanotaan Economist-lehdessä. Ja vaikka öljyntuotannosta saatava rahantulo saattaisikin näyttää loputtomalta, niin vesivarat eivät ole. Suurin osa käytettävästä vedestä tulee sellaisesta syvällä olevasta pohjavesikerroksesta, jossa on uusiutumatonta loukkuun jäänyttä ”fossiilivettä”. Jos veden kulutus kasvaa edelleen nykyistä vauhtia, pelätään, että pohjavesikerros saatetaan pumpata tyhjiin 10–20 vuodessa.
ENSIMMÄINEN MOSKEIJA ROOMASSA
Benito Mussolinin, Italian toisen maailmansodan aikaisen fasistijohtajan, kerrotaan kieltäneen antamasta lupaa moskeijan rakentamiselle Roomaan ja sanoneen, että hän suostuisi siihen vasta silloin, kun Mekassa hyväksyttäisiin roomalaiskatolinen kirkko. Ajat ovat muuttuneet. Nyt sen lisäksi, että moskeijaa rakennetaan noin viiden ja puolen kilometrin päähän Vatikaanista, sen arkkitehdit kuvailevat sitä suurimmaksi Euroopassa. ”Vaikkei se olisikaan suurin, mistä ollaan epävarmoja, se on Euroopan tärkein moskeija”, sanoo Abdul Qayuum Khan, Rooman islamilaisen kulttuurikeskuksen johtaja. ”Yksinkertainen totuus on, että se on ainoa, joka on kristikunnan sydämessä, ikään kuin katolilaisuuden Mekassa.” Kaikesta huolimatta Vatikaanin virallisen suhtautumisen sanotaan olevan myönteinen.
YHDYSVALLOISSA KASVATETTUA MARIHUANAA
Ponnistelut marihuanan käytön vähentämiseksi Yhdysvalloissa eivät ole vain epäonnistuneet – on saatu suoranaisia takaiskuja. New York Times -sanomalehti kertoo, että vaikka marihuanalakien täytäntöönpanoon tarkoitetut rahat paisuivat liittovaltion budjetissa 526 miljoonasta dollarista vuonna 1982 vuonna 1988 myönnettyihin 968 miljoonaan dollariin saakka, ne eivät vaikeuttaneet sen enempää huumeiden saamista kuin vähentäneet niiden käyttöäkään. Sen sijaan tehokkaamman, Yhdysvalloissa kasvatetun marihuanan käyttö on lisääntymässä. Kanadassa ilmestyvässä The Medical Post -sanomalehdessä Tri Andrew Macnab varoittaa, että tällaisessa marihuanassa voi olla yli 350 myrkyllistä ainesosaa.