Psyykkisten sairauksien salaperäisyys hälvenee

”Kauhistuin sellaista ajatusta, että olisin mielisairas”, muistelee Irene. ”Sellaiset sanat kuin ’skitsofrenia’ tai ’depressio’ puuttuivat sanavarastostani. Mielisairaus eli psyykkinen sairaus painaa ihmiseen häpeämerkin. Se merkitsi ’hulluksi tulemista’ tai ’hullujenhuoneeseen joutumista’. Jotkut tuttavistani luulivat jopa minun joutuneen pahojen henkien valtaan.”

HULLUUS, mielenvikaisuus, mielipuolisuus. Tällaiset sanat herättävät pelkoa ja mieleen tulevat pehmustetut huoneet ja pakkopaidat. Kaikki henkisesti häiriintyneet eivät kuitenkaan käyttäydy raivohullun tavoin. Eivätkä kaikki omalaatuisuudellaan huomiota herättävät ihmiset ole mielisairaita.

Erilaiset psyykkiset häiriötilat tunnetaan niille kullekin tyypillisistä oireista. Esimerkiksi maanis-depressiivisessä mielisairaudessa vuorottelevat kuumeisen toiminnan kaudet ja syvät masennuskaudet. Vaikeassa depressiossa potilas kärsii usein ”syvästä, halvaannuttavasta ja hellittämättömästä masennuksesta”.a Pelkotilat eli fobiat voivat suoranaisesti lamaannuttaa uhrinsa käsittämättömien pelkojen avulla.

Tässä ja seuraavassa artikkelissa tarkastellaan kuitenkin etupäässä sairautta, jossa jotenkin tyypillistyy kaikki se, mitä mielitaudeista ajatellaan ja tiedetään.

Skitsofrenia – oma lukunsa psyykkisten sairauksien joukossa

Ollessaan sairaalassa Irene erehtyi useamman kerran luulemaan ihmisiä muiksi kuin keitä he todellisuudessa olivat. Hän syleili lääkäreitä ja hoitajia sukulaisina, jotka kuitenkin olivat olleet jo kauan kuolleina. Hän kuvitteli erottavansa tuoksuja, joita toiset eivät voineet tuntea. Hän vakuuttui siitä, että sairaalan henkilökunta suunnitteli hänen tappamistaan. ”Minut piti kerran jopa sitoa vuoteeseen”, hän myöntää.

Hänen todettiin sairastavan skitsofreniaa. Siihen todennäköisesti sairastuu noin yksi sadasta. Yksistään Yhdysvalloissa todetaan vuosittain toistasataatuhatta uutta tautitapausta.b

Uuden suomalaisen tautiluokituksen mukaan jakomielitautia ei enää käytetä skitsofrenian suomenkielisenä vastineena, sillä jakomielisyys on nimityksenä harhaanjohtava. Se johtuu siitä, että skitsofreenikon persoonallisuus ei ole jakautunut kahteen tai useampaan minään (mikä on toisenlainen, harvinainen häiriö), vaan hänen tapauksessaan voidaan puhua persoonallisuuden vaurioitumisesta. Esimerkistä käy nuori Jerry-niminen mies, jota hänen lääkärinsä piti kouluesimerkkinä skitsofreniasta. Hetken aikaa hänen katseensa näyttää tyhjältä ja hetken päästä uhkaavalta ja vihamieliseltä. Hänen puhettaan hallitsevat pelonaiheet (”Minut pannaan täällä sähkötuoliin”) ja harhaluulot (”Tuon kuvan päätä särkee”), jotka eivät mitenkään kytkeydy toisiinsa. Sisäiset äänet terrorisoivat häntä. Hänen ajatusmaailmansa on kaoottinen tai katkelmallinen.

Skitsofrenia aiheuttaa hyvinkin erilaisia omituisia oireita: harha-aistimuksia, sisäisiä ääniä, ajatushäiriöitä, käsittämättömiä pelkotiloja ja tunteita, jotka ovat ristiriidassa todellisuuden kanssa. Mikä sen aiheuttaa? Vielä vuosikymmen sitten lääkärit syyttivät vanhempia siitä, että nämä olivat tehneet lapsistaan ”hulluja”. Nykyään jotkut ajattelevat tilanteen olevan päinvastainen. Pikemminkin on niin, että skitsofreninen lapsi on vanhemmilleen suuri rasitus.

Useimmat lääkärit sanovatkin nykyään, että oli väärin syyttää vanhempia. Raamattu luonnollisesti kieltää vanhempia ärsyttämästä lapsiaan. (Kolossalaisille 3:21) Mutta vaikka vanhemmat ärsyttäisivätkin lapsiaan, näyttää epätodennäköiseltä, että se yksin aiheuttaisi heidän lapsissaan skitsofreniaa. Mukana on myös tekijöitä, joihin vanhemmat eivät mitenkään voi vaikuttaa omilla tekemisillään.

Perintötekijöiden vaikutus

Nick ja Herbert (nimet muutettu) olivat identtiset kaksoset. Syntymän jälkeen heidän tiensä erosivat: Nick kasvoi rakkaudellisten kasvatusvanhempien ja Herbert välinpitämättömän isoäidin hoivissa. Jo lapsuusvuosina heissä kummassakin alkoi itää skitsofrenian siemen. Nickistä kehittyi varas ja pyromaani. Herbertkin sytytti mielellään tulipaloja, ja hän myös rääkkäsi koiria. Lopulta heissä ilmeni täydellisen skitsofrenian taudinkuva, ja he kumpikin joutuivat mielisairaalaan.

Oliko tämä sattuma? Vai onko skitsofrenia perinnöllinen tauti? Tiedossa on 14 sellaista tapausta, joissa kaksoset kasvatettiin erillään toisistaan ja toiselle heistä kehittyi skitsofrenia. Yhdeksässä näistä tapauksista kehittyi myös toiselle kaksoselle myöhemmin sama tauti. Epäilemättä skitsofrenian syitä voidaan etsiä myös perintötekijöistä eli geeneistä. Toisaalta jos lapsilla on sekä isä että äiti skitsofreenikko, niin ihmeellistä kyllä ainoastaan 46 lapselle sadasta puhkeaa myös skitsofrenia. ”Mikäli skitsofrenia johtuisi vallitsevasta geenistä, sen pitäisi kehittyä 75 prosentille näistä lapsista”, sanotaan kirjassa Schizophrenia: The Epigenetic Puzzle.

Syitä täytyy siis etsiä muualtakin kuin vain geeneistä. Kirjan Mind, Mood and Medicine tekijät esittävät seuraavan olettamuksen: ”Tiedetään hyvin, että psyykkiset kokemukset – esimerkiksi sodassa – voivat aiheuttaa syvälle käypiä kemiallisia, hormonaalisia ja fysiologisia muutoksia elintoiminnoissa. Kun puhutaan psyykkisistä sairauksista, herkällä ihmisellä voidaan laukaisevaksi tekijäksi usein osoittaa jokin erikoinen elämys.” Entä mikä on perintötekijöitten rooli tässä? Kirjoittajat, tohtorit Wender ja Klein, jatkavat: ”Kaiken kaikkiaan olemme sitä mieltä, että perinnölliset tekijät voivat altistaa ihmisen tietyntyyppisille psyykkisille kokemuksille.” Vaikka skitsofrenia ei siis itsessään ehkä olekaan periytyvä tauti, niin alttius siihen sitä vastoin saattaa olla perinnöllinen.

Muutokset aivoissa

Lehti Schizophrenia Bulletin tarjoaa tähän palapeliin vielä yhden osasen: ”Esitetyt todisteet viittaavat siihen, että skitsofreenikkojen aivoissa on usein tapahtunut muutoksia.”

Tri Arnold Scheibel väittää, että normaaleilla potilailla hermosolut ovat aivojen hippocampus-nimisessä osassa rivissä ”melkein samalla tavoin kuin pienet sotilaat”. Mutta joillakin skitsofreniapotilailla ”nämä hermosolut ja niiden toiminnot ovat täysin sekaisin”. Hän uskoo skitsofreenikon harha-aistimusten ja harhaluulojen voivan johtua tästä. Toisilla skitsofreenikoilla on todettu aivokammioiden laajentumia. Mielenkiintoisin on se havainto, että mielisairaan aivojen kemiassa on voinut tapahtua muutoksia. (Tästä enemmän seuraavassa artikkelissa.)

Toistaiseksi skitsofreenikkojen aivoista ei ole todettu sellaisia rakenteellisia tai kemiallisia poikkeavuuksia, jotka olisivat yhteisiä heille kaikille. Niinpä lääkärit uskovat, että skitsofreniassa voi olla kysymys ”monenlaisista häiriöistä, joihin on monia erilaisia syitä”. (Schizophrenia: Is There an Answer?) Hitaasti vaikuttava virus, vitamiininpuutos, aineenvaihduntahäiriöt ja ruoka-aineallergiat ovat vain muutamia niistä tekijöistä, joita pohditaan etsittäessä skitsofrenian syitä.

Vaikka lääketiede ei ole pystynyt antamaan tälle taudille tarkkaa selitystä, tri E. Fuller Torrey sanoo: ”Skitsofrenia on aivosairaus; se tiedetään nyt varmasti. Se on yhtä selvä tieteellinen ja biologinen tosiasia kuin ovat sokeritauti, multippeli skleroosi ja syöpä.” On myös todisteita, jotka viittaavat siihen, että depressioihinkin olisi jokin biologinen syy.

Psyykkiset sairaudet eivät ole enää samanlainen arvoitus eivätkä ne kanna enää samaa häpeäleimaa kuin joskus ennen. Mahdollisuudet niiden hoitamiseen ovat paranemassa.

[Alaviitteet]

[Kuva s. 5]

Mielitaudin puhkeamiseen voivat vaikuttaa monet eri tekijät

Perintötekijät?

Sosiaalinen ympäristö?

Aivojen rakenteelliset poikkeavuudet?

Kemialliset muutokset?

Ravinto?