Nuoret kysyvät:
Miksi kannattaa lukea Raamattua?
’Pelkkä puuseppä, Jeesus Nasaretilainen, vavisutti maailmaa sanomallaan!’ huudahti professori. Hän ei opettanut Raamattua vaan vertasi sitä Don Quijote -nimiseen kirjalliseen teokseen. Aaron (20-vuotias) kuunteli kuitenkin tarkkaavaisesti, sillä tämä professori, vaikkei ollutkaan uskonnollinen, arvosti Raamattua kirjallisuutena – kuten hän sanoi, kirjana, jonka lukemisen pitäisi kuulua ’jokaisen miehen ja naisen yleissivistykseen’.
VOISIKO Raamattu todellakin sivistää ihmistä? Ja mitä niin maailmaa mullistavaa oli erään puusepän sanomassa? Aaron halusi tietää, joten hän päätti lukea Raamatun.
George (12-vuotias) huomasi sattumalta Raamatun lainauksen: ”Muista Luojaasi nuoruudessasi.” (Saarnaaja 12:1) Niinpä hän kysyi itseltään: ’Kuinka voin muistaa Luojaani, jos en ensinkään tunne häntä?’ Hänkin alkoi tajuta Raamatun lukemisen tarpeellisuuden.
Kelvin (21-vuotias) on Jehovan todistaja ja osallistuu säännöllisesti talosta-taloon-saarnaamistyöhön. Hän nauttii siitä, että hän voi kertoa toisille, mitä hän on oppinut Raamatusta. Hän on kuitenkin pannut merkille, että jotkut hänen tapaamistaan ihmisistä ovat jo lukeneet osia Raamatusta. Ja koska Kelvin haluaa käydä heidän kanssaan järkeviä keskusteluja, hän valmistautuu tutkimalla ahkerasti Raamattua. Kuten hän itse sanoo: ”Täytyy itse lukea Raamattu tietääkseen mistä he puhuvat.”
Aaron, George ja Kelvin ryhtyivät tutkimaan Raamattua vakavasti. Mutta mitä on sanottava sinusta? Eikö sinunkin pitäisi lukea Raamattua? Saatat monien nuorten tavoin sanoa:
’Eikö Raamattu ole ikävystyttävä kirja?’
Jotkut ajattelevat niin, mutta he eivät todellisuudessa tiedä, mitä he menettävät. Raamattu on Jumalan ilmoitus ihmiselle. Se kertoo meille, miten tulimme tänne ja mihin olemme menossa. Kuinka se siis voisi olla ikävystyttävä?
Jotkin osat saattavat tosin edetä nopeammin kuin toiset. David (19-vuotias) huomauttaa: ”Raamatun 4. ja 5. Mooseksen kirjassa kerrotaan kyllä joitakin tapahtumia, mutta enimmäkseen ne sisältävät lakeja ja lakien selityksiä. Eivät ne ikävystyttäviä ole, mutta Joosuan kirja, seuraava kirja, on toiminnallisempi; pääset mukaan itse tapahtumiin. Joosuan kirjasta lähtien tapahtumat tempaavat todella mukaansa.” Davidin edistyessä lukemisessaan hänen mielipiteensä Raamatun niin sanotuista hitaista osista tulee todennäköisesti kuitenkin muuttumaan. Miksi? Ajattelepa, mitä itse olet kokenut.
Oletko koskaan jälkeenpäin katsellut elokuvaa, jonka näit ensimmäistä kertaa ollessasi hyvin nuori? Tuolloin et luultavastikaan ymmärtänyt siitä paljoa, ja siksi vain harvat kohtaukset tuntuivat jännittäviltä. Mutta nyt kun olet vanhempi, voit ymmärtää paljon enemmän. Kertomus saa enemmän merkitystä, ja tapahtumat etenevät nopeammin. Samoin käy, kun opit ymmärtämään paremmin maailman menekkiteosta. (Heprealaisille 5:14) Joka kerta kun luet sitä, nuo lait ja niiden selitykset saavat enemmän merkitystä. Opit arvostamaan yksityiskohtia.
Mutta miksi yksityiskohdat ovat niin tärkeitä? Ajattelehan radion urheiluselostajaa. Hänen tehtävänään on tehdä pallopelistä todellinen yleisölleen. Miten hän sitten tekee sen? Hän kertoo monia yksityiskohtia: miten palloa lyödään, miltä etäisyydeltä, pelisiirrot, pistetilanteen, tilastot, pelaajien taustan. Onko tämä ikävystyttävää? Ei tietenkään. Raamatussa on samoin runsaasti yksityiskohtia: sukuluetteloja, lukuja, mittoja, lakeja. Nämä yksityiskohdat tekevät kertomukset eläviksi!
Nämä lait kertovat lisäksi Jumalan persoonallisuudesta. 2. Mooseksen kirjan 22:21, 22:ssa ja 3. Mooseksen kirjan 19:32:ssa Jumala esimerkiksi määrää kohtelemaan leskiä, isättömiä poikia ja vanhempia ihmisiä oikeudenmukaisesti. Jehova tosiaankin haluaa, että kaikkia kohdellaan kunnioittavasti sukupuolesta tai iästä riippumatta. Eikö tämä saakin sinut haluamaan tuntea hänet paremmin? Georgie-niminen nuori nainen ajattelee juuri näin. Hän sanoo Raamatun lukemisestaan: ”Se tuo lähemmäksi Jehovaa.”
Sinäkin voit huomata, että Jumalan sana on ”elävä ja voimaa uhkuva”. (Heprealaisille 4:12) Miten?
Raamattu on elävä!
”Raamatun lukeminen ei ole samaa kuin sanoma- tai aikakauslehden lukeminen”, huomauttaa Marvin (19-vuotias). ”Ajatukset täytyy keskittää siihen, mitä lukee. Mieli ei voi vain vaellella ja ajelehtia sivuja käännettäessä. Raamatun lukeminen vaatii yhteisponnisteluja. Kun luen Punaisenmeren jakautumisesta ja siitä, kuinka taivaat aukenivat ja Jehova puhui, yritän kuvitella tapahtumapaikan ja olla itse mukana tilanteessa.”
Sinäkin voit tehdä näin! Kun luet kertomusta Danielista leijonien luolassa, ajattele itse olevasi siellä! Kuvittele, miltä tuntuisi olla yksin ilman asetta nälkäisten leijonien luolassa! (Daniel 6:16–23) Entäpä kertomus kuningatar Esteristä? Hänen kansansa on joutumaisillaan joukkomurhan uhriksi. Miten toivoton tilanne! Pelastaakseen heidät hänen täytyy menetellä useaan otteeseen neuvokkaasti, mikä vaarantaa hänen oman elämänsä ja saattaa hänet kasvotusten vihollisen kanssa. Voitko tuntea jännityksen? – Ester 3:6–5:4; 2:10; 8:3–6.
On vielä jotakin mitä voit tehdä, jotta Raamatun lukemisesta tulisi jännittävämpää ja henkisesti virkistävämpää. Pane lukiessasi merkille, miten Raamatun eri osat liittyvät toisiinsa. Mitä yhteistä on esimerkiksi kertomuksilla Danielista ja Esteristä? Kumpikin kertomus osoittaa Psalmin 34:8:n pitävän paikkansa: ”Herran enkeli asettuu niiden ympärille, jotka häntä pelkäävät, ja pelastaa heidät.”
Toinen teema, joka liittää, Raamatun eri osat toisiinsa, on Jumalan valtakunta. Danielin 2:44 sanoo: ”Taivaan Jumala [on] pystyttävä valtakunnan.” Mutta mitä tämä Valtakunta tekee? Raamattu osoittaa alusta loppuun saakka, että Jehova käyttää tätä Valtakuntaa, hallitustaan, tuomaan pysyvän rauhan. ”Hän lopettaa sodat maan ääriin saakka”, sanotaan Psalmissa 46:10. Ja Valtakunnan välityksellä ”hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä surua eikä parkua eikä kipua ole enää oleva”. – Ilmestys 21:4.
Kaikki punoutuu yhteen. Jumalan valtakunta lopettaa sairauden, kärsimyksen ja jopa kuoleman. Epäoikeudenmukaisuus tulee kuulumaan menneisyyteen. Kaikkia kohdellaan oikeudenmukaisesti ja kunnioittavasti. Ei ihme, että Jeesus käski rukoilemaan: ”Tulkoon sinun valtakuntasi”! (Matteus 6:10) Tuo Valtakunnan sanoma vavisutti maailmaa silloin ja se vavisuttaa sitä parhaillaan! Eikö siksi ole vaivan arvoista tutkia tätä elämän antavaa sanomaa? Voit tehdä sen lukemalla Raamattua!
’Mutta miten voin saada sen luetuksi?’
Jos olet koulussa, sinusta saattaa tuntua, että kotitehtävät vievät kaiken aikasi. Mutta onko tosiaan niin vaikeaa tehdä kotitehtävät ja lukea Raamattua? Ei Richardin (17-vuotias) mielestä: ”Kun minun on iltapäivisin tehtävä läksyt, ryhdyn työhön ja teen sen loppuun. Kodissamme ei ole televisiota viikolla.” Jos teet samoin, saatat yllättyä huomatessasi, kuinka paljon aikaa sinulle jää Raamatun lukemiseen. Jos luet Raamattua vain 15 minuuttia päivässä, saat koko Raamatun luettua suunnilleen vuodessa!
Se voi auttaa sinua juuri nyt!
Vartut aikana, josta on ”vaikea selviytyä”. (2. Timoteukselle 3:1) Raamattu auttaa kuitenkin näitä nuoria selviytymään:
”Masennun joskus maailman tilanteesta. Etsin silloin sellaisia raamatunkohtia kuin Ilmestyksen 21:4, ja se antaa minulle jotakin mitä toivoa.” – Prentice.
”Raamatun lukeminen on erittäin hyödyllistä, erityisesti silloin kun minulla on jokin ongelma. Raamatussa kerrotaan usein henkilöstä, jolla on ollut tuo sama ongelma, ja se auttaa minua selviytymään siitä.” – Myrtie.
”Huomaan kasvavani lukiessani Raamattua.” – Theresa.
Sinäkin voit huomata kasvavasi. Koe siitä saatava tyydytys, että aloittaa jotakin arvokasta, pitää siitä kiinni ja saattaa sen päätökseen. Vielä antoisampaa on oppia tuntemaan Luoja. (Saarnaaja 12:1) Aikanaan haluat käyttää Raamattua toisten auttamiseen. Raamatun lukeminen on tosiaan arvokkaimpia hankkeita, joihin voit ryhtyä!
[Huomioteksti s. 20]
”Raamatun lukeminen on erittäin hyödyllistä, erityisesti silloin kun minulla on jokin ongelma”
[Kuvat s. 19]
Yritä kuvitella tapahtumat lukiessasi