Musiikki oli elämäni
VARHAISIMMAT muistoni musiikista palauttavat mieleeni isoäitini. Sunnuntaisin perheellämme oli tapana kokoontua hänen luokseen päivälliselle. Musiikki soi koko päivän. Kuuntelimme irlantilaisia kansanlauluja, operettia, Broadwayn näytelmämusiikkia ja paljon muuta.
Ollessani noin kahdeksan vuoden ikäinen otin kitaratunteja. Mutta koska minulla ei ollut tarpeeksi kiinnostusta kitaran soittoon, ne loppuivat pian. Tästä huolimatta noihin aikoihin naapuristossani soitelleen yhtyeen harjoitusten kuunteleminen kutkutti mieltäni.
Seuraavina vuosina aloin kiinnostua pop- ja rock-musiikista. Muiden ikäisteni tavoin minullakin oli radio aina auki! Sitten aloin taas ottaa kitaratunteja ja pian soitin paikallisissa yhtyeissä. Aloimme soittaa säännöllisesti paikallisen kirkon järjestämissä tansseissa. Olin tällä välin siirtynyt bassokitaraan, ja pian ostinkin kaikki siihen kuuluvat välineet.
Samoihin aikoihin koin jotain muutakin. Ollessamme tekemisissä paikkakuntamme papin kanssa, joka palkkasi meidät soittamaan tanssiaisissa, aloin nähdä, miten tekopyhä kirkko on. En osannut aavistaakaan, että tämä vaikuttaisi myöhemmin syvästi elämääni.
Ympäristö
Matkustelimme paljon niinä vuosina, jolloin soitimme rock’ n’ rollia. New Yorkissa ja sen ympäristössä olevat baarit ja tanssipaikat työllistivät meidät täysin muutaman vuoden ajan. Ympäristö ei kuitenkaan ollut kovin terveellinen. Siellä harjoitettiin moraalittomuutta, huumeita käytettiin vapaasti ja ilmapiiri oli hyvin painostava.
Meille oli muodostunut pieni kannattajajoukko, joka koostui heroiinin ja LSD:n käyttäjistä. Me emme välittäneet siitä, millaisia he olivat. He pitivät musiikistamme, ja me pidimme heidän kannatuksestaan. Muistan kuinka eräänä iltana yksi näistä kavereista juoksi ulos kerhosta kiljuen järjettömästi. Hän oli ottanut LSD:tä ja katseli, kuinka me uppouduimme täysin, niin henkisesti kuin fyysisesti, musiikkiimme. Se kaikki yhdessä oli liikaa hänelle!
Vaikka aloimme saada tunnustusta ja pitää konsertteja, tunsin kyllästyväni koko touhuun. Olin hyvin tyytymätön koko muusikon uraan. Ympärilläni harjoitettavat huonot tavat alkoivat vaikuttaa minuunkin ja aloin käyttää huumeita. Kaikki tämä teki elämästäni entistä surullisemman ja masentavamman. Niinpä aloin etsiä sellaista, mikä tuntuisi mielestäni paremmalta musiikilta. Silloin löysin klassisen musiikin.
Tavoitteena muusikon ura
Kun aloin kuunnella klassista musiikkia, löysin aivan uudenlaisen maailman. Ennen olimme aina kunnioittaneet eniten jazz-muusikkoa, joka osasi improvisoida hyvin, mutta nyt klassisessa musiikissa oli joku, joka pystyi myös panemaan improvisaationsa paperille. Samalla hän pystyi sovittamaan sen sinfoniaorkesterille. Tämä vasta oli todellinen muusikko!
Nyt halusin opiskella tällaista musiikkia. Niinpä pääsin osavaltion yliopistoon opiskelemaan musiikkia. Soittimenani oli bassoviulu. Opin laulamaan nuoteista, laulamaan kuorossa, opiskelin sointuoppia ja pianon soiton perusasioita. Minusta tuntui, että vihdoinkin aloin oppia jotakin. Muutama seuraava vuosi kului tähän samaan tapaan.
Sitten tein uuden päätöksen. Edistyin toki koko ajan, mutta minusta tuntui, että voisin edistyä vielä enemmän. Päätin pyrkiä konservatorioon. Tiesin hyvin, että soittotaitoni oli vielä melko vähäinen. Olin aloittanut myöhään. Ne, jotka luovat uran tällä alalla, ovat yleensä harjoitelleet lapsuudesta asti. Niinpä lisäsin päivittäisen harjoitteluaikani neljään tuntiin.
Koesoiton jälkeen minut hyväksyttiin New Yorkissa toimivaan Manhattan School of Music -nimiseen konservatorioon. Minusta tuntui, että nyt pystyisin todella edistymään muusikkona. Lisäsin harjoitteluaikaani kuuteen tuntiin päivässä. Oli tavanomaista, että yövartija tuli sanomaan minulle, että minun pitäisi pakata tavarani, koska hän sulkisi ovet yön ajaksi. Sitten menin maanalaisella kotiin, ja seuraava päivä kului samaan tapaan.
Vuoden kuluessa minusta tuntui, että opin paljon. Päätin kuitenkin siirtyä Manhattanin koulusta Juilliard School of Music -musiikkikorkeakouluun, joka myös sijaitsee New Yorkissa. Tämä koulu on maineikkaampi, vaikkakin ilmapiiri oli siellä kilpailuhenkisempi. Seuraavana kesänä suoritin siis koesoittoni, ja minut hyväksyttiin. Mutta näihin aikoihin eräällä toisella elämänalueellani tapahtui jotakin muuta.
Jokin puuttuu
Kaikkina noina vuosina käytin huumeita. Ongelmanani oli kuitenkin se, että huumematkani toivat aina vain vähemmän tyydytystä. Tulin siihen pisteeseen, että ainoa asia, jolla oli todellista merkitystä elämässäni, oli musiikki.
Olin myös vetäytynyt syrjään, enkä kirjaimellisesti tehnyt muuta kuin söin, nukuin ja kävin koulussa. Aloin olla yhä enemmän huolissani. Vanhat ystäväni tulivat tapaamaan minua, enkä kyennyt edes keskustelemaan heidän kanssaan. En voinut enää olla kanssakäymisissä toisten kanssa.
Mitä voisin tehdä? Opiskelin sitä mitä olin halunnutkin, mutta syvällä sisimmässäni minusta tuntui, että jotakin puuttui. Aloin tutkia itämaisia uskontoja ohjauksen ja mielenrauhan saamiseksi. Etsin sellaista, mitä sanoin totuudeksi, mutta löysin vain paljon tekopyhyyttä ja paljon ihmisiä, jotka eivät välittäneet tippaakaan totuudesta. En siksi halunnut olla heidän enkä muidenkaan kanssa missään tekemisissä.
Elämästäni tuli entistä synkempää. Sitten eräänä iltana, kun olin valvonut yli puoleen yöhön harjoitellakseni, minusta tuntui, että olin luhistumisen partaalla. Silloin rukoilin Jumalaa, kuka tai missä hän sitten olisikin, että hän auttaisi minua.
Löysin sen mitä todella halusin
Kaksi ystävääni oli jonkin verran aikaisemmin tullut kosketuksiin Jehovan todistajien kanssa. He alkoivat kertoa minulle siitä, mitä he parhaillaan oppivat, mutta en halunnut olla kerrassaan missään tekemisissä sen kanssa! Kun tapasin Jehovan todistajan, hän puhui minulle Raamatusta ja näytti Raamattua selittävää julkaisua. Mutta minä katsoin sitä halveksuen, aivan kuin se ei olisi ollut edes lukemisen arvoinen.
Kun olin eräänä iltana, muutamia viikkoja siitä kun olin rukoillut Jumalaa auttamaan, palaamassa kotiin koulusta noin yhdentoista maissa, Tom, todistaja joka oli puhunut minulle, otti minut taksiinsa. Hän alkoi jälleen puhua minulle Raamatusta, mutta minä vastustin häntä karvaasti. Kuitenkin tiesin sisimmässäni, että se, mitä hän sanoi, oli totta! Tein monia vaikeita kysymyksiä, mutta hän vastasi minulle rauhallisesti ja täsmällisesti. Viisi tuntia me ajoimme ympäriinsä ja jatkoimme juttelua!
Jutellessamme levottomuus, joka oli hallinnut minua muutaman viime vuoden ajan, alkoi hävitä. Aloin todella ymmärtää, mitä Tom oli yrittänyt kertoa minulle kaikkien noiden kuukausien ajan. Tämä kaikki saattaa kuulostaa valtavalta tunneperäiseltä kokemukselta, mutta sellainen se ei ollut. Oli vain kysymys totuuden ymmärtämisestä sellaisena kuin se on. Se mitä Tom sanoi, oli todella järkevää. Ymmärsin esimerkiksi sen, kuten Tom osoitti, että ihmiskunta on täydellisesti epäonnistunut yrityksissään ratkaista perusongelmansa. Mikään tämän maailman poliittinen, taloudellinen tai uskonnollinen järjestelmä ei ollut onnistunut saamaan aikaan rauhaa, onnellisuutta, terveyttä ja elämää, jota ihmiset niin epätoivoisesti kaipaavat. Vain se hallitus, jota Jeesus opetti, voi tehdä sen. – Jeremia 10:23; Matteus 6:9, 10.
Myös Raamatun näkemys siitä, miten Jumala toimii ihmisten suhteen, oli hyvin mieltä ylentävää. Hän ei katso ihmisen ulkonäköön, eikä hän pidä mitään kansallisuutta toista parempana. Vain sillä, mitä on ihmisen mielessä ja sydämessä, on merkitystä. – Apostolien teot 10:34, 35.
Jehovan todistajissa havaitsemani arvokkuus teki myös minuun syvän vaikutuksen. Aloin siksi käydä heidän kokouksissaan valtakunnansalissa. Jokainen siellä käyvä oli siisti ja kohtelias. Huomasin nopeasti, että minun täytyi puhdistaa elämäni ja lopettaa huumeiden käyttö. Olin vain iloinen sen tehdessäni, koska entinen elämäntapani oli osoittautunut niin epätyydyttäväksi!
Musiikki ei enää pääasia
Kesäloman jälkeen palasin kouluun uuden lukukauden alkaessa. Mutta minusta tuntui nyt aivan erilaiselta. Halu kehittyä muusikkona ei ollut enää niin voimakas, kuin se joskus oli ollut. Nyt tiesin, että elämässä on paljon muutakin ja ettei musiikki voisi enää olla ’numero yksi’.
Eräänä päivänä näin Tomin valtakunnansalissa anomuslomake kädessään. Hän anoi kokoaikaiseksi saarnaajaksi. Hänen ilonsa auttoi minua näkemään, mitä todella halusin elämässäni. Minäkin halusin palvella Jehovaa koko ajallani ja kertoa toisille niistä suurenmoisista asioista, jotka itse olin oppinut hänen tarkoituksestaan saattaa tämä epätyydyttävä maailma loppuunsa ja korvata se uudella paratiisillisella järjestelmällä. – Psalmit 37:10, 11, 29; Luukas 23:43.
Muistan myös selvästi, miten isäni reagoi päätökseeni. Hän hakkasi pöytään ja sanoi tylysti ajavansa minut pois kotoa, jos lopettaisin kouluni. Mutta minä lopetin. Kaksi kuukautta myöhemmin minut kastettiin Jumalalle vihkiytymiseni vertauskuvaksi, ja pian sen jälkeen aloitin kokoajanpalveluksen. Lopulta isäni muutaman vuoden kuluttua rakkaudellisesti pyysi minua palaamaan kotiin nähdessään etten aikonut horjua päätöksessäni palvella Jehovaa.
Sitten eteeni avautui uusi etu. Anoin vuonna 1979 New Yorkissa sijaitsevaan Jehovan todistajien päätoimistoon, Beeteliin (”Jumalan huoneeseen”), ja minut hyväksyttiin. Se oli totisesti elämäni onnellisimpia kokemuksia. Olin ihaillut siellä työskenteleviä tuhansia uskollisia miehiä ja naisia. Nyt minulla olisi etu palvella yhdessä heidän kanssaan. Monet heistä olisivat voineet valita hyväpalkkaisen ammatin tässä maailmassa, mutta sen sijaan he olivat päättäneet palvella Luojaa koko ajallaan.
Beetel-palvelus ei missään nimessä ole helppoa elämää! Mutta en koskaan odottanutkaan sen olevan. Se vaatii melkoisen määrän uhrautuvaisuutta. Vielä on tehtävänä paljon tärkeää työtä, ja meidän tulee toimia ahkerasti.
Beetel-palvelus on opettanut minulle, ettei todellinen onnellisuus tule omien halujen täyttämisestä. Se tulee Luojan palvelemisesta, sillä Hän tietää, mitä me tarvitsemme ollaksemme todella onnellisia. Harjoittelen edelleen soittamista, mutta nyt vain pienen murto-osan siitä ajasta, jonka ennen omistin sille. Toisinaan soitan myös ystävilleni, ja minulla on jopa etu soittaa Jehovan todistajien orkesterissa. Tämä pitää minut riittävästi tekemisissä musiikin kanssa.
Musiikin pitäminen omalla paikallaan
Millaisia neuvoja voisin antaa musiikkia rakastavalle nuorelle? Muista, että musiikki on hyvin mustasukkainen muusa (yksi pakanajumala Zeuksen kuvitelluista tyttäristä). Uran luominen siinä vaatii yksinomaista antaumusta. Siinä se kilpailee Luojamme ja hänen tahtonsa tekemisen kanssa. Musiikki voi olla melkein kuin sairaus. On hyvin helppoa kietoutua siihen liikaa. Olen nähnyt muusikkoja, jotka ovat alkaneet tutkia Raamattua, mutta luopuneet siitä, koska se häiritsi heidän musiikin harrastustaan. Mikä typerä vaihtokauppa, kun Jumalan palveleminen tuo paitsi rauhaa ja tyydytystä nyt, myös ikuisen elämän paratiisissa maan päällä lähitulevaisuudessa!
Suoraan sanoen, olen alkanut pitää musiikkioppilaitoksia nykyajan palvontatemppeleinä, jotka vaativat ihmisiä omistamaan koko elämänsä musiikille. Mutta tämä tekee siitä jumalan, eikä Luoja varmastikaan hyväksy sellaista. On totta, että musiikki on lahja Jehovalta, mutta se täytyy pitää omalla paikallaan.
Muista myös, että se, millaista musiikkia soitamme tai kuuntelemme, vaikuttaa meihin joko hyvään tai huonoon suuntaan. Meidän tulee siksi olla hyvin valikoivia. Musiikin pitäisi olla tervehenkistä ja rakentavaa, mutta nykyään suurin osa siitä on halventavaa sekä hengeltään että sanoiltaan. Jos haluat oppia musiikin perusasiat, mikä onkaan parempaa kuin käyttää Jehovan todistajien julkaisemaa laulukirjaa. Se sisältää hyvää musiikkia, ja siinä on kaikki musiikin perusasiat ja harmonian perusedellytykset.
Jumala on antanut meille suurenmoisen musiikin lahjan. Se sisäinen ilo, jota saa hyvin esitetystä sävellyksestä ja arvostavan yleisön vastakaiusta, on palkitsevaa. Mutta jotta musiikista voisi nauttia oikein, se tulee pitää oikealla paikallaan – suurenmoisen Luojamme, Jehovan, palvonnan takana. – Kertonut William Mullane.
[Huomioteksti s. 14]
Aloin etsiä sellaista, mikä tuntuisi mielestäni paremmalta musiikilta
[Huomioteksti s. 15]
Vanhat ystäväni tulivat tapaamaan minua, enkä kyennyt edes keskustelemaan heidän kanssaan
[Huomioteksti s. 17]
Jehovan todistajissa havaitsemani arvokkuus teki myös minuun syvän vaikutuksen
[Kuva s. 16]
Soitan yhä mielelläni ystävilleni ja toisinaan minulla on etu soittaa Jehovan todistajien orkesterissa