Hiili – polttava kysymys edelleenkin
VAIKKA maanalaisen hiilenlouhinnan alalla on vuosisatamme loppupuolella saatu parannuksia aikaan, sitä pidetään yhä maan vaarallisimpana ammattina. Joudutaanhan kaivoksissa työskentelemään satoja metrejä maanpinnan alapuolella paikoissa, joissa katon läpi voi milloin tahansa romahtaa tuhansia tonneja hiiltä, kalliota ja maata ja joissa on herkästi räjähtäviä, hajuttomia, haihtuvia kaasuja. Yksistään Amerikassa on vuodesta 1910 lähtien kuollut kaivoksissa arviolta yli 114000 miestä. Vuodesta 1930 lähtien kaivosmiehille on sattunut yli 1,5 miljoonaa vammautumiseen johtanutta onnettomuutta. Kaivostyöhön liittyvistä syistä kuolee vuosittain yli tuhat ihmistä. Yksi kuolinsyistä on pelätty hiilipölykeuhko, joka on kivihiilipölyn aiheuttama sairaus.
”Ihmiset ovat halvempia kuin hiili”
Vaikka työolot maan alla ovat viime vuosina kovasti parantuneetkin, ovat turvallisuusseikat yhä polttava kiistakysymys. Eräs kirjoittaja sanoi: ”Kaivosten johtohenkilöt ovat perinteisesti vastustaneet paremmista turvatoimista johtuvia lisäkustannuksia, koska ne haittaavat tuotantoa ja vähentävät siitä saatavaa voittoa.” ”Johtajille ihmiset ovat halvempia kuin hiili”, syyttivät jotkut arvostelijoista. ”Suuret yritykset vaarantaisivat mieluummin meidän henkemme kuin rahansa”, lisäsi eräs närkästynyt kaivosmies.
Niiden edistysaskeleiden lisäksi, joita on otettu syvälouhinnan tekemisessä aikaisempaa turvallisemmaksi, on vielä enemmän edistytty varsinaisessa kivihiilen louhimisessa. Enää ei miehiä ja poikia lähetetä hakkujen ja lapioiden kanssa maan sisään, vaan valtavat, eriskummallisen näköiset koneet kovertavat kaivoksen seinämistä jopa 12 tonnia kivihiiltä minuutissa. Ne kauhovat irtonaisen kivihiililouheen nauhakuljettimille, jotka vievät sen ylös.
Jotta louhoksen katto ei romahtaisi kaivosmiesten niskaan koneen kaivautuessa maan sisään, siihen porataan voimakkailla korvia vihlovilla ilmaporilla syviä reikiä ja reikiin kierretään levityspultteja sortumien estämiseksi. Hiilipölyn sitomiseksi ja hiilipölykeuhkon ja räjähdysvaaran ehkäisemiseksi mahdollisuuksien mukaan kaivosmiehet suihkuttavat käytäviin ja työkohteisiin kalkkikivijauhetta.
Jokaisen mukavuutta lisäävän parannuksen ja jokaisen hiilenlouhintaa helpottavan ja turvallisuutta lisäävän uuden koneen myötä kaivosmiehet ovat kuitenkin joutuneet kärsimään tuhoisasta sivuvaikutuksesta – työttömyydestä. Kun ennen yhden kivihiilitonnin tuottaminen työllisti viisi miestä, niin nykyään maan sisällä työskentelevien tehokkaampien koneiden ansiosta neljä näistä miehistä on voitu poistaa palkkalistoilta. Joillakin alueilla iski ankara köyhyys. Kokonaiset kaivosyhteisöt köyhtyivät.
Työpaikkansa säilyttäneiden kaivosmiesten keskuudessa heräsi uusi kiistakysymys. Nämä valtavat mekaaniset konehirviöt olivat kalliita, eivätkä kaivosten omistajat kestäneet nähdä niitä toimettomina hetkeäkään. He halusivat kaivosmiesten käyttävän niitä 24 tuntia vuorokaudessa ja seitsemän päivää viikossa. Kaivosmiehet nousivat kapinaan, sillä he eivät halunneet työskennellä sunnuntaisin. Tästä tuli yksi vuoden 1981 kaivoslakon keskeisistä kiistakysymyksistä. Tällä kertaa kaivosten omistajat muistivat kolmen vuoden takaisen lakon, joka kesti 111 päivää, ja he antoivat periksi.
Vuoden 1984 lopulla Englanti joutui sodanjälkeisen historiansa pahimpien teollisuusväkivaltaisuuksien kurimukseen – ja kaikki johtui taas kivihiilestä. Seitsemäntuhatta lakkoilevaa kaivosmiestä ryhtyi huolellisesti valmisteltuun taisteluun kolmea tuhatta brittipoliisia vastaan kaupunkien kaduilla niin kutsutussa ”avoimessa sodankäynnissä”. Irrotetuista sähköpylväistä tekemiensä barrikaadien takaa kaivosmiehet heittivät kiviä, tiiliä ja pulloja ja asettivat jopa ansoja poliisihevosten rampauttamiseksi. He heittelivät savupommeja, kuulalaakereita, metallinkappaleita ja nastoitettuja perunoita ja katselivat sytyttämiensä autojen peittymistä liekkeihin.
”Ilmeni lähes uskomatonta raakaa väkivaltaisuutta”, sanoi lakkoa ehdottanut Englannin kaivostyöläisten liiton puheenjohtaja. Näissä yhteenotoissa loukkaantui satoja ihmisiä. Vuoden 1984 maaliskuun puolivälissä lakko oli jo levinnyt koko maahan. Tuon vuoden aikana työ lamaantui 132:ssa Englannin 175 hiilikaivoksesta ja aiheutti työnseisauksen 130000 kaivosmiehelle, ja tämä maksoi hallitukselle noin yhdeksän miljardia markkaa. Vuoden 1985 maaliskuussa lakko vihdoin lopetettiin.
Luodaanpa katsaus avolouhintaan. Yhdysvaltalaiset geologit ovat tienneet jo pitkään, että hiiltä on suunnattomat varastot, miljardeja tonneja, laajoilla alueilla vain 15–60 metrin syvyydessä maan pinnasta. Kun teollisuusvallankumous kiihtyi toisen maailmansodan jälkeen ja kivihiilen merkitys teollisuuden voimanlähteenä kasvoi, alkoi avolouhinta kukoistaa. Maata irrotettiin räjäyttämällä kivihiilikerrostumien yläpuolelta, ja sitten suuret kuorma-autot tulivat paikalle ja veivät irtomaan ja hiilen pois.
Näiden alueiden asukkaat muistelivat kuitenkin aikaa, jolloin vuoret ja kukkulat olivat vielä reheviä ja vihreitä. Mutta nyt suuret, voimakkaat koneet, jotka ovat kyllin suuria kauhaistakseen 325 tonnia maata yhdellä kertaa, kaivautuivat vuoren kupeeseen kahmien suuria palasia maata. Maanalaiset vesisuonet muuttivat suuntaansa. Kaivot alkoivat kuivua. Villieläimet etsivät uusia metsäalueita ja eroosio levisi lumivyöryn nopeudella avolouhijoiden siirtyessä uusille kivihiilen esiintymisalueille ja jättäessä jälkeensä syviä, rumia avolouhoskuoppia.
Säädettiin lakeja, jotka vaativat kaivajia jättämään paikat siihen kuntoon, missä ne löydettiinkin. Kivihiilen tavoittamiseksi poistettu irtomaa täytyy siirtää takaisin ja muotoilla ympäröivään luontoon sopivaksi. Jos puita on siirretty, niitä täytyy istuttaa takaisin. Jos laidunta on turmeltu, täytyy kylvää ruohoa. Jos maasta pumputussa vedessä on nyt kaloja tappavaa happoa, täytyy happo neutraloida ennen kuin vesi päästetään takaisin virtoihin. Vaatimuksia on paljon ja maan kuntoon saattaminen kallista, mutta suurin osa avolouhijoista noudattaa lakeja. Ikävä kyllä on vielä sellaisiakin, jotka iskevät ja pakenevat paikalta jättäen jälkeensä surkeasti arpeutuneen maan.
Kivihiili ja hapan laskeuma
Sitten tulivat sateet – happamat sateet! Ne muodostavat uusimman hiileen liittyvän kiistakysymyksen. Kivihiilen palaessa vapautuu rikkidioksidia ja typpioksideja. Kun voimalaitosten ja muiden hiiltä käyttävien teollisuuslaitosten savupiiput syytävät päästöjään ilmaan, voivat rikkidioksidi ja typpidioksidit muuttua rikki- ja typpihapoiksi, joita ilmavirrat nostavat korkealle ja kuljettavat pitkien matkojen, joskus tuhansien kilometrien, päähän ja jotka tiivistyvät ja laskeutuvat sitten maahan.
U.S.News & World Report -lehdessä kerrotaan ”monien tiedemiesten olevan vakuuttuneita siitä, että hapan sade ja sumu liuottavat elintärkeitä ravinteita maaperästä ja puiden lehdistä”. Hapanta sadetta koskeva ongelma ei koske vain Pohjois-Amerikkaa. Lehti kertoo edelleen, että ”Euroopan metsien ennennäkemätöntä heikentymistä sanotaan ’metsäkuolemaksi’. – – Tuho on levinnyt Saksaan, Tšekkoslovakiaan, Puolaan, Unkariin ja Ruotsiin. Sveitsissä metsien heikkeneminen on saanut jotkut huolestumaan puuttomiksi muuttuneita rinteitä uhkaavista lumivyöryistä.”
Jokainen, joka on harrastanut akvaariokalojen hoitoa, tietää hyvin, että liian hapan vesi voi tappaa kalat. Kun sitten sadevesi on yli 700 kertaa normaalia happamampi, kuten eräässä Yhdysvaltain itäisessä osavaltiossa mitattiin muutama vuosi sitten, seuraukset ovat kaloille tuhoisat. ”Sadat New Yorkin osavaltion ja tuhannet Skandinavian ja Kanadan järvet ovat niin happamia, etteivät kalat enää voi elää niissä”, kerrotaan Good Housekeeping -lehden vuoden 1984 kesäkuun numerossa.
Tällaisia huolestumisen ilmauksia kuullaan kaikkialta maailmasta. Happamat sateet muodostavat kasvavan ongelman. Ympäristötieteilijät ja teollisuus ovat kysymyksen suhteen umpikujassa.
Kivihiilen suosio energialähteenä on joka tapauksessa jälleen lisääntymässä. Monet teollisuudenalat siirtyvät käyttämään hiiltä generaattoriensa ja turbiiniensa voimanlähteenä. Kivihiilestä voidaan tehdä monenlaisia tuotteita – öljyä, bensiiniä, nukkeja, hajuvettä, aspiriinia, sakariinia, nailonia, muovia ja paljon muita sivutuotteita.
Näyttää siis siltä, että kaikista aiheuttamistaan polttavista kysymyksistä huolimatta hiiltä tullaan käyttämään vielä kauan aikaa.
[Huomioteksti s. 19]
Sitten tulivat sateet – happamat sateet. Ja niiden mukana metsien ja järvien kuolema
[Kuva s. 18]
Valtavat koneet louhivat 12 tonnia minuutissa
[Kuva s. 18]
Levityspultteja kiinnitetään sortumien estämiseksi