Hapan sade kylvää kuolemaa!
Amerikkalaista ympäristönsuojelukeskustelua: ”Uskomme todisteitten riittävän tarpeellisten päätösten tekemiseen. Tiedemiehet ovat kaikkialla maailmassa yhtä mieltä siitä, että happamat sateet ovat todellisuutta ja että jotain täytyy tehdä niiden hillitsemiseksi.” Näin sanoo Robert F. Flacke New Yorkin osavaltion ympäristönsuojeluvirastosta.
”Mielestämme todisteet eivät vielä riitä”, vastaa Carl E. Bagge, kivihiiliteollisuuden etujärjestön johtaja. ”Happaman sateen syitä ja seurauksia ei tunneta”, väittää hän.
Näin nämä huomattavat miehet ovat eri mieltä. Kumpi on oikeassa?
”KUN tulin tänne, täältä saatiin niin paljon kalaa, ettei sellaista ole enää sen jälkeen nähty.” Näin kertoi Peter Peloquin, jolla on jo kauan ollut oma mökki Kanadassa sijaitsevan Chiniguchijärven rannalla. Puhuessaan hän nojautui pöydän yli antaakseen pontta sanoilleen: ”Ainakin kymmenessä tämän vesistön suuressa järvessä oli siihen aikaan mahtavat kala-apajat.”
Mutta 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa tällä järvellä alkoi tapahtua jotain merkillistä. Nuoret taimenet sätkivät vedenpinnalla – mitä ne eivät yleensä koskaan tee – ja lokit ahmivat niitä mahansa pullolleen. Noina vuosina pyydettiin viimeiset suuret kalat. Tänä päivänä ei Chiniguchissa eikä alueen sadoissa muissakaan järvissä ole lainkaan kaloja.
Mistä tällainen tuho johtuu? Happamasta sateesta eli happosateesta, joka on aikamme vakavampia ekologisia ongelmia.
Teollisuuden kitkerät savut
Typpioksidien osuus Pohjois-Amerikan sateiden hapantumisessa on 30 prosenttia, mistä puolet on peräisin autojen pakoputkista ja toinen puoli voimaloitten ja tehtaitten käyttämistä fossiilisista polttoaineista, etupäässä kivihiilestä. Kivihiilen polttamisesta on lähtöisin myös syntipukeista pahempi eli rikkidioksidi, sillä sen osuus sateiden hapantumisessa on 70 prosenttia. Näitä kaasuja tupruaa Pohjois-Amerikan taivaalle 60 miljoonaa tonnia vuodessa. Ilmakehästä on tulossa kaatopaikka.
Korkealla ilmassa auringonvalo ja vesihöyry muuttavat rikin ja typen oksidien koostumusta tavalla, jota ei sen mutkikkuuden takia vielä täysin tunneta. Tällöin oksidit muuttuvat rikki- ja typpihapoksi ja tulevat sateen mukana alas. Näitä happoja tulee alas myös lumen, raesateen, rännän ja sumun mukana ja jopa kuivana laskeumana.
Leviävä ongelma
Kun englantilainen tiedemies Robert Angus Smith havaitsi vuonna 1852, että kivihiiltä polttavan Manchesterin teollisuuskaupungin lähitienoilla satoi hapanta vettä, kyseessä oli vain paikallinen ilmiö. 1950- ja 1960-luvulla kivihiiltä ja öljyä polttoaineenaan käyttävien tehtaitten lähistöllä sijaitsevat yhdyskunnat alkoivat protestoida kiivaasti savupäästöjä vastaan.
Entä miten ongelmasta koetettiin päästä 1970-luvulla? Rakentamalla pitempiä savupiippuja. Esimerkiksi Kanadan Sudburyssä nikkeliteollisuuden jätti International Nickel (nykyään Inco Limited) syyti ilmaan joka päivä 7000 tonnia rikkidioksidia. Savukaasut autioittivat alueen niin perusteellisesti, että 1960-luvun lopulla amerikkalaiset astronautit harjoittelivat siellä kuukävelyä. Sen jälkeen Inco rakensi mahtavan lähes 400-metrisen piipun, joka valmistuessaan oli maailman pisin. Sudburyssä alkoi jälleen kasvaa heinää, kukkia ja puita. Tämä piippu ynnä sadat muut Kanadassa, Yhdysvalloissa ja muissa maissa pidennetyt piiput osoittautuivat kuitenkin ekologiseksi kömmähdykseksi, sillä ne muuttivat paikallisen ongelman kansainväliseksi.
Ylös korkeuksiin syydetyt saasteet kulkeutuvat nyt muihin maihin. Ruotsi, Norja ja Suomi ovat kaatopaikkoja teollistuneen Keski-Euroopan saasteille. Suomen kaakkoisosiin tulee ilmansaasteita myös idästä. Kanada saa happamia ilmavirtauksia Yhdysvalloista. Kanada vuorostaan lähettää happosateita Yhdysvaltain koillisosiin. Sellaisetkaan eristetyt alueet kuin Havaiji ja Bermuda eivät ole turvassa happosateilta. Jopa Kiina ja eteläisen pallonpuoliskon valtiot kärsivät niistä.
Miten happosateet vaikuttavat ympäristöön?
Siellä missä happamia sateita on saatu paljon, järvivedet muuttuvat planktonin ja muun pieneliöstön kuollessa luonnottoman kirkkaiksi. Vesieläinten lisääntyminen vaikeutuu tai lakkaa. Sen jälkeen alumiini ja muut metallit, jotka normaalisti ovat luonnossa vaarattomina yhdisteinä, lähtevät liikkeelle maaperästä myrkyllisessä muodossa. Alumiini tarttuu kalojen kiduksiin, jolloin hengittäminen käy vaikeaksi. Lopulta kalat kirjaimellisesti tukehtuvat kuoliaiksi.
Varsinkin kevät, jolloin luonto herää talviunestaan, on murheellista aikaa. Silloin kalat kuoriutuvat mätimunista ja sammakot ja vesiliskot laskevat munansa sulavesilammikoihin. Sulavien lumikasaumien sisältämät saasteet nostavat veden happamuusasteen usein satakertaiseksi, minkä johdosta yli 80 prosenttia munista jää kuoriutumatta.
”Koko vesistö muuttuu toisenlaiseksi”, selittää happosadetutkimuksen uranuurtaja tri Harold Harvey. ”Ensin häviävät simpukat, sitten etanat ja sen jälkeen ravut. Seuraavaksi häviävät vesihyönteiset kuten päiväkorennot, neidonkorennot, koskikorennot ja sudenkorennot. Sitten alkavat vähentyä sammakkoeläimet. – – Sen jälkeen häviävät kalat ja niin edelleen.”
Mikä on ollut seuraus? Taimenet ja meriahvenet eivät pysty enää elämään 2000–4000:ssä Ontarion järvessä. Lohet ovat kuolemassa yhdeksästä Nova Scotian joesta, joissa ne aiemmin viihtyivät. Kanadan hallituksen raportin mukaan happosateet uhkaavat myös 48000 muuta järveä.
Yhdysvaltain koillisosassa Adirondackin vuoristoseudulla on yli 200 kalatonta järveä. Samassa Yhdysvaltain osassa on kymmenelle prosentille suurimmista makeavetisistä järvistä käynyt samalla tavalla. Ohion osavaltiohallituksen teettämä tutkimus ennustaa, että ”jollei nopeasti tehdä jotakin, Kanadan Ontariossa ja Quebecissä ja Yhdysvaltain koillisosassa tulee vuosisadan loppuun mennessä kuolemaan 2500 järveä vuosittain”.
Ruotsissa on käynyt vielä pahemmin. Ympäristöministeri Anders Dahlgrenin mukaan siellä on tätä nykyä 20000 kuollutta järveä!
Vahingot pahenevat
Hapan sade turmelee maaperää irrottamalla siitä välttämättömiä ravinteita kuten kalsiumia, magnesiumia, kaliumia ja natriumia. Vaarallinen alumiini vaurioittaa puitten juuria, tukkii niiden veden kuljetusjärjestelmän ja tuhoaa niiden vastustuskyvyn tauteja vastaan. Yhdysvaltain koilliskolkassa on eräällä alueella puolet punakuusista – nuorista ja vanhoista – kuollut vuoden 1965 jälkeen.
Myös Englannissa, Ranskassa, Sveitsissä, Jugoslaviassa ja Puolassa metsät ovat hätää kärsimässä. Arviolta 30 prosenttia Länsi-Saksan metsistä on vaurioitunut vakavasti. Vaikka rikkipäästöt eivät enää kasvaisikaan, puut eivät lopulta enää jaksaisi taistella happoa vastaan, sanovat asiantuntijat. Saksalainen luonnon- ja ympäristönsuojelujärjestö BUND on hyvin huolissaan siitä, että Länsi-Saksassa sairaitten metsien määrä on vajaassa vuodessa kaksinkertaistunut. Euroopassa happosadetta kutsutaan ”ekologiseksi maailmanlopuksi”.
Eikä tässä kaikki. Hapan sadevesi pahentaa metallipintojen syöpymistä. Ilmassa leijuva rikkidioksidi muuttaa hiekkakiven, kalkkikiven, betonin ja kipsin sisältämän kalsiumin murenevaksi kalsiumsulfaatiksi. Yhdysvaltain hallituksen ympäristöneuvosto arvioi rakennusten ja muistomerkkien vuosittain kärsimät vauriot yli 11 miljardiksi markaksi. Ateenan Parthenon, Rooman Colosseum ja Kanadan parlamentin rakennukset ovat kaikki pahoin rappeutumassa.
Todisteet happosateiden vaikutuksista ihmisten terveyteen ovat summittaisia mutta silti levottomuutta herättäviä. Hapan järvivesi on liuottanut vesijohdoista myrkyllistä lyijyä ja kuparia juomaveteen. Joissakin paikoin tämä on aiheuttanut esimerkiksi pikkulapsille ripulia. Mutta vielä pelottavampia ovat ne tutkimukset, jotka viittaavat siihen, että ilman rikkidioksidi aiheuttaa keuhkoputkentulehdusta, ilmapöhöä, rasittaa sydäntä ja verenkiertojärjestelmää ja synnyttää sairauksia, joihin mahdollisesti kuolee 50000 amerikkalaista joka vuosi.
Mikä ratkaisuksi
On selvää, että ympäristö täytyy saada puhtaaksi. Mutta kivihiiliteollisuuden ja monien voimalayhtiöitten mukaan ei ole pitäviä todisteita siitä, että tiukoilla päästöjä hillitsevillä laeilla voitaisiin vaikuttaa sateiden happamuuteen.
29. kesäkuuta viime vuonna Yhdysvaltain kansallinen tutkimusneuvosto julkaisi happosaderaportin, joka Science-lehden mukaan ei todennäköisesti tarvitse tuekseen uusia tutkimuksia muutamaan vuoteen. Neuvosto päätyi siihen, että 90–95 prosenttia Pohjois-Amerikan koillisosan happamista sateista on peräisin ihmisen toiminnasta, kuten teollisuuden savuista ja autojen pakokaasuista. Raportissa todettiin: ”Jos rikki- ja typpikaasupäästöt saataisiin vähentymään puoleen entisestään, päästölähteistä katsottuna tuulen alapuolelle jäävien maa-alueitten ja vesien happosaastuminen vähentyisi noin puoleen entisestä.”
Keskilännessä hiilivoimaloita omistava mahtava Amerikan Electric Power -yhtiö kuitenkin väittää, että jos ilmansuojelulakia muutetaan ehdotetulla tavalla siten, että siihen sisällytetään myös määräyksiä happosateiden vähentämiseksi, kotitaloudet joutuisivat maksamaan sähköstään 50 prosenttia enemmän ja teollisuus 80 prosenttia enemmän.
Luonnonsuojelijat ovat kuitenkin eri mieltä, ja he viittaavat omiin laskelmiinsa. Heidän (National Wildlife Federation), erään sähköntuottajien yhdistyksen (Edison Electric Institute) ja ilmansuojelun parantamista ajavan painostusryhmän (National Clean Air Coalition) tilaamien tutkimusten perusteella kongressi on laskenut, että savukaasujen puhdistuskustannukset nostaisivat sähkön hintaa vain 2,4–4,6 prosenttia.
Useat maat ovat jo panneet toimeksi pelkäämättä kustannuksia. Japani on jo vuosia puhdistanut savukaasujaan tehokkaasti kaasunpesulaitteilla, eikä sähkön hinta ole noussut sen enempää kuin 12 prosenttia. Se myös kurittaa edesvastuuttomia rikin tupruttelijoita ylimääräisillä veroilla. Ruotsi on pannut öljyä polttavalle teollisuudelleen tiukat suitset, vaikka sen saasteista 67 prosenttia tulee maan rajojen ulkopuolelta. Kaikki tämä on tapahtunut huolimatta siitä joidenkin saastuttavien teollisuudenalojen väitteestä, että todisteet eivät vielä anna aihetta toimenpiteisiin.
Kuinka monta vuotta meidän täytyy vielä odottaa, kunnes asiaintilaa aletaan todella korjata? Happosateiden asiantuntija Eville Gorham varoittaa: ”Jos me odotamme, kunnes viimeinenkin todisteen hiven on koottu ja koko syy-yhteyksien ketju on osoitettu oikeaksi, planeettamme elävästä luonnosta on jokin herkkä osa jo ehtinyt vaurioitua.” Vitkuttelun hintana voisi olla ”ympäristön pysyvä syöpyminen ja myrkyttyminen, kalastusalueitten, metsätalouden ja matkailuelinkeinon tuhoutuminen ja ihmisten terveyden mahdollinen vaurioituminen”, arvioidaan eräässä Kanadan hallituksen laatimassa raportissa.
Totuutta on vaikea nähdä kaiken retoriikan läpi. Yhtäältä luonnonsuojelijoita syytetään happosateiden vaarojen liioittelemisesta. Toisaalta kuitenkin Time-aikakauslehti sanoo: ”Luonnonsuojelijat pelkäävät sitä, että teollisuus tulee edelleen turvautumaan viivyttelytaktiikkaan voidakseen lykätä tuonnemmaksi kalliita laiteparannuksia, joilla päästöt vähenisivät.”
Samalla kun ihmiset puhuvat ja riitelevät, asiaintilaan on kuitenkin jo tulossa pysyvä parannus. Maapallon Mahtava Luoja tulee pian puhdistamaan sen kaikista itsekkäistä saastuttajista, niin että maapallokotimme kauneutta ei enää koskaan pilata happosateilla eikä millään muullakaan teollisuuden synnyttämällä vitsauksella. Vetoaako tällainen tieto sinuun? Pysähdy siinä tapauksessa miettimään vakavasti Raamatun varmaa lupausta tulevasta Valtakunta-hallituksesta. – Ilmestys 11:17, 18.
[Kaavio s. 16]
(Ks. painettu julkaisu)
Happosade on tekemässä tuhojaan monissa Yhdysvaltain pohjoisosan ja Euroopan metsissä
Kalsiumin puute tappaa latvukset
Männyn neulaset alkavat kellastua mangaanin niukkuudesta
Neulasia ja lehtiä putoilee
Lehdistä irtoaa suojaava vahakerros. Lehdet arpeutuvat. Soluhengitys vaikeutuu.
Puun kasvu estyy, ja sen pakkasenkestävyys ja vastustuskyky tuholaisia vastaan heikkenee
Veden ja ravinteiden saanti vaikeutuu
Ravinteita on vähemmän, koska bakteerit eivät pääse lahottamaan kuolleita lehtiä
Kastemadot kuolevat
Myrkyllinen alumiini tuhoaa juuret, ja sairauksien vastustuskyky heikkenee
Happo liuottaa maaperästä tärkeitä ravinteita: kalsiumia, magnesiumia, kaliumia, natriumia
[Kaavio s. 17]
(Ks. painettu julkaisu)
Eurooppa on tuulen kuljettamien rikkipäästöjen noidankattila. Keski-Euroopan metsät ovat tuhoutumassa. Skandinaviassa on jo kuollut tuhansia happamelle arkoja järviä
[Kaavio s. 17]
(Ks. painettu julkaisu)
Vallitsevat tuulet kuljettavat Ohiojoen laaksosta rikkipäästöjä Kanadaan. Kanada vuorostaan lähettää saasteitaan Yhdysvaltain koillisosiin