Tarvitsetko avioliittoneuvojaa?

”KUN äidillä ja isällä oli vaikeuksia, he saattoivat aina kääntyä sukulaistensa ja ystäviensä puoleen. Mutta työni on vienyt meidät 1500 kilometrin päähän kotiseudultamme. Avioliittomme on hajoamassa. Avioliittoneuvoja on ainut, jonka puoleen Jane ja minä voimme kääntyä.”

John ja Jane ovat nuoria. He ovat kristittyjä, ja he ovat vasta äskettäin menneet naimisiin. John puhuu vuosisadan vaihteesta, jolloin hänen vanhempiensa isovanhemmat olivat vastanaineita. Siihen aikaan avioerot eivät olleet niin yleisiä kuin nykyään, sillä avioero riitti silloin pilaamaan ihmisen maineen. Pian toisen maailmansodan jälkeen hänen isovanhempansa elelivät yhä kotinurkillaan ympärillään sukulaisten, ystävien, papin ja perhelääkärin muodostama perinteinen yhdyskunta. He onnistuivat pitämään avioliittonsa koossa aikana, jolloin avioerojen määrä oli kasvanut räjähdysmäisesti noin 300 prosenttia.

Johnin vanhempien solmiessa avioliiton avioerojen määrä oli kasvanut 20 prosenttia. John ja Jane ovat nyt aloittamassa avioelämää maailmassa, jossa avioliitoista purkautuu esimerkiksi Ruotsissa 60 prosenttia, Yhdysvalloissa 44 prosenttia, Dominikaanisessa tasavallassa 43 prosenttia, Suomessa, Länsi-Saksassa ja Englannissa 30 prosenttia ja Neuvostoliitossa 28 prosenttia.

Epävakaiset yhteiskunnat, työmarkkinoiden kuohunta, vallankaappaukset, nykyaikainen kasvatus ja uskonnolliset mullistukset ovat syösseet perheet hämmennyksen kurimukseen. Monet perheenjäsenet eivät enää tiedä, millaisia ovat aviomiesten, vaimojen ja lasten perinteiset roolit. Ruotsissa, Englannissa ja Pohjois- ja Etelä-Amerikassa avioliitto ei ole enää entisessä arvossaan. Monet näkevät avioliiton kertakäyttösuhteena, eivät enää elinikäisenä sitoumuksena.

Sen, että avioliitot hajoavat nykyään helposti, katsotaan johtuvan höllästä moraalista, alkoholismista, huumeista, naisten taloudellisesta riippumattomuudesta, varallisuuden ja aseman tavoittelusta, oman edun panemisesta yhteisen edun edelle, masennuksesta, ydinsodan pelosta ja romanttisista rakkauskäsityksistä. Syntipukkeja löytyy varmasti monia, mutta siitä huolimatta perhe-elämän tutkija professori Emily Mudd Pennsylvanian yliopistosta väittää perheenjäsenten välisten kiistojen johtuvan yleensä seuraavasta perustavasta valituksenaiheesta: ”Hän ei ota huomioon puolisonsa tunteita, tarpeita, arvoja ja tavoitteita, tai hän toimii niistä piittaamatta.” – The Encyclopedia of Mental Health.

Johnin ja Janen kaltaisten kristittyjen pariskuntien avio-ongelmat voivat johtua siitä, että puolisot ovat joissakin suhteissa epäonnistuneet ’uuden persoonallisuuden ylle pukemisessa’ ja sellaisten jumalisten ominaisuuksien kuin rakkauden, ilon, rauhan, pitkämielisyyden, huomaavaisuuden, hyvyyden, uskon, lempeyden ja itsehillinnän ilmaisemisessa. – Efesolaisille 4:22–24; Galatalaisille 5:22, 23.

Avioliittoneuvojat

Koska John ja Jane rakastavat yhä toisiaan, niin miten he yrittävät pelastaa avioliittonsa? He aikovat mennä jonkun ventovieraan eli ammattimaisen avioliittoneuvojan puheille. Mutta mitä kaikkea siihen mahtaakaan liittyä?

Ammattimaiset avioliittoneuvojat, jotka voivat olla joko miehiä tai naisia, ovat nykyajan ilmiö. He ovat ilmaantuneet näyttämölle vasta viime vuosikymmeninä ja todella suurin joukoin. U.S. News & World Report -lehden mukaan ”lapsipsykiatrien tai perheneuvojien antamasta neuvonnasta on tullut voimakkaimmin kasvavia ammattialoja”. Entisajan kouluttamattomien mutta silti kelvokkaitten neuvojien tilalle on tullut kasvava joukko ammattineuvojia: psykiatreja, psykologeja, pappeja (seurakunnallisia neuvonantajia), lääkäreitä, lakimiehiä, opettajia, avioliitto- ja perheterapeutteja, sosiaalityöntekijöitä ja erilaisia kasvatustieteilijöitä.

Yhdysvalloissa avioliittoneuvonta alkoi yleistyä toisen maailmansodan jälkeen. Nykyään korkeakoulut tarjoavat erilaisia oppiarvoja alalla, jolla työskentelevistä on tullut aivan oma terveydenhoidollinen ammattikuntansa.

Mitä avioliittoneuvonta on?

Erään Yhdysvaltain Michiganissa toimivan avioliittoneuvojille toimilupia antavan lautakunnan mukaan avioliittoneuvonta on ”ohjaamista, tutkimista, keskustelemista, terapiaa, opettamista ja neuvojen antamista, jonka päätavoitteena on aviollisten ristiriitojen välttäminen, poistaminen, lievittäminen, käsitteleminen tai ratkaiseminen tai aviosovun luominen, parantaminen tai ennallistaminen”.

Tämä kuulostaa juuri siltä, mitä John ja Jane tarvitsevat. Se on kuitenkin vain yksi avioliittoneuvonnan sadoista määritelmistä. Ajatellaanpa vain (ruumiin, mielen ja hermoston käyttäytymistä tutkivaa) käyttäytymistiedettä. Yritykset tämän tieteenhaaran soveltamiseksi käytäntöön ovat tuottaneet lukemattomia teorioita ja menetelmiä. Floridalainen psykologi Allen S. Bernstena kertoo neljästä psykoterapiakoulukunnasta, jotka vuorostaan jakautuvat pienemmiksi koulukunniksi:

Analyyttinen koulukunta: Terapeutti koettaa tutkia tiedostamattomia motivaatioita eli sitä miksi potilas käyttäytyy jollain tietyllä tavalla. Hän tutkii ihmisen lapsuusaikaisia muistikuvia, jotka voivat auttaa ymmärtämään paremmin hänen nykyisiä edesottamuksiaan.

Behavioristinen koulukunta: Tässä tapauksessa terapeutti on vähemmän kiinnostunut potilaan motivaatioista. Sen sijaan hän koettaa muuttaa ei-toivottuja tapoja tai ei toivottua käyttäytymistä valmennuksen ja ehdollistamisen avulla.

Humanistinen koulukunta: Tämän koulukunnan terapeutti panee enemmän painoa potilaan tietoisuudelle omasta yksilöllisyydestään, hänen sisäiselle kasvulleen ja omalle vastuulleen saadakseen aikaan muutoksia potilaassa ja hänen käytöksessään.

Transpersonalistinen koulukunta: Hän koettaa auttaa potilasta kohoamaan kaiken yläpuolelle ja sulautumaan jonkinlaiseen ”universaaliin tahtoon”. Tämä menetelmä voi muuttua todella mystiseksi.

Eräässä tutkimuksessa todettiin, että 64 prosenttia avioliittoneuvojista muokkaa teorioitten ja menetelmien runsaudesta omat teoriansa ja menetelmänsä. Silti monilla neuvojilla näyttää olevan yhtäläinen päämäärä. Intialainen avioliittoneuvoja tri Usha Anand kirjoittaa, että ”avioliittoneuvonnalla pyritään – – vahvistamaan perheyksikköä ja perheen ykseyttä”. Tri Eleanor Luckey, lapsi- ja perhesuhteitten professori Connecticutin yliopistosta, selittää avioliittoneuvonnan olevan ”kahden yksilön ynnä yhden suhteen neuvomista”.

Neuvojilla on myös yksi yhteinen tavoite: viestintä. He koettavat kehittää ja rakentaa miehen ja vaimon välille tehokkaampia viestintämenetelmiä.

Ovatko he päteviä?

Jotkut valtiot oikeuttavat avioliittoneuvojat toimimaan omana ammattikuntanaan. Mutta kuten australialainen psykiatri William Carrington sanoo, koulutusta saaneitten neuvojien puuttuessa avioliittoneuvontaa antavat Englannissa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa myös monet sellaiset, joilla ei ole siihen täyttä ammatillista pätevyyttä. Joissakin Afrikan, Aasian ja Etelä-Amerikan maissa avioliittoneuvontaa antavat papit, lääkärit, kasvattajat ja yhdyskunnan päämiehet, joita ei kaikesta päättäen ole koulutettu sitä varten.

Psykologi ja neuvoja William Nichols toteaa: ”Avioliittoneuvonnan antaminen on yleistyvä ammatti, puoliammatti ja harrastelijoitten puuhaa, ala jota toisessa päässä kansoittavat huippupätevät, taitavat lääkärit ja toisessa päässä hyvää tarkoittavat mutta epäpätevät harrastelijat.”

Johnin ja Janen on siis perehdyttävä monenlaisiin asioihin, mikäli he todella aikovat ottaa yhteyttä avioliittoneuvojaan. Mutta nuorena avioparina he ovat varmasti erittäin kiinnostuneita vielä eräästä tiedosta:

Mitä se maksaa?

Suomessa avioliittoneuvontaa saa perheasiain neuvottelukeskuksista ja perheneuvoloista sekä rajoitetusti myös mielenterveystoimistoista, terveyskeskuksista ja psykiatrisista hoitopaikoista. Yksityiset perheterapeutit ovat tietysti myös käytettävissä. Perheneuvonta on yksityisiä perheterapeutteja lukuun ottamatta maksutonta.

Onko avioliittoneuvonta tehokasta? Consumer Life Magazine -lehden mukaan ”monet neuvojat sanovat kahden kolmasosan asiakkaistaan saaneen apua”. Psykologi Morris B. Parloff Yhdysvaltain mielenterveysinstituutista sanoo: ”Kaikista psykoterapian muodoista on varmasti kohtuullisesti apua potilaille, joilla on voimakas halu saada asiansa jälleen kuntoon, joilla on selvästi tuntuvia hankaluuksia, joiden persoonallisuus on selvästi jäsentynyt, jotka ovat kohtuullisen hyvin koulutettuja, yhteiskunnallisesti menestyviä ja arvostettuja, harkitsevia ja sellaisia, että he pystyvät kokemaan ja ilmaisemaan tunteita.”

Psykoterapiasta kuitenkin esitetään mielipiteitä puolesta ja vastaan. Kansainvälisesti tunnettu avioliittoneuvoja Jay Haley tekee sen johtopäätöksen, että terapeutit eivät ole varmoja menetelmistään eivätkä tuloksistaan. Siksi hän sanoo heidän olevan haluttomia julkistamaan havaintojaan.

[Alaviitteet]